IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 6Sunnuntai 06.12.2009 18:20

Samuli-tonttu oli ehtinyt Korvatunturilta Rovaniemen kautta yöjunalla tänä aamuna jo Helsinkiin asti. Aamulla saapuessaan Samuli huomasi Helsingin lippusaloissa Suomen liput ja saikin lopulta selvitettyä, että nyt on Suomen itsenäisyyspäivä. Kysymyksen Samuli esitti kuitenkin ruotsiksi, koska joku voisi ottaa herneen nenään, jos onkin jokin tärkeä liputuspäivä ja joku suomalainen ei tietäisi sitä. Siksi siis on parempi tontun naamioitua ruotsalaiseksi.

Samuli muisti, että itsenäisyyspäivänähän tasavallan presidentti tarjoaa tärkeille ihmisille viinaa kotonaan kauppatorin laidalla. Samuli muisti myös kuulleensa, että bileisiin pääsee kuka tahansa kuokkimaan, kunhan on naamioitunut. Niinpä Samuli veti naamalleen iloisen Joulupukkia esittävän naamarin ja meni presidentinlinnan ovelle jonon jatkoksi. Tai siis olisi mennyt, jos töykeä mustiin pukeutunut poliisi ei olisi tönäissyt häntä pois linnan ovelle menevän autoletkan välistä.

Samuli oli kohtelustaan melkoisen käärmeissään ja päätti, että epäkohtelias poliisi saisi joululahjaksi ummetuksen ja pätti samalla käyttää tontuntaitojaan poliisin ohi livahtamiseen. Niinpä Samuli seisoi hetken päästä frakkien ja iltapukujen meressä yllään farkut, musta huppari ja Joulupukki-naamari. Kun jono oli edennyt sen verran, että ovi näkyi, kiinnittivät ovella seisovat ihmisjärkäleet huomionsa Samuliin. Pian tontun molemmilla puolilla oli kädessä kiinni kaksi valtavaa puku päällä olevaa SWAT-miestä, jotka käyttävät pimeässäkin aurinkolaseja. Hattiswatit heittivät Samulin mellakkapoliisirivin ulkopuolelle rähmälleen maahan.

Samuli ajatteli, että ehkä Linnan kuokkavieraskiintiö oli jo täynnä, kunnes huomasi satoja muitakin naamioituneita ihmisiä ympärillään, jotka olisivat selvästi hekin tahtoneet ilmaisten boolikulhojen ääreen. Joukon huutelusta päätellen he eivät pitäneet siitä, ettei Linnaan tänä vuonna otettu kuokkavieraita sisälle. Tästä syystä he heittelivät poliiseita päin kananmunia, tyhjiä olutpulloja ja kiviä. Samuli päätti liittyä heittelyyn, koska se oli selvästi jonkinlainen traditio. Ehkä tämän jälkeen he pääsevät sisään. Myös viinanjuominen tuntui kuuluvan ulkona tapahtuvaan rituaaliin, joten myös siihen Samuli liittyi. Pitihän jostain saada tyhjiä pulloja poliiseita päin heitettäväksi.

Kivien ja pullojen heittely oli niin hauskaa, että Samuli päätti kaikkien kuokkavierastovereidensa saavan joululahjaksi koko vuodeksi vahvemmat ja paremmat kännit ilman sammumisen tai muistinmenetyksen vaaraa. Poliiseidenkin työtä Samulin kävi niin sääliksi, että hän päätti, että paikalla olevilla poliiseilla kävisi joulusta lähtien aivan mieletön flaksi. Samulilla oli helvetin hauska ilta.

Seuraavana päivänä Samuli heräsi Töölön Kisahallin juoppoputkasta muistamatta miten sinne oli joutunut. Onneksi ei tarvinnut olla yötä ulkona.

- perunamaaltakin joskus kuokkimasta tavattu Oronen

PS. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 5Lauantai 05.12.2009 19:29

Tontut lähtivät kukin omilla keinoillaan Korvatunturilta suunnistamaan kohti omia alueitaan. Olli-tonttu päätti aloittaa saman tien matkustamisen aikana tiedonkeruun ihmisistä ja asettui tien poskeen odottamaan peukalokyytiä.

