Tämä päivä alkoi kello 12.00 Yhdysvaltain itärannikon aikaan, heräsin yksin tästä lomakodistani Joelin mentyä bänditreeneihin aikaisemmin aamulla. Siivoilin sitten vähäsen (käskystä tietenkin, enhän mä siivois vapaaehtosesti) ja suihkureissun jälkeen oli sitten Joel tullut jo takaisin kämpille.
Lähdettiin sitten kylälle Firehouse Subsiin aamiaiselle (ainaki mulle oli aamiainen), joka on samantyyppinen patonkiravintola kuin Subway, mutta lihatuotteita oli reippaasti enemmän leivässä ja tulisia kastikkeita oli varmaa 30:a eri lajiketta. Oli kyllä maittavaa, mutta omasta mielestäni suomalainen Subway on parempaa. Jenkki-Subway on suunnilleen samaa tasoa kuin McDonaldsin euron juustohampparit. Pullamössöö.
Firehouse Subsiin oltiin sovittu tapaaminen Jarin kanssa, syötiin leivät ja lähettiin sitten kirkolle pelaamaan biljardia.
Parit pelit läiskittyämme palasimme takaisin kotiin noutamaan sekä likapyykit että uimatarvikkeet ja parempaa vaatetusta iltaa varten kun lähtisimme West Palm Beachille Dr Feelgoodiin, joka on Mötley Crüen laulajan Vince Neilin omistama baari.
Ekaks kuitenkin tultiin Joelin vanhempien kämpille ja kