01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?
Uusimmat blogimerkinnät
- jihaa 14.07.
- [Ei aihetta] 25.01.
- [Ei aihetta] 06.10.
- [Ei aihetta] 23.09.
- IIIIIISOT kiitokset kaikille onnittelijoille!!! 13.08.
- Penis pyytää palkankorotusta seuraavista... 21.05.
- On taas 19.03.
- XD 16.03.
- Pehmeä kanakeitto 15.03.
- RASMUS 11 kk <3 09.03.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (46)
- ▶ 2008 (248)
-
▼
2007 (147)
- ▶ joulukuu 2007 (27)
- ▶ marraskuu 2007 (31)
- ▶ lokakuu 2007 (25)
- ▶ syyskuu 2007 (17)
- ▶ elokuu 2007 (19)
- ▶ heinäkuu 2007 (10)
- ▶ kesäkuu 2007 (4)
- ▶ toukokuu 2007 (5)
- ▶ huhtikuu 2007 (3)
- ▶ maaliskuu 2007 (5)
- ▶ tammikuu 2007 (1)
- ▶ 2006 (20)
Blogi
[Ei aihetta]Sunnuntai 15.07.2007 14:54
hs:n paluu pulpettiin testiTorstai 05.07.2007 03:39
PERUSKOULUN PÄÄTTÖTODISTUS
Äidinkieli..................... 5
Englanti....................... 7
Ruotsi......................... 7
Matematiikka................... 8
Fysiikka ja kemia.............. 8
Biologia ja maantieto.......... 7
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 6
Elämänkatsomustieto............ 7
Liikunta ja terveystieto....... 9
Musiikki....................... 8
Kotitalous..................... 9
Käsityö: tekninen työ.......... 9
Kuvataide...................... 7
Käytös ja huolellisuus......... 8
Keskiarvo.................... 7,5
hih
Äidinkieli..................... 5
Englanti....................... 7
Ruotsi......................... 7
Matematiikka................... 8
Fysiikka ja kemia.............. 8
Biologia ja maantieto.......... 7
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 6
Elämänkatsomustieto............ 7
Liikunta ja terveystieto....... 9
Musiikki....................... 8
Kotitalous..................... 9
Käsityö: tekninen työ.......... 9
Kuvataide...................... 7
Käytös ja huolellisuus......... 8
Keskiarvo.................... 7,5
hih
[Ei aihetta]Torstai 21.06.2007 18:26
Ukko viimeistä päivää töissä, jippii sitten kesälomille mummolaan koko pienen perheen voimin.
Takasin tulen vasta heinäkuun alussa, että älkää ihmetelkö jos ei koneella näy..
Huomenna grillailemaan ja vaunuilemaan jos on hyvät kelit.
Pitää alkaa pakkaamaan jumalatonta kasaa tavaraa ja siivoskelemaan ku poika suostu pitkällisen väsyttämisen jälkeen päikkäreille:)
Takasin tulen vasta heinäkuun alussa, että älkää ihmetelkö jos ei koneella näy..
Huomenna grillailemaan ja vaunuilemaan jos on hyvät kelit.
Pitää alkaa pakkaamaan jumalatonta kasaa tavaraa ja siivoskelemaan ku poika suostu pitkällisen väsyttämisen jälkeen päikkäreille:)
ERILAINEN ODOTUSKeskiviikko 06.06.2007 15:27
30.7.2006 Raskaustesti positiivinen, suunnaton ilo ja onni.
raskausviikko 8
ensimmäinen neuvola, kaikki hyvin, haluatko mennä sikiöseulontoihin? kysyy minulta neuvolatäti ja kertoo niiden etsivän joukosta raskauksia jossa lapsella on jokin kehitysvamma tai rakennepoikkeavuuksia, "tottakai" minä haluan , otan laput matkaani ja unohdan koko asian.
raskausviikko 10
ensimmäinen ultra, vauva odotettua kaksi viikkoa nuorempi, niskaturvotusta ei voitu vielä mitata, uusi aika kahden viikon päähän
raskausviikko 12
toinen ultra, pieni sätkii ympäri ruutua ja katsellaan sitä tippa linssissä, kätilö mittaa niskaturvotuksen 1.6mm , "oikein hyvä ja normaali, näyttäisi vauvalla olevan kaikki hyvin mutta en löytänyt nenäluuta"(down-syndroomaa sairastavilla tätä ei näy välttämättä alkuraskauden ultrassa)
menin vielä verikokeeseen josta katsotaan istukkahormonin ja papp-a eli sikiön erittämien valkuaisaineiden määrää (kehityshäiriöiset/rakennevikaiset lapset jäävät monesti kiinni tästä seulonnasta)
raskausviikko 13
neuvolassa kysyn että miksei minulle ole tullut vastauksia niskaturvotuksen ja veriseulonnan yhteisvastauksesta (siis riskistä siihen millä todennäköisyydellä lapsi on kehitysvammainen) " ei hätää kyllä ne olisivat ilmoittaneet jos jotakin ois ollu" "hyvä" unohdan koko asian edelleen
raskausviikko 14
Uni. Painajainen. Näin unta että synnytin 16. raskausviikolla vauvan ja harri kantoi turvakaukaloa ja kysyi koska vauva tulee kotiin, en voinut sanoa ettei niillä viikoilla syntynyt vauva voi elää. Vauva kuolee. Herään omaan kiljuntaani ja hiestä märkänä. Pelottaa. Sanon harrille että kaikki ei voi olla hyvin vauvalla. Harri lohduttaa ja nukahdan.
raskausviikko 15
romahdus. nukun, olen yksin kotona, puhelin soi , en jaksa vastata puhelimeen vaikka näen että se soitetaan jostain kaupungin numerosta. Numerosta soitetaan välittömästi uudelleen. vastaan ja pala nousee kurkkuun kun kuulen mistä soitetaan. "nämä olisivat nyt tulleet nämä sikiöseulontavastaukset" - ai " tämä tulos on hälyyttävä" - siis mitä, miten hälyttävä
"tämä suhdeluku on poikkeuksellisen korkea sinun ikäisellä ja viittaa siihen että lapsella on kehitysvamma" - ei ei ei, alan itkemään ja menin jonkinasteiseen paniikkiin.
" suhde on 1:230 eli jos on 230 synnyttävää naista niin näistä 1 saa vammaisen lapsen, normaalisti sinun ikäisillä suhde on 1:2500 ja sinulle suositellaan että teet lapsivesipunktion (eli neula työnnetään kohtuun josta otetaan lapsivettä josta viljellään lapsen kromosomisto, keskenmenoriski 0,5%-2% )"joko olet päättänyt mitä teet" - siis että mitä teen " no punktion ja sitten mahdollisen abortin" olen ihan paniikissa ja soittaja käskee minun rauhoittua "kuule ei tämän välttämättä tarvitse tarkoittaa mitään mutta ei sinun tarvi vammaista lasta kotia viedä" sovitaan äitiyspolille kahden päivän päähän uusi aika, kätilö lopettaa iloisen kuuloisena puhelun. Laitan puhelimen kiinni ja tipahdan lattialle. Huudan niin että ihan kuin olisin ulkopuolinen kuuntelemassa sitä. Se kuulostaa kamalalta. En ole ikinä ollut niin tuskissani. Soitan harrille ja itken ja huudan mitä olin vasta kuullut puhelimessa. Menee kymmenen minuuttia ja harri tulee itkien kotiin.
Itkemme monta tuntia vierekkäin sanomatta juurikaan montaa sanaa. On kamala tunne kun ajattelee ettei tiedä saako pitää lapsen jota sisällään kantaa, onko hänellä kaikki elimet, onko kehityshäiriötä tai muuta. Päätämme lähteä siskoni luokse muutaman sadan kilometrin päähän.
