IRC-Galleria

kyllä sitä voikin ihmisellä olla paha olo... kaikki tuntuu vaan kaatuvan päälle. Missään ei ole mitään järkeä, ja kaikki näyttää synkältä. Tuntuu että edessä on pelkkiä valintoja, joista ei kuitenkaan tässä elämässä selviä. Yksin on vielä vaikeampaa. Onko se todella niin, että elämme jossain illuusiossa, jota pidämme täydellisenä? Vai onko kaikki jotain isoa suurta suunnitelmaa? Joskus sitä vaan havahtuu, ja miettii miksi kaikki tapahtuu... onko kaikki pakko kärsiä yksin, vaikka ystäviä olisikin ympärillä? On turhauttavaa, kun mihinkään ei ole oikeita vastauksia. On vaan itse tehtävä päätökset, ja elettävä niiden kanssa loppuelämä, ja katsoa vierestä, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ahdistaa. Miksi henkinen kipu on useimmiten raastavampaa kuin fyysinen? Arvet jää kuitenkin kummastakin, mutta henkisen kivun arvet vaan pystyy repimään auki helpommin.. Koska sitten oikein helpottaa? Onko aina pakko elää yksi vaihe eteenpäin, ja jättää muut taakseen? Miksi? Sen kun joku osaisi kertoa. Kyyneleet valuu pitkin poskea, toinen toisensa jälkeen. Mutta siltikään olo ei helpotu. Rinnasta puristaa, ja olo on sietämätön. Ahdistuksen voi lähes tuntea käsin. Ehkä vaan ei ole vaihtoehtoa. On vaan tyydyttävä osaansa, ja jatkaa matkaa.. On hyvästeltävä Rakkaimpansa, ja päästää irti.

Ehkä se aurinko vielä nousee, ja näyttää valon. Ehkä ystävä tulee ja tarttuu käteeni, ja osoittaa mulle tien. Ehkä tuuli vinkuu korvaan vastauksia, ja yö sinetöi kaiken.
Onko mun pakko enää herätä? Kun sattuu niiin paljon...