IRC-Galleria

Tänään menin, olin ja tulin...Tiistai 04.04.2006 02:26

Oli Nätyn 1- vaihe, siitä en osaa sanoa mitään. Oli todella hauskaa ja kamalaa samaan aikaan. Junalippujuttuhöskäasiat menivät taas aivan kädelle, ja Mikael pelasti mut pulasta. Käski muistaa kiittää, kun saan Oscarin, tai Emman vähintään. :) Mutta mitä suurin kiitos isoveikalle. <3

Tampereella satoi ensin vettä, sitten räntää ja lopulta norsuja. Todennäköisesti ne olivat samoja norsuja, jotka järjestivät masussani muutaman suuren paraatin, viimeisen vuorokauden aikana. Pääsinkin valintakokeista pois jo klo: 15.30, sillä pääsin aikaiseen ryhmään, ja junani lähti vasta 20.07 (lippua ei voinut vaihtaa ). Kirkko oli mennyt kiinni, joten en nähnyt Hugo Simbergin maalauksia, ja koska satoi ei huvittanut pahemmin tutustua kaupunkiin + mun vasen pohje kramppasi todenteolla. Lisäksi (yllättäen) olin täysin varaton. Siinä minä sitten istuin Tampereen rautatieasemalla, jossa oli vuoroin kylmä ja vuoroin kuuma, vähän yli neljästä eteenpäin ja luin (tulkitse: yritin lukea) äidin lahjoittamaa roskapokkaria... ja yksi avulias, isosilmäinen, todennäköisesti paikallisväestöön kuuluva otus, teki yrittämisestä vieläkin hankalanpaa. Siinä sitten punastelin ja nauroin tunnin, ihmisen kanssa / takia, joka ei missään vaiheessa ollut kolmea metriä lähempänä tai sanonut sanaakaan. Kyllä, minä todella osaan!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.