Matkalla pysähdymme kahville ja istun autossa, yhtäkkiä JUMPS. Mikä se oli? Ensimmäinen vauvan potku! Harri sanoi että hippula haluaa sanoa äidille että älä höpötä.
Elämän peruskysymyksiä, lohdutusta, epätoivoa, herään aamuisin omaan itkuuni ja oksentelen pitkin päivää, haluanko tätä vauvaa, miksi potkit kun en saa pitää sinua, rakastan sinua, voi hyvin, kuole jos sinulla on vikaa, pysy kultapieni matkassa, ajatukset ovat sekaisin.
Haluanko punktiota? mitä jos tulee sen takia keskenmeno ja lapsi onkin terve? voisinko antaa sitä ikinä anteeksi? Mitä jos en tee punktiota? pelottaa.
Raskausviikko 16.
aika lääkärille. Tulemme kotiin edellisenä iltana. En nuku ollenkaan. Harrikin on kalpea. Menemme äitiyspoliklinikalle . Odotusaulassa pidättelen itkua, meidät kutsutaan sisään kätilölle, tämä näyttää kromosomikartastoa ja kertoo mitä muita vauvalla voi olla kuten huuli ja suulakihalkiota, palleaherniaa(vie hengen), downin syndrooma, 13 ja 18 trisomiat (kuolevat jo kohtuun ja ovat epämuodostuneita), turnerin oireyhtymä, sydänvika, munuaissairaus, hermostosairauksia, kampurajalat, kystia aivoissa tai jokin muu tai sitten voi olla että lapsi on tervekkin.
Olen ihan loppu, kätilö kysyy taas että joko tiietään mitä tehään . -ei. katson kätilöä ja tämä tajuaa olla kätisemättä enempää, antaa mukaan vaan lapsivesipunktio laput ja pistää odottamaan lääkärille.
Sympaattisen näköinen vanhempi naislääkäri kutsuu meidät sisälle ja harri on kalpeampi kuin koskaan. Kyselee samoja kysymyksiä kuin kätilökin ja mainitsee vielä että sydänvikaiset lapset on raskasta katsottavaa näin lääkärinkin näkökulmasta. Näyttää verikoarvot ja kertoo että riski on suuri ikäiselleni, ja arvot viittaavaat juuri down- syndroomaan. Kertoo kehitysvammaisuudesta, 40% down lapsista sydänvika, lyhyemmästä elämästä, erityistarpeista.
En pysty puhumaan sillä jos aukaisisin suuni, alkaisi itku ja se ei koskaan loppuisi.
Harri kyselee järjettömiä, tajuan sen hakevan jotain pakoreittiä että kaikki olisikin vain suuri erehdys.
Tunnen epäonnistumista, aivankuin olisin tehnyt jotain väärin.
Lääkäri on ihana, sanoo että ultrataan nyt ja katsotaan sillä mitä voidaan ja kysyy että nyt pitäisi tietää tehdäänkö punktio.
-Ultrataan ensin, saan sanottua.
ULTRAUS:
vie melkein 1,5 tuntia, mitataan olkaluita, etsitään kaikkea kehityshäiriöön/ rakennevammaan viittaavaa, katsotaan sydämenvirtauksia ja yhtäkkiä hälyyttää paikalle toisen lääkärin ja sanoo että sydämestä kuuluu vääränlainen ääni, että mahdollisesti sydänvika. En osaa enää edes itkeä alan valmistautua siihen ettei vauva selviä ja pelkään että sitä sattuu. Toinen lääkäri saapuu paikalle ja ultraa ja ultraa kunnes helpotus: "kuules riitta(1.lääkäri) sie oot kuunnellu maksalaskimoa" eka kertaa nauran melkein viikkoon, sydämessä ei näyttäisi olevan vikaa, nenäluuta ei edelleenkään löydy joka voi olla huono merkki mutta muuten kaikki on mallillaan. Vauva liikkuu hyvin mutta lääkäri muistuttaa ettei se välttämättä tarkoita mitään. Suurimmat rakenneviat on karsittu mutta vauva on vielä hyvin pieni ja siten ei voida vielä sanoa kun se ettei ole 13 ja 18 trisomiaa, ja downin syndroomaa ei voi koskaan sanoa ultralla että onko vai ei.
