IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Oma vaalibudjettini.Lauantai 18.10.2008 13:04

Muutamissa kommenteissa on arvioitu, että olisin rikas kun vain minun mainokseni näkyy sisäänkirjauksessa. Tämähän ei pidä paikkaansa. Se että vain minun mainos näkyy täällä, johtunee siitä että muut ehdokkaat eivät ole halunneet käyttää tätä loistavaa mainospaikkaa hyväksi. Poissa ovat monet suurmainostajat kuten Skinnari, Kari, Niinistö, Vahter, vaikka heidän tietonsa löytyvät vaalikoneesta. Kuitenkin kaikille vaalikoneeseen osallistuneille on tietääkseni tehty sama tarjous, kuin minulle.:) Ihmetystä mielestäni aiheuttaa monen ehdokkaan kohdalla se, että on jaksettu kertoa omista saavutuksista, mutta ei ole laitettu mitä nuorten asioita hän haluisi ajaa.

Koska kaikki netinkäytön omaavat ehdokkaat eivät ole täällä, voi se kertoa siitä että Lahden ehdokkaat, valtaosa ainakin eivät tiedä millä saiteilla nuoret liikkuu. Vaalikoneessa olevat ehdokkaat tietävät, mutta eivät tunnu haluavan mainostaa nuorille mitään.:( Itselläni on pieni budjetti ja olen halunnut kohdentaa mainoksen juuri sille ryhmälle kenen asioita ajan, nuorille ja nuorille aikuisille.:)

Vaalibudjetistani hieman tietoja. Oma budjettini on koko luokkaa 500-550 euroa. Tämä on pientä verrattuna edellä mainitun ehdokkaitten budjetteihin, jotka liikkuvat lähempänä 10000 euroa. Kuten jo totesin IRC-galleria oli minulle ykkösmainostamis kohde, tähän mainostukseen meni 100 euroa. Mainostin tällä viikolla Päijät-Hämeen Viikkouutisissa ja mainos maksoi vähän alle 300 euroa, tähän mainokseen sain avustusta Toimihenkilöunionilta. Lisäksi minulla oli yhteismainos 5 muun ehdokkaan kanssa, osuuteni tästä on n. 80 euroa. Lisäksi olen itse suunnitellut ja tulostanut mainoksia tuhannen kappaletta, paperit maksoi 8 euroa ja tulostus värit tulennee maksamaan siinä 50 euron paikkeilla. Käyn itse jakamassa omat mainokset kaupungilla ja muutamassa paikkaa myös taloihin.

Kuitenkin kun käy osa-aika työssä ja opiskelee samalla, ei suuria summia ole laittaa mainostamiseen. Moni muu ehdokas on siinä hyvässä asemassa, että heillä on jo puolueen puolesta eritukitoimia vaaleissa. Kokoomuksella on vaalikahvila mihin he voivat viedä äänestäjiä kahville, sosiaalidemokraateilla on työväinyhdistys takana ja niin edelleen. Meillä on pieni puolue ja
tukimuodot rajalliset siksi pitää laittaa itseään enemmin esille. Tämä on kyllä toisaalta ollut etu, on joutunut tai nyttemmin voi sanoa että on saanut tehdä eräänlaista pioneerityötä. Olen tavannut satoja ihmisiä ja saanut todella hyvää palautetta keskusteluista. Olen saanut paljon uusia tuttuja näiden vaalien aikana. Täälläkin oleville nuorille haluan sanoa, laittakaa rohkeasti vaan viestiä myös vaalien jälkeen, jos minut valitaan olen yksi äänitorvenne kaupunginvaltuustossa.

