IRC-Galleria

Farewell naapurit!Sunnuntai 24.05.2009 00:24

Pum pum sanoo naapurin seinät. Höpö höpö jäp jäp, naapureilla on bileet. Paskaako siinä, minä lähden töihin!
Ajattelin vain mainita että perkele se vaan on Dark Lunacyn farewell song maailmankaikkeuden hienoin biisi! Se se vaan kestää aikaa ja uudelleen toistoa! Aivan vitu mahtava!
Kalju James Bondmainen pahis leikki mun tunteilla unessani ja se oli siepannut jonkun mun läheisen kersan. Ja se kalvas kusipää kertoi myös, että se on asettanut gorillan vartioimaan sitä. Näin on näppylät sanoi kuulapää tuimasti.
Pyörin Wolverina pitkin pitäjiä ja etsin sitä hiivatin vekaraa. Alussa oli tapahtunut vaikka mitä mutta ei pysty muistamaan mitä kaikkea sitä tuli sähellettyä.
Saavuin jonkinlaiselle paatille haulikko käsissäni ja huomasin nopealla vilkaisulla että sen kannella seisoi kait saman ikäinen nappula luuttuamassa huvipurren kantta ja painelin ohi. Tähtäsin haulikolla taaksepäin, niin kuin useissa elokuvissa jotkut sankarit tekivät, ja kuvakulmakin oli yleisö ystävällinen. En nähnyt mihin suuntaan olin matkalla mutta näin itseni taakse, jota siis – minä, en nähnyt. Kysyin kollilta että missä ne muut pimeät pöllöt pällistelevät. Penska vastasi jotain mutta vaistosin jotain pahaa ja sitten tuli se elokuvamaisen äijäily kohtaus, kun ammuin taaksepäin katsomatta pojan kumoon. Heitin jonkun typerän läpän ja nauraa hohotin omalle paskalle huumorilleni. Muahahaha! Poika vastasi siihenkin jotain ruikuttavalla äänellä jossa oli jotenkin, metallinen hohto. Käännyin katsomaan nappulaa ja huomaankin nyt että se rimpula oli sidottu kiinni mastoon ja suu oli tukittu kusisella sukalla. Pojan rinnalla roikkui kasettinauhuri ja komia haulikon reikä koristi vatsaa. Ja niin - tottakai tuo poika itse oli se, ketä etsin. Se siitä vitun äijäilystä!
Kompuroin kannen alle ja olenkin yhtäkkiä jollain vihreällä niityllä, jossa oli grilli katos. Siellä oli niin surullisen näköinen gorilla että purskahdin itkuun. Ilta hämärtyi nopeasti. Olin vihdoin saanut syötyä sen kirotun gorillan kun hämähäkit saapuivat. Niiden verkot mitä ne pohalsivat perseestä olivat terästä ja pian sitä lenteli niin paljon etten pystynyt liikkumaan. En voinnut kynsiä itseäni vapaaksi joten huusin vain kolme perkelettä ja jökötin siinä kuin tatti. Mietin että olis mukavaa jos osaisin sylkeä tulta, ja siinä samassa heitin "pienet" lohikäärmeen liekit suusta ja pienen matkan päässä oleva iso hotelli räjähti ilmaan. Noh, puolet vaan ja liekit pyyhkäisi kaikki hämähäkit vittuun.
Juoksin hotellin raunioihin ja etsin vessan. Pyyhin niitä pikkupaskoja vittuun mun päältä kun laivan kapteeni kuulutti käytävällä että kaikkien asiakkaiden olisi osaallistuttava siivoukseen ja hotellin korjaukseen. Tottakai se kusipää löysi minut ja sanoi että sinä myös. Minä otin hemmon ryntteistä kiinni ja sanoin että kuuleppas nulikka - jollet halua pahasti selkääs niin väistyt mun tieltä vittuperse! Hemmo purskahti itkuun kun pyyhelsin ohi. En ymmärrä mitä laivan kapteeni komentelee hotellissa mutta samapa tuo.
Juostessani paremmalle puolelle hotellia, jota en ollut räjäyttänyt paskaksi, vielä, juoksin ulos unesta. Ihana herätyskello vittuili ja huus mulle päin naamaa niin että herääppä juntti ja painu töihin. Kolmen tunnin unien jälkeen en voi kun raapia persettä ja nousta ylös. Hohhoijaa! Jotain onnea sentään siinä että olin todella hereillä, muuten olisin Wolverina repiny perseeni.
Toissä oli – ihanaa.
Saatana!
Näin unta että minulla oli villakoira jota ulkoilutin metsän rajalla. Koira tuli luultavasti uneeni kun olin kuunnellut Leevi and the Leavingssin Rin tin tin biisin ennen nukkumaan menoa. Sitä en taas tiedä mistä nuo kaksi hirveä pöllähti sille samaiselle tielle.
Hirvet tuli kuin vääristyneet painajaiset vihaisen karhun perseestä. Todella vihaisen näköisiä hirviä, hui perkele! Ne saatanan lapiopäät jotenkin janosivat mun villakoiran verta. Minä pelästyin aivan helvetisti ja ihan hädissäni yritin läpsytellä niitä lapiopäitä vittuun mun koiran luota, mut ne kilinvitut vaan jyrsi sitä mun piskiä. Minun koiraa.
Hyppäsin sen toisen hirven niskaan ja yritin kuristaa, hakata ja potkia sitä, mutta ei se vittu auttanut. Apua saatana! En nyt sit keksiny muuta vaan aloin syömään sitä perkeleen poroa elävältä, mutta jouduin kuitenkin seuraamaan kuinka toinen hirvi ajoi mun koiraa takaa, kuin pantteri peuraa.
En muista sainkö syötyä sen hirven, poro on parasta. Hirvi ei ollut mitään herkkua. Muistin kummasti koiran kohtalon kun heräsin kyynel silmäkulmassa ja päässä soi vaan että sen villakoiran nimi oli rin tin tin... Itku.