"tehdäänkö punktio? se on teidän päätös ja se päätös on ainoa oikea"
Uni.
Muistan unen minkä näin keskosena syntyneestä vauvasta joka kuoli. Se oli 16.viikko.
Katson harria ja näen jo hieman lohtua niissä silmissä.
Huokaisen ja tiedän tekeväni elämäni pahimman tai parhaimman päätöksen, mahdollisuudet 50/50
- Ei, sanon
Lääkäri kiittelee minua päättäväisyydestä ja sanoo ihailevansa ihmisiä jotka ovat valmiita ottamaan vastaan sen mitä heille annetaan ja kyselee miksi emme halua punktiota.
- ei lapsia voi tilaamalla tehdä, ja ei se rakkaus siitä mihinkään muutu vaikka ei olisikaan terve, yhtä rakastettu hänestä tulee , ainoastaan pelkään että lapsi kärsii.
Menemme kotiin ja tiedämme että olemme tehneet oikean ratkaisun. Meitä pelottaa vauvan puolesta.
RAKENNEULTRA.
Käyn pari viikkoa aikaistetussa rakenneultrassa jonka tekee lääkäri kätilön sijaan ja uusimmalla laitteella avustajan kanssa. En nuku paria edeltävä iltana, pelkään mennä sinne uudestaan, pelkään sitä hiljaisuutta lääkärien sanojen välissä.
Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, suuria rakennevikoja ei ole. 70% tyttö. Painotetaan että ei voi olla varmoja. Olen helpottunut, olin niin sekaisin että olin aamulla laittanut eriparisukatkin jalkaan, toisen valkoisen ja toisen beigen, nauramme.
Mennään kahville kanttiiniin, katselen pientä lasista enkeliä ja ensimmäisiä kertoja ajattelen ostavani vauvalle tavaroita. Helpottaa hieman.
raskausviikot 19-27
Vauva kasvaa, pelko kalvaa minua enemmän, harri sanoo tietävänsä ettei vauvalla ole hätää ja näenkin sen hänestä, rauhallisuuden.
Nautin potkuista ja jokaisesta uudesta aamusta minkä saan viettää vauvan kanssa. Pikkuhiljaa ostelen vauvan tavaroita mutta kiellän itseäni nauttimasta liikaa.
raskausviikko 27
kaadun. Alan vuotamaan verta. Menen kemiin ja jään sairaalaan onneksi harri tuli myös. Vauvan syke on todella korkea. Verentulo lakkaa ja seuraavana aamuna ultraan. Istukka on kunnossa, vauva on kunnossa ja kasvaa hyvin. Olen niin onnellinen. Saan mukaani ultrakuvan jossa näkyy pieni pippeli ja isot pallit. Harri on onnesta soikeana. Minä helpottunut sillä en olisi kestänyt menettää vauvaa vaikka se ei olisikaan terve.
27-40+1
toiset päivät on hyviä toisina vain itken ja linnottaudun sisälle, en halua tavata ihmisiä. Jotkut pelkäävät ajatusta että kannan sisälläni vammaista lasta. Pikkuhiljaa alan järjestelemään asioita vauvalle valmiiksi, pedatessani eka kertaa pinnasänkyä pelkäsin etten koskaan saa vauvaa niihin nukkumaan. Kateus toisia raskaana olevia kohtaan, viha, ärsytys kun jonkun suurin huolenaihe on rattaiden värit tai että onko tyttö vai poika.
Pelko, suunnaton pelko vauvan puolesta
Synnytys läheni ja pelko laimeni, tuli vain kutkuttava odotus, kohta ei tarvi enää miettiä vaan tietää, ja toivottavasti saa vauvan syliin. Ultrakuvien katselemista ja vauvan miettimistä.
