IRC-Galleria

Gamma

Gamma

Omne ignotum pro mirifico

Selaa blogimerkintöjä

Näin se homma eteneeKeskiviikko 09.01.2008 15:31

Kuvassa parapsykologisen keskustelupiirin perustajat (vas.) Tapani Koivula, Lea Hietaranta, Olavi Kiviniemi, Petri Jääskeläinen ja Leila Sihvo. Allekirjoittanut kameran toisella puolella.

Tiedotin jokin aika sitten parapsykologisen keskustelupiirin perustamisesta. Lea Hietaranta oli ystävällisesti kutsunut luokseen joukon eturivin parapsykologian harrastajia muun muassa tätä keskustelupiiriä koskevaan kokoukseen, joka pidettiin viime maanantaina. Keskustelupiirin kokouksia tullaan ainakin nyt alkuun järjestämään joka kuun ensimmäinen maanantai Rajatiedon keskuksessa, osoitteessa Uudenmaankatu 33, Helsinki. Päätimme pitää ensimmäisen keskustelutilaisuuden maanantaina 4. helmikuuta klo 18, olemme varanneet tilat noin kahdeksi tunniksi. Tilaisuuden aiheena ovat paranormaalit kokemukset, joista allekirjoittanut on lupautunut pitämään pienen alustuksen. Piirin tavoitteena on tarjota eväitä henkiseen kehitykseen sekä parapsykologiaan liittyvien asioiden opiskeluun vapaan sivistystyön hengessä. Tilaisuuksien järjestäjänä toimii Parapsykologian instituutti, jonka jäseneksi voi liittyä vaikkapa tilaisuuden yhteydessä seitsemän euron jäsenmaksulla.

Mikäli kaipaat keskustelujen sijaan esitelmätilaisuuksia, suosittelen parapsykologisia seuroja, joita toimii tällä hetkellä suurimmissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla toimii Suomen parapsykologinen tutkimusseura: http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/seurat/helsinki/

Eilen tiistaina puolestaan ParaNetin kirjasto muutti Rajatiedon keskukseen, jossa olin mukana auttamassa yhdistyksen kirjastonhoitajaa Aila Kervistä. Nyt siis yhdistyksen kirjat ovat helposti saatavilla alanharrastajien aktiivisessa käytössä olevissa tiloissa ja samalla rajatiedon kirjasto kasvoi miltei tuhannella nimikkeellä. Kirjaston yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.rajatieto.fi/fi/rajatiedon_keskus/kirjasto

Kerro, kuka kävi kylässä?Tiistai 08.01.2008 13:35

Uusin kuuma uutinen ufopiireissä on Britannian puolustusvoimien päätös julkistaa ufoaineistonsa viimeiseltä 30 vuodelta. Skeptikot ovat välittömästi käynnistäneet jälleen kampanjan ufojen leimaamiseksi huuhaaksi. Skeptikkojen keskuudessa vallitsee mentaliteetti, jonka mukaan on annettava ymmärtää, ettei ufoissa ei ole mitään mielenkiintoista saati tutkimisen arvoista. Propagandan kulmakivenä on, että ne ovat määritelmän mukaan "vain" tunnistamattomia lentäviä kohteita, joten ei ole mitään syytä, etteivätkö ne voisi olla vaikkapa kärpäsiä silmäkulmassa. Tähän retoriikkaan kuuluu tietenkin oleellisena osana, ettei kosketa kepilläkään todellisiin ufotapauksiin, ei ainakaan vakavasti otettavimpiin. Tämä strategia puolestaan tuo uskottavuutta ivalle, joka kohdistuu ajatukseen ufoista meitä kehittyneemmän teknologian ilmaisuna - sehän on lähtökohtaisesti mahdotonta että joku meitä kehittyneempi sivilisaatio olisi jotenkin päässyt meidän vaikutuspiirimme. Sehän kuuluu vain meille, meille, meille!

