IRC-Galleria

”Hei, hienoa että pääsit!” Chris sanoi napatessaan minut halaukseen.
”Totta kai! Enhän voisi ikinä missata treffejä kanssasi”, sanoin iloisesti.
”Tiedän sen”, Chris naurahti ja istuutui pöydän ääreen. Istuin pöydän toiselle puolelle.
Olimme vakio kahvilassamme, Cafe Louvressa. Se on pieni kahvila, jonka omistaja on mukava ranskalainen rouva. Käymme vähintään kerran viikossa siellä juttelemassa ja viettämässä aikaa. Se on minun ja Chrisin paikka.
Katsoin Chrisiä pöydän poikki. Hänen punertavat hiukset oli huolellisesti laitettu. Vihertävät silmät loistivat kirkkaasti. Pehmeät kasvon piirteet ovat todella kauniit. Chris oli huolellisesti pukeutunut, vihertävä kauluspaita sointui silmiin ja sen alla oleva valkoinen pitkähihainen myötäili Chrisin laihaa vartaloa.
”Miten iltasi meni?” Chris kysyi.
”Hyvinhän se. Aamulla löysin itseni Zackin makuuhuoneen lattialta, jälleen kerran”, kerroin.
”Onko varma ettei teillä kahdella ole mitään?” Chris sanoi vihjailevasti.
”Ei ole! Zack on hyvä ystäväni! Ei meillä ole mitään,” naurahdin.
”No tiedän sen. Kunhan kiusasin”, Chris sanoi.

”Chris! Nicole! Mukava nähdä teitä!”
Pöytämme ääreen liihotti rouva Ducept, kahvilan omistaja. Rouva Ducept on pyöreähkö mukava nainen, jolla on tummat hiukset ja pyöreät kasvot. Hänen katseensa on aina lämpöinen ja hän puhuu kevyellä ranskalaisella aksentilla.
”Hei, rouva Ducept!” tervehdin hymyillen.
”Mitä teille nuorille saisi olla tällä kertaa?” rouva Ducept kysyi täyteläisellä äänellään.
”Minulle latte”, Chris sanoi.
”Ja minulle suklaakahvi”, sanoin.
”Selvä. Mitä teille kuuluu?” rouva Ducept kysyi.
”Hyvinhän tässä. Oltiin juhlimassa eilen illalla”, kerroin.
Rouva Ducept laittoi kätensä vyötärölleen ja katsoi meitä leikkisästi.
”Ei kai mennyt liian myöhään?”
”Ei tietenkään!” Chris naurahti.
”No hyvä. Tuon kohta juomanne.”
Sen sanottuaan rouva Ducept liihotti tiehensä sininen mekon helma liehuen.

Istuin bussissa. Matkalla kotiin.
Katsoin kuinka sadepisarat valuivat bussin ikkunaa pitkin. Pidän sateesta. Se puhdistaa ilman ja rauhoittaa mieleni. Maailma näytti harmaalta bussin ikkunasta. Vedin karanneen hiuskiehkuran korvan taakse.
Kännykkä värisi taskussani. Kaivoin sen esille.
Yksi saapunut viesti.
Avasin viestin.

Ehditkö kahville tänään? Chris.

Chris...
Toinen paras ystäväni. Chris on paras ystäväni Zackin rinnalla. Rakastan heitä kumpaakin äärettömästi. Olen tuntenut heidät monta vuotta. En voisi ikinä toivoa ketään heidän kaltaistaan...

Avasin silmäni. Olin maannut siinä tovin. En tiedä kuinka kauan. Ajantajuni oli kadonnut jo eilisiltana ensimmäisten juomien myötä. Huomasin tuijottavani edelleen samaa valkoista kattoa. Tai oletan sen olevan valkoinen. Punainen valo ei ollut muuttunut.
Käänsin päätäni ja katselin ympärilleni hiljalleen. Huomasin olevani jossain tutussa paikassa. En vain... saa päähäni missä. Tunnen tämän paikan. Tuon punertavan valon, tummat tekstiilit, bändi julisteet. Kaikki tuntuu niin tutulta.
Nousin varovasti istumaan. Vieressäni oli suuri parisänky. Toisella puolellani oli tyhjää lattiaa ja peitto. Aivan kuin joku olisi maannut vieressäni...

