IRC-Galleria

Notsip

Notsip

Dida Streicher Sfinksi Brabham Pimeyden Ruhtinas
Leo Tolstoi on sanonut: "Joka kerta kun kirjoitat, on paperiin musteen mukana jäätävä omaa vertasi." Se olkoon ohjenuorani tästä lähtien.

Kirjan viides luku etenee suunnilleen kohtaus kerrallaan. En ole huolestunut hidastuneesta tahdista, sillä uskon ajankäytön ja laadun väliseen optimaaliseen derivaattaan. Tapahtumia on, mutta juonen kannalta ne eivät ole relevantteja. Olen juuri tutustunut Meridianiin. Dendaros saapui kylään juuri äsken. Illan pimeinä hetkinä tapaamme Zendranin. Joskus yöllä kuolee Bariab, niin mie oo päättänt häne kohastaan. Toivottavasti viikonlopun aikana saan lähetetyksi arvon jäsenille lisää käsikirjoitusta, ja viikonloppuhan alkaa meillä tiistaina.

Kirjotiin Gilmerin ja Medrinin välisen kohtauksen, joka kertaheitolla riisuu kaiken myötätunnon Gilmeriltä.

Kirjaan ylös ajankohdat, milloin saan inspiratiivisen kohtauksen. Tänään tuli vuoden ensimmäinen sellainen. 5.2. 2007 klo 1637. Viime vuonna niitä tuli muistaakseni 5 tai 6. Kaikki syksyllä, joten tällainen poikkeama jakaumasta on otettava huomioon.

Moskova-TJ 66.

"Walk within my poetry,
this dying music-
my loveletter to nobody"

'Dead Boys's Poem'
Wishmaster

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.