IRC-Galleria

I love you.Perjantai 05.03.2010 10:47

Ei voi sattua näin paljon.

Massive Attack - What Your Soul SingsKeskiviikko 13.01.2010 19:50

Huomaan, että musiikinkuuntelu tekee tästä kämpästä miellyttävämmän asumuksen silloin kun oleilen täällä yksin. Tuli ihan erilainen fiilis, enkä koko ajan mieti että miten onkaan niin hiljaista ilman Tommia. Innostun välillä tanssimaan ja laulan lähes aina kun osaan biisistä sanat. Tietokoneen majoitin tähän keittiön pöydälle ja laitoin nuo stereoiden kaiuttimet kiinni tähän. Olo on itse asiassa aika mukava. Pauliina kävi kylässä ja oli ihan mukavaa jutustella. Ei me oikeestaan muuta tehtykään. Mä tiskasin ja söin samalla. : D Niin ja sain rahat takista, johon arvon asiakas tuntuu olevan oikein tyytyväinen. :)) Nyt olen siis rikas.

Opinnäytetyö on edistynyt ihan mukavaisesti. Varsinaista tekstiä on jo neljä sivua ja sitä kyllä tulee kun vaan rupean kirjoittamaan. Oikeestaan aika helppoa tehdä tuota. Se vaan vähän ärsyttää, että joudun ottaa niin paljon tietoa ja kuvia ja kaikkea netistä ja sitten lähteitä tulee viissataamiljoonaa. Mutta ei sille oikeen mitään voi, koska mistä muualta mä sitä infoa hankkisin? No idea. Yritän saada tuon kirjallisen osuuden enimmäkseen valmiiksi tässä samoihin aikoihin kun muilla pitää olla koko työ valmis. Mulla on siis enemmän aikaa kuin muilla, koska sain tietää koko hommasta niin paljon myöhemmin. Eikä haittaa yhtään! Mieluummin teen nyt kevään mittaan tätä, kuin että olis pitänyt alottaa jo ennen joulua ja sitte olis ollu joululoma siinä välissä hidastamassa. En vieläkään tiedä, milloin mulla on palautuspäivä, mutta en mä ole sitä pahemmin yrittänyt selvittääkään. Saanpahan lisäaikaa. :D:D:D Kankaat kävin Eurokankaassa jo kattomassa, en siis ostanu vielä, mutta varmistin että siellä on mustaa ja valkoista morsiussatiinia ja olihan siellä. Mustaa ja valkoista satiininauhaa on luultavasti myös, sitä tosin en tarkistanut, mutta on aina ollut tähän mennessä. Ja Tyllin ja vuorikankaan saan varmaan koululta. Tosin vuorikin löytyy Eurokankaasta jos ei koululta. Oon jostain syystä aika itsevarma tän työn suhteen, vaikken oo koskaan tehnytkään juhlapukua. Ei se oo kuin hame ja korsetti, ja oon tehnyt ennenkin sellasen tyllihameen minkä teen taas. Tai siis samaa tekniikkaa oon käyttäny.

Noniin ja ompelija lopettaa tähän ja menee pelaamaan jonkun herkkujen kans (siis syötävän, ruuan). :D

Not exactly what I expected.Maanantai 11.01.2010 23:47

Ilmeisesti oli mun osaamiseni kiinni lähinnä riittävästä yöunesta. Kun söin, nukuin kaks tuntia ja kävin suihkussa ja sitte alotin uudestaan tekemään, niin se sujuikin ihan mainiosti.

Nyt meneillään lievä masentuneisuuskohtaus, kun Tommi ilmoitti, että se joutuu melko varmasti olemaan vuoden siellä armeijassa. Tuleeko hitusen yksinäistä ehkä. Vittu.

No, eipä tässä oikeen muuta voi kuin pakottautua pärjäämään. Vituttaa vaan, kun oli kesällekin ties mitä suunnitelmia ja jos se on siellä vuoden niin nekin menee pieleen. Että joo moro vaan.

Bugger.Maanantai 11.01.2010 19:50

Yritin aloittaa kirjoittamaan opinnäytetyön kirjallista osuutta, mutta voi vittu ku mä en vaan osaa. Mulla pitäis olla joku malli, josta kattoa, muttaku en oo tähänkään mennessä vielä ihan varma että saako niitä koululla olevia ottaa kotiin mukaan että vois kattoa mallia. Vituttaa kun tänään olisin ehtiny tehdä vaikka kuinka paljon sitä, mutta ei ku en osaa. ÄRG.