Seisoin oven suussa ja katsoin huonetta, jonka lattialla olin maannut. Makuuhuonetta, jossa kajasti punainen valo. Käänsi katseeni peiliin, joka roikkui oven vieressä. Katsoin itseäni. Honteloa vartaloani peitti musta t-paita ja vanhat farkut. Tumman ruskeat pitkät hiukseni olivat löysästi kiinni niskassa. Harmaat silmäni näyttivät väsyneiltä. Vaalea ihoni näytti likaiselta. Kaulallani roikkui musta risti.
Näytin rähjäiseltä.

Astuin ulos huoneesta. Tulin valkoiseen käytävään. Kuljin käytävää pitkin eteiseen. Kuulin etäältä ääniä. Astioiden kolinaa. Astelin varovasti eteisen poikki ääniä kohti, kohti keittiötä. Astuin lämpimän sävyiseen keittiöön ja näin mustahiuksisen pojan tiskialtaan ääressä.
”Hei?” sanoin varovasti.
Poika käännähti.
Zack.
”Huomenta. Päätit nousta”, Zack sanoi hymyillen.
”Joo.”
”Haluatko syödä jotain?” poika kysyi.
”Umm... voisin kai”, nyökkäsin.
”Mitä saisi olla?” Zack kysyi ja asteli jääkaapille ja avasi sen.
”Täällä on... no katso itse.”
Zack väistyi jääkaapin edestä ja palasi tiskialtaan ääreen tiskaamaan astioita. Astelin jääkaapille ja kurkistin sinne. En nähnyt mitään, mitä olisin halunnut syödä.
”Taidan syödä sittenkin myöhemmin”, totesin sulkiessani jääkaapin.
Zack naurahti.
”Jotenkin en ylläty vastauksestasi.”
”Onko kahvia?” kysyin.
Zack nyökkäsi kahvinkeittimen suuntaan.
”Juuri keitettyä.”
”Hienoa!”
Nappasin kahvimukin ja kaadoin kahvia itselleni. Kulautin puolet kahvista saman tien alas kurkusta. Ainakin oli tuhtia kahvia, jos ei mitään muuta.
”Hyvä, että kahvi maistuu”, Zack naurahti.
”Todellakin maistuu!” naurahdin ja istuuduin pöydän ääreen.
”Oletko ollut pitkään hereillä?”
”Sen verran, että olen saanut syötyä”, Zack sanoi laittaessaan viimeiset astiat kuivauskaappiin. Hän otti myös kahvimukin ja kaatoi itselleen kahvia. Hän istuutui pöydän toiselle puolelle, jotta olimme kasvotusten.
”Aijaa. Niinkin vähän aikaa.”
”Miten niin?”
”Heräsin aikaisemmin ja olin yksin huoneessasi silloin.”
”Saatoin olla vessassa sillä hetkellä”, Zack arveli kahvimukinsa takaa.
”Ihan mahdollista.”

yksin jälleen....

rakastan sinua, nyt ja aina, ikuisesti.... <333

Maailma pyöri silmissä kun avasin ne seuraavan kerran. Värit pomppivat silmissäni. Nousin istumaan pidellen päätäni. Tuntui kuin... se tippuisi jos en pitäisi kiinni. Istuin paikallani hiljaa silmät suljettuna. Pyörrytti. Asetuin takaisin makuulle.
Avasin silmät uudestaan. Tuijotin valkoista kattoa. Tai vähän vähemmän valkoista... en tiedä. Huoneessa oli hämärää ja jostain kajasti punertava valo. En jaksanut katsoa ympärilleni. Päässäni jyskytti. Suljin silmäni. Ihan sama, missä olen... en välitä.