Aikainsa paleltuaan Olli sai kuin saikin yhden auton pysähtymään. Auto oli vanha sininen Subaru Legacy ja kärysi helvetisti tupakalle. Kuljettajana autossa oli arviolta vähän yli viidenkymmenen oleva kurttuinen akka, joka todennäköisesti ryyppäsi keskiverto lapinmiehenkin pöydän alle. Matkustajana autossa istui etupenkillä reilu kaksikymppinen mies. Olli kiipesi tähän ruosteenraiskaamaan ja nikotiininkatkuiseen rämisevään sillipurkkiin. Tämä kärry veisi hänet Ouluun asti.

Hän yritti useaan otteeseen aloittaa keskustelua: "Onpas täälllä Lapissa talvi lähtenyt mukavasti käyntiin".
- Pillu täällä jäätyy! vastasi eukko, minkä jälkeen räjähti tupakkayskän katkuiseen räkäiseen nauruun. Miestä etupenkillä selvästi hävetti. Ajettiin noin 50 km hiljaisuudessa. Olli päätti yrittää uudelleen: "Sukulaisiako sinne Ouluun menette katsomaan"? Tällä kertaa nainen pysyi hiljaa, aivan kuin olisi miettinyt jotain uutta rivoutta sanottavaksi, mutta ei ilmeisesti keksinyt, joten pysyi hiljaa.

Taas meni ainakin 50 kilometriä.

Tiedonjanoinen tonttu alkoi tuskastua ihmisten toiveiden selvittämiseen juttelemalla ja päätti vaihtaa taktiikkaa kysymällä jotain etupenkillä matkustavalta mieheltä: -Onkos tullut pillua viime aikoina, Olli kuiskasi miehen korvaan niin hiljaa, ettei nainen kuulisi. Mies katsoi vieressään ajavaa naista epäilevästi ja kuiskasi lopulta takaisin: "Mie oon muute Aaro ja tuo tuossa on miun äitee. Se ajaa kaikki miun morsiot aina karkuu, joten viimeksi pääsin römpsää rämpyttelemään kesällä toukotöiden aikaan.

Tästä eteenpäin ainakin Ollin ja Aaron välillä tuntui juttu luistavan ja lopulta Ollilla olikin melko selkeänä mielessä lahjat molemmille: Naiselle joko keuhkosyöpä tai voitto bingossa, jotta tämä jättäisi pojallensa mahdollisuuden päästä naimapuuhiinsa ja Aarolle taas uusi äänenmurros, ensimmäinen kun ei ollut tuntunet tehneen tehtäväänsä kunnolla.

Tarttumaton pintaPerjantai 04.12.2009 15:38

Tässä juuri oivalsin, kuinka hieno keksintö teflon on. Samalla oivalsin, ettei sitä suinkaan ole kehitetty alun perin siihen, ettei ruoka jäisi ruuanlaittovaiheessa kiinni valmistusastiaan. Teflonin on kehittänyt joku laiska poikamies, jolla on aina metrien korkuiset tiskivuoret.

Tänäänkin oli ollut yön yli pöydällä paistinpannu, jossa oli eilen vielä ollut kanakastiketta, nyt siinä oli enää kastikkeen rääppeitä laidoilla. Tarvitsin pannua kuumeisesti kalapuikkojen paistamiseen, joten rohkeasti otin tiskiharjan käteen ja varauduin helvetilliseen jynssäämiseen, mutta katso: oli kuin kastike olisi kammonnut harjaa ja juossut pois pannun pinnalta! Nerokasta!

Siinä kalapuikkoja ja perunamuusia syödessä heräsi toinenkin todennäköisesti paikkansapitävä idea gore texin alkuperästä. Sitäkään ei alun perin suunniteltu pitämään takin sisällä hoopoilevaa keski-ikäistä sateellakin sauvakävelevää tanttaa kuivana. Sen keksi tällä kertaa ukkomies, jonka piti saada lakanoista eritteet pois, ennen kuin emäntä tulee kotiin.

- MC Hammer- pinnoitetta innolla odottava Oronen

PS. Jos syö ruoan mukana hiukan teflonia, niin katoaako ummetus?
PPS. Jos paskapaperi olisi gore texiä, voisiko sen joka pyyhkäisyn jälkeen pudauttaa puhtaaksi ja pyyhkäistä uudelleen?

