IRC-Galleria

POOOORNOPOOOOOLKKAAAAAAAA~!
voisko päästä tanssiiiiiii~? ;___________; olis niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin fiilistä!
Iha boring....viimeks tanssiessa tuli 5 vaiko 6 rakkulaa jalkapohjiin, mut se oli sen arvosta!! xD

Makasin sängyssäni. Tuijotin jälleen kattoa. Kännykkä oli vatsani päällä. Odotin soittoa.
Odotin, että Zack soittaisi...
Chris oli luvannut käskeä Zackia soittamaan, kun näkee tämän. Ja he näkevät toisensa aika usein, naapuripihoissa kun asuvat.
Tuijotin valkoista kattoa. Alan jo muistaa katon uurteet ja kolot. Niin monta tuntia olen sitä tuijottanut.
Samassa kännykkäni pärähti soimaan! Nappasin sen ja painoin vihreää luuria.

”Nick? Zack täällä.” Kuulin Zackin äänen. Huokaisin syvään kuullessani hänet.
”Hei, et olekaan vastaillut minulle hetkeen”, totesin.
”Olen pahoillani. Minulla on ollut kiireitä...”
”Mitä kiireitä? Oletko todellakin ollut niin kiireinen, ettei sinulla ole aikaa parhaalle ystävällesi?” ihmettelin.
”Usko tai älä, mutta olen. Tapasin nimittäin jonkun.”
Pysähdyin täysin. En tiennyt mitä sanoa...
”Hänen nimensä on Anna. Todella ihana. Pidän hänestä paljon”, Zack kertoi.
”Missä tapasit hänet?”
”Sairaalassa... hän oli siellä veljensä tukena. Aloimme jutella ja no... Seurustelemme.”
Olin hiljaa.
Olin menettänyt Zackin...
”Toivottavasti teillä menee hyvin ja olet onnellinen hänen kanssaan”, esitin iloista.
”Siis haluan vain, että olet onnellinen”, lisäsin.
”Hyväksyt siis Annan?” Zack kysyi.
”Tietenkin! Olethan paras ystäväni! Haluan tavata Annan joskus”, jatkoin esittämistä.
”Tiedän! Ja haluankin, että tapaatte! Ajattelin, jos voisimme mennä kahville joku päivä”, Zack ehdotti.
”Totta kai! Soitellaan ja katsotaan mikä päivä”, sanoin.
”Juttelen Annan kanssa ja soitan sitten. Nähdään!”
*tuuttuuttuut*

Tuijotin kattoa. Olin menettänyt parhaan ystäväni... jollekin toiselle. Mustasukkaisuus nousi pintaan. Ei... Tuntui, kuin olisin menettänyt jotain. Kuin sydämeeni olisi ilmestynyt uusi tyhjä paikka...
Kyyneleet nousivat silmiini. Ne valuivat poskiani pitkin.
Itkin.
Itkin pitkään...

Joo, alotan tossa kuukauden päästä sitte venäjän opiskelun :DD
miks kaikki järkyttyy siitä? O.o
Oon kiinnostunu kielistä ja haluun lukee niitä! :DDDD Jos paukut riittää ja innostusta on viel ens vuonna, alotan espanjan ;) Kielet on kivoi.

Kymppihaastattelu meni hyvin :3 paitsi ett olin vaa 15min myöhäs faijan takii... Se ei tullu tarpeeks aikasin hakee mua ja myöhästyin sen takii! Kiitti vitusti... ja meil on faijan välil kolmas maailmansota menos.... että terve...

Apua! Stressaaaaaa!

Tänään on kymppihaastattelu :S toivottavasti menee hyvin... sillä oon tosi huono kaikis haastatteluis >.<

No, voihan hetero...

Kay sanoo:
moi
Muotokuva: The Encounter sanoo:
moi? :D
Kay sanoo:
moi :3
Kay sanoo:
mitä kuuluu? mul on tylsää. kuka sä oot? missä asut? mitä teet? mikä on sun lempiväri? mitä sul on päällä? mul on tylsää. moi :3
Muotokuva: The Encounter sanoo:
moi
Muotokuva: The Encounter sanoo:
teen Facebook testiä ja oon X ja asun paikassa Y
Muotokuva: The Encounter sanoo:
lempiväri on murasaki
Muotokuva: The Encounter sanoo:
päällä mulla on vaatteet
Kay sanoo:
okei, kiitos ja hyvää päivän jatkoa :3
Muotokuva: The Encounter sanoo :
samoin

