IRC-Galleria

Gamma

Gamma

Omne ignotum pro mirifico

Selaa blogimerkintöjä

ReissumiesKeskiviikko 10.03.2010 14:36

Laitoin nyt tuohon albumiin vielä kuvatekstit. Mukana on kuvia parilta edelliseltä vuodelta, kuluvalta vuodelta avaan aikanaan uuden albumin koska tutkimus jatkuu edelleen.

Totesin jokin aika sitten, että tarvitsen vielä yli 1000 haastattelua lisää kyselytutkimukseeni, joten tekemistä riittää vielä noin puoleksitoista vuodeksi. Haluan eliminoida tutkimuksestani kaikki inhimillisesti ajateltavat tulkinnanvaraisuudet ja virhemarginaalit, jotta siitä tulisi niin yksiselitteinen ja eksakti kuin vain mahdollista. Huomasin että yhtä strategiaa en ole vielä tutkimuksessani hyödyntänyt ja se nyt edellyttää vähän suurempaa otosta kuin aiemmin suunnittelin.

Alun alkaenhan suunnitelma oli kerätä noin 1500 vastausta ja tähän mennessä niitä on kertynyt kohta lähes tuhat tuota enemmän. Yksi seikka mikä on paisuttanut tutkimusta, on se että tämä on voittamaton menetelmä saada tietoon muutoin piiloon jääviä tapauksia sekä samalla vertailla niitä satunnaisotantaan. Tämä tuo monenlaista lisäarvoa sellaisiin tutkimuksiin nähden, joissa kerätään aineistoa esimerkiksi lehti-ilmoituksilla. Ja kuten sanottua, monet mielenkiintoiset tapaukset jäävät pimentoon lähinnä siitä syystä, että ihmiset eivät kehtaa tai viitsi niistä ilmoitella minnekään. Lisäksi tällaisen salamahaastattelun yhteydessä on hyvin marginaaliset mahdollisuudet alkaa sepittämään mitään. Muitakin etuja tässä keräysmenetelmässä on, jotka edellyttävät kuitenkin huomattavan laajaa otosta, koska monet kokemukset ovat melko harvinaisia tullakseen esille satunnaisotannassa yleistyksien tekemisestä puhumattakaan.

Tätä taustaa vasten kyselytutkimukseni kestää vielä ainakin vuoden 2011 loppuun asti. Onko kenelläkään muuten ehdotuksia, mistä työhön voisi saada lisärahoitusta?

Matka-albumini myötä minulla on nyt galleriassa yli tuhat kuvaa. Ne pysyvät täällä tallessa ja ovat kaikkien katsottavissa, vaikka saatan pääosin lopettaa tämän palvelun käytön lähiaikoina. Albumi löytyy täältä: Gamma

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.