IRC-Galleria

Olen parhaillaan Ranskassa lapsuuden kylässäni Versonnaexissa viettämässä syyslomaa. Kylä sijaitsee Juran ja Alppien välissä. Lähin iso kaupunki on Geneve. Asuin Ranskassa 5-12 vuotiaana. Kävin Bois Chatton:n "école maternelle":ia eli pakallista lastentarhaa ja sen jälkeen siirryin vieressä olevalle ala-asteelle "école Yves de Tonnac". Versonnex on pieni ja rauhallinen maalaiskylä, jossa on paljon lehmiä ja maalaistaloja. Kylässä on pieni lähikauppa, leipomo, kaupungintalo (La Mairie), kirkko ja rauha. Pimeällä kun tekee kävelyjä, kuulee lehmänkellojen kilinän kaukaa pelloilta, vaikkei lehmiä itse näy. Se on mahtava tunne.

Heti lastentarhasta olen Aurélien kanssa samalla luokalla. Olemme tunteneet viisi vuotiaasta ja olemme edelleen kavereita. Aurélie on aina asunut samassa talossa Versonnexin laidalla. Talossa on edelleen sama tuoksu, johon olen lapsena tottunut. Aurélie asuu vanhempiensa (Magali ja Gérard) ja nyttemin myös poikansa Kylianin kanssa. Keittössä hengaa myös marsu. Tämän hetkinen marsu on Kissy neiti. Se on neljäs marsu Aurélien perheessä. Mä olen tuntenut ne kaikki: Minnie, Moumoune, Mr. Titou ja Kissy.

Sen jälkeen kun palasimme Suomeen vuonna 2000, olen käynyt usein Ranskassa näillä seuduilla. Aurélie on käynyt kolme kertaa Suomessa. Myöhemmin hän varmasti tulee käymään poikansa Kylianin ja poikaystävänsä Julien:n kanssa Suomessa. Nyt en ollut käynyt Ranskassa kahteen ja puoleen vuoteen. Kamalan pitkä aika. Tuli jo kyynel silmään haikeudesta, kun näin Alpit lentokoneen ikkunasta. Rakastan kaikkia paikkoja täällä! Ollaan kävelty paljon Aurélien kanssa ja käyty katsomassa kaikkia vanhoja paikkoja. Iltakävelyillä hiljaisessa kylässä tuli pari poikaa vastaan. Meinasin jäädä töllöttämään suu auki, kun he sanoivat kohtealiaan kunnioittavasti "Bonsoir" kun tulivat vastaan. Miksei Suomessa olla samalla tavalla kohteliaita kuin täällä? Rakastan ranskalaisten kohtealiaisuutta. Se on niin hienoa.

Versonnexilla on tosi tärkeä merkitys mun sydämessä. Tämä on ollut mun tärkeä kasvuympäristö. Rakastan tämän kylän yhteishenkeä ja tapoja ja kulttuuria. Eikä täällä ole myöskään asiat kauheasti muuttunut. Kävin katsomassa meidän (mun ja systerin) ruokkistädin kadun postilaatikoita. Siellä asui samat ihmiset kuin 16 vuotta sitten, kun muutimme sille kadulle: ruokkistäti Nicole Loriot, Mr Leblanc ja Mme White.

Versonnexiin musta ei oo koskaan epämiellyttävää tulla takaisin. Pikemmin tätä paikkaa on aina ikävä<3