Niin, muutaman päivän päästä pääsin sairaalasta. He halusivat välttämättä pitää minut tarkkailussa, jotta voisivat varmistaa, että olin kunnossa. Kotona minua odotti äitini. Ja hänen huutonsa. En jaksanut noteerata niitä mitenkään...
Ennen kuin hän mainitsi psykiatrin...
Hän laittaisi minut psykiatrille! En ymmärrä miksi!
Kotiin päästyäni kävin Tashan kanssa Tonyn luona. Hän ei todellakaan voinut hyvin. Hänen masennuksensa oli vain pahentunut, eikä hän enää pääse sängystä ylös. Olen viettänyt paljon aikaa Tonyn luona Tashan ja Georgen kanssa. Jonas ja Nina ovat käyneet silloin tällöin. Muita en ole ehtinyt nähdä.

Päivät kuluivat ja pian oli kulunut kaksi viikkoa sairaalareissustani. En ole Zackia nähnyt, enkä puhunut hänen kanssaan. Hän ei ole vastannut viesteihini. Eikä hän ole käynyt Tonyn luona, jossa olen itse viettänyt aikani.
Chrisin kanssa kävin nopeasti kahvilla, kuten tavallisesti. Sitä en voinut jättää väliin. Chris kertoi, että Zack on ollut outo kohtaukseni jälkeen. He kuitenkin näkevät toisiaan usein, joten... En tiedä, mitä ajatella. Olen itsekin huolissani Zackista. Eihän hän vastaa minulle.

Olen huolissani...

Avatessani silmäni seuraavan kerran, sokaistuin todella. Kaikkialla oli valkoista. Totuteltuani kirkkauteen tajusin olevani sairaalassa. Viereisessä nojatuolissa istui Zack, joka piti minua kädestä.
”Miten voit?” Zack kysyi hymyillen.
”Mitä tapahtui?” ihmettelin. En muista mitä tapahtui.
”Sait ahdistuskohtauksen. Tulin tajuihisi hetkeksi, mutta pian pimenit taas. Emme saaneet sinua heräämään, joten soitimme ambulanssin”, Zack kertoi.
”En muista mitään kohtauksen jälkeen...” myönsin.
”Niinkö? No, ehkä se on ymmärrettävää. Olithan kamoissa”, Zack sanoi.
”Niin kai.”
”Nick! Heräsit!”
Hätkähdin kepeää huudahdusta. Chris ja Abi olivat astuneet huoneeseen.
”Abi? Mitä sinä täällä teet?” katsoin ihmeissäni siskoani.
”Chris soitti ja käski tulla tänne. Oletko kunnossa?” Abi kysyi.
”Uskoisin niin.”
”Ihan varmasti?” Chris tarkensi.
”Aivan varmasti”, naurahdin.
”Hyvä. Käyn hakemassa lääkärin, jotta hän voi tutkia sinut”, Abi sanoi ja lähti huoneesta.
”Ovatko muutkin täällä?” kysyin.
”George ja Hillary ovat kahviossa. Susan ja Thomas ovat tulossa”, Zack kertoi.
”Vanhempani taas tykkäävät tästä...” huokaisin.

Kuulin epäselvää puhetta.
”Nick!”
Joku lausui nimeni. Yritti kutsua.
”Nick!”
Joku löi minua kasvoihin.
”Nick!”
Kuulin huudahduksen selvästi.
Avasin silmäni. Sokaistuin. Kirkkaita valoja.
”Nick!”
Avasin silmäni uudelleen. Kaikki oli sumeaa. Erotin hahmoja.
”Onko hän kunnossa?”
”Mitä vittua tapahtui?”
Kuulin ääniä. Puhetta.
”Jonkinlainen kohtaus kai.”
”Mistä vitusta sekin tuli?”
”Pitäisikö hänet viedä sairaalaan?”
”Nick! Nicole!”
”Hän virkoaa.”
”Luojan kiitos!”
”Nicole!”
Erotin mustat hiukset ja lasisen harmaan katseen.
”Zack...” mumisin epäselvästi.
”Nick, oletko kunnossa?” Zackin ääni kysyi.
Joku auttoi minut istumaan ja piti pystyssä.
”En tiedä...kai”, sanoin.
”Mitä tapahtui?” joku kysyi.
”Nick sai kohtauksen.”
”Minkä kohtauksen?”
”Ahdistuskohtaus”, Zack sanoi.
Tunsin Zackin kädet kasvoillani. Hän siirteli hiuksia kasvoiltani ja silitti poskeani.
”Pitäisikö mennä sairaalaan?”
”Ei!” parahdin samassa.
”Ei sairaalaa...”
”Nick, mikä sinun on? Oletko varmasti kunnossa?” Zack kysyi. Tunsin kuinka poika kietoi kädet ympärilleni ja halasi tiukasti.
Eikä päästänyt hetkeen irti.
”Enköhän.”
Kaikki oli edelleen hiukan sumeaa. Päässä heitti. Olo oli todella hutera...

