IRC-Galleria

Lauantaina lähdettiin Annikan kanssa ajamaan meidän autolla Turkuun ja sieltä Kaarinaan keskiaikaisen linnan raunioille pelaamaan peliä nimeltä "Veden Vangit". Minut oli pyydetty mukaan, kun yksi pelaajista joutui peruuttamaan viimehetkellä. Oli todella kivaa. Pelättiin että sataa ja että peli jouduttaisiin peruuttamaan ja kaikki olivat pukeutuneet kuin talvimyrskyä varten. Lopulta taivas aukeni ja ilma oli äärettömän kaunis ja aurinkoinen. Kaikki hikoilivat melkein hengiltä ja minä toin matkamuistona kotiin täysin palaneen nenän ja posket. Osa ihmisistä lähti vielä Saloon saunomaan, mutta minä ja Annika lähdettiin kahdestaan etsimään reittiä kotia kohti. Heti kun oltiin soitettu parkkipaikalla vähän pornista, mikä sai kaikki tietysti tanssimaan. siihen mennessä oli tullut jo katalan kylmä ilma, kun pilvet peittivät ilta-auringon. Automatkat molempiin suuntiin olivat ihan mielettömän kivat. Menomatkalla oltiin pervoja ja hassuja ja biletettiin autossa ja ilveiltiin Häkkiksen autolastille, joka kulki edellä näyttäen tietä. Tulomatkalla puhuttiin syvällisiä ja syötiin suklaata. Kotonakin saatiin olla hetki kahdestaan, kun Timo oli poikien kanssa rälläämässä. Tuli kuitenkin jo yhdeltätoista takaisin ja käytiin nukkumaan.

Tänään käveltiin Annikan kanssa kahden talon päähän Viinikan puistoon Tampereen suurimpaan puistokirppis-tapahtumaan Minä söin letun ja Annika makkaran ja sitten olikin Annikan aika lähteä kotiin. Oli haikeaa istua pysäkillä ja hyvästellä. Ihanaa Annika kun olit kylässä, tulee taas ikävä.



Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.