IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Joulua..Tiistai 25.12.2007 23:24

Jouluaatto tuli.. ja meni.
Päivä meni jokseenkin tasaista tahtia. Käytiin aamupäivästä saunassa ja testattiin siskon kanssa lahjaksi saatua hunajasta tehtyä kuorinta-ainetta.. ihan hyvin tuntui toimivan ja tuoksui tosi hyvälle ^^
Jouluateria syötiin siinä kahden maissa ja puoli neljältä tehtiin lähtöä kirkkoon. Nuorempi pikkusisko kuitenkin rupesi kiukuttelemaan väsyneenä ja lopulta jäin hänen kanssaan kotia.. Pari iltasatua ja yskänlääke tehosivat ja sisko nukahti.. Itse lähinnä istuin olkkarissa ja kuuntelin radiosta joulumusiikkia. Tuntui oudon hyvältä vain olla hetki ihan itsekseen, kuunnella joululauluja ja olla hetki aivan hiljaa.. Illalla pukkikin sitten tuli.. (isän persoonana tosin ;D) ja saimme lahjat jaettua. Pikkusiskokin oli sen verran herännyt ja pirteä, ettei säikkynyt pukkia niin paljon kuin viime vuonna.
Kuitenkin myöhemmin vanhusten piti käydä pikkuisen kanssa tk:ssa, kun tämän korva tulehtui.. :( Tulivat jo onneksi takaisin..
Huomenna olisi tarkoitus mennä äidin kanssa joulukirkkoon.. Saa nähdä jaksetaanko.. Mua vähän arvelluttaa se, että jos siellä on ehtoollinen, niin en voi juoda tavallista viiniä.. sattuneesta syystä alkoholi aiheuttaa mulle myrkytysoireita (eli en kerro julkisesti mistä syystä, mutta lähimmät kaverit tietää).
Lahjat olivat kuitenkin ihan kivoja, joten taidan tehdä niistä listan:
- Poltettu cd serkuiltani (musaa laidasta laitaan, pääasiassa disko- ja teknobiisejä)
- Punainen, satiininen yöpaita (luultavasti vanhemmiltani)
- Harmaa-mustaraidallinen kolitsipaita kummeiltani
- Kaulin (hah, nyt ville ei enää uhoa mulle! xD)
- Paistinpannu (aina vain paranee, lol)
- Nätti harso, jota voi käyttää juhlien yhteydessä hartiahuivina.. perhetutuilta sain.
- After Eight-suklaata..
- Kauniit hopeakorvikset Villeltä.. ^^
- Gomelta seinäkalenteri, johon se on itse piirtänyt kuvat ^^
- Jossulta ihanat, itsetehdyt ranteenlämmittimet ^^

Ja.. siin ne tais ollakin..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.