IRC-Galleria

Jääkiekkoon voi suhtautua kahdella
tavalla: sitä voi pitää joko
elämää suurempana asiana tai yhdentekevänä ajanhukkana. Jos vietät aikaa, työskentelet, seurustelet tai peräti olet avioitunut vastakkaisen sukupuolen edustajan
kanssa, jääkiekosta et koskaan pääse kokonaan
eroon.

Koska olen joutunut perehtymään tähän Jääkiekkoon, haluan jakaa tietotaitoni naisten kanssa. Olen koonnut tähän jääkiekon selviytymispakkauksen, jonka avulla aloittelijat ja muut lajiin vihkiytymättömät saavat juonen päästä kiinni. Tämän jälkeen voit huoletta liittyä miesten keskusteluun tästä varsin suositusta
urheilulajista.

Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen
nähnyt jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa, televisiota sulkiessani.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.

Itse asiassa penkkejä on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien jalkoihin on sidottu metalliterillä
varustetut kengät. Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy
mies, joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden
tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää
yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka
tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi
ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan. He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen
laatikoiden eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jääkiekko on hyvä yleisölaji.
Jäähallissa soitetaan usein kivaa
jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu
kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava
salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä
joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, on katsojan huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, voi huutaa mitä tahansa. Pääasia on se, että huutaa kovaa ja jotain sellaista, josta ei saa
selvää. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojan pitää
myös nousta seisomaan ja huitoa käsillään. Mikäli vierekkäin istuvat katsojat
huutavat eri asioita, on kamppailu-urheilun ylevien periaatteiden mukaista lyödä naapuria esimerkiksi olutmukilla.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat koko lailla päteviä tunnistamaan joukkueisiin kuuluvia homoseksualisteja. Pelin edetessä varsin monta
pelaajaa tervehditäänkin katsomosta
iloisilla ja reippailla "homoo-o-o"
-huudoilla.

Että ei kun seuraamaan pelejä, se on
paljon jännempää, kun ymmärtää mitä katsoo...!