Vodka kisaPerjantai 24.04.2009 17:47

Janne sai eilen mäyriksen Vodkaa. Nyt vois vaan arvuutella - kauan kestää kun on viinat juotu?
Pulloja yhteensä 10x50cl
Oma veikkaus 6 viikkoa.
24.4 alkaa -> TODAY!!

IMPerjantai 03.04.2009 07:07

Kukaan vielä keksiny kivutonta itsemurhaa??? Itsellä olis, bensaa päälle humalassa, ranteet auki, tulitikku, hyppäät korkealta ja varmasti jotain kivaa muuten. Tänään kuumottais!!! Liikaaa liikaa liikaa! Ei jaksa! Kesä

Unipäiväkirja osa XXIV - DuuniTorstai 02.04.2009 15:14

Lomautus oli nyt ohi ja paluu arkeen rankka. Jouduin opettelemaan kakkoslinjan mutta onnekseni opin sen nopeasti. Huomasin myös että vuorolista näytti about hienolta. Meillä olisi kymmenen päivän vapaita kun vuoro pyöriny ympäri. Jippii, perkele
Vuoromestari ihmetteli että Jannehan se oppii vitun nopeasti. Hyvä hyvä. Vuoron jälkeen koppiin puhumaan lisää.
Vuoro ohi ja pomojenkoppiin puhumaan. Koska Janne osaa niin vitun hyvin saatana, niin Janne opettelee myös kolmoslinjan ja kuivauskoneen ja mitäköhän muuta. Ja niin, sun lomat on peruttu. Ei kymmenen päivän mahti lomia ja by the vitun way, tää ei ollu edes unta vaan tosinta totta! What a fucking Nightmare!
Vitut siellä Finnforestilla kertopuuta rakenneta, ainakaan nyt, vaan juoppoja! Kyllä alkoi viina taas maistumaan!