9.4.2007
klo 2.48 vauva itkee, minun vauva, meidän vauvamme, se on syntynyt ja osaa itkeä.
klo 2.50 Äidillekkin tiedoksi ettei vauvassa ole mitään vikaa, terve poika.
Perhe. Onni. Kaikki
tänään lähden järjestämään ristiäisiä, niitä ristiäisiä jota en koskaan uskonut tulevankaan.
Kiitos sinulle lapseni että olet olemassa.
Äiti halusi sinut sellaisena kuin olet. Juuri sellaisena.
raskausviikko 8
ensimmäinen neuvola, kaikki hyvin, haluatko mennä sikiöseulontoihin? kysyy minulta neuvolatäti ja kertoo niiden etsivän joukosta raskauksia jossa lapsella on jokin kehitysvamma tai rakennepoikkeavuuksia, "tottakai" minä haluan , otan laput matkaani ja unohdan koko asian.
raskausviikko 10
ensimmäinen ultra, vauva odotettua kaksi viikkoa nuorempi, niskaturvotusta ei voitu vielä mitata, uusi aika kahden viikon päähän
raskausviikko 12
toinen ultra, pieni sätkii ympäri ruutua ja katsellaan sitä tippa linssissä, kätilö mittaa niskaturvotuksen 1.6mm , "oikein hyvä ja normaali, näyttäisi vauvalla olevan kaikki hyvin mutta en löytänyt nenäluuta"(down-syndroomaa sairastavilla tätä ei näy välttämättä alkuraskauden ultrassa)
menin vielä verikokeeseen josta katsotaan istukkahormonin ja papp-a eli sikiön erittämien valkuaisaineiden määrää (kehityshäiriöiset/rakennevikaiset lapset jäävät monesti kiinni tästä seulonnasta)
raskausviikko 13
neuvolassa kysyn että miksei minulle ole tullut vastauksia niskaturvotuksen ja veriseulonnan yhteisvastauksesta (siis riskistä siihen millä todennäköisyydellä lapsi on kehitysvammainen) " ei hätää kyllä ne olisivat ilmoittaneet jos jotakin ois ollu" "hyvä" unohdan koko asian edelleen
raskausviikko 14
Uni. Painajainen. Näin unta että synnytin 16. raskausviikolla vauvan ja harri kantoi turvakaukaloa ja kysyi koska vauva tulee kotiin, en voinut sanoa ettei niillä viikoilla syntynyt vauva voi elää. Vauva kuolee. Herään omaan kiljuntaani ja hiestä märkänä. Pelottaa. Sanon harrille että kaikki ei voi olla hyvin vauvalla. Harri lohduttaa ja nukahdan.
raskausviikko 15
romahdus. nukun, olen yksin kotona, puhelin soi , en jaksa vastata puhelimeen vaikka näen että se soitetaan jostain kaupungin numerosta. Numerosta soitetaan välittömästi uudelleen. vastaan ja pala nousee kurkkuun kun kuulen mistä soitetaan. "nämä olisivat nyt tulleet nämä sikiöseulontavastaukset" - ai " tämä tulos on hälyyttävä" - siis mitä, miten hälyttävä
"tämä suhdeluku on poikkeuksellisen korkea sinun ikäisellä ja viittaa siihen että lapsella on kehitysvamma" - ei ei ei, alan itkemään ja menin jonkinasteiseen paniikkiin.