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 4Perjantai 04.12.2009 14:05

Tontut olivat hämmästyneitä. Oliko Pukki tosiaan tossun alla? Ehkä alkoholi kuitenkin oli heikentänyt tämän miehistä kuntoa, kun hän antoi ihmis-emäntänsä pompotella itseään. Näitä eivät tontut kauan ehtineet kuitenkaan miettiä, sillä Muori tuli takaisin, tällä kertaa yksin ja tarkimmat huomasivat hänen rystysissään tuoretta punotusta. Jos niissä olisi ollut verta, kaikkii olisivat tienneet, ettei Joulupukki vuoda verta.

Muori seisoi tomerana ja vihaisena salin portailla ja huusi tonttukansalle: "Te saastaiset huoripukit, jotka tulette tänne joka vuosi isänne nurkkiin ryyppäämään ja naimaan, teidän harteillenneko minun pitäisi muka uskaltaa antaa koko joulun järjestäminen! Ei käy, tänä vuonna joulussa näkyy naisen kosketus, nimittäin minun! Ensinnäkään te ette enää salakavalasti vakoile ihmisiä, vaan olette heidän kanssaan rehdisti tekemisissä ja selvitätte heidän lahjatoiveensa ja kiltteytensä puhumalla ja elämällä heidän kanssaan. Olen salassa Pukilta tehnyt oman suunnitelmani joulun valmisteluksi ja vihdoin saan laittaa sen toteutukseen! Mutta varokaakin, jos yksikin teistä spermatehtaista panee yhdenkin neidon paksuksi tai yksikin teistä hövelihaaraisista lutkista on tämän kuukauden jälkeen paksuna!"

Muori antoi vanhalle kauhistuneelle Korvatunturin sihteeritontulle valtavan pinon paperia, jokaiselle paikalla olevalle tontulle muutaman sivun ohjeistus joulun valmistelusta. Tämän jälkeen Muori poistui. Tontut seisoivat hetken suu auki ihmettelemässä, mitä oli tapahtunut. Nais-tontut tosin olivat salaa tyytyväisiäkin sovinistisen diktatuurin päättymiseen ja olivatkin huomattavasti iloisempia kuin urostoverinsa. Hetkessä kukin tontuista sai oman ohjeistuksensa ja oli pikkujouluaterian vuoro.

Syömisen jälkeen jokainen tonttu alkoi tehdä matkaa takaisin omalle alueelleen suorittamaan lahjatoiveden ja viimehetken kiltteyden selvittelyä. Nyt tosin aivan uudella konseptilla, joka vaati, jos mahdollista, ehkä vieläkin ovelampaa vakoilutaktiikkaa. Lopulta pelkkä piilossa pysyminen on tontun kaltaiselle osittain jumalalle helppoa.

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 3Perjantai 04.12.2009 13:51

Kaikki heräsivät aamulla pää vielä täynnä, mutta pussit tyhjinä. Orgioiden jäljiltä olivat Touho-tonttujen kullit hehkuvanpunaisia helliä nypyköitä, joihin pelkkä katsekin koskee ja vastaavasti Tiina-tonttujen jalkovälit olivat kuin hehkuvalla raudalla kairatut molempiin reikiin. (Tässä syy, miksi tontut aina nähdään hiipimässä hiukan jalat levällään.) Seksikarkeloihin tuodut ulkopuoliset ihmiset oli yöllä toimitettu taikavoimin kotiin ihmettelemään, mitä heidän sukukalleuksilleen on käynyt. Orgioiden tarkoituksena on tonttujen riittävyyden varmistamisen lisäksi myös tappaa tonttujen sonnin lailla jylläävä seksuaalinen himo, joka saattaisi yllättää tontun, kun tämä on tarkastelemassa, onko Susanna 22v kiltisti. Sen jälkeen Suski olisi kaikkea muuta, kuin kiltti...

Kun kaikki Suuressa salissa alkoivat olla hereillä ja housut jalassa, saapui Joulupukki paikalle. Tämä oli silminnähden aloittanut jo ainakin tuntia aikaisemmin uuden nousun uuteen päivään, ja hoippuikin saliin Finlandia pullo kourassaan. Vaikka Pukilla oli pitkä putki takanaan, ei alkoholi rappeuttanut samalla tavalla jumalten elimistöä, vaan hän oli yhtä hyvässä kunnossa, kuin satoja vuosia ennenkin. Hän oli vain kännissä kuin käki. Pukki alkoi mölistä sammaltavalla äänellään jonkinlaista muinaissuomalaista juomalaulua, jossa käytetty kieli oli hävinnyt maailmasta jo ajat sitten. Hän oli kuullut sen lapsena Suomen jumalilta.

