IRC-Galleria

Notsip

Notsip

Dida Streicher Sfinksi Brabham Pimeyden Ruhtinas
Hyvin menee. Kaikkien lukujen aloituskappaleet ovat valmiina + 1. luku kokonaisuudessaan. Toinen luku valmistuu paraikaa. Tässä uusimmassa versiossa Jesroth ei ilmaannu ollenkaan metsään (muutoin kuin Gilmerin unessa). Gilmerin motiiveja on myös uudistettu. Nyt on käynyt niin, että _Jesroth_ antaa Gilmerille tehtävän 'seuraa haltiaa.' Saamme selville, että Jesroth pitää hallussaan Gilmerin elämänlankaa (noin niinkuin kuvaannollisesti). Gilmer joutuu siis tukalaan paikkaan: jos hän tekee vastoin J:n tahtoa, hän kuolee, ja kun/jos hän onnistuu, hänestä tulee tarpeeton ja sitä myöten wasted. Huu, todella jänskää. Näkökulmia on lavennettu niin, että pääsemme kurkistamaan mm. Welhimin isän päähän ja saamme selville, mikä hänen kohtalonsa oikeastaan on. Jos tämän yön/huomispäivän aikana saan tuon 2. luvun valmiiksi, on 3.6: sta valmiina viitisen prosenttia, jos vielä toistaiseksi puuttuvat prologi, esinäytös ja epilogi lasketaan mukaan. Havainnollisesti se vastaa maratonilla vajaata kolmea kilometriä, tai LOTRissa matkaa Hobittilasta Magotin tilalle (melkein Krikkolon pihalle).

Pitää vielä muistaa postata aikaansaatu tuotos oleellisille tahoille (käytännössä MadRole Buukit- yhteisön jäsenille, joiden tarvittavat yhteystiedot on olemassa). Onkin siis jälleen haastavaa heille tarkastella uuniomenatuoretta versiota, joka -pakko todeta- on jälleen kerran edellisiä parempi. Oleellisin syy ei välttämättä liene viimekesäinen brainstorm, jossa pyrittiin korjaamaan (ja korjattiinkin!) epäloogisuuksia, karsittiin epäolennaisuuksia ja haettiin ratkaisuja ongelmakohtiin. Tärkeämpää on huomata muutos tyylissä. Miljöön ja henkilöiden kuvauksen sijaan Kirja (3.6) on synkempi kuin aikaisemmat versiot, psykologinen ja tunnelmallinen, sellainen George RR Martin kohtaa Twin Peaksin, kustannustoimittajana Kaarle Viikate. Koen unet tärkeiksi ja siksi niiden osuutta on olennaisesti lisätty. No, tietenkin pitää kuvata konkreettiset asiat, mutta enpä tahtoisi keskittyä niihin liikaa. Pidän taustoista, ne antavat hahmoille, erinäisille ratkaisuille ja motiiveille syvyyttä ja uskottavuutta.

Tästä pitäen näiden blogimerkinöjen loppuun liitetään osa jonkun bändin jonkun levyn jonkun biisin lyriikan pätkä (yksi kerrallaan siis), ikään kuin hahmottamassa sitä tunnelmaa, joissa tekstit tällä kertaa syntyvät. Ehkä siinä selitys, miksi 3.6 on kyynisempi ja kohtalokkaampi (typerä sana) kuin muut versiot.

Aloitetaan Nightwishilla, koska se on MadRolen kautta tullut tutuksi allekirjoittaneelle ja koska se on hyvä inspiraation lähde (vaikka teemat ovat vähän erilaiset). PS. Kaikki NW sanoitukset by Tuomas Holopainen paitsi Beauty & The Beast, Over the Hills And Far Away ja High Hopes.

In my world
Love is for poets
Never the famous balcony scene
Just a dying faith
On a heaven's gate

'Swanheart'
Oceanborn

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.