Onneksi julkisuus on kuitenkin hitaasti mutta varmasti kääntämässä selkänsä skeptikkojen lietsomalle ivalle asiallisemman uutisoinnin hyväksi, kuten Hesarin viime aikainen aktiivisuuskin osoittaa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Britannia+julkistaa+ufohavaintonsa/1135233107896

"Ufo-ongelman selvittelyn kannalta on tärkeää, että jokainen tehty havainto tulee ufotutkijoiden tietoon. Paras tapa havainnon ilmoittamiseen on täyttää tämä sivu. Sivu on laadittu siten, että useat tärkeimmät havaintoon liittyvät seikat tulevat esiin. Jos et ole vielä ilmoittanut omasta ufohavainnostasi, ole ystävällinen ja tee se nyt. Henkilötietoja ei julkaista ilman asianomaisen lupaa. Suomen Ufotutkijat ry:n tutkijajäseniä sitoo vaitiolovelvollisuus."
http://www.suomenufotutkijat.fi/ufohavaintolomake.htm

Parapsykologinen keskustelupiiriPerjantai 14.12.2007 17:14

Suunnittelen alkuvuodesta aloittavaa parapsykologian keskustelu-/ opintopiiriä, joka kokoontuisi ainakin aluksi kerran kuukaudessa Helsingissä. Toteutuessaan se tulisi mahdollisesti muodostamaan IONS:n paikallispiirin, joka on kansainvälinen mielen voimiin ja potentiaaliin erikoistunut organisaatio. Keskustelut käytäisiin alustusten tai teosten pohjalta, käsiteltävä kirjallisuus käsittää keskeistä parapsykologian kirjallisuutta ja alustajiksi kutsutaan tarvittaessa alan asiantuntijoita.

Keskustelupiiriä pyritään kehittämään osallistujien tason mukaan. Kirjat on tarkoitus tilata siten, että osallistujille ei koidu siitä kustannuksia. Osallistujien kustannukset rajoittuvat siis (vapaaehtoiseen) kahvirahaan. Keskustelujen teema liikkuu parapsykologian ohella myös henkisessä kehityksessä ja ufoproblematiikassa, riippuen osallistujien preferensseistä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen:
paratutkimus@gmail.com tai 050-9255877

Uutta kirjallisuuttaTiistai 11.12.2007 11:41

Julkaisin Hengen ja tiedon messuilla kolme teosta, "paranormologian ABC", paratutkimuksen asiahakemiston ja "valikoituja päiväkirjamerkintöjä. Ensi vuonna minulla on tulossa lähinnä spontaanitapauksia käsittelevä teos.

Paranormologian ABC käsittää miltei 200 sivua alan perustietoa sisältävää aineistoa. Mukana ovat tälläkin listalla esittelemäni FAQ sekä aikajana, lisäksi paljon muutakin materiaalia. Ensipainoksesta puuttui yksi artikkeli, koska en ehtinyt valmistamaan sitä messuihin mennessä, mutta puuttuva artikkeli tulee olemaan toisessa painoksessa, joka on juuri valmistumassa.

Laaja asiahakemisto sisältää tuhansia viitetietoja alan kirjallisuuteen ja toimintaan liittyen. Messuilla julkaisemani versio sisälsi noin kaksi ja puolisataa sivua, ensi vuoden alkupuolella valmistuva täydellinen versio tulee sisältämään noin puoli tuhatta sivua - siihen liittyvän aineiston järjestämisessä vain menee aikansa. Kaikkiaan kansainvälisiä viitetietoja tullee olemaan noin 10.000 ja asiahakemistosta on tarkoitus tuottaa saataville myös englanninkielinen versio.

Valikoituja päiväkirjamerkintöjä on puolestaan pieni noin satasivuinen esseekokoelma, joka käsittää kokoelman raja-alueisiin liittyviä ajankohtaisia kirjoitelmia henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Teoksia voi tilata minulta. Paranormologian ABC on saatavilla tällä hetkellä hintaan 15 euroa. Asiahakemiston nykyinen versio maksaa saman verran, lopullinen versio tulee olemaan kymmenen euroa kalliimpi painettuna ja parikymppiä CD-versiona. Valikoidut päiväkirjamerkinnät on saatavilla omakustanteena 10 euron hintaan. Päälle tulevat luonnollisestikin mahdolliset postituskustannukset. Tilaukset voi laittaa vetämään osoitteeseen jplassila@psilab.info tai tekstiviestillä allekirjoittaneelle numeroon 050-9255877.