Kun Joulupukki viimein tajusi, missä oli, ja että hänen takanaan seisoi vihainen Joulumuori perse viime yöstä myös hellänä, hän ryhdistäytyi. Muori oli uhannut purra Pukilta kullin poikki, jos tämä nyt ryssisi joulun. Pukki availi kröhimällä ääntään, minkä jälkeen hän alkoi puhua äänellä, jota kukaan ei voinut olla kuulematta saati kuuntelematta. "Tied'n ethä mulla on mennü täshshä vähäshen alamäkeen, mutha pidtetään joulu shilti. Mä koithan hiuka raithistuu täs kuukhauden aikana. Muth vielä on vähä aikaa ryypäthä. RAI RAI!" Tässä vaiheessa Muorilla paloi käpy ja hän veti Pukin parrasta kiskoen pois salista.

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 2Keskiviikko 02.12.2009 16:14

Kaikkia tonttuja vitutti suunnattomasti. He luuluvat jäävänsä työttömiksi, jos Joulupukki päättää perua joulun. Kaikkialla kävi levoton puheensorina ja jokunen tonttu jopa meni Korvatunturin pubiin hukuttamaan murheensa Lapin kultaan. Silloin eräs tontuista, joulupukin vanhin tytär, korotti äänensä niin, että se kuului koko Korvatunturin yli ja sanoi: "Jos isämme on ryhtynyt juomaan, ei meidän pidä seurata hänen tyhmyyksiään! Joulun on tultava vaikka ilman Joulupukkia!"

Tontut havahtuivat masennuksestaan ja ymmärsivät, että heidän pitää saada joulu aikaiseksi tänä vuonna ilman Joulupukkia. Helppoa se ei olisi, mutta sen on onnistuttava. Alettiin tekemään suunnitelmaa, miten lahjat saataisiin jaettua jokaiselle, koska Petteri Punakuono on niin pahasisuinen eläin, ettei se siedä muita kuin Joulupukkia ohjaksissa. Ilman Petteriä taas reki ei lennä. Lisäksi ainoastaan Joulupukissa on riittävästi jumalaa, jotta hän ehtii käydä kaikki talot illan aikana. Päätettiin, että jouluaattona jokainen tonttu pukeutuu Joulupukiksi ja lahjat he käyvät hakemassa Korvatunturilta viikkoa ennen aattoa. Kaikki pitivät ideaa hyvänä.

Vaikka joulun avaus olikin mennyt pieleen, oli tonttujen mielestä säädyllistä kuitenkin pitää yli tuhatvuotisen perinteen mukaan päätösorgiat. Paikalle oli oman tehtävänsä mukaan osa tontuista hankkinut kauneimpia nuoria neitoja ja miehiä, jotka lopulta huumaantuvat tonttujen ulkonäöstä ja jumalallisesta voimasta tehdä temput. Jälkeenpäin ihmiset eivät toki muista missä ovat olleet, mutta näin on aina varmistettu, että tonttuja on maailmassa riittävästi.

Tämä yö korvatunturilla naitiin.

- Kirjailija "minäkö puutteessa" Oronen

Orosen joulukalenteri 2009 - Luukku 1Tiistai 01.12.2009 13:11

Joulukuun ensimmäinen päivä. Ensimmäinen adventti on jo takana ja tontut on kutsuttu kesäkomennuspaikoiltaan Korvatunturille käskynjakoon, kuten joka vuosi. Tontut ovat kesäisin työpaikoissa, joissa heillä on tilaisuus tarkkailla lapsia ja heidän vanhempiaan. Joulupukki muun muassa omistaa Jäätelöautot, joiden kuljettajat ovat vastaavasti tonttuja. Myös suurin osa päiväkotien kesälomien sijaisista on tonttuja.

Korvatunturin suuressas istuntosalissa on kova hälinä, kun kaikki vaihtavat kuulumisiaan kesältä vanhojen tuttujen kanssa ja hakeutuvat omille paikoilleen. Ryhmien johtajat hypistelevät hermostuneina papereitaan, varsinkin jos heidän alueellaan on ollut erityisen tuhmia lapsia. Tällöin Joulupukki alkaa yleensä tentata asiasta juuri ryhmänjohtajaa.

