IRC-Galleria

Ei aina sitä samaa.Perjantai 30.12.2005 19:02

EN aio kertoa teille mitä sain joululahjaksi. EN aio kertoa teille kuinka paljon turhaa sapuskaa vedin lärviini jouluna. EN aio kertoa kuinka paljon olen lomalla lihonut. AION kertoa teille kuinka ihastuttava mulkkunaapurimme vei meiltä yöunet.

Tiitun kanssa oli sovittu tapaaminen tänään Isossa Omenassa, harmikseni tottakai niin aikaisin aamusta että herätyskellon piti soida ennen kahdeksaa jotta ehtisimme ajoissa paikalle. Menimme asuintoverini Tomin kanssa sitten toki aikaisin nukkumaan, jo siinä kahdentoista pintaan. Kaikennäköistä tekemistä ilmaantui kuvaan ja olimme vimein aloittelemassa uniamme siinä vähän ennen kahta. Olin jo nukahtamaisillani, kunnes havahduin kummalliseen ääneen ja huomasin Tominkin kuulostelevan samaa. "Kaikki hyvin, kulta?" Vastaukseksi huolestuneeseen kysymykseeni sain lauseen "joo kyl täs muuten, siis nukkuisin, ellei toi yläkerran akka vetäis vessaa jo kymmenettä kertaa putkeen".

Kello tuli vartin yli kaksi, puoli kolme, varttia vaille kolme, kolme, vartin yli kolme, puoli neljä, varttia vaille neljä, neljä. Yläkerran naapuriämmä kiskoi sinnikkäästi WC:n huuhtomiskapulaa tasan 10,3 sekunnin välein. Mielessäni pyöri jos jonkinlaisia syitä tähän lajillemme hyvin epätyypilliseen käyttäytymiseen; oliko pöntössä tukos, yrittikö arvon yksinhuoltaja päästä ylipäivätystä pastapussista eroon makaroni kerrallaan, yrittikö hän mahdollisesti änkeä pytystä alas hiljenemätöntä tytärtään? Tiedä häntä, mutta hermo meni. Viimeisenä mieleen putkahti kosto. Naapurilla on paha tapa valittaa, jos tässä asunnossa joku onneton menee äkillisesti iskenyttä virtsaamisentarvettaan helpottamaan toiletin puolelle keskellä yötä ja kehtaa vielä vetää vessan, TAI jos joku päästään seonnut elämätön narkomaani kykkii tietokoneella pitäen sietämätöntä meteliä joko näppäimistöä tai hiirtä hyväksikäyttäen. Myös kellonaikaan mihin hyvänsä tapahtuva kävely asunnossa aiheuttaa suunnatonta melusaastetta kantapäiden osuessa lattiaan. Eli kostaako tämä järkensä menettänyt Opelilla ajeleva sulaton kana meille elämisestämme kuuluneita ääniä VETÄMÄLLÄ VESSAA KAKSI TUNTIA PERJANTAIAAMUYÖLLÄ?

Harakan mieleen tuskin on juolahtanut, että yhtä hyvin kuin meidän tassuttelumme kuuluu alhaalta ylös, kuuluu myös hänen asunnostaan lähtöisin oleva ympärivuorokautinen kolistelu, kirkuminen, ovien paukuttelu, 6-vuotiaan tytön retuuttelu ja astioiden paiskominen ylhäältä alas.

Peace, neighbours.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.