Juhla-ateriaPerjantai 23.11.2007 15:01

Kymmenen vuotta sitten eräs ystäväni järjesti Turussa lämminhenkisen jouluaterian paikallisten rajatiedon harrastajien kesken, joka jätti jälkeensä mukavia muistoja. Ikäänkuin perinteen jatkamiseksi kutsun kaikki ystävät ja kaverit mukaan kosmiselle jouluaterialle lauantaina 15.12 klo 16.30, jonka tarjoilee kasvisravintola Silvoplee (http://www.silvoplee.com Toinen Linja 3, Helsinki). Tilaisuuden teema liikkuu ufojen, parapsykologian ja henkisyyden alueilla, mikä kutakin kiinnostaa. Paikalle pääsee Metrolla Hakaniemen pysäkiltä ja ratikalla 3B sekä bussilla numero 71. Järjestäjänä toimii Parapsykologian instituutti, kukin maksaa luonnollisesti ateriansa itse. Jatkot pidetään kuulemma jossain Acartin suunnalla.

Mukana menossa tunnettuja rajatiedon asiantuntijoita, joten kannattaa olla paikalla! Ilmoita mahdollisimman hyvin etukäteen jos olet tulossa, yksin tai seuralaisen kanssa.
Paranet on perustettu edistämään paranormaalista kiinnostuneiden tutkijoiden yhteistyötä. Paranormaalin Tieteellinen Tutkijaverkosto eli ParaNet (alkuperäisenä lyhenteenä PATU) perustettiin elokuussa 1998. Yhdistys ei ota etukäteen mitään kantaa mahdollisten paranormaalien ilmiöiden olemassaoloon. Verkosto ei ole rajoittunut mihinkään tiettyyn tieteenalaan, vaan on monitieteinen. Verkoston tärkeimmät toiminta-alueet ovat:

* tutkijoiden yhteistyön tukeminen ja kehittäminen
* tutkimusta tukevan informaation kerääminen
* tutkimuksesta ja tähän liittyvistä asioista tiedottaminen.

ParaNet on ideologisesti sitoutumaton ja avoin yhteistyöorganisaatio. Järjestömme on sääntöjen mukaan toimiva rekisteröity yhdistys, jota johtaa hallitus. Yhdistys on virallisesti sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistoon Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (luettavissa verkko-osoitteessa http://www.pro.tsv.fi/tenk/htk.pdf). Tällä ParaNet tahtoo osoittaa, että se omalta osaltaan edistää ja valvoo tieteen periaatteiden toteuttamista käytännön tutkimustyössä.

ParaNetin jäsen voi olla kuka tahansa (myös oikeuskelpoinen yhteisö), mutta tutkijajäsenyyteen vaaditaan korkeakoulututkinto. Jäsenyys verkostossa on täysin vapaaehtoinen, vaikkakin maksullinen. Ketään ei velvoiteta tekemään mitään, vaan kukin tekee omaksi ja muiden hyväksi sen verran kuin haluaa. Jäsenen ei siis esimerkiksi tarvitse olla ammatiltaan edes tutkija. Mielenkiintokin riittää.
http://www.paranet.fi

Vinkki lukijoilleKeskiviikko 14.11.2007 12:25

Suuri osa lisäyksistäni on muuten näkyvissä vain tähän palveluun rekisteröityneille ja osa vain kaverilistallani oleville henkilöille.

Rajatietoa radiossaMaanantai 12.11.2007 20:12

Edesmennyt ystäväni Jussi Hermansson teki viime vuosituhannen lopulla runsaasti rajatietoa käsitteleviä radio-ohjelmia Helsingin Lähiradioon ja muuallekin. Hän osallistui mm. eräiden rajatiedosta kiinnostuneiden toimittajien ylläpitämään Radio Rajatietoon, jota tuotettiin Lähiradioon muistaakseni vuosina 1998-2001. Lisäksi Jussilta tuli tuolta kanavalta paljon omaakin tuotantoa, josta merkittävä osa käsitteli juurikin rajatiedon asioita.

Tästä nauhoituksesta löytyy muutamia otteita puolen tunnin jaksosta ohjelmasarjasta Tähtien Takaa, jossa käsiteltiin ufoja Kimmo Hätisen opastuksella. Tämä 16.4.1997 päivätty ohjelma lienee yksi Jussin ensimmäisiä. Nykyisin rajatieto on Lähiradiossa ehkä näkyvämmässä asemassa kuin koskaan; raja-alueen aiheita käsitellään mm. Tapsa Pelttarin "vapaat aallot" -ohjelmassa sekä legendaarisen Jorma Elovaaran julkisessa tajunnanvirrassa.

Lähiradion sivut: www.lahiradio.fi


Ohessa ParaNetin listalle lähettämäni muistosanat.

Hyvä ja pitkäaikainen ystäväni Jussi Hermansson (synt. 6.9.1981) kuoli äkillisesti sunnuntaina 11.4.2004. Mies parhaassa iässään, ilmoittaisivat monet varmasti surunvalitteluissaan. Hänen persoonaansa, tuotoksiaan ja ideoitaan jäävät kaipaamaan myös monet para-alan harrastajat.

Jussi tunnettiin para-alan harrastajien keskuudessa erityisesti aihetta käsitelleistä radio-ohjelmistaan, joita hän tuotti ja toimitti Helsingin Lähiradioon ja Turussa toimivaan Radio Robinhoodiin. Viime vuosinaan hän keskittyi musiikin tuottamiseen, jossa hänellä oli vireillä useita yhteishankkeita tunnettujen artistien kanssa. Radio-ohjelmia hän ei viimeisinä aikoinaan juurikaan tehnyt - huhti-toukokuulle suunniteltu ohjelma yhteistyössä Kimmo Hätisen kanssa ei sekään koskaan toteutunut.

Jussi toimi aktiivisesti alan yhdistyksissä ja häntä näki usein erilaisissa alan tilaisuuksissa, kuten vaikkapa Ultrapäivillä. Myös joillekin ParaNettilaisille hän tuli tutuksi syksyllä järjestetyssä seminaarissa Kustavissa, johon hän ParaNetin jäsenenä pääsi osallistumaan. Jussin kiinnostus para-aiheisiin on lähtöisin jo varhaisnuoruudesta ja jo yläasteella hän lähti mukaan ufoja ja parapsykologiaa koskettavaan kerhotoimintaan, jota yhteisestä aloitteestamme käynnisteltiin aluksi Vakka-Suomen alueella. Myöhemmin tämä kerho laajeni Varsinais-Suomalaiseksi tutkimusyhdistykseksi, jolla oli yhteen aikaan haaratoimintaa myös Pohjanmaalla. Sittemmin toiminta kuihtui kun osoittautui, ettei tavoitteeseen - eli aktiivitutkijoiden löytämiseen muista kuin harvojen "vanhojen" naamojen joukosta - ei kovin onnistuneesti päästykään, ja seura liitettiin sittemmin osaksi Turun parapsykologista seuraa. Tuon yhdistyksen jatkajaksi perustettiin vuonna 1998 paratutkimus-niminen yhteistyöryhmä, jossa Jussikin oli mukana idearikkaana taustavaikuttajana ja jonka toiminta vaikutti aikoinaan ratkaisevasti myös ParaNetin perustamiseen.

Itse tunsin Jussin jo yläasteelta, ollessamme tuolloin samassa pienessä ja idyllisessä koulussa sivussa suuremmasta Mynämäen keskuskoulusta. Asuimme tuolloin kummatkin Mynämäellä, jossa Jussi asui lopulta koko ikänsä. Koulumme oli tarkoitettu henkilöille, joilla oli oppimisvaikeuksia tai vaikeuksia keskittyä suuressa kouluympäristössä. Itse ajauduin tuohon kouluun lähinnä koulukiusaamisen seurauksena. Samalla kun tulin tietoiseksi Jussin kiinnostuksesta samoihin aiheisiin, joihin oma kiinnostukseni oli jo hiljalleen noussut, tulin luultavasti aktiivisella esimerkilläni vaikuttaneeksi siihen, että myös Jussi halusi nousta aktiiviseksi toimijaksi para-aiheen piirissä, joka onnistui luontevimmin radio-alalla, josta hän oli niin ikään kiinnostunut. Koska olin itsekin kiinnostunut journalismista ja työskentelin tuolloin freelancerina, oli myös yhteistyön tekeminen monesti luontevaa.

Ystävyytemme alkoi jo ennen kun tulin havainneeksi yhteisen kiinnostuksemme para-aiheisiin, mutta tämä luonnollisesti vaikutti varmaankin ratkaisevasti siihen, että ystävyytemme kesti aina Jussin kuolemaan asti. Viimeksi näin Jussin vieraillessani hänen luonaan ennen Helsinkiin lähtöäni - kolme viikkoa ennen hänen kuolemaansa.

Vaikka Jussilla ei ollutkaan mahdollisuutta Internetyhteyksien käyttöön, hän seurasi kauttani tiiviisti myös ParaNetin toimintaa ja oli murheissaan siitä tilanteesta, johon ParaNet on viimeisten kuukausien aikana ajautunut.