Viimein, juuri sekunnilleen ajallaan, astuu Joulupukki salin edessä olevaan puhujanpönttöön. Samalla pöntön vieressä oleva sihteeri nyrpistää nenäänsä. Joulupukki haisee tänä vuonna tavastaan poiketen vahvasti vanhalle viinalle, ja askelluskin on hiukan epävarmaa. Joulupukki kröhäisee avatakseen ääntään, mitä seuraakin hillitön tupakkayskän kohtaus ja lopuksi Pukki sylkäisee ruskean tervaklimpin salin lattialle. Kaikki tontut ovat kauhuissaan: Mitä joulusta tulee, jos Joulupukki on ratkennut ryyppäämään!

Viimein pukki alkaa puhua: "Ei kiinnosta paskaakaan! Joulu on perseestä ja ripulina meikäläisen pöntönlaidoilla! Jos joku haluaa tehdä jotain paapoakseen näitä kiittämättömiä ihmisen irvikuvia tässä maailmassa niin voivat toimia viime vuoden ohjeistusten mukaan. En ole jaksanut tehdä uusia." Pukki kääntyy lähteäkseen pois järkyttyneen ja hölmistyneen yleisönsä edestä, mutta huomatessaan, ettei kukaan liiku mihinkään, hän vielä palaa mikrofonille ja toteaa: "Tontut vittuun, Pukki menee nyt jatkamaan ryyppäämistä ja panemaan muoria perseeseen. Halukkaille tarjotaan toimistossa raakaa kiljua. Kokous on päättynyt!"

Tontut ovat aivan äimänä; yleensä joulunavauspalaveri on kestänyt koko päivän ja jokainen on saanut omat tehtävänsä ryhmänjohtajat ovat antaneet kesäraporttinsa ja niin edelleen. Mutta tänä vuonna Pukki on sekaantunut halpaan viskiin ja keskikevyeeseen! Tontut alkavat poistua salista keskenään kiivaasti keskustellen ja kaikki jakautuvat pieniin ryhmiin, useimmiten maantieteellisin vastuualueittain, keskustelemaan siitä, miten joulu tänä vuonna järjestyy.

Kukaan ei mene joulupukin toimistoon juomaan kiljua.

- Pukki krapulassakin; Oronen

Orosen joulukalenteri 2009 - PrologiTorstai 26.11.2009 12:50

Tammikuun 3. päivä vuonna 0. Maailman johtavat henkiolennot ovat kokoontuneet valtavan kuusen latvaan johonkin päin nykyisen Belgian aluetta. Näillä mahtavilla olennoilla on vuotuinen kokous, jolloin he puntaroivat uskontojensa vaikutusvaltaa maailmalla ja rupattelevat muutenkin maailman menosta. Paikalla on suuria yksinvaltiaita diktaattoriolentoja, kuten Allah, Jahve ja kristittyjen Jumala, sekä demokraattisempia pienempien jumalien kanssa sovussa hallitsevia jumalia, kuten Kreikan Zeus, Egyptin Amon Ra, Intian Brahma sekä suomalainen Ukko Ylijumala. Oli paikalla tietysti lukuisia muidenkin uskontojen päähenkiä. Tosin monia afrikkalaisia ja amerikkalaisia jumalolentoja ei kokoukseen enää päästetty sen jälkeen, kun JK (=Jumalten kokous) päätti, ettei ihmislihan syömistä enää hyväksytä.

Kokouksessa oltiin tultu siihen vaiheeseen, jolloin jokainen olento kertoi uusista ideoistaan kannatuksensa lisäämiseksi. Oli Ukko Ylijumalan vuoro puhua:
"Aion siittää omalla hengelläni neitsyen. Tämä neitsyt synnyttää poikani ja hänestä on tuleva vapahtaja koko Suomen kansalle. Hän saa levittää minun sanaani koko maailmaan kaikille, jotka sitä haluavat kuunnella!"
Tämä herätti suurta keskustelua kokouksessa. Joidenkin mielestä idea oli moraalisesti arveluttava ja jopa vaarallinen, kun jumalallinen voima ja ihmisen, varsinkin suomalaisen miehen, tyhmyys ja uppiniskaisuus yhdistyisivät. Samalla kun muut henkiolennot keskittyivät kiistelemään siitä, saako Ukko tehdä temppunsa, hautui kristittyjen Jumalan olemattomasta materiasta koostuvassa päässä ilkeä juoni Ukon idean kopioimiseksi. Tällä idealla hän syrjäyttäisi kaikki vanhat uskonnot maailmasta ja polkisi muut jumalat orjikseen ja tuhoaisi heidät.

