IRC-Galleria

Notsip

Notsip

Dida Streicher Sfinksi Brabham Pimeyden Ruhtinas
Palaset loksahtelee. Päätin, että kylän polttaminen on neutral good- hahmolle liian kova pala, joten Laurdon ei tee muuta kuin pelastaa Gilmerin hengen. Vuoden takaisen brainstormin esille tuoma kirousteemakin osoittaa nyt toimivuutensa. Laurdonilla on hallussaan Sydänkivi, kun hän avaa Rasian. Gilmerillä puolestaan on yksi Keltainen Kivi taskussaan koko ajan, mutta metsästäjät altistuvat Cathrandin loitsulle. Shit happens- sometimes. Tässähän käy pian niin, että Jesroth (ja Margongar) luulee, että myös G on kirottu, jolloin tästä tulisi Cathrandin aivoton käskyläinen, noel, eivätkä enää pidä tätä niin suurena uhkana. Minähän sanoin, että solmukohdat kirjoittavat itse itsensä valmiiksi. Lisään pökköä pesään keksimällä sen, että Welhim joutuu myös Pimeyden Kaaoksen ja Rasian vaikutuksen alle. Kovaa mutta reilua.

Yritin panostaa kovasti Pimeyden Kaaoksen hyökkäystä, ja käytänkin siihen paljon aikaa ja fyysisiä resursseja. Toisilla on sanan, toisilla hiljaisuuden voima. Minä yritän käyttää sanoja vähän, mutta tehokkaasti. Seuraus saattaa olla katastrofi tai voimannäyte. PK:n hyökkäyksen tulisi olla yksi kirjan tähtihetkistä. Menen nyt tekemään sitä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.