IRC-Galleria

Kyseessä lienee eräs hyvin erityinen oja jonka kaksi töyrästä luo uoman jota pitkin yli silonneiden kivien kirkkain vesi virtaa ja jonka yläpuolella korkeat taivaat aukeavat.

Lämpimällä ja muutenkin suotuisalla säällä,
kun päivät ovat keskiössään,
tuulet tyvenessä eivätkä töyräät varjosta,
auringon säde saa veden hiljalleen haihtumaan,
siten ilman kosteudesta huokumaan,
jotta virrasta tiivistyisi niitä pienen pieniä pisaroita jotka yhä uudelleen yhteen liittyessään ikuisessa kierrossaan satavat töyräitä pitkin takaisin uomaan ja saaden sen silloin tällöin tulvimaan.

Kuule kun se solisee,
tunne ihollasi kuinka ilma haihtuen veteen uppoaa,
näe kuinka ilma haihtuu tuleen,
koe kuinka tuli syttyi valosta.

Tämä oja virtaa halki paikan nimeltä Rakkaus ja se on epäilemättä kukkaketojen reunustama.



Sinä huokaat;
"Voin vain kuvitella."

Voit, ja juuri siksi sinäkin olet siellä.
Löydät sinne kun aistit tunteen, joka tuntuu kuin ihollasi ilma laskeutuisi veteen,
näet kuinka liekki haihtuu ilmaan,
koet kuinka tuli syttyi valosta.

Yhtä paljon kuin sinä et ole siellä, sinä olet siellä, yhtä paljon kuin se olet sinä, se on tietoisuus,
tunteesi ja aikomuksesi peilautuvat siitä,
ajatuksesi sen taas hetkeksi puhkaisee.
Kuin elävässä tulessa huokuva piirrosanimaatio.

Mene sinne, ja hymyile kuolemalle niin elät ikuisesti ja hän seuraa hymyillen takanasi puuttumatta siihen.

Kuinka korkealle uskallat katsoa, kuinka paljon hyvää luulet kestäväsi?

Kiitos Maijulle tästä ! Ajattelin jakaa koska sanomassa on jotakin mihin kaikki voivat tarttua. Nyt-hetki.

"Kuljet rauhallisesti polkuasi jonka tiedät sydämessäsi oikeaksi.
Sinun ei tarvitse epäillä itseäsi vaan voit nauttia matkanteosta.
Olet saavuttanut rauhan ja tiedät suuntasi.
Et ehkä aina allekirjoita kaikkea mitä ympärilläsi tapahtuu, millaisia asioita polkusi varrella tapahtuu, mutta sinulla ei ole tarvetta sotkea itseäsi muiden asioihin liiaksi.
Mielipiteillä ei ole väliä ja jokainen tekee oman parhaan kykynsä mukaan asioita, sinun on helppo jättää ne omaan arvoonsa.
Keskityt sen sijaan olennaiseen, viisauteen ja sisimmästä kumpuavaan johdatukseen, luonnon kauneuteen ja olennaisten asioiden arvostamiseen.
Sinulla on turvallinen ja hyvä olo, vaikka et tiedäkään tarkkaan mihin polku sinua johdattaa.
Luottamuksesi on vahva kuin noilla polkusi reunustamilla vanhoilla puilla.
Sinun on helppo samaistua niiden rauhaan ja juurevuuteen.
Olet luonnonlapsi joka ymmärtää ihmisyyden osana suurempaa kokonaisuutta. Onnea on sisäinen rauha."

Viimeyön unessa katsoin peiliin pitkästä pitkästä aikaan valtaunen ulkopuolella.

En näyttänyt muuten mitenkään erikoiselta, mutta iirikseni olivat aivan safiirin siniset ohuine siniharmaine tai lähes turkoosin vivahteisine juonteineen. Ällistyin, "tuonko väriset silmät minulla on? Enpäs muistanutkaan."

Tila, jossa peili oli, ei ollut olemassa.
Se siis oli tyhjyyden musta muodoton äärettömyys, eli hyvin kodikas kolkka sillä se tuntuu äärettömyydessään ihan tuttavalliselta syleilessään minua joka puolelta.
Peili leijui kera kullatun chippendale-raaminsa ja siinä minä viattomasti innostuneena tuijotin itseäni. Sitten pupillit aloivat laajentua muodostaen "sektorimaiset" tai piirakan palan muotoiset laajenevat käri ylöspäin seisovat omituisuudet silmiini kiristäen iiriksen ohueks kirkkaan sinisiksi ylösalaisin kääntyneiksi kuunsirpeiksi.

Hymyilin valtavalla irvistyksellä sillä näin että sisälläni on vain enemmän tuota mustaa muodotonta olemattomuutta. Oli väistämätöntä että asiat menevät vain eteenpäin tässä tilanteessa, joten miksi mukisemaan suotta.

Tuntui niin puhtaalta päästää loputkin katseestani irti, kaikki mikä on, on valossa, ja katseeni on edelleen siellä, mutta nyt en ole missään, ympärilläni on muodoton mitättömyys, joka olen.

Heräsin kun kissa tuli valtavan hurmioituneella kehräyksellä vaatimaan pajauksia kiilaamalla kuononsa käteni alle. Oli muutenkin hyvä aika nousta.

Vaikka Ozric on tullut nähtyä monta kertaa, tekisi silti mieli lähteä Metsään kokemaan korpikuusein parissa Erppailua.

Kuuluu purojen solinaa, vaaleanpunaiset omenannuput puhkeamaisillaan, tuoksuu tuomet, vihertää valo vaahteranlehdissä ja lemmikit niiaavat sievästi siirtolapuutarhan viimeistelemättömissä nurkkapaikoissa.

On levottomia öitä, kuumia varpaita on luopumista vanhasta, eroaminen ja ehkä eniten palaamista takaisin sydämenpolulle ja katseen suuntaamista elämää kuhisevaan hetkeen ja antautumista sen autuaaseen seisahtuneisuuteen.

Odotan seikkailuja, odotan pähkinäpensaita, yöperhosia ja lepakoita.