Henkilökohtaisesti Jussi suhtautui varovaisen myönteisesti kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen. Osoittautui tämä ajatus paikkansapitäväksi tai ei, minulla ei ole epäilystäkään, etteikö Jussi yhtyisi ajatukseen, että hänen elämänsä on ollut poikkeuksellisen rikas ja mielenkiintoinen elettäväksi, vaikka se nyt lopulta jäikin niin kovin lyhyeksi.

TilannekatsausMaanantai 12.11.2007 17:21

Tällä hetkellä olen keskittynyt tekemäni paragallupin parissa työskentelyn ohella tietooni tulleisiin selittämättömiin kokemuksiin ja tapahtumiin, joita itse asiassa on tullut tietooni varsin runsaasti juuri tuon gallupin kautta – se on osoittautunut suhteessa käytännössä yhtä tehokkaaksi menetelmäksi parakokemusten keräämisessä kuin erilaiset tähän mennessä toteutetut julkiset aineistopyynnöt. Suunnitelmissani on ollut aloittaa vuoden vaihteessa kansainvälinen keräyshanke, jossa toimitan aineistopyynnön julkistettavaksi merkittävimmissä tiedotusvälineissä Pohjoismaissa, Venäjällä ja englanninkielisessä maailmassa. Toteutuessaan tämä lienee yksi kansainvälisesti huomionarvoisimmista tämäntyyppisistä hankkeista ja tuo toivottavasti samalla uutta painoarvoa para-adressin tavoitteille: http://www.adressit.com/paratutkimus

Kansainvälisen tutkimuksen tavoitteena on saada kymmenenkertainen määrä tapauksia kuin mitä allekirjoittanut on saanut kerättyä viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä merkitsee noin kahta, kolmea tuhatta tapausta. Näistä keskitymme ensivaiheessa suorittamaan lisätutkimuksia kaikkein akuuteimmista tapauksisista kansainvälisten kontaktiemme tuella ja seuraavassa vaiheessa puolestaan keskitymme vähemmän akuutimpien tapausten edellyttämiin tarkistuksiin. Tutkimuksen loppuvaiheessa keskitymme sen varsinaiseen tarkoitukseen, eli tapausten välillä tehtäviin laadullisiin vertailuihin. Tavoitteena on siis nostaa Suomi viimein maailmankartalle rajatieteissä!

Viime aikaisista tutkimuksistani löytyy kummallisia tapauksia laidasta laitaan. Telepatiaa ja selvänäköä, enteitä ja aavistuksia, psykokinesiaa ja apportteja, poltergeisteja ja kummituksia, ruumiistairtautumisia ja kuolemanrajakokemuksia, jälleensyntymäkokemuksia ja kielilläpuhumista, mediumismia ja transkommunikaatiota, spiritismiä ja EVP:tä, ufoja ja abduktioita, kontaktihenkilöitä ja muita erikoisia ihmisiä, merkillisiä kultteja ja kykyjä, synkronisiteetteja ja maan energioita ja kuvioita, pallosalamoita ja hämmästyttäviä valoilmiöitä, selittämättömiä sateita ja muita luonnon mysteereitä, hirviöitä ja outoja olentoja, kirouksia ja riivauksia, salaliittoja ja salaseuroja, salaisia teknologioita ja hankkeita... Vaikka merkittävimmät löydöt antavatkin ehkä vielä odottaa itseään, tutkimukset ovat saaneet paikoin hyvinkin odottamattomia ja merkittäviä käänteitä – takaiskuista huolimatta tämä antaa voimia jatkaa työtäni suurten totuuksien jäljillä.

Ohi onTorstai 04.10.2007 18:23

Muutto on hoidettu ja tavarat jokseenkin järjestyksessä uudessa asunnossa, illalla luultavasti saan auki nettiyhteydenkin eikä tarvitse enää turvautua julkisiin päätteisiin.

Nyt vain pitää alkaa valmistautumaan Hengen ja tiedon messuille (www.rajatieto.fi), jossa edustamani parapsykologian instituutti on näytteilleasettajana - kunpa vain olisi enemmän vapaaehtoisia tekemässä työtä parapsykologian hyväksi. Instituutin pöytä löytyy kolmannesta kerroksesta, karttanumero muistaakseni 314-315. Luvassa on monenlaista parapsykologiaankin liittyvää ohjelmaa, joten kannattaa piipahtaa paikalla!

