IRC-Galleria

Mitalien kannalta tärkein peliPerjantai 30.01.2009 01:01

Tärkeästä pelistä oli sivussa Olavi, Ville V ja Teemu. Raportin kirjoitti Juha, joten kaikki valitukset pelitapahtumista Juhalle, muuten raportti on mielestäni (paria kohtaa lukuunottamatta) tiukkaa shittii ;)

Talvisarja 24.1.09

FCK – VGS

Tuleva Mestareiden-liigan tähdistö joukkue VGS matkusti taas kerran Espooseen talvisarjan peliin sarjaa johtavan FCK:n vieraaksi. Ensimmäinen takaisku tuli kun kuulimme tähän otteluun valitulta valmentajaltamme ettei V. Virtanen pääse peliin, se oli kuin isku vasten kasvoja ja lisää iskuja sateli kun Olavia ei näkynyt, Teemun poissaolo ei ollut ratkaisevassa roolissa tässä vaiheessa. Pelastus tuli kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta jättimäisen povitukensa kanssa pukkariin tuli Azat ja Teemun tilalle olimme hankkinut Kamppurin mistä lie joukkueesta onkaan mutta väliäkö sillä vain tähdet pääsevät VGS:ään. Peliin lähdimme ensimmäistä kertaa varmaa VGS:n historiassa vähän puolustavammalla taktiikalla 4-3-1 kiitos Krissen,
Tuomarin viheltäessä pilliin joukkueet tulivat kentälle siinä vaiheessa iski pieni paniikin tunne kun vastustajan paidassa oli sponsoreita tai jotain vastaavia itse liimattuja tarroja, joissa luki Jaffa sun muuta, mutta missä oli tärkeimmät Kurko ja Koff??? No samapa tuo hyvät uutiset oli että FCK joutui lähtemään yhden miehen vajaalla otteluun. (Pelistä en oikein muista kaikkea tapahtumia mutta väliäkö sillä)
Pelin alku alkoi VGS:ltä suhteellisen hyvin pallo liikkui ja VGS hallitsi pelin tapahtumia, mutta ensimmäinen kunnon maalipaikka taisi tulla kuitenkin FCK:lle Tuulion jalasta pompannut pallo valui Kamppurin jalkoihin josta veskari tietenkin otti pallon käteen tuloksena epäsuora vapaapotku n. 5m. Mitä vittua toi seepra tekee?!?!? No vapaapotkun tuloksena oli luokattoman huonot hämäykset ja vielä luokattomampi laukaus.
Sitten se alkoi FCK:n puolustusalueella rankkarialueen rajalla Krisse pudottaa loistavasti pallon Makelle jonka ilmiömäinen laukaus uppoaa FCK:n maaliin VGS johtaa 1-0. Hetkeä myöhemmin vapauttava pystysyöttö lähettää Juhan karkuun josta Juha ei erehdy 2-0. Kiitokset luottamuksesta ja aloituskokoonpano paikasta<3.
Aloituksen jälkeen palloa vaan potkittiin FCK:lla muutama hyökkäys mutta uusi veskarimme Kamppuri oli mies paikallaan. Palloa potkitaan keskialueella kunnes Juha saa pallon ja pistää nappi syötön vastustajan puikoista Krissen yksin läpi, mutta ainoa merkintä tilanteesta oli Krisselle keltainen kortti vihellyksen jälkeen pelaamisesta ja sokean seepran mielestä paitsio. Mutta vähän aikaa myöhemmin, Krisse pääsi uudestaan yksinläpi ja rankaisi FCKta, peli oli 3-0.
Sitten ensimmäinen vaihto Juha pois ja Jonne tilalle vaihdossa Juha antoi paidan Azatille ja 100-1000 naiset kuolasivat Juhan atleettiselle vartalolle. Jonnen siirtyessä kärkeen tuomarin pilli oli herkässä paitsio, paitsio ja paitsio ymmärrettävää toisaalta, mutta kaikki nämä annetaan Jonnelle anteeksi, koska Jonnen piilevät taidot tulivat esiin aivan jumalaisella kantapää kikalla jolla Make murtautui läpi josta maali jäi puuttumaan. Sekunteja myöhemmin Make juoksi kuin päätön kana pallon kanssa FCK:n puolustuksen läpi taidolla ja ehkä hitusen tuurillakin Make pääsi vielä veskarin yli, ohi tai ali en tiedä mutta tuloksena oli kuitenkin 4-0 ja Maken hienot tuuletukset päälle.
Maalin jälkeen Make tuli vaihtoon keuhkoja pois yskien ja kentälle tuli Azat keskikentälle kymppi paikalle, hetkeksi ennen kuin ensimmäinen puolisko loppui.
Toisen puoliajan Juha ja Make aloittavat vaihdossa ja peli oli vain enimmäkseen sinnepäin potkimista VGS:llä oli omat paikkansa ja FCK:lla oli omat paikkansa, mutta loistavilla vastaantuloillaan ja torjunnoillaan Kamppuri pitää VGS:n maalin puhtaana. Azatin palloon koskemattomuus pitkään aikaan huomattiin kun Azat pääsi laukaisu paikkaan, mutta laukaus suuntautui kuitenkin ”hitusen” ohi. Noin puolet pelattu Juha tulee Azatin tilalle kymppi paikalle pyörimään kuin puolukka pillussa eli aivan tyhjänpantiksi. Ilman minkäänlaista päämäärää Juha vaan juoksee keskikentällä yrittäen näyttää, että tekisi jotain hyödyllistä, tuloksetta. Hetki palloa taas potkittiin kunnes Krisse saa pallon kulmaan josta hän pistää hyvän keskityksen maalille jossa Juha odottaa, mutta hyvän keskityksen tuloksena oli luokaton pusku jonka Juha esitti kaikille katsojille. Toinen vaihto Jonne pois ja Make kärkeen yrittämään hattutemppua. VGS:n pelitapa muuttui entistä puolustavammaksi ja passiivisemmaksi ja muutama minuutti ennen loppu Kamppurin loistopeli pilattiin kun FCK pelaaja lähettää keskityksen jossa seuraavana on FCK:n pelaaja tuloksena ensimmäinen maali ja Kamppurin nollapeli pilattu 1-4.
Pelin loputtua tulimme VGS pelaajien kanssa siihen tulokseen, että entinen maalivahtimme Teemu siirtyy joukkueenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi kustantamaan kaikki turnaukset ja pelit, Kamppurista tulee maalivahti ja Krissestä valmentaja Teemu voi tulla veskariksi jos Kamppuri ei pääse.

Keltaiset kortit: Krisse, Make ja Tomi (anteeksi että en muista milloin Tomi ja Make sai korttinsa)

Top 3 (4) pelaajat pelistä:
(Juha*****)
Kamppuri***
Krisse **
Make *

Peliltä jäi vähän enemmän odottamaan Tomin taklauksia jotka jäivät vähän vähemmälle ja Azatin soolot jäivät kanssa vähän vähemmälle, mutta anteeksi nämä teille.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.