IRC-Galleria

Peltsi^

Peltsi^

Is A Raver With A Hardstyle Flavor.

"Onnistuisinko?"Sunnuntai 22.02.2009 18:53

"Tiedemiesten mukaan yhdyntä kestää keskimäärin neljä minuuttia.
Työntöjen määrä minuuttia kohden on keskimäärin yhdeksän.
Ja koska peniksen pituus on keskimäärin kahdeksantoista senttiä, nainen saa yhdynnän aikana keskimäärin 648 senttiä tai kuusi ja puoli metriä munaa.
Nainen rakastelee keskimäärin kolme kertaa viikossa.
Vuodessa on 52 viikkoa, joten munaa tulee vuositasolla keskimäärin tuhat metriä tai vähän runsas kilometri.

Joko sinun kiintiösi on täynnä? Auttaisin mielelläni."

Car.Perjantai 06.02.2009 01:32

Bayerische Motoren Werke

SOLD OUT !Torstai 29.01.2009 00:12

Audi myyty.

Bemmi hankinnassa.

GG.
"Hajanaisia muistikuvia.."

"Mm. saunomista, juomista, munasillaan juoksemista hankeen, Commandon-katsomista, aikuisviihde elokuvien katsomista sekä erään voimakkaasti alkoholipitoisen juoman nauttimista."

"Tämän seurauksena havahduin 15 minuuttia annoksen nautittuan saunasta, josta löydän itseni lakaisemasta lauteita vessaharjalla ja päässäni komeilee löylykippo."

"Kaiken tämän jälkeen voin vain kysyä itseltäni sekä kädessäni olevalta pullolta: Minkäslaista viinaa se Absintti oikein on?"

~ Rodnik's - Absinthe Cannabis 70% ~
Tuli sitten tehtyä Tallinnan reissu tänään. :)

[0930] Matkaan lähdettiin 09.30 kun laiva lähti satamasta jo 10.30. Oli tullut kuskilla hieman laskuvaikeuksia matkan aikojen suhteen. Moottoritiellä keskinopeus oli n. 140km/h ettei vaan myöhästyttäisi laivasta. Lähtöselvityksissähän piti olla jo puolta tuntia ennenkuin laiva lähtee satamasta.

[1000] Noin kymmenen aikaan olimme Helsingissä. Tai siinä Mannerheimintiellä. :) Matka meni niin rattosasti että bussikaistaa tuli ajeltua enemmänkin ja nopeus oli siinä 80km/h. Parit liikennevalotkin meni niin että tokaisin kuskille: "Siinä oli muuten punanen.." :D Ei sitten onneks polizei nähnyt. ^^

[1005] Länsisatamassa vauhtia oli hieman päältä 80km/h ja kun puljun eteen päästiin niin kuski hyppäs pois ja lähti juoksien noutamaan niitä lippuja, että varmasti saadaan ne liput. :) Mikäs siinä kun lähdin itse autolle etsimään p-paikkaa joka oli tupaten täynnä. :( Onneksi paikka kuitenkin löytyi.

[1015-1025] Juostiin melkein koko putki läpi laivaan. Heti kun oltiin laivaan astuttu ni meni ovet takana kiinni. :D Eli läheltä piti. :) Koko asianhan ois voinut ratkaista sillä että ois lähteny vaikka puoltatuntia aikasemmin, mutta ei. Kuski sanoi ettei siinä ois ollu mitään hienoa. :D

[1030] Laiva lähti satamasta hieman etuajassa, mutta sehän ei itseäni ainakaan haitannut. Päämääränä oli Tallinnan Super Alko. ^^

[1030-1230] Parin tunnin matkan aikana kerkes käydä TaxFreet läpi ja sun muut hömpötykset. Perus jumitusta ennenku päästiin maihin.

[1230] Maihinnousu tapahtui nopeasti sillä meillä oli vain 1,5h aikaa käydä ostoksilla ennenkuin laiva lähti takaisin. :) Noin 10min kuluttua olimme Super Alkossa ja voi jumalauta sitä viinan määrää. Omasta suusta pääsi jopa sanat: "Voi jumalauta.." :)

[1300] Noin yhden aikaan päästiin kassalle ja ei siinä voinut muuta kuin sanoa että: "Voi helvetti, näinkö paljolla mä sit kaikkee ostin..". Kassatäti tokas sit vaan hoonola Soomekeel et: "373,90 euru". :))) Menin siinä eka vähän hiljaseks, mutta eikai siinä muu auttanu ku kaivaa kuvetta. ^^ Vartti tämän jälkeen oltiin saatu pakattua kaikki viunat kärryihin ja reppuihin, jonka jälkeen nokka kohti laivaa.

