IRC-Galleria

Tänään olen ollut unessa.Tiistai 03.11.2009 18:53

Joo, voisin tarvita päiväunet. Ehkä mä tässä pian vääntäydyn sänkyyn. Ehkä. Toisaalta tekis mieli tehdä jotain siihen asti, että on oikeasti nukkumaanmenoaika ja mennä vasta sitten nukkumaan. En vaan yhtään tiedä mitä tekisin. Inhoan oikeasti olla yksin kotona. Eniten siksi, millainen hirviö musta tulee sitten kun olen jotenkin yhteydessä Tommiin ja mulla on sitä ikävä ja mua väsyttää ja ahdistaa ja vituttaa ja epävarmuuskohtaus vielä siihen päälle. Huooooh.

Koulussa sain aikaan. Ensimmäinen korsetti tuli valmiiksi ja sitten tein pinkkimustan pornon hörhelöhameen. Ja leikkasin toiseen korsettiin palat. Tosin että havaitsin ommellessani, että ainakin yksi etukappaleista on leikattu aika naurettavasta kohtaa. Siinä on pieni lovi alareunassa. Kun sitä kangasta oli vähän silleen mukavasti. Mutta ehkä se siitä. Tuli ne luut ja plansettikin Belle Modestelta tänään. Ja se jääkaappimagneetti myös. Se on kyllä melkein ironinen, ainakin kun sitä katsoo tässä mielentilassa.

Koulusta tultuani söin porkkanan ja paistoin uunissa valkosipulipatongin ja söin sen ja join kupin vihreää sitruunateetä with hunaja. Oon huomannu, että en juo enää mitään muuta teetä kuin sitä jos sitä vaan on saatavilla. Vaikka tuolla on neljää muutakin teetä. Sitten kun tuo loppuu niin vaihdan varmaan Princessiin tai kamomillaan. Varmaan vuorokaudenajasta riippuen.

Ruuan jälkeen rupesin lukemaan, ja sitä teinkin sitten puoli viiteen asti. Minkä jälkeen vaihdoin vaatteita ja istuin tähän. Nyt harkitsen vakavasti sitä nukkumaan menoa, koska silmät alkaa painua kiinni.


Oon lenkkeillyt viime aikoina tavallista enemmän (= useammin kuin kerran kuukaudessa). Jos jaksan ja viitsin ja pystyn niin teen siitä rutiinin joka toiselle päivälle. Koska huomaan jo nyt positiivisia vaikutuksia. Lihakset tuntuu erilaisilta, yleisfiilis on parempi enkä masennu ihan niin helposti kuin yleensä, nukun paremmin, iho on paremmassa kunnossa, oon notkeampi. Jii än ee.

Tommi muuten haastoi mut sunnuntaina karkkilakkoon jouluun asti. Saapa nähdä. Söin mä tänään palan suklaata. Mutta se kyllä sanoi että syödään jäljellä olevat loppuun kuitenkin. Ja quite the same really. Kyllä mä nyt siihen pystyn. Pitäis vaan jaksaa vaivautua ostamaan hedelmiä. Jaksanhan mä, sitten kun mulla on taas hovikuski maisemissa. Eli en tiedä milloin.

Että mua kyllästyttää tänään. On vähä sellanen "fuck it all" -fiilis ja sitte ei kuitenkaan. Gää. Ai niin se vitun lattiakaivo pitäis puhdistaa. Aaaaarg en jaksa. No, ehkä sitten huomenna. Kuten aina.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.