Musiikki pauhaa. Päässä heittää. Värit sekoittuvat. Perhosia... Tuntuu mukavalta. Onnelliselta.

Ihmiset tanssivat ympärilläni. Tunsin heidät. Avasin silmäni. Kohtasin tutun lasisen harmaan katseen. Kädet kietoutuivat ympärilleni ja sulkivat lähelle toista. Seisoin siinä. Paikallani. Seisoimme yhdessä. Kaikkien keskellä. Paikallamme.

Äänet kiihtyivät. Kovenivat. Valot välkkyivät nopeammin ja kirkkaammin. Ihmiset tanssivat lähempänä ja tulivat koko ajan lähemmäs. Tuntui kuin kaikki happi olisi karannut ilmasta. Hengitin kiivaammin. Yritin saada henkeä. Kaikki tila katosi ympäriltäni. Olin ansassa!
Hengitin kiivaammin. En saanut tarpeeksi happea. Tunsin kuinka kädet painoivat minut tiukemmin toista vasten. Takerruin mustaan t-paitaan. Pidin lujaa kiinni. Aloin täristä.
Äänet kovenivat. En kyennyt hengittämään! Takerruin toiseen kovemmin. Kiedoin kädet hänen ympärilleen ja pidin kiinni. Hän painoi minut tiukasti itseään vasten.

Hengitykseni vaikeutui! En saa henkeä!

Tunsin, kuinka hän alkoi liikkua... viedä minua pois väkijoukosta. Liikuin mukana. Käsien suojassa. Päästämättä irti. Äänet muuttuivat epämääräisiksi. En saanut selvää mistään. Kaikki alkoi pyöriä silmissä. Alkoi sumentua. Henki ei kulkenut!
Pääsimme väkijoukosta. Jalat pettivät altani. Romahdin maahan. Velttona. Kaikki oli sekaisin... yhtä sekasortoa... Jokin tuntui painavan joka suunnasta!
Nousin ilmaan. Joku nosti minut. Ja alkoi viedä johonkin.

Maailma sumeni entisestään... pimeni.

”Hillary sitten sai kaapattua sinut mukaansa?” Tasha kysyi kun istuimme yhdillä portailla kahdestaan muiden ollessa tanssimassa.
”No, hyvä ystävä taas täällä luonamme. Pakkohan sitä oli suostua”, naurahdin.
”Niin kai. Oletko nähnyt muuten Tonya vähään aikaan?” Tasha kysyi.
”En. Eikö hänen pitänyt tulla tänään?” katsahdin Tashaan kulmat kurtussa.
Tumma ystäväni nyökkäsi.
”Kamalassa kunnossa. En ole nähnyt häntä huonompana”, Tasha kertoi.
”Mitä hänelle on tapahtunut?” ihmettelin.
”En ole varma. Hän on saanut uuden lääkityksen taas”, Tasha katsoi minuun. Hänen tumman ruskeat silmänsä olivat täynnä huolta. Ymmärrettävää, olihan kyse hänen lapsuuden ystävästään.

Tasha on äitini ystävän veljen tytär. Olemme siis perhetuttuja. Ja pyörimme samoissa piireissä. Tasha on tummaihoinen. Hänellä on kauniit tummat silmät ja kauniit tummat pitkät hiukset, jotka olivat tuolloin pikkuleteillä. Rakastan Tashan kasvonpiirteitä. Hyvin sirot.
Hän on se, jonka kanssa puhun jos haluan puhua tyttöjen jutuista, mistä Chris ja Zack eivät ymmärrä mitään. Emme muuten ole loppujen lopuksi kovinkaan läheisiä, mutta hän kuuluu kuitenkin ystäväpiiriini.

”Voi ei... Ei hyvä juttu yhtään...” huokaisin ja otin kaljapullosta kulauksen.
”Vitut! Että tää kaikki on perseestä!”
”Niinkö meinaat?” Tasha naurahti väkinäisesti.
”Mutta pidetään nyt hauskaa. Huomenna mennään yhdessä Tonyn luokse!” sanoin ja nostin pulloani.
”Tälle illalle.”
”Tälle illalle”, Tasha sanoi ja joimme maljan.