" suhde on 1:230 eli jos on 230 synnyttävää naista niin näistä 1 saa vammaisen lapsen, normaalisti sinun ikäisillä suhde on 1:2500 ja sinulle suositellaan että teet lapsivesipunktion (eli neula työnnetään kohtuun josta otetaan lapsivettä josta viljellään lapsen kromosomisto, keskenmenoriski 0,5%-2% )"joko olet päättänyt mitä teet" - siis että mitä teen " no punktion ja sitten mahdollisen abortin" olen ihan paniikissa ja soittaja käskee minun rauhoittua "kuule ei tämän välttämättä tarvitse tarkoittaa mitään mutta ei sinun tarvi vammaista lasta kotia viedä" sovitaan äitiyspolille kahden päivän päähän uusi aika, kätilö lopettaa iloisen kuuloisena puhelun. Laitan puhelimen kiinni ja tipahdan lattialle. Huudan niin että ihan kuin olisin ulkopuolinen kuuntelemassa sitä. Se kuulostaa kamalalta. En ole ikinä ollut niin tuskissani. Soitan harrille ja itken ja huudan mitä olin vasta kuullut puhelimessa. Menee kymmenen minuuttia ja harri tulee itkien kotiin.
Itkemme monta tuntia vierekkäin sanomatta juurikaan montaa sanaa. On kamala tunne kun ajattelee ettei tiedä saako pitää lapsen jota sisällään kantaa, onko hänellä kaikki elimet, onko kehityshäiriötä tai muuta. Päätämme lähteä siskoni luokse muutaman sadan kilometrin päähän.
Matkalla pysähdymme kahville ja istun autossa, yhtäkkiä JUMPS. Mikä se oli? Ensimmäinen vauvan potku! Harri sanoi että hippula haluaa sanoa äidille että älä höpötä.
Elämän peruskysymyksiä, lohdutusta, epätoivoa, herään aamuisin omaan itkuuni ja oksentelen pitkin päivää, haluanko tätä vauvaa, miksi potkit kun en saa pitää sinua, rakastan sinua, voi hyvin, kuole jos sinulla on vikaa, pysy kultapieni matkassa, ajatukset ovat sekaisin.
Haluanko punktiota? mitä jos tulee sen takia keskenmeno ja lapsi onkin terve? voisinko antaa sitä ikinä anteeksi? Mitä jos en tee punktiota? pelottaa.
Raskausviikko 16.
aika lääkärille. Tulemme kotiin edellisenä iltana. En nuku ollenkaan. Harrikin on kalpea. Menemme äitiyspoliklinikalle . Odotusaulassa pidättelen itkua, meidät kutsutaan sisään kätilölle, tämä näyttää kromosomikartastoa ja kertoo mitä muita vauvalla voi olla kuten huuli ja suulakihalkiota, palleaherniaa(vie hengen), downin syndrooma, 13 ja 18 trisomiat (kuolevat jo kohtuun ja ovat epämuodostuneita), turnerin oireyhtymä, sydänvika, munuaissairaus, hermostosairauksia, kampurajalat, kystia aivoissa tai jokin muu tai sitten voi olla että lapsi on tervekkin.
Olen ihan loppu, kätilö kysyy taas että joko tiietään mitä tehään . -ei. katson kätilöä ja tämä tajuaa olla kätisemättä enempää, antaa mukaan vaan lapsivesipunktio laput ja pistää odottamaan lääkärille.
Sympaattisen näköinen vanhempi naislääkäri kutsuu meidät sisälle ja harri on kalpeampi kuin koskaan. Kyselee samoja kysymyksiä kuin kätilökin ja mainitsee vielä että sydänvikaiset lapset on raskasta katsottavaa näin lääkärinkin näkökulmasta. Näyttää verikoarvot ja kertoo että riski on suuri ikäiselleni, ja arvot viittaavaat juuri down- syndroomaan. Kertoo kehitysvammaisuudesta, 40% down lapsista sydänvika, lyhyemmästä elämästä, erityistarpeista.
En pysty puhumaan sillä jos aukaisisin suuni, alkaisi itku ja se ei koskaan loppuisi.
Harri kyselee järjettömiä, tajuan sen hakevan jotain pakoreittiä että kaikki olisikin vain suuri erehdys.
Tunnen epäonnistumista, aivankuin olisin tehnyt jotain väärin.
Lääkäri on ihana, sanoo että ultrataan nyt ja katsotaan sillä mitä voidaan ja kysyy että nyt pitäisi tietää tehdäänkö punktio.
-Ultrataan ensin, saan sanottua.