Kävi niin, että maaliskuun puolenvälin jälkeen Ukko Ylijumala siitti Suomen kauneimman neitsyen, Maria nimeltään, siunattuun tilaan. Samalla kristittyjen Jumalan vakoojat välittivät lähi-itään tiedon, että siitos on tapahtunut. Vielä samana päivänä Jumala siitti omassa maassaan Nasaretin kaupungissä, hänkin Maria nimisen neitsyen.
Kävi kuitenkin niin, että muutama päivä Ukko Ylijumalan öisen vierailun jälkeen suomalainen Maria oli jo unohtanut näkemänsä hengellisen unen ja sahtipäissään avasi reitensä eräälle metsästäjälle. Ukko yritti kaikkensa estääkseen tämän, mutta sahtipäissään olevalle suomalaiselle naiselle ei yksikään mies pysty puhumaan järkeä, ei edes jumala.

Tuli siis joulukuun 25. päivä ja molemmat neitsyeen siitetyt jumalten lapset syntyivät. Vasta nyt Ukko sai tietää kristittyjen Jumalan petollisesta ideanvarastuksesta ja lähti lähi-itään tarkoituksenaan tappaa Jumalan poika. Samalla Ukon oma poika jäi Suomeen omilleen riettaiden pikkujumalten ollessa hänelle lapsenvahteina ja maallisten alkoholistien häntä kasvattaessa.

Ukko matkusti Israeliin ja yli kolmekymmentä vuotta hän myrkytti ihmisten mieliä tätä Jeesusta vastaan ja lopulta pääsikin tavoitteeseensa: Jeesus naulattii ristille, oman isänsä symbolille! Mutta se, mitä Ukko Ylijumala ei aavistanut, ole se, kuinka Jumalan suosio tästä kuolemasta kasvoi. Ukko palasi katkerana Suomeen kasvattamaan omaa poikaansa.

Suomessa Ylijumalaa kuitenkin odotti kauhistus: Pojasta oli tullut vahva ja viriili nuorimies, joka muiden suomalaisten tapaan käytti alkoholia kuin lähdevettä ja paneskeli kaikkea kaksijalkaista takajaloillaan seisovasta (naaras)karhusta rikkinäiseen jakkaraan. Niinpä Ukon ollessa poissa, oli hänen poikansa hallitsemattomasti jumalallisella viehätysvoimallaan kiertänyt Suomen lähes jokaisen vähänkin haluttavan neidon läpi ja tietysti polkaissut kerralla paksuksi.

Kului vuosia. Kristittyjen jumala suri poikansa kuolemaa, vaikka olikin onnellinen kannatuksensa kasvusta. Hänen hovissaan eräs enkeli halusi olla mieliksi Jumalalle ja suunnitteli kostoretken Ukko Ylijumalaa kohtaan. Tämä enkeli, Lucifer, tuli siis Suomeen ja yöllä Ukon nukkuessa kahlitsi tämän syvimpään hiidenkirnuun. Tästä teosta onnellisena Jumala päätti palkita enkeli Luciferin antamalla tälle itsensä kanssa yhtäläisen vallan hallita Jumalan karitsoja. Kieroluonteinen Jumala kuitenkin teki Luciferistä ihmisten silmissä hirviön, ja tästä katkeroituneena Luciferistä tulikin meidän tuntemamme Paholainen.

Ukon poika kuitenkin eli, ja hänestä tuli isänsä kuoleman jälkeen vahvempi kuin koskaan. Nyt hän oli tarpeeksi jumala, jotta muut, nyt jo heikot suomalaiset jumalat pystyivät kertomaan hänelle suoraan, mistä hän oli tullut ja mitä oli tapahtunut. Ukon poika oli vihainen. Hän halusi murskata Jumalan, mutta ei hallita kansaansa sillä samalla kauhulla, kuin Jumala. Ukon poika perusti tukikohtansa pohjoiselle Korvatunturille ja päätti alkaa jakaa lahjoja maailman kansoille aina syntymäpäivänsä aattona. Ympäri Suomea olevista lapsistaan, jotka myös elävät lähes ikuisesti, tämä Joulupukki värväsi itselleen avuksi tonttuja. Tontut ovat Joulupukin vakoojia ja ovat tehtävässään maailman parhata.

- Esijouluinen Oronen

Selvää säästöäMaanantai 23.11.2009 17:12

Toisinaan sitä tulee laitettua rahaa palamaan enemmän, kuin sitä tienaa. Silloin ei ihan kauheasti sitä hilloa jää vanhuuden varalle. Toisaalta toisinaan törsäämällä voi säästää ihan vitusti rahaa. Miettikää nyt: HK:n blöö normaalisti 2 euroa, nyt Plussa-kortilla vain 1,5 euroa. Mitä enemmän ostat makkaraa jääkaappiin vanhenemaan, sitä enemmän säästät rahaa! Sitten kassalla huomaatkin, että se plop-plop-kortti onkin kotona. Se vituttaa.

Joskus olen myös kuullut joidenkin ihmisten olevan niin hölmöjä, että maksavat työssäkäynnistään. Näitä idiootteja kökkii täällä Helsingissä muun muassa Kehä 1:llä joka aamu ja iltapäivä. Apinat mielummin maksavat polttoaineesta, jolla auto liikkuu, jotta saavat kasvattaa megalomaanista hevosenkyrpää keskelle otsaansa istuessaan ruuhkassa polttamassa helvetin kallista bensaa (jota se 1,3 litrainen Corolla syö tunnissa enemmän kuin auton arvo on). Myös julkisilla kulkuneuvoilla matkustaminen on yleistä, mutta tuskin kannattavaa muualla kuin Helsingissä ja parissa muussa suuremmassa kotimaisessa kaupungissa. Bussissa istuessa voi samalla myös lukea kätevästi lehden.

Myös kuntoilusta jotkut maksavat (tosin minä mukaan lukien). Tyhmintä on maksaa kuntoilusta, joka ei ole edes ohjattua, vaan maksat siitä, että saat tunniksi muutaman möhkäleen rautaa käyttöösi, jota voit sitten nostella aikasi kuluksi, kun odotat että rauta pitää palauttaa paikoilleen ja mennä kotiin. Ai helvetti kun tuleekin hyvä olo, kun vuokraat 80 kiloa rautaa tunniksi = hyvä kauppa?

Onkohan kovin moni ihminen kuullut hyötyliikunnasta? Hyötyliikunta ei ole mitään, eikä sitä voi pistää edes nenään. Tässä vaiheessa moni jo miettii, että tekeekö sillä sitten mitään! Vastaus on: sillä säästää monesti aikaa ja rahaa! Työmatkani on noin 5,5 kilometriä. Kuljen sen polkupyörällä samassa ajassa, kuin kulkisin bussilla (kun lasketaan mukaan bussimatkaan kävelyt molemmissa päissä ja toisaalta pyörämatkaan suihkussa käynti). Erotuksena se, että bussista joutuisin maksamaan ja pyöräillessä saan lähes tunnin päivässä liikuntaa. Vittu kun kuulostaa hyvältä, eikä siinä vielä kaikki!

Lisäksi kerrostalossa asuvat ovat saattaneet kotiin tullessaan huomata hissin vieressä ihmeellisen näköisiä kivisiä tasanteita useita kymmeniä toinen toistaan korkeammalla noin 30 cm etäisyydellä toisistaan. Ne ovat portaita. Niitä käytettiin silloin, kun hissejä ei oltu vielä keksitty kuin läskiperseiden märissä unissa. Portaita kävelemällä olen itse hissiä nopeammin kuudennessa kerroksessa perillä, jos hissi pitää kutsua neljännestä kerroksesta tai korkeammalta alas. Ja taas hengästyy ja on kivaa :)

- Hyödyllisesti urheileva, turhaan rimpuileva Oronen

PS. On ollu vähän taukoa kirjailusta. Ja sitten kun tekee "kambäkkiä" niin tulee kirjoitettua tälläistä paskaa.'

PPS. Jos tässä oli jonkun mielestä jotain hauskaa (=hymyilit edes) niin kerro minulle niin poistan hauskan kohdan ja tulen potkimaan hymyn perseeseen.
On kuuma kesäpäivä. Aurinko paistaa ja pinkeä tynnyrimaha kiiltää sen loisteessa. Jostain muhkean rinnan alta lähtee valumaan hikinoro pitkin tätä uljasta vartaloa, joka huokuu menneiden vuosien kiihkoa ja on nyt alistettu vain temppeliksi, pyhätöksi, johon kukaan ei pääse sisään, vaikka haluaisikin. Kyseessä ei suinkaan ole viimeisillään raskaana oleva nainen, vaan keski-ikää lähestyvä suomalainen mies. Hikinoro jatkaa kulkuaan, kunnes se uppoaa napaan, ainoaan rosoon tämän valtavan pallon pyöreydessä.

Suomi on todellinen laardin luvattu ihmemaa. Kun katselee ihmisiä kävellessään ulkona, ei voi olla huomaamatta läskien ihmisten huomattavan suurta osuutta kansasta. Eikä liikalihavuus ole mikään ihme. Monelle työpäivän jälkeen on itsestäänselvyys rentoutua parin oluen parissa ja samalla syödä esimerkiksi terveellinen lihapiirakka tai pari ihan vain välipalaksi odotellessa iltapalaa. Tämän kaiken hyvän lisäksi ainoa liikunta on joka-aamuinen taistelu sängystä autoon ja autosta työpöydän ääreen (liikuntamäärissä ei ole huomioitu todennäköistä n. 15 kertaa päivässä tapahtuvaa tupakalla käyntiä).

Eikä ongelma ole yksinomaan miesten, vaan yhä enevissä määrin jalkakäytäviä ja kaupan hyllyvälejä lyllertää myös mastodontin kokoisia emäntiä, joilla mukanaan on räkänokkainen äidin pikku Ville-Liisa, joka on vasta kovaa vauhtia siirtymässä ylettömästä lapsen pyöreydestä aikuisiän liikalihavuuteen. Kapakeissa ja tanssiravintoloissa ilmiön näkee ehkä parhaiten, kun nämä rasvakasat pukeutuvat ihonmyötäisiin vaatteisiin ja yrittävät vietellä vastakkaista sukupuolta heiluttamalla koko massaansa edestakaisin. Yäk.

Aikuinen ihminen tekee pitkälti omat päätöksensä, ja on loppukädessä hänen oma valintansa, kuinka lihava hän on. Lapsilla ei kuitenkaan monesti ole ymmärrystä ja mahdollisuutta tehdä valintaa, kun kotona syötetään Mäkkärin ihrahötöä ja juotetaan koodikolaa äidin pikku mussukalle. Mussukkakin viedään tietysti siihen kahden kilometrin päähän autolla kouluun ja koulun jälkeen tämä on niin väsynyt, ettei ole varmaa, jaksaako hän enää tehdä valintaa tietokoneenpelaamisen ja television katselun välillä. Siksi onkin hyvä, että lapsella on omassa huoneessaan molemmat. Kouluruokakin on niin ällöttävän terveellistä ja ravitsevaa, että lapsen on mentävä sen sijaan ostamaan kaupasta vaikka muutama lihapasteija ja suklaapatukka, jotta jaksaa koko päivän.

Varusveitikat ovat niin lihavia, ettei heitä voi laittaa juoksemaan. Vapise Suomen vihollinen, sillä olet hautautuva läskivuoreen, jos se pääsee luoksesi polvet ja lonkat ehjinä... Ei näin. Ehkä Suomen puolustusvoimien kannattaa panostaa enemmän miehittämättömiin sota-aluksiin, joita läskit voisivat ohjailla mukavista tuoleistaan.

Eipä ole siis ihme, että sydän- ja verisuonitaudit niittävät suomalaista kansaa kuin maajustiina kauraa elokuussa.

En tarkoita, että jokaisen suomalaisen pitäisi olla huippu-urheilijan kunnossa, mutta mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että coopperin testissä jaksaisi edes juosta sen koko 12 minuutin ajan. Helpohkoa on mielestäni kuitenkin pysyä normaalipainon rajoissa (paitsi jos käy niin paljon kuntosalilla, että on ylipainoinen 12 rasvaprosentilla, se vaatii oikeasti työtä). Ainakin itse mielummin katson terveen näköistä ihmistä, kuin hikoilevaa ja kalpeaa tupakan kellastamin hampain elämää tarpovaa virtahepoa.

- Atleettinen, jokaisen naisen ja monen miehenkin märkä uni, Oronen

PS. Ehkä Helsingin Kontulasta otettu otos saattaa johtaa liian läskiin mielikuvaan Suomesta.
PPS. Läskit HUOM! Liikunta on oikeasti ihan kivaa ja terveellinen ruoka hyvää, kokeilkaa vaikka.