IRC-Galleria

tarinaa tapahtuneesta ja jostain..Keskiviikko 02.09.2009 00:29

kysymyksiä on ihan helvetisti.

kaikki alkoi perttilän pokeri illasta.. oli VAIN 0.5l 40%, josta ei kuitenkaan saanut kuin 4 paukkua tehtyä, onko se sitten vähä vai paljon.. kuitenkin känni alkoi painaa päälle ja voitto muuttua tappioksi. loppuenlopuksi yritin pelaa hold emia ilman kortteja, kun tuli vuoroni en tiennyt missä korttini on, no ei se mitään.. kun oli jakovuoroni jaoin herrasmiehenä pojille vain yhdet kortit käteen ja käskin panostaa.. helppoa kuin 12 vuotiaan nuoleminen, eikö??! no ei ollut, jos en itselleni jakanut puuttuvia kortteja. ilta siitä sitten eteni, valokuvia otettiin loistavalla canonillani, kuvatkin olivat mahtavaa tavaraa. jossain vaiheessa oli tullut aika lähteä ravitsemustiloihin, eli kuppilaan.

tuosta en nyt valitettavasti teille voi hirveästi kertoa enempää, kuin mitä kuulin tai oletan... ilmeisesti menin taksilla, mutta minulle väitettiin että olin kulkeutunut jonkun naishenkilön kyydillä lohjalle. ei tietoa kuka, ei tietoa mistä.. kaikki ilmeisesti ollut tuossa vaiheessa hyvin. siitä sitten loheen repimään viinaa tiskille, ei mitään... seuraavana päivänä kuulin että olin ensin olltu nightlifessa sisällä, kiva kuulla. rahat oli kaikki juotu ja tyhjällä kortilla piti yrittää ostaa hienolta mieheltä kebabia, ei sitä sitten tainnut tippua. yksi kaverini oli kuulemma puhelimessa tarjonnut kyytiä prätkäbaariin johon olin kuulemma menossa, ei sitten kelvannut ja suunnillen haistatin vitut...herrasmies eikö. noh, sitten löysin yhden ystäväni muistaakseni nightlifen edestä.. jonka edestä jonkinnäköinen mielikuva on, ja että kysyin päästä jonkun luokse suihkuun porukalla, mitä vittua?! siitä sitten kaveri hommasi jonkun kyydin ja pääsimme prätkäbaariin.. kaikki hyvin, kun päästiin tiskille ja piti alkaa juotavaa tilaamaan, niin kas vittu kummaa taskut oli tyhjät... onneksi oli porukkaa ja yksi herrasmies joka tarjosi kaljat.. meni varmaan 5min, sammuin tiskille, herätys kuului. heräsin. join. liikuin. sohvalle. istuin. join. nukuin.... ääni sanoi, sun pitäs varmaan lähtee jos väsyttää. ilmeisesti silloin häivyin..

jotenkin löysin itseni pihalta kompuroimasta, ainaki vasemmassa polvessa näyttää siltä.. löysin avaimet ja menin bändikämpälle ja sammuin sohvalle.. jossain vaiheessa heräsin, huomasin akusta loppuvan virran, lähdin kävelemään.. en jaksanut kävellä, käännyin takas. palasin routiolle päin... fiksuna miehenä meni kaverin oven taakse pimputtelemaan aamuvarhain vitunmoisessa kännissä vieläkin, joka raatoi töissä samalla hetkellä.. muistan n.4 kertaa yrittäneeni, sen jälkeen nukahdin.. seuraava herätys oli postinkantaja joka reippaana juoksi pitkin poikin päin vittua.. uudestaan uneen ja seuraava oli naapuri jonka koira tuli persettä haistelemaan, jolloin skarppina poikana ylös niinkuin ei olis kanuunaa... kun vaara oli ohi, eikun takas lattialle hikoilemaan. joskus 12 jälkeen pystyi kävelemään ja siitä tie sitten jatkui toisen kaverin luokse jossa sain ladattua puhelimen akkuni ja soitettua kyydin ja pääsin vittuun...

saman päivänä vasta selvisi että oli kadonnut reissulla järkkäri kamera ja kaikki rahat. loistavaa, millon taas uusiks. kiitos tästä. kyynaama kuittaa!!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.