Maailma pyöri. Musiikki pauhasi. Värit loistivat. Juoma virtasi. Huumeet vaikuttivat. Perhosia...

Tanssilattia oli tupaten täynnä. Monet vain liikkuivat ihmisvirran mukana, monet vain tanssivat. Kaikki tuntui olevan hyvin. Suljin silmäni ja liikuin ihmisvirran mukana monien muiden tavoin. Tunsin lämpimien käsien kietoutuvan turvallisesti ympärilleni ja ottavan minut suojaansa. Nojasin tuntemattomaan, joka oli lämmin ja turvallisen tuntuinen.

Pääni notkahteli elottomasti. Värit tanssivat suljetuissa silmissäni. Musiikki täytti korvani, enkä kuullut mitään muuta. Oloni oli utuinen ja tunsin olevani lapsi. Ei tarvinnut välittää mistään. Sain vain olla siinä turvallisessa sylissä.

Avasin silmäni varovasti ja katsoin lasisen harmaisiin silmiin. Pojan kasvot olivat kalpeat ja kapeat. Huulet olivat täyteläiset ja houkuttelevat. Hänen katseensa oli vangitseva, enkä osannut irrottaa katsettani pojan värittömistä silmistä. Hymyilin iloisesti pojalle ja haroin tämän mustia pitkiä hiuksia. Pojan musta huppari oli likainen, yltä päältä harmaassa pölyssä.

Hän painoi minut itseään vasten samalla kun suljin silmäni. Tunsin ihmisten liikkuvan ympärillämme musiikin tahdissa. Tanssien. Enää en liikkunut vain ihmisvirran mukana. Olin turvassa. Rakkaan syleilyssä. Tunsin oloni heikoksi ja utuiseksi. Musiikki pauhasi. Huomasin olevani väsynyt. Nostin katseeni ja katsoin uudelleen noita kauniita silmiä.
Nuo silmät ahmivat katseellaan minua. Ja oma katseeni ahmi tuota poikaa. Painoin huuleni pojan huulille ja suljin silmäni. Kaikki sulkeutui ympäriltämme. Suudelma oli hellä, rakastava ja samalla... intohimoinen. Juuri sellaista suudelmaa kaipasin. Olen jo pitkään kaivannut.
Suudelma muuttui. Se muuttui intohimoisemmaksi. Ahmimme toisiamme kaiken sen keskellä. Tunsin hänen ottavan minusta tiukemmin kiinni. Kuin hän ei olisi halunnut päästää irti.
Musiikki vaihtui. Nopeammaksi. Tanssittavammaksi. Tunsin kuinka lantioni alkoi liikkua musiikin tahdissa. Irrottauduin hiukan pojasta ja aloin tanssia pienin liikkein. Katseemme pysyi tiiviisti toistemme silmissä. Poika lähti tanssiin mukaan ja pian... Tanssimme intohimoisesti lähellä toisiamme... kuin olisimme tanssineet aina niin... kuin olisimme olleet aina yhdessä.

Musiikki vaihtui taas. Jäimme kiinni toisiimme. Emme erottaneet katsetta toisistamme. Liikahtelimme hiljalleen. Suljin silmäni ja annoin pääni notkahdella musiikin tahdissa. Hän sulki minut uudelleen lämpimään ja turvalliseen halaukseen.

ah!
Kotona taas! :D

yksinäisyys
se nostaa päätään
ei anna rauhaa
seuraa ja vainoaa...

yksinäisyys
ei yksin jätä
se ei välitä muista
se ei välitä hymyistä
eikä tunteista...

Se tulee
ja pian minut valtaa
en tunne muuta....

vain yksinäisyyttä...



kaipaan sinua...
rakkaani...

karkota tuo yksinäisyys
ennen kuin on liian myöhäistä

ja huomenna taas menossa.... Suuntaan siis riparille Ahoniemeen isoseks huomen aamulla... -.-''
ja viikko siellä...

KOTONA JÄLLEEN! :33333