IRC-Galleria

26pv tuli kortti ja 29pv. pe. Häkkis soitti mulle ysin jälkeen hädissään. Sen autonavaimet oli pudonneet turussa, lukkoliike oli mennyt kiinni ja se oli myöhästynyt viimeisestä junasta ja bussista. Se aneli että haen sen sieltä kökkimästä ja koska kyseisestä asiasta tuli kinaa timon kanssa lähdin yksin yötävasten ajamaan Turkuun. Melkein ajoin peuran päälle Viialassa, sillä se päätti juuri mun edessä hypätä tielle ihmettelemään. Jostain syystä se tuli järkiinsä ( todennäköisesti kuuli autosta pauhaavan system of the downin tai moottorista vihlovan ulinan) ja häipyi ajoissa, sillä en olisi kerennyt 80 Km/h jarruttamaan tai pystynyt sitä väistämään. Häkkiksen piti ajaa takaisin Turusta, mutta kun puolentunnin jälkeen alkoi auto ajelehtia keskiviivan yli, päätin ajaa myös kotiin.

Seuraavana aamuna hain Timon veljeltään ja vein autonsa luokse ja Camillan hain juna-asemalta. Yhdessä kokattiin ja juoruttiin parisuhteiden mahdottomuudesta ja sitten lähdettiin Timon kanssa ostoksille. Kyllä me ruokaakin hankittiin, mutta enemmän huomiota sai karkit, suklaa, kermajäätelö ja Camillan alkosta hankkima kuohuviini (joka sopii erityisen hyvin mansikoiden kanssa) ja torimansikat. Ei muuta kuin hienot kattaukset esille, skoolaukset ja sitten pleikkarilla pelaamaan räiskintäpeliä kuoharilasit toisessa kädessä. Jessus että oli hyvää! SItten kun Timo tuli kotiin pelattiin final fantasya. Aamulla lähdettiin hakemaan häkkistä ja muita pelaajia jostain orimattilan läheltä ja eksyttiin kolmesti, kun ohjeet olivat aika kehnot. Menomatka kestikin 2 tuntia ja takaisin tultiin puolessa tunnissa. Sitten äkkiä syömään, keskiaikakamat kouraan ja hakemaan Johannaa ja Mikkoa ja sitten porukalla Turkuun ja keskiaikamarkkinoille. Melkein markkinoita kivempaa oli kuitenkin Turunlinnalla, jonne tuttavat olivat leiriytyneet :). Tein mielenkiintoisia huomioita siellä. Muutama tuttu keskiaikainen ritari oli paikalla, jotka viime conissa lauloivat humalassa mun kanssa kilpaa juomalauluja. Kertulle sopii piian myssy päähän, nuoret lääkärit keskiaikaisissa ovat hyvännäköisiä ja käherön isällä on kaunis hopeinen ja kihara tukka. Niin ja käherö on vahva luikku, kun se jaksaa nostaa ilmaan ihan yllättäen. Sitten vietiin camilla junalle ja lähdettiin Häkkiksen kanssa takaisin Tampereelle, jolloin kettu yritti jäädä mun auton alle. Eli parissa päivässä ehdin ajella yli 700km ja kaikki elävä yritti jäädä mun alle.