Etsikää vaalikoneesta sopiva ehdokas ja käykää ihmeessä äänestämässä, vain niin te voitte vaikuttaa millaisia edustushenkilöitä kaupunginvaltuustossa istuu.:)

Asunnottomien yö.Lauantai 18.10.2008 02:46

Kävin asunnottomien yö -tapahtumassa ja osallistuin juoksuun "Pikku-veskun" ympäri. Myös Wilson Kirwa oli tapahtumassa mukana, avauspuheen pitäjänä ja juoksuuun osallistujana. Oli mukava osallistua kun tiesi, että tärkeällä asialla ollaan. Ihmettelen, miten vähän muita ehdokkaita oli paikalla. Meidän listan ehdokkaista oli juoksuun ilmoittautunut viisi kappaletta, kun kokonaisjouksija määrä taisi olla n. 20. Ilmeisesti nämä poissaolleilla ehdokkailla oli tärkeämpää tekemistä kuin tavata asunnottomia. Itse haluan kiittää onnistuneista esityksistä ja hyvästä kahvista, siltä varalta että joku esiintyjä tai tapahtumanjärjestäjä lukisi päiväkirjaani. Hernerokkaa en uskaltanut syödä, koska ajattelin sen sisältävän lihaa ja itse olen kasvissyöjä.

Mielestäni asunnottomuutta pidetään tahallisesti yllä suomessa. Jos ajatellaan että suomessa on n. 7000 asunnotonta, määrä on väkilukuun suhteutettuna pieni. Asunnottomille voisi rakentaa suurimpiin kaupunkeihin taloja ja pienimmissä paikoissa voitaisiin tarjota kunnan vuokrataloa. Rahaa tuntuu riittävän puoluetukeen (18 miljoonaa euroa tänä vuonna) ja Iso-Britannian EU-jäsenmaksuun (Suomi siis maksaa tänä vuonna n. 141 miljooaan euroa Britannian jäsenmaksuja), mutta ei siihen että kaikilla ihmisillä olisi maassamme asunto, joka mielestäni tulisi olla meidän jokaisen perusoikeus. Jokainen voi kuvitella miltä tuntuisi olla ilman asuntoa talvella. Toki varmasti jossain muualla, esim. Venäjällä asiat voivat olla vielä huonommin. Suomi on kuitenkin pieni maa ja asunnottomien asian hoitaminen olisi vain murto-osa kokonaisbudjetista.

Pieni teksti liittyen kuvaan: Paikalla oli runsaasti väkeä, asunnottomia, auttajia, juoksuun osallistuneita ja muuta yleisöä. Kuva on vähän huonosta kulmasta, kun ei oo paljon ihmisiä näkyvillä.

Ennakko äänestys alkoi tänään.Keskiviikko 15.10.2008 21:57

Muistakaa käydä äänestämässä, vaikka ette minua äänestäisikään. Äänestämättä jättämällä, ei ainaakan vaikuta asioihin.

Oheisesta linkistä näet Lahden ennakkoäänestyspaikat.
http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/C59D57337F46EC23C22574A600297ACA
Opiskelijoiden tulotaso on elintasoon nähden todella heikko. Itse tiedän tämän hyvin, koska olen itse opiskelija. Itse olen kuitenkin etuoikeutettu, koska olen töissä ja voin opiskella monimuotoisesti ja iltaisin. Monesti opiskelijat opiskelevat päivällä ja saattaa olla vaikeuksia saada iltatöitä. Jos opiskelijalla ei ole muita tuloja, kuin opintotuki ja asumislisä, on arkipäivän maksuista todella vaikea selvitä. Jos opiskelija aikoo hakea sitten sosiaalitoimistosta tukea, pitää hänen hakea ensin lainaa valtiolta, ennen kuin opiskelija saa kyseisestä paikasta rahaa. Lahden kaupungin tulisi antaa lisää taloudellista tukea opiskelijoille.

Terveydenhuoltopalveluita on viime vuosina paljon yhdistetty säästösyistä. Perusajatus on ollut varmasti hyvä, mutta käytäntö on osoittanut että nämä uudistukset eivät ole parantaneet palvelua vaan päinvastoin. Terveyskeskukset ovat ruuhkautuneet, koska kaikki joutuvat käymään samassa paikassa valittamassa vaivojaan. Opiskelijat pääsevät terveydenhoitajalle, mutta lääkäriin pitää mennä normaalipäivystyksen kautta tai varata aika. Terveydenhoitajan toimipisteitä on esim. ammattikorkeakoulussa vain muutama. Opiskelijoiden terveydenhuolto tulee eriyttää muusta terveydenhuollosta, esimerkiksi tarvitaan opiskelijoille oma hammashuolto. Opiskelijaterveyden huollon toimipisteiden ja lääkärien määrää tulee lisätä.

« Uudemmat - Vanhemmat »