Tommi lähti aamulla armeijaan ja mä oon koittanut olla ajattelematta asiaa. Oon koittanut olla ajattelematta myöskään eilisillan tapahtumia. Onneksi asiat ei menneet ihan niin kuin ne olisi voineet mennä. Jos olis käynyt pahasti niin mä olisin varmaan tyyliin tappamassa itteäni tai jotain, koska en kestäis sitä. Muttah joo asiat on hyvin tällä hetkellä. Kai.

Kävin kaupungilla tänään. Sonja vei ja bussilla tulin pois. Vein hakemuksen sinne kivaan paikkaan ja sit kävin Kelassa viemässä Tommin papereita. Ja kävin kaupassa kans, ostin jotain älytöntä pussiruokaa ja suklaata ja yhden rahkavaahdon.

Vittuku osaa nukuttaa.

Tuttuja näkyi kaupassa.Lauantai 09.01.2010 20:40

Pitäis saada aikaseks ottaa kuvia tekemistäni vaatteista, niin sais esim jotain tuonne Work -kansioon. Mulla on vähän ja vaikka mitä mistä vois ottaa fotosia mutku ei saa aikaseks. Tai sit jonku toisen pitäis kuvata ja en tiedä kuka sen tekis.

Tooosiaan kyselin niitä kesätöitä kolmestakin paikasta ja yhdessä sanoivat että on jo työntekijät valittu (samat ku viime vuonna, ja saman sanoivat mulle ihan yhtä vittumaisesti viime vuonna), sit toisesta paikasta sanoivat että ei tiedä ottaako ne ees mut sanoi myös että tehdä avoimen hakemuksen, ja sit kolmas paikka vaikuttaa lupaavalta, ku se tyyppi siellä kyseli multa kaikkea ja tuntu tykkäävän mun vastauksista ja pyysi viemään jonku vapaamuotosen esittelyn/hakemuksen mis on mun tietoja ja yhteystietoja ja muuta. Sit se kysy kans että kauanko mä voisin olla töissä siellä. Olis kyl tosi kiva päästä sinne. 8)) Töihin ylipäänsä joka tapauksessa. Mut se ois kiva paikka ainakin luultavasti. Kerron sit jossaki välissä että mikä paikka on kyseessä, en jaksa vielä. Vien maanantaina ne paperit sinne ja sinne toiseen shoppiin ja sit kysyn kans että mitkä on mahikset päästä sinne kivempaan paikkaan, koska se nainen ei oikeastaan sanonu että pääseekö vai eikö pääse, tai että se olis jostain hakemuksesta kiinni. Se vaan esitti kysymyksiä ja pyysi tuomaan sen lisätietopaperin. Minusta se kuulosti lupaavalta.

Otin Tommista mittoja tuossa hetkonen sitten. En tiedä tuliko ees hyvät mitat, vähän hirvittää. Että osaanko mä edes tehdä miesten vaatteita. Tai mitään sellasta mistä Tommi tykkää. Kauluspaita on pakollinen työ, ja sit teen omana työnä sille kait jotku housut. Vielä vähän auki että millaset, koska se riippuu niin paljon siitä, löydänkö mä kangasta. Housut on sitä paitsi maailman vaikein asia piirtää mun mielestä. Tai en osaa värittää niitä niin että kuvasta ymmärtäis kaiken olennaisen. It is annoying.

Oon vissiin ehkä mahataudissa, en oo varma. Et yippee niinku. Tosin voi johtua siitäkin, mitä join eilen illalla, koska mun maha on niin herkkä tuollasille. Toivottavasti johtui siitä. On muutenkin kyllä aika sairas olo. Kuumetta ei oo ollu mut nuhaa ja yskää ja semmonen outo heikko olo koko ajan.

Tänäänki kai johonki bilettämään. En tiiä juonko, saa nyt nähdä. Ei oikeestaan huvittais. Huvittais vaan olla nättinä ja jos baariin menee niin tanssia.

