IRC-Galleria

MOSsi

MOSsi

Luonto kierrättää tuottonsa, talous vain vahinkonsa.

Selaa blogimerkintöjä

LiankirjainKeskiviikko 30.11.2016 09:33

Mitä hyötyä on laista,
jos et ymmärrä sen
tarkoitusta?

Mistä tulee hämmennystä, jos
ei johdannaissotkuista,
joilla yrität pyhittää
keinoja herra Sipilä?

Tarjouskilpailu voitetaan
reilulla valehtelulla ja
hinta määritetään uudestaan
hyvillä suhteilla.

Ensin tehdään jääviystutkinta
lain edessä ja sitten vasta
toimitaan eikä toisinpäin.

Älä erehdy, sillä "ei laki ole
rikkomusta, mutta ilman lakia
sinut tuomitaan laitta."

Lain edessä voit anoa
armahdusta ja lieventävät
asianhaarat antavat aina
synninpäästönsä
virkarikolliselle.

Sinä olet ollut jäävi
virkaanastumisestasi saakka.

SaattokellotSunnuntai 27.11.2016 07:06

Tiedostavien elävien
joukko on maanpäällä
ja se heitä yhdistää,
vaikka eivät näkisi
toisiaan, että on
heillä toivo yhteinen
nähdä päivä jolloin
sorto lopetetaan.

Elävienvirta vie
mennessään kohti
tiettymätöntä tietä,
mutta edelleen on
niitä, jotka seisovat
sen virran edessä
koskien elävien vettä
pyytäen juomaan sitä,
että saisit elää
vailla pelkoa jättäytyen
elävien huomaan.

Miksi ryntäät kuolemaan?

Päästä pelkosi menemään,
sillä koko maailma on
pidättänyt pitkään henkeä
tajuamatta vahinkoa, jota
kylvää.

Linnut laulavat puissa
tähyillessään saalistajia,
jotka jatkuvasti myrkyttävät
elävien veden ja sade on
tauoton huuhtoessa saalistajien
kasvoja siitä taakasta, jota
kantavat jatkaessaan perinnettä,
mille eivät löydä syytä - -

He toteuttavat lakia vailla
ymmärrystä.

Kuinka pitkälle pystyt
jäljittämään elävien jälkiä?

Saattokellot hiljenee ja
maailma pysähtyy yhteen
kuvaan.

Suoritusten maailmaLauantai 26.11.2016 06:58

Ihmisissä on valtaisasti
voimaa ja on niitä, jotka
kykenevät ammentamaan sen
elämän ihmisen sisimmästä.
Avoimin sylin toisen
kohtaaminen on harvojen
lahjoja, sillä se vaatii
itsensä hyväksymistä vailla
turhia huolia ja ymmärtää
myös se, että pelko on osa
jännitettä, jota pitää myös
syleillä ja pitää sylissä
kuin vastasyntynyttä.
Usein sitä uskoo mieluummin
silmiä kuin henkeä ja
maanpäällä on paljon niitä
riivattuja, jotka pukevat
ylleen pelkojensa haarniskan
ja karkottavat sillä menneisyyden
haamuja tajuamatta, että kantaa
niitä yllään eikä päästä menemään.
Avaa kätesi ja nosta ne
taivaisiin päästääksesi irti
loukkauksista ja hylkäyksistä,
sillä rakkaus sinussa syntyy
uudestaan, kun ymmärrät pelkoja
menettämisestä.
Mustasukkainen on juuri se, joka
pelkää menettämistä eikä mikään
palvele niin hyvin sairasta, kuin
omistusoikeus, vaikka tiedät
menettäväsi kaiken.
Nämä henget vaeltaa ympärilläsi
pyytäen vapautusta suoritusten
maailmasta.
Päästä pelkosi menemään, sillä
hän on ahdistunut.