Eräs kirjoitukseni muuten julkaisiin kolumnina Ultrassa, jos joku ei ole vielä huomannut: http://www.ultra-lehti.com/kolumnit/kol-2007_10.html Minua haastateltiin myös Mäntän seudulla ilmestyvään sanomalehteen ajankohtaisista ufotapauksista.

Suomen Ufotutkijat kiinnostuivat Mäntän havainnoista

Suomen Ufotutkijat ovat tutkineet ufohavaintoa Mäntässä ja käyneet paikan päälläkin haastattelemassa oudon ilmiön nähneitä. Silminnäkijät ovat kuvailleet nähneensä oudon, raketinomaisen laitteen, joka häviää nopeasti näköpiiristä. Näköhavaintoihin on liitetty myös vilkkuvia valoja.
Parinkymmenen vuoden ajalta vastaavia merkittäviä havaintoja on raportoitu toistakymmentä. Viimeisin ilmoitus tuli Mäntän Raja-Aholta. Ufoksi luokiteltu lentävä esine on nähty myös Mäntän keskustan liepeillä. Ufotutkijat ovat haastatelleet havaintoalueen asukkaita siltä varalta, että lisää silminnäkijöitä ilmaantuisi. Tutkimukset ovat edelleen kesken.
Ufotutkija, helsinkiläinen Jani Lassila kertoo, että nähdyt laitteet eivät ole pitäneet juurikaan ääntä.
– Kutsummekin niitä aaveohjuksiksi.
Vastaavia ohjuksia on Mäntän lisäksi esiintynyt eri puolella Suomea.

Ufo (Unidentified Flying Object, tunnistamaton lentävä esine) mielletään useimmiten liittyvän maan ulkopuolisiin olentoihin. Ufohavaintoja tutkii Suomen Ufotutkijat -yhdistys, jolle tulee yhteydenottoja viikoittain. Havainnoista ilmoitetaan pääasiassa internetin kautta, mutta jonkin verran myös puhelimitse, postitse ja yksittäisten harrastajien välityksellä. Havaintoihin Ufotutkijat suhtautuvat ennakkoluulottomasti, mutta kriittisesti.
– Kenttätutkimukset keskitetään sellaisiin tapauksiin, joista on riittävän todennäköistä saada uutta tietoa. Näitä käyntejä tehdään vuodessa tusinan verran, kertoo Lassila.

Jos ilmiön epäillään johtuvan ilmakehän tai avaruuden ilmiöstä, havainnon tekijä voi aluksi ottaa yhteyttä tähtitieteelliseen yhdistykseen Ursaan siltä varalta, että heillä olisi tyydyttävä selitys tapaukselle. Havainnon taustalla voi olla myös tavanomainen lentoliikenne.
– Usein valoilmiöiden outous johtuu pikemminkin havainto-olosuhteista kuin itse ilmiöstä. Siksi on tärkeää kuulla kaikkia mahdollisia silminnäkijöitä.
Valokuvat, laskeutumisjäljet ja tutkahavainnot nostavat huomattavasti ufotapauksen merkittävyyttä, kuten myös toisistaan riippumattomat havaitsijat.
Jani Lassilan mukaan ufoille on olemassa hyvin monenlaisia hypoteeseja. Kuuluisin on tietenkin ET-hypoteesi, eli ajatus maan ulkopuolisista vierailijoista ufoissaan. Useissa tapauksissa esiin tullut yli-inhimilliseltä vaikuttava teknologia viittaisi tähän.
– Muita siihen kytkeytyviä hypoteeseja ovat, että kyse on meitä älykkäämmistä aikamatkailijoista, vierailijoista toisista ulottuvuuksista tai yliluonnollisista olennoista.
Astetta maallisempi ajatus on, että ufoissa on kyse jonkinlaisesta tuntemattomasta luonnonilmiöstä, joka tuntuu vastaavan hyvin tiettyjä valoilmiöhavaintoja. Lisäksi on esitetty ajatus, että kyse voisi olla jonkinlaisesta kollektiivisesta harhasta ja hallusinaatiosta.
– Yleismaailmallisia selityksiä haettaessa luontevin ajatus on, että ufoissa on kyse hyvin monitahoisesta ilmiöstä, joille ei ole olemassa mitään yksittäistä toimivaa selitystä, kiteyttää Lassila.