Raskas, raskas päivä....Keskiviikko 11.03.2009 22:51

Salilla rehkittyä puoltoista tuntia, salibandypeli sen jälkeen oli kohtalaisen rankkaa, Perkele! Mutta niin se pitääkin. Takaisintulo matkalla kattelin väsyneenä risteyksessä että oikealta pujottelee auto suht kaukaa ja vasemmalta kurvasi auto oikealle, minun suuntaani, joten mitä jos painettais kaasua niin ehtisin just siinä välissä. Onneksi kaveri ketä lymysi autonsa kanssa sen kääntyvän auton takana osasi polkea jarrua, meinaan muuten joisin kaljaa tiskillä Tenkulan kanssa. Hemmot ihan morjesti kun painelin ohi. Pitäis poikien muistia teroittaa että sitä kuuluisi moikata kämmen suorana, ei keskisormi pystyssä.
Kotiin päästyäni huokaisin taas mun lehtikasalle, joka sen kun vain kasvoi kasvamistaan. Revin läheisestä kirjekuoresta palan ja kirjoitin siihen "Ei enää mainoksia. Ei ei ei. Ja pois muutkin hiiviskelijät mun oven takaa. Ei uskovaisia!!! Kiitos". kymmenen vitun sekuntia ni ovikello soi. Mietin et joku saakelin hassu naapurin setä vittuilee mulle, perkele! Hahhah saatana! Mutta ihan pelästyin kun siellä seisoi TV lupatarkastaja likainen hymy huulilla ja euron kuvat silmillä. Jackpot!!! Hemmo sanoi vaan että, "En mä nyt tässä ole hiiviskelemässä", ja vilautti sitä saakelin korttiaan. Voi voi... Täytyy lisätä TV lupatarkastajat siihen lappuun uskovaisten viereen ja kun kerran on paperissa vielä tilaa, niin täytyy rukstata muutama muukin nimi paperiin, kun nyt vaan keksin mitä.
Varsin loistava päivä siis, mutta selvisin kuitenkin hengissä, ellen nyt tukehdu tähän extra super hyper hot tuliseen Tacoon, jota väännän nyt kyyneleet poskilla naamaan. Outoa kuinka myös hikka alkoi kun tätä paskaa sai murjottua poskeen pari puraisua. Näillä eväillä kohti huomista. Vittu jos sitä joutuu vielä baariin... Ei ei ei... tai - ehkä kuitenkin, mut - ei nyt kuitenkaan...
Olen yrittänyt jo muutaman kerran kirjoittaa tänne jotain, mutta on aina mennyt sormi suuhun. En oikein osaa sanoa mitään asiasta. Lyö vitun hiljaiseksi. Sentencedin kuolema oli jo yksin helvetin vaikea asia käsitellä, joten ei tässä pysty paljoa sanomaan.
Lisään nyt kaksi sivua\videota Tenkulan ja Sentencedin muistoksi.

http://www.youtube.com/watch?v=hxJz--U25BI

http://www.youtube.com/watch?v=0Qnm8ZFBU-o&feature=related

Olin töissä kait Cittarissa tai ainakin meillä oli joku tiedotustilaisuus siellä. Olimme siis kaikki lomautettuja ja jotain se vuoromestari siellä piipitti että loma jatkuu. Meni vähän alku pätkä sivuun kun yritin syödä jugurttia, joka oli varmaan vuoden vanhaa. Ainakin luulen niin, koska se maistui niin - hassulta.
Outo juttu kuinka päädyin Cittariin, sillä muistan selvästi että olin hetki sitten mustekala ja yritin opetella hengittämään veden alla. Joku hai perkele kerto et heiluta niitä vitun lonkeroita ja poimi ilmakuplia. Ihan älytöntä. Ponnahdin jossain vaiheessa kymmenen metriä meren pinnasta ja putosin siitä sitten Cittariin.
Nyt istuskelin Cittarin puulavalla erään kaunokaisen kanssa, joka oli hetki sitten Battlestar Galactican lentäjä. Katselimme kaaosta joka levisi ympärillamme - näkymättömänä. Predatorit liikkuivat varjoina ympärillä. Mietin vaan että missä ne alienit olivat. Selvästikin myös predatorit.
Hetken päästä huomasin sitten kuinka kuusi pientä kiitäjää liikkui kaupan kylmällä lattialla. Kaksi kääriytyi jonkun koiran häntään ja minähän olen niin eläinrakas että pelästyin ihan helvetisti ja loikkasin metrin ilmaan jonka jälkeen kävin salamana potkimassa ne perkeleet helvettiin.
Paluu matkalla huomasin että katosta tippui niiden verta. Predatorit olivat alkaneet saalistamaan. Kävelin sitten yhden pisteen ali ja huomasin sen huonoksi onnekseni vasta ohitettua happolammikon. Oudosti tuntui, että sitä olisi tippunut minun päähän. Teki mieli kiljua kuin pieni mielipuoli. Kokeilin kädellä päätä ja kun siirsin käteni eteeni, tuppo hiuksia tuli mukana. Voin vain arvella lyökö happo aivoihin asti vai jopa koko matkan läpi päästä varppaisiin. Kummasti pelkäsin enemmän hiusten lähtöä.
Nyt tekisi mieli pelata sitä Alien vs Predatoria ja riepottaa niitä saatanan kiveksen näköisiä kusipäitä! Kukaan ei sotke mun hiuksia, Perkele!

Linnan rakennus - Päivä IISunnuntai 25.01.2009 14:35

Kuningas Peimola kasvattaa linnan muureja, jota kenraali Lehtonen auttaa nostamaan. Mukana myös olz4 ja Teemu.