IRC-Galleria

PääsiäinenMaanantai 17.04.2006 01:39

Melko erilainen ja tasapainoinen pääsiäinen. Olen tavannut ystävättäriä, siivonnut pihaa ja kotia, tehnyt analyysiä tulospalkkauksesta, nukkunut paljon ja sikeästi, kävellyt, käynyt salilla, shoppaillut, lukenut, kokannut, leiponut pullaa, kuunnellut rentouttavaa musiikkia, katsonut tv:tä, kyläillyt vanhempieni luona, vaihdattanut auton renkaat ja antanut ikimuistoisen syntymäpäivän tärkeälle ihmiselle. Olen saanut aikaiseksi paljon tärkeitä asioita muutamassa päivässä. Oikeastaan mikään tekoni ei ole ollut viime aikoina turha. Olen antanut aikaani leikkimiselle ja olemiselle - sille sisäiselle lapselle, jonka on pian aikuistuttava. On ihanan vapauttavaa saada olla oma naisellinen itsensä. Minulla on lupa olla haavoittuva ja uljas joutsen sekä rajat rikkova Peppi-Pitkätossu samanaikaisesti. Olen vihdoinkin ymmärtänyt loputkin naiseuden ihanuudesta. Olen saanut kokea tunteen, jonka vain nainen voi kokea. Sitä on kenenkään miehen turha edes yrittää ymmärtää tai tuntea täysin. Kaikki ympäristön rakentamat kahleet ovat auenneet nilkoistani ja ranteistani. Ympärilläni loistaa sädekehä, jonka muut ovat huomanneet. Raskaiden aikojen, ajatusten ja päätösten jälkeen olen varmempi kuin koskaan. Olen onnellinen kaikesta mitä elämässäni on tällä hetkellä. Kunpa tämä tunne voisi pysyä sisälläni ikuisesti ja voisin jakaa sitä läheisilleni koko loppuelämän. Toiveilla on taipumus toteutua...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.