On jotenki ikävä luokkakavereita. Tai ohan siellä nyt Sonja ja Roosa, mutta niitä muitaki. Sit ku mä en oikeen tiedä tykkäänkö mä kolmosista. Yks niistä on ainakin todella raivostuttava aina välillä ja yks toinen on vähän pelottava yhen asian takia, mutta joo. Lisäksi tuntuu että oon vähän lost opinnäytetyön kans toisin ku kaikki muut. En esim oo vielä alottanukaan kirjallista osuutta, enkä tiiä mitä siitä ees tulee. Pitäis EHKÄPÄ ruveta tekemään sitä jo. Joku ilta suuressa yksinäisyydessäni I suppose. Mua ei huoleta korsetti ja hame ja tyllialushame eikä niiden kaavat oikeestaan yhtään. Belle Modesten tilaus huolettaa vähän, että ehtiikö luut ja sukkanauhat ajoissa perille, mut kaisse siitä. Teen tosiaan siihen korsettiin irrotettavat sukkanauhat, joita en laita kiinni sit siihen pukuun kun hamekin on mukana. Sitä voi käyttää sit alusvaatteenakin sitä korsettia. Ehkä mä ostan Belle Modestelta jonkun toisenkin piruilevan magneetin jääkaapin oveen. Jos löydän sopivan.

Nyt meen tuonne cuddlimaan Tommin viereen kun se pelaa jotain. Mo.

Ja sitten vielä se,Perjantai 08.01.2010 20:50

että kävin kyselemässä niitä töitä.

Blaa.Perjantai 08.01.2010 20:49

Ei koiria Sarille kaveriksi suureen yksinäisyyteen kylmänä talvena. SNIF.

Masentaa runsaahkosti tulevan puolivuotisen takia. Ja oikeestaan muutenkin, koska mua ei erityisemmin huvita olla Evillä.

WelllTiistai 05.01.2010 23:17

Ai joo, saan ehkä Mindan tänne sit ku Tomppa lähtee (YHYY BYÄÄ) armeijaan. Huomenna selviää, saanko. En tosin tiedä, osaako se enää asua mun kans tai kaupungissa, mutta kokeillaan sit ainaki. Ainaki se vielä pitää mua emäntänään. Mut puuttuva koiraseura voi tuottaa hankaluuksia.

Oh bloody brilliant.Tiistai 05.01.2010 17:59

Mun oli tarkoitus lähteä tänään kaupungille metsästämään kesätyöpaikkaa. No, sen voin ainakin sanoa että en enää ikinä lähde tuollasessa pakkasessa mihinkään ellei mulla ole kuskia joka ottaa mut kyytiin kotipihasta. Anyone?
Kattoin tuossa aikasemmin, että jaa, bussi menee pysäkin ohi noin 25 yli, ja niitä kulkee siis tunnin välein tuosta tietyn aikarajan sisällä. Menin sitten iloisasti odottelemaan bussin saapumista, mikä oli hyödytöntä, koska siinä vaiheessa, kun kello oli sen verran että sen bussin pitäis olla oikeastaan jo keskustassa, sitä ei näkynyt. Odotin vielä vähän aikaa ja sitten meni hermot ja olin umpijäässä etenkin jalkojen seudulta ja lähdin takaisin kotiin päin. No sitten se saamarin bussi tulee sieltä ihanasti ja menee sen mun pysäkin ohi, joka oli tietenkin siinä vaiheessa aivan liian kaukana että olisin ehtinyt. Ei yhtään ei sitten vituttanut.

Olin tänään pois koulusta, koska mä en kerta kaikkiaan saanut itseäni sängystä ylös aamulla. Valvoin TAAS sinne johonkin kolmeen asti ja suunnitelma oli herätä kuudelta. Ei mitään muistikuvaa siitä. Heräsin toiseen herätykseen seitsemältä ja sitten maksoin vuokran, koska olin yöllä jo yrittänyt mutta OP verkkopalvelu oli poissa käytöstä. Sitten yritin etsiä Siskon numeroa ilmoittaakseni että en tule kouluun koska olo on hirveä (mikä oli totta), mutta en löytänyt sitä, joten en kertonut sitten yhdellekään opettajalle että en tule kouluun. Reetta olis varmaan soittanut takaisin ja vittuillut, joten annoin asian olla ja jatkoin nukkumista.

Nyt teen parit työhakemukset ja sitten voisin ehkä yrittää syödä jotain. Oon taas syöny ihan laittoman vähän. Sairasta. Niin ja oon kattonu Skinsiä, kun Tommilla on ne kaudet koneella. En tosin tänään oo. Mut niin.

Miksei vois olla sellanen kiva kahdeksan asteen pakkanen, jonka kans pystyy elää normaalisti? Would like that, u know.


Opin muuten viime yönä vihdoin kävelemään Pleaser Blisseilläni kunnolla. Kauan kestikin. Mut vähän olin onnellinen.

...Tiistai 05.01.2010 04:10

disappearance


Miksi epätoivo iskee öisin? Ja paniikki?