IRC-Galleria

Notsip

Notsip

Dida Streicher Sfinksi Brabham Pimeyden Ruhtinas
Torstaina 2.3.2006 tapahtui se, jonka me kaikki tiesimme joskus tapahtuvan mutta mitä emme tahtoneet uskoa todeksi; Särmä Ykkönen hajotettiin. Toiset olivat onnekaita. He saavat viimeisen leposijansa maineikkaasta ykköstuvasta meidän muiden joutuessa tyytymään heikkotasoisiin jämätupiin. Niin, paitsi Mäkinen josta tuli kirjuri ja bunkkaa Autuvassa. Särmä Ykkösen tyypeistä yllättävän moni pääsi Keskukseen (huom. Kapitaali-koo). Haili, Holma, Jokinen, Kallio ja Kallioväli saivat jäädä ykköstupaan. Kannattaa olla aakkosten alkupäässä. Saarisen ja Tanskasen loppuintti sujuu tyydyttävissä oloissa kakkostuvassa. Minun osani on kolkko. Ensin minua pidettiin epätietoisena sijoituspaikasta perjantai-iltapäivään asti. Kapteeni väläytti kirjurin vakanssia. Lopulta selvisi että jäisin Viesti-Kakkoseen kun Mäkinen lähti sieltä pois. Jouduin nelostupaan. Uutta porukkaa, joka vaikuttaa aika levottomalta. Plussaa on se, että meillä on Keltsi, Mäkelä ja Norrby. Niin, ja Laiho, josta on leirin jälkeen tullut aika kiukkuinen.

Saukkosta ei käy kateeksi. Cable Guy. "Hajoo niihi kaapeleihis, kelaperse!" "Hajoo sää niihi piuhoihis, saatanan keskari!" (keskari on siis viestikeskusjoukkuelainen). Saukkonen oli aika pettynyt. Ilmeisesti se olettaa että kaapeliin otetaan vain epäsärmimmät möhelöt. Luceniuskin joutui samaan paikkaan mutta sen hommat on lepimpiä. Traktorikuski.

Rahijärvi on ainutlaatuinen. Meni siirtojärjestelmälinjalle ("järkkis") ainoana ykkösenä. "Pystytätte mastoja kolmenkymmenen asteen pakkasessa," sanoo Mäkelä.

Me keskarit tehdään kuulemma leireillä töitä yhdeksän tuntia päivässä niiden releittemme kanssa. Tämän toteamuksen takana on niin ikään alikersantti M. Ei meillä työntekoa pelätä, kuulkaas!

Sitten vielä Vuorinen. Särmä Ykkösen särmin alokas joutui kuin joutuikin Aliupseerikouluun. Voi meitä ja voi heitä. Meitä kiellettiin kuittailemasta TJ-luvuilla ja me annettiin oikein aplooditkin näille isänmaan toivoille ja II/06:n kauhuille. Perushiihtäjillä on siis maanantaina TJ 122, lämäreillä, spolleilla ja muilla rajatapauksilla 212 ja AU-oppilailla ja ELSOttajilla 304. Hajoisin. En kuitenkaan niin pahasti kuin ne, jotka on kirjoitellut mielenkiintoisia juttuja mun nykyisen yläpunkan pohjaan.

Peuralan kohtalon te jo tiedättekin. Vielä se jaksaa piinata Jokista ja Kalliota.

Ensi viikon ohjelmassa on mm. radion, puhelimen, sanomalaitteen ja muun sälän käytön opettelua sekä sauvakävelyä.

PS. Perjantaina piti Elkassa katsoa joku sotaleffa. Siinä oli Val Kilmer. No vittu, vituikshan se meni, kun firman laitteet pettivät vänrikki Mossan. Oliko se VHS tehty puusta vai missä vika? Mepä katottiinkin sotadokumentti DVD:ltä, hähähhää. Illalla kotona katsoinkin sitten kunnon old school- länkkärin.

Sitaatti #11

"Keskus Kakkonen on jyränder."
viestimies Hyvönen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.