ULTRAUS:
vie melkein 1,5 tuntia, mitataan olkaluita, etsitään kaikkea kehityshäiriöön/ rakennevammaan viittaavaa, katsotaan sydämenvirtauksia ja yhtäkkiä hälyyttää paikalle toisen lääkärin ja sanoo että sydämestä kuuluu vääränlainen ääni, että mahdollisesti sydänvika. En osaa enää edes itkeä alan valmistautua siihen ettei vauva selviä ja pelkään että sitä sattuu. Toinen lääkäri saapuu paikalle ja ultraa ja ultraa kunnes helpotus: "kuules riitta(1.lääkäri) sie oot kuunnellu maksalaskimoa" eka kertaa nauran melkein viikkoon, sydämessä ei näyttäisi olevan vikaa, nenäluuta ei edelleenkään löydy joka voi olla huono merkki mutta muuten kaikki on mallillaan. Vauva liikkuu hyvin mutta lääkäri muistuttaa ettei se välttämättä tarkoita mitään. Suurimmat rakenneviat on karsittu mutta vauva on vielä hyvin pieni ja siten ei voida vielä sanoa kun se ettei ole 13 ja 18 trisomiaa, ja downin syndroomaa ei voi koskaan sanoa ultralla että onko vai ei.
"tehdäänkö punktio? se on teidän päätös ja se päätös on ainoa oikea"
Uni.
Muistan unen minkä näin keskosena syntyneestä vauvasta joka kuoli. Se oli 16.viikko.
Katson harria ja näen jo hieman lohtua niissä silmissä.
Huokaisen ja tiedän tekeväni elämäni pahimman tai parhaimman päätöksen, mahdollisuudet 50/50
- Ei, sanon
Lääkäri kiittelee minua päättäväisyydestä ja sanoo ihailevansa ihmisiä jotka ovat valmiita ottamaan vastaan sen mitä heille annetaan ja kyselee miksi emme halua punktiota.
- ei lapsia voi tilaamalla tehdä, ja ei se rakkaus siitä mihinkään muutu vaikka ei olisikaan terve, yhtä rakastettu hänestä tulee , ainoastaan pelkään että lapsi kärsii.
Menemme kotiin ja tiedämme että olemme tehneet oikean ratkaisun. Meitä pelottaa vauvan puolesta.
RAKENNEULTRA.
Käyn pari viikkoa aikaistetussa rakenneultrassa jonka tekee lääkäri kätilön sijaan ja uusimmalla laitteella avustajan kanssa. En nuku paria edeltävä iltana, pelkään mennä sinne uudestaan, pelkään sitä hiljaisuutta lääkärien sanojen välissä.
Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, suuria rakennevikoja ei ole. 70% tyttö. Painotetaan että ei voi olla varmoja. Olen helpottunut, olin niin sekaisin että olin aamulla laittanut eriparisukatkin jalkaan, toisen valkoisen ja toisen beigen, nauramme.
Mennään kahville kanttiiniin, katselen pientä lasista enkeliä ja ensimmäisiä kertoja ajattelen ostavani vauvalle tavaroita. Helpottaa hieman.
raskausviikot 19-27
Vauva kasvaa, pelko kalvaa minua enemmän, harri sanoo tietävänsä ettei vauvalla ole hätää ja näenkin sen hänestä, rauhallisuuden.
Nautin potkuista ja jokaisesta uudesta aamusta minkä saan viettää vauvan kanssa. Pikkuhiljaa ostelen vauvan tavaroita mutta kiellän itseäni nauttimasta liikaa.
raskausviikko 27
kaadun. Alan vuotamaan verta. Menen kemiin ja jään sairaalaan onneksi harri tuli myös. Vauvan syke on todella korkea. Verentulo lakkaa ja seuraavana aamuna ultraan. Istukka on kunnossa, vauva on kunnossa ja kasvaa hyvin. Olen niin onnellinen. Saan mukaani ultrakuvan jossa näkyy pieni pippeli ja isot pallit. Harri on onnesta soikeana. Minä helpottunut sillä en olisi kestänyt menettää vauvaa vaikka se ei olisikaan terve.
