Hiljainen, myötätuntoinen, karhea pintainen.
"Puu, jos minulle puhuisit, mitä sinä minulle sanoisit".
Yksin puu on seissyt paikallaan eikä hievahdakkaan.
"Sinulla on juuret vahvana maassa, Pidä kiinni siitä,
sillä sinua ei kukaan saa viedä."
Puu huojuu kuin vastaillen.
Havahdun paikalleen, menen juurelle makuulleen,
Taivasta katson, pilvet taivaankaton kaverina.
"Onko maailma kiinni jostain?"
Sammaleessa muurahaisia, minua pureksivat.
"Mitä jos maailma on yhtä sirkusta,
Ollaan kuin nukketeatteri suuressa dramatiikassa,
Tai ollaanko me ilman mitään mistä riippua,
Että kuin kylmät kivet, jotka on heitetty järven
pohjaan pimeään, sokkona aaltojen mukana etenemään?"
Hereille minä havahdun,
Puu edelleen varjona, sateensuojana ja tuulensuojana.
"Ehkä meillä onkin tarkoitus."
Natisee runko voimakas puun.
"Mitä jos me ei olla vain synnytty tänne.
Jos luonto-äitimme on antanut meidän
tulla tähän meille luvattuun maahan.
Se on rakentanut meille elämämme
peli-kentän. Pelin jossa on sotia,
rakkautta ja väitetään ettei ole sääntöjä.
Mitä jos sinutkin nyt joku kaataisi, puisen talon
rakentaisi, pesässä poltettaisiin
sitten saunassa hikoiltaisiin.
Tai kokko jolla piruja karkoitettaisiin?
Tai ehkä ei olekkaan sääntöjä.
Syö tai tule syödyksi, Tapa tai tule tapetuksi.
Rakastu ja tule rakastetuksi."
Puu edelleen keinuu ja kohisee.
"Mitäpäs minä tässä tällaisia höpöttelemään,
mutta kun on niin mukava olla. Niin vaikea
olla miettimättä mitään."
Jos tuonne puun huipulle kiipeäisi.
Näkisin todella kauas, horisonttiin.
"Pitäisikö minun kiivetä?
Mutta pelkäisin putoamista.
Toki korkeat paikat ovat aina kiehtoneet..."
Juurillani minä seison.
Juurillani minä saan ravintoni.
Juurillani olen kotonani.
Juureni pitävät ja pysyvät.