IRC-Galleria

Leonar

Leonar

"Teillä on luultavasti korvatulehdus."

Blogi

- Vanhemmat »

Haiskun logiikkaa, osa I.Sunnuntai 03.01.2010 00:13



Oletko koskaan nähnyt pienen mustan koiran kipittävän hirveällä kiireellä pitkin katua, metsätietä tai lumista peltoa? Olet varmaankin nähnyt minut. Olen aina kiireinen, koska jalkani ovat lyhyet; pitää ottaa niin monta askelta, ja niin monella jalalla! Se on herkkää taidetta, ettäs tiedät. Käveleminen.

Minun nimeni on Pufffi, ja olen siis pieni musta koira, jos et sitä vielä ymmärtänyt. Asun pohjoisessa, aborginaalien alueen ulkopuolella, ja olen varmasti ainoa koiraeläin täällä, jonka luolassa on sähköt. Olen siitä kovin ylpeä. Luolani on korkean, korkean, vielä korkeamman kallion päällä, keskellä mäntymetsää. Siellä minä elelen. Olen levittänyt oviaukon peitteeksi hirven taljan, sain sen isältäni. Hän karhu, näin ohimennen ja puun takaa.

Luolassani ei ole paljoa. Siellä on kori, jossa nukun, takka, joka pitää sen lämpimänä, kolo, josta pääsee kellariin, ja laiskanlinna. Onhan minulla tietysti kaappi, jossa säilytän tärkeitä tavaroitani. Niihin kuuluu kaulapantoja ja tietysti tämä tietokone. Se on herkkä kapine, parkuu aina kun käytän sitä, mutta tottelee ainakin jotenkin. Koulutan sitä vielä. Se on rodultaan Vista, ja se on kovin oikullinen rotu, ja kärsii terveysongelmista... Mutta on se silti hyvin ihmisystävällinen.

Haluaisin kertoa sinulle, rakas haahuilija, joka tähän tekstiin eksyit, vähän perheestäni. Siihen kuuluu äitini, hän on metsäkauris, ja kovin rakastettava. Isäni jo mainitsin, hän loistava metsästäjä, mutta hiukan ärtyinen joskus.. Pidän hänestä silti. Veljeni on ahma, jännittävä eläin, jonka pää liitelee pilvissä, mutta hän on kovin herkkähampainen.. Kannattaa pysyä kauempana, jos olet erimieltä hänen kanssaan. Sitten on tietysti rakkaani, hän ponitaur ja nimeltään Muru. Selvennyksenä sinulle, joka olet tietysti nukkunut biologian tunneilla, ponitaur on kuin kentaur, mutta vain ponin ruumiilla. Usko pois, hän on ihana. Ja niin, siskoni ja paras ystäväni! Hän on haltia, kutsuu itseään koivukukkujaksi, ja nimeltään Hopeakorva. Hänen ja Murun kanssa minä seikkailen usein. Rakastan heitä.

Mitäpä tästä voisi itsestään sanoa, ulkonäköni jo näetkin, jos tuo kuvantapainen edes toimii. Sanoin olevani pieni musta koira, kuten olenkin, minussa on vain vähän sinistä.. mausteena, voisi sanoa.

Ehkä kerron itsestäni hiukan? Olen vilkas, mukavuudenhaluinen ja kokemuksia kaipaava olento, ja parhaiten minua ehkä kuvaisikin sana ristiriitainen. En tiedä mitään parempaa, kuin loikoilla takkatulen ääressä Murun kanssa, mutta yhtähyvin saatan kokeilla kuuseen kiipeämistä Hopeakorva seuranani tai pitää puhetta pikkulinnuille. Olen kyllä hiljainen, mutta ollessani yksin tai tutussa seurassa, ei minua saa hiljaiseksi edes pesäpallomailalla (ja se on kuule testattua tietoa.) Minulla on ehkä aivot, mutta logiikkani on sumeaa, ajatteluni erikoista ja motokseni kävisikin "Koska sydän sanoi niin".

Minä rakastan kirjoittamista. Teen sitä enimmäkseen tällä rakkaalla sylilemmikilläni, mutta joskus kaivan kalkkunansulkakynäni esiin ja raapustan muutaman rivin. Kun mietin oikein ankarasti, otan esiin piippuni, lataan sen teellä, eukalyptuksella ja mintulla ja heiluttelen korviani polttaessani. Kyllä se tavallisesti siihen auttaa!

Kun muutin tähän luolaan, etsin paikkaa sen takia, että täältä oli hyvät liikenneyhteydet. Minä kuljen opettajani luo katakombeihin pelikaanilla, ja ne eivät pidä laskeutumisesta. Täältä pystyn hyppäämään lennosta kyytiin ja saan kuskilta kiitokset. Opettajani on ikivanha norsu, kerrotaan, että hän antoi ihmisille tulen, tiedä siitä sitten.. Kuitenkin, kun muutin tänne, löysin kellaristani lähteen. Mutta toisin kuin voisi olettaa, ei sieltä pulpunnut vettä, tai öljyä, tai edes laavaa.. Sieltä virtaa jotain tummanruskeaa, kuplivaa ja maukasta. Opettajani kutsui sitä "colaksi" ja sanoi että se on pirullisin aine heti heroiinin jälkeen.. Mutta kyllä se vain on hyvää!

Tälläistä täälläpäässä. Seikkailuistani kerron lisää myöhemmin, tässä nyt ovat vain perustiedot pienestä mustasta koirasta... Näkemisiin, mellonamit!
- Vanhemmat »