Kivien kirjoittamaaPerjantai 25.11.2016 19:34

Istun tämän kivilinnan
päällä ja tiedän
muuttuvani itse myös
kivien kaltaiseksi.
Puhun kiville kokoajan
toivoen, että ne kuulisivat
minua, vaikka tiedän kyllä,
ettei kylmät kivet enää
syleile.
Viimeisillä hetkillä
ennenkuin näkökykyni
katoaa tiedän katuvani
kaikkein eniten kaikkia
niitä ihmisiä, jotka
kulkivat ohitseni minun
koskaan koskettamatta
heidän sydäntä.
Mikä liikuttaa ihmistä?
Niin paljon ihmisiä ja
niin vähän aikaa
ennenkuin kaikki katoaa.
Kaikki nämä ihmiset
jäävät taakseni, kun
jätän anteeksipyyntöni
perään.
Aika kuluu niin nopeaa,
ettei kuoleva ihminen
kykene laskemaan ja
kaikki minkä hän
jälkeensä jättää
on vain toiveita siitä,
että pysähtyisit hetkeksi
miettimään.
Kiire on palvellut
minua hyvin ja se on kivien kirjoittamaa,
että en joutuisi kohtaamaan
ihmistä, vaikka se oli
ainoa syy syntyä tähän
maailmaan.

Palveleeko kiire sinua hyvin?Perjantai 25.11.2016 19:49, 47 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


TasapainoTiistai 22.11.2016 07:58

Luotilanka osoittaa
suoraa kohti maan
keskustaa ja sillä
voidaan päättää onko
rakennus tasapainossa
ympäristönsä kanssa.

Minä seison se
luotilanka kädessäni
ja tiedän sen, että
tasapainon järkkyessä
luotilanka osoittaa
silti aina paikan,
johon tulen kaatumaan.

Tasapaino on tärkeää
ja se tiedetään myös
taistelulajeissa, sillä
kuinka voit taistella,
jos et ensin tiedä
mihin jalkasi asetat?

Luonnonalaisuudet ovat
ne, jotka ihmistä määrää,
mutta kuka oli se, joka
ryhtyi luontoa uhmaamaan?

Synnyinsijoiltaan sinut
on revitty palvelemaan
kultaista vasikkaa,
mutta kultainen vasikka
ei tunnusta hallitsevaa
ja käskynhaltijat ovat
ne, jotka rienaavat
palvelijoitaan yötä
päivää.

Tasapainottomuus kautta
maailman näkyy jokaisessa
kaupungissa ja kodissa,
sillä luonnonlait on
unohdettuja tässä
lumottujen maailmassa.

Tasa-arvon merkitys
tässä yhtälössä on
äärimmäisen tärkeää,
sillä ihmisen tasapaino
järkkyy silloin, kun
näkee mitä toisille
tehdään.

"Niin on hallitseva
vihannut kaksia
punnuksia."

Onko luotilanka suorassa
tekijäänsä nähden?

Toteuttaako järjestelmä mielestäsi lakia vai oikeutta?Tiistai 22.11.2016 08:27, 40 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Menneisyyden kaikuPerjantai 18.11.2016 23:38

Hän seisoi siinä
nojaten vastoin
keittiön pöytää
kädet ristissä
itkien romahtaneena
sisältä vastapuolella
se, jonka kieli oli
viety häneltä.

Kieletön istui
eleettömänä
kykenemättä
osoittamaan
mitään eloa
tuolilla kuin
olisi ollut
kuolleena jo
pitkään.

Kielettömän mieli
oli sanattoman
raivon vallassa
kykenemättömänä
muodostamaan sanoja
katsoen suoraan
etäisyyteen.

Ympärillä on
sanomattomien
hiljaus - - näkymättömien
muuri kautta linjan
särkyneistä elävistä,
jotka muodostavat
kyynelien virran,
mutta ovat eri
maailmankirjan.

He ovat kaksi
kuin yksin ja se
heitä yhdistää,
että kahden elo
on yhtä tukalaa
eikä kumpikaan
kykene toimimaan
siinä pysähtyneessä
ajassa, jota varjostaa
menneiden kaiku.

Sekaannusten torniTiistai 15.11.2016 07:30

"Emme saa turtua
viharikollisuuteen"

Rikollisuus ei ole
syy vaan seuraus.

Mistä lapsen raivo
saa alkunsa, jos ei
selvästä ristiriidasta?

Taitavissa käsissä
vaikeimmatkin työt
näyttävät helpolle,
mutta kokemattomien
keinot löytyvät
voimakeinoista.

Voimalla voit muuttaa
asioita, kunnes kehosi
muistuttaa ihmisen
rajallisuudesta.

Valta on sillä, joka
tietää miten jokaiselle
vastata ja voima sillä,
joka ymmärtää lähimmäisen
rakkautta.