Viime torstaina musta tuli oikea työntekijä ja tuli opittua taas ihan uusia asioita illassa. Timon äidin ompelukone sanoi itsensä irti keskiviikkona ja jouduin pelipukuni vihreän päälimekon ompelemaan lähes kokonaan käsin. Sain sen kuitekin valmiiksi vaikka yöunia jäi välistä. Perjantaina suoraan illasta pelipaikalle Pirkkalaan kranstolpaan ja siellä oli Annikat ja muut ja pääsi saunaan. Ihanaa. Lauantain peli oli raskas ja pitkä mutta hieno kuin mikä. Mitään niin poliittista en ole koskaan pelannut ja seuraavaksi voisin olla vaikka joku bimbo tai idiootti ;D vei sen verran uupuneeksi tuo fiksuilu ja valtataisto-touhu. Harmitti järjettömästi että Kerttu, Inna, Minttu ja Käherö joutuivat melkein heti pelin loputtua lähtemään eivätkä ehtineet viettämään meidän kanssa offiaikaa juuri lainkaan. :(
No meidän afterit alkoivat iltaakohden muuttua aina vain mielenkiintoisemmiksi..(toivottavasti rakas sisareni Päivi huomaa nämä lukea) Ensin saunottiin, nakuiltiin ja kerrottiin maailman huonointa läppää ja sitten saatiin Jutan ja Karrin kanssa päähämme että nyt lähdetään kauppaan hakemaan siideriä. No kello oli tietysti yli ysin mutta lähdettiin silti ajamaan Pirkkalaan pikkusiwaan hakemaan mässyä ja blandista ja Jutalle keskustaan hakemaan alkomaholia.. Autoon tietysti mentiin niissä missä satuttiin olemaan siellä saunassa, pienin lisäyksin. Silvu ja Kuni tulivat ihan omissa vermeissään miekkoineen kaikkineen, Jutalla oli Bikinit ja viitta, Karrilla oli punainen pyyhe vyötäisillä ja Larp kävelykeppi ja mulla liian pienet bikinit ja pelipukuni vihreä päälimekko joka loppuu rintojen alle ja halkiot yltävät takamukseen asti.. Sitten popitettiin ja leikittiin häiriköitä. Mutta maalla kaikki vastaantulijat olivat tosi kivoja ja vilkuttelivat takaisin. Bussipysäkkiläisetkin vilkuttelivat kun tööttäiltiin ja vilkutettiin. Kaupassa saatiin jostain hopparista ihailija ja muita mielenkiintoisia reaktioita. Sitten Jutalle ydin keskustaan ja sain auton sammumaan taas vaihteeksi.. Sitten huoltskan kautta takaisin saunaan ja puolitoista tuntia olikin jo kohta kulunut. Sitten alkoi tilitys ja läppävaihe jota kesti loppuyön. Jutut menivät vain levottomammiksi ja jossain vaiheessa Karri tarjoutui larppaamaan tamponiani, kun häkkis viipyi kauan hakureissulla.XD Sitten saunottiin ja syötiin kimpassa kaksi makkaraa ja juotiin Jutan happoa muistuttavia paukkuja. Loput pelaajat leikkivät nätisti päämökillä, kun me rietasteltiin ja hölmöiltiin rantasaunalla. Sitten mentiin nukkumaan saunan yläkertaan kolmen hengen tilaan kuudestaan ja Emmalla ja Karrilla oli pienoinen reviirisota siitä, kumpi sai pitää musta kiinni. Siinä sitten nukuttiin ja hikoiltiin ja kun herättiin aamulla, satoi kaatamalla vettä. Sitten takaisin suihkuun ja siivotessa saapui kranstolpan talkkari, joka on maailman ihanin täti. Juoruttiin sen kanssa ja jatkettiin siivoamista ja sitten kotiin... huh että olin poikki koko leirikeskuksen siivoamisen ja koko viikonlopun riehumisen jälkeen.

Tänään nukuin pommiin kuorma-auton teoriakokeesta ja käytiin poistattamasta punkin pää timon kyljestä, kun en saanut sitä kokonaisena yöllä pois. Ötökkä oli tullut tuliaisena Turusta jossa Timo oli ollut Ruisrokissa. Käytiin myös katsatamassa mun auto ja kirpparilla ostamassa sälää. Timo osti jotain autosälää ja mulle käyttämättömän lasisen piirakkavuoan. Itse ostin Kuparisen juomakannun proppikasaani ja hiusklipsin.. SItten Timo osti mulle kalevalan rannekorun vuosipäivä lahjaksi, kun lauantaina 7.7.07 tuli vuosi täyteen ja oltiin sopivasti samaan aikaan eri kaupungeissa *hih*... siinä sitä taas hetkeksi..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.