27-40+1
toiset päivät on hyviä toisina vain itken ja linnottaudun sisälle, en halua tavata ihmisiä. Jotkut pelkäävät ajatusta että kannan sisälläni vammaista lasta. Pikkuhiljaa alan järjestelemään asioita vauvalle valmiiksi, pedatessani eka kertaa pinnasänkyä pelkäsin etten koskaan saa vauvaa niihin nukkumaan. Kateus toisia raskaana olevia kohtaan, viha, ärsytys kun jonkun suurin huolenaihe on rattaiden värit tai että onko tyttö vai poika.
Pelko, suunnaton pelko vauvan puolesta
Synnytys läheni ja pelko laimeni, tuli vain kutkuttava odotus, kohta ei tarvi enää miettiä vaan tietää, ja toivottavasti saa vauvan syliin. Ultrakuvien katselemista ja vauvan miettimistä.
9.4.2007
klo 2.48 vauva itkee, minun vauva, meidän vauvamme, se on syntynyt ja osaa itkeä.
klo 2.50 Äidillekkin tiedoksi ettei vauvassa ole mitään vikaa, terve poika.
Perhe. Onni. Kaikki
tänään lähden järjestämään ristiäisiä, niitä ristiäisiä jota en koskaan uskonut tulevankaan.
Kiitos sinulle lapseni että olet olemassa.
Äiti halusi sinut sellaisena kuin olet. Juuri sellaisena.
ENNEN KUIN MINUSTA TULI ÄITITiistai 05.06.2007 10:15
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
[Ei aihetta]Perjantai 25.05.2007 02:57
Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.
Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.
Ja kaikki laittaa :)
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.
Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.
Ja kaikki laittaa :)
voimaKeskiviikko 23.05.2007 17:26
voima ikuinen,
kuin rakkaus hiljaa sydämeeni lipuen
saapuu aika loppumaton,
kuin purjevene meren aalloissa,
on ikäväni sinua kohtaan rajaton
la pour d´amour elikäs mie:I
kuin rakkaus hiljaa sydämeeni lipuen
saapuu aika loppumaton,
kuin purjevene meren aalloissa,
on ikäväni sinua kohtaan rajaton
la pour d´amour elikäs mie:I
"me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit"Lauantai 19.05.2007 03:49
mä tänä yönä olin allapäin,
voiko elämä mennä näin,
ihan yksinäni jäin.
yhtäkkiä sinä huudat sängyssäsi,
olet kai ikävissäsi
otat kädestäni kiinni,
huuto lakkaa
silitän sinua
omaa pientä ihmettäni
unta vastaan taistellen
silmät unesta lopsuen
puristat lujempaa,
nukahdat
hymy huulillasi
silloin tajusin,
sain kaiken mitä aina halusin
-hippulalle, rakkaudella äiti-
voiko elämä mennä näin,
ihan yksinäni jäin.
yhtäkkiä sinä huudat sängyssäsi,
olet kai ikävissäsi
otat kädestäni kiinni,
huuto lakkaa
silitän sinua
omaa pientä ihmettäni
unta vastaan taistellen
silmät unesta lopsuen
puristat lujempaa,
nukahdat
hymy huulillasi
silloin tajusin,
sain kaiken mitä aina halusin
-hippulalle, rakkaudella äiti-
neuvolakuulumisiaPerjantai 18.05.2007 21:57
hippulalla oli tänään neuvola:
5viikkoa
painoa 4285g (3305g), 55,7cm (50cm) , päänympärys 38,8cm (35cm)
*suluissa olevat on syntymämittoja*
5viikkoa
painoa 4285g (3305g), 55,7cm (50cm) , päänympärys 38,8cm (35cm)
*suluissa olevat on syntymämittoja*
hmm..Lauantai 05.05.2007 17:27
Nimiehdotuksia otetaan vastaan