Sekaannusten kaduilla
oli yksi, joka osasi
tyynnyttää levottomien
mielen ja tyynnyttää
merien raivon ymmärrys
voimanaan rakkauden
viisaus ihmetekonaan.

Kyllä lapsi huomaa
selvän ristiriidan
sanojen ja tekojen
välillä, eikä mikään
voi raivoa tyynnyttää,
jos teot eivät vastaa
lupauksia.

Et sinä viisaudesta toimi,
jos rautaisella otteella
hallitset kansakuntia.

Perustit Babelin tornin
korkealle taivaisiin, mutta
jalkasi oli sijattuna
juoksuhiekkaan..

Rakkaus on?Tiistai 15.11.2016 07:35, 62 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Suomi on tasavaltaSunnuntai 13.11.2016 07:51

Moneen vahingolliseen
tapaan ihminen itsensä
kietoo eksyessään
kauemmaksi siitä,
joka oli syntyjään

ja synnyinsijoiltaan
hänet pois revitään
palvelemaan asioita,
joiden todellista
tarkoitusta ei ymmärrä
kukaan,

sillä he toteuttavat
vain käskyjä.

Yhteiskunta on luotu
näistä käskyistä ja
niin sinä toteutat
lakia,

mutta et oikeutta,

vaikka tiedät sen
mikä tehdään toiselle
tullaan tekemään myös
sinulle.

Yhteisöllisyyden määreet
se täyttää, kun ymmärrät
lähimmäisen tarpeet,
mutta kuka sinua kuuntelee,
kun huudat pelastajaa?

Ja niin katsot, kun
toverisi vajoaa ja
lopulta katoaa
unohduksien kaivoon.

Käskynhaltija seisoo
ylväänä, sillä hän on
luonut täydellisen
järjestelmän, joka
toteuttaa lakia,

mutta ei oikeutta

ja niin sinä toistat
samaa lausetta

"Suomi on tasavalta",

vaikka kaikki sen tietävät
olevan valhetta.

Uskon teotLauantai 12.11.2016 06:56

Pilvien lomasta
paistaa aurinko,
kun hän kulkee
käsi kädessä uusi
toivo vierellään.
Hän ei osaa sanaakaan,
mutta kulkee silti
lapsi rinnallaan.
Uusi toivo on
oppinut paljon
tekijästään ja
seuraa tarkoin
hänen jälkiään,
vaikka ei kykene
puhumaan.
Hänen kättensä töitä
hän katselee ja
ihastelee sitä,
joka ei lausu
tuomintaa, sillä
"sanojen paljoudessa
on mielipahan paljoutta"
ja siksi hän on
päättänyt tehdä
hiljaisuudesta
ystävän.
Hän kulkee askel
vakaana rakkauden
viisaus sydämessään,
koska tietää sanojen
ja tekojen ristiriidan.
Kädestä pitäen Hän
opettaa seuraajalleen
elämän salaisuuksia
siitä, mikä on lahja
taivaisiin pyyteettömänä
ja antaumuksellisena
täynnä luomisen paloa
rakkaus rinnassaan,
ja niin lapsi oppii
uskon tekojen
merkityksen.

Vastaatko sinä tarpeeseen vai toteutatko vain käskyjä?Keskiviikko 09.11.2016 11:26, 33 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Sinä olet ympäristösi tuoteKeskiviikko 09.11.2016 11:25

Tarpeiden täyttäminen
on se, mitä ihmiskunta
huutaa kuin pieni lapsi
emonsa hoivaa, mutta
kiire täyttää hoivaajan
kaiken ajan,

sillä kuka ne yhteiskunnan
käskyt täyttää, jos ei
kasvattaja töiltänsä ennätä?

Niin ne tarpeet tukahdutetaan
ja rakkaus unohdetaan, sillä
tärkeämpää on ruokkia
rahoitusmarkkinoita kuin sitä,
jolla on vain yhdet vanhemmat.

Talous kasvaa, mutta ihminen
on yhä tunnottomampi tässä
tuotteistuksen maailmassa.

Sinä olet ympäristösi tuote

Vastaatko sinä tarpeeseen vai toteutatko vain käskyjä?Keskiviikko 09.11.2016 11:26, 33 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.