[1320] Jumalauta siellä putkessa tulee kuuma kun on 100 L keikkalaukku täys viinaa ja raahaat monta helvetin keissillistä juotavaa. Ei muuta. :D Jonkin ajan kuluttua päästiin laivaan ja hiki virtasi kuin Volga konsanaan. :) Ei valittamista. ^^

[1400] Laiva irtosi Tallinnan satamasta ja nokka oli kohti Helsingin Länsisatamaa. ^^

[1500] Hyvä- sekä huonomieli. Hyvämieli kun on paljon viunaa ja kaikkee muuta mukavaa. Huonomieli kun katsoo tilin saldoa. :( :D

[1600] Neljän pintaan oltiin satamassa ja ei muutakuin autoon kaikki juotavat ja nokka kohti Hyvinkäätä.

End Of (Bad) Story. ^^

Matkasta kiitän seuruettani: anrii^&image_id=52291651 , Miija- sekä -Mournful-

Depeche Mode - PreciousLauantai 15.11.2008 15:26

"Precious and fragile things
Need special handling
My God what have we done to You?

We always try to share
The tenderest of care
Now look what we have put You through...

Things get damaged
Things get broken
I thought we'd manage
But words left unspoken
Left us so brittle
There was so little left to give

Angels with silver wings
Shouldn't know suffering
I wish I could take the pain for You

If God has a master plan
That only He understands
I hope it's Your eyes He's seeing through

Things get damaged
Things get broken
I thought we'd manage
But words left unspoken
Left us so brittle
There was so little left to give

I pray You learn to trust
Have faith in both of us
And keep room in Your heart for two

Things get damaged
Things get broken
I thought we'd manage
But words left unspoken
Left us so brittle
There was so little left to give"

http://www.youtube.com/watch?v=s1ls7Sar8CI

Ninja haasto.Tiistai 04.11.2008 19:55



Tehtävänäsi on kirjoittaa 20 tämän hetken lempibiisiäsi.
Kappaleiden ei tarvitse olla parhaimmisto järjestyksessä.
Sitten haasta 5 kaveriasi samaan.

1. Turmion Kätilöt - Tirehtööri
2. Ruoska - Käärmeenpesä
3. Combichrist - Get Your Body Beat
4. Panzer AG - Behind A Gas Mask
5. VNV Nation - Nemesis
6. Hocico - Fed Up
7. Deathstars - Blitzkrieg
8. Gothminister - Monster
9. Lamb Of God - Blacken The Cursed Sun
10. Austrian Death Machine - Get To The Choppa
11. Melbourne Shufflers - The Shuffle
12. Scooter - One [Always Hardcore]
13. Showtek - Raver
14. Base Alert - Zoo
15. Angerfist - Yes
16. Pendulum - Blood Sugar
17. Headhunterz - Rock Civilization
18. Noisecontrollers - Reinforce
19. Art Of Fighters - Earthquake
20. Evil Activities & DJ Panic ft. MC Alee - Never Fall Asleep

Haastan:

FinnRaver

clizzer

Foxtrot^

^Eruska^

``Joanna``

Panzer AG - Behind A GasmaskSunnuntai 07.09.2008 18:53

Beneath the ice
We live our lives
We seek attention
Our fozen hearts
Our frozen minds
Can't feel compassion
Why seek the sun
Why should I care?

A winter year

Hands on the book
Hands on the gun
We need submission
We seek to claim
Drink bio rain
We're all immortal
We breed our sons
To live their life
Behind a gasmask
Why seek the sun
Why should I care?

A winter year

Why seek the sun
Why should I care?
We're all immortal...

DJ Coone - Words From The GangLauantai 23.08.2008 18:39

"DJ'ing is an easy way to get laid

And my god, they liked it !

Everybody wants to be a DJ

I remember the day I first heard electronic music
I knew back then this illegal computer sound was gonna be my call
My heart got hooked on 4 by 4 beats
When house took his journey with Jack Chicago and Acid House

Now my heart is hooked forever

I don't care if it's french-tek, hardstyle, hardcore, old school or jump

I don't understand people who are satisfied with ordinary pop music
They just listen to whatever radio stations decide they should like
Followed by an overkill of ring tone commercials meant for kids
And my god, they like it!

Some people even think that house clubs are for weirdos only!
Maybe they're right, maybe we are weird
Maybe this music is weird and maybe the clubs are overrated
But we're in this together !

If you're in the scene, being a DJ seems like a natural path to follow.
Ha, and back in the days DJ's were weird people who liked music in a weird way
Back then you would have to be a nerd to become a DJ

Nowadays everybody wants to be a DJ,
Nowadays everybody wants to be that nerd,

It sickens me, I hate those smart asses who think that DJ is an easy way to get laid.
Well .. Get a life!
If you're not in it for the love of the music, would you please FUCK OFF !

Ha, Being a DJ is a easy way to get laid"

[ http://www.youtube.com/watch?v=y0iypW_xbUA ]

Yöhuumoria.Sunnuntai 10.08.2008 05:50

Tämä on niitä hetkiä kun mikä tahansa saa sinut nauramaan:

http://www.youtube.com/watch?v=9Qn3y_tdhSk

@ 10.08.2008 Klo. 02:50