Ilkkuivat ja riivasivat
vieraat henget,
rienasivat temppelini
olemusta,
pilkkasivat henkeni
tosiluontoa.
Poltettu keihäs
lävistettynä ruumiista,
vieras henki
julkeana
sisäänkäynnillä,
taivutti tahtoa,
kuin taottua rautaa minussa,
valoi tuntemattomaksi
tahtoni tosiluontoa,
perässään sinetöi
syyni poltinraudalla,
kuin karjakkoa
merkittynä omistuksesta.
Ainoa pakopaikka
on temppelini huoneissa,
siellä hiljennyn aikoja ja ajanjaksoja
lujittaakseni ruumiini tosiluontoa,
vaelsin pitkin kadotettuja vuosia
kuullakseni jälleen oman ääneni.
Kyynelten virratessa pitkin
vieraita maisemia,
tuntoni tuska hiljaa valkeni,
kuin jälleen virkoava hiillos,
kasvojeni tuli jälleen virkosi.
Pois, pois,pois,
pakotin rienaajat,
lujitin uskoni perustan
ja horjumaan sain
hengeltään epävakaat
laumahenkiset panettelijat,
vavisten vaipuivat
takaisin tuhkan
tuliseen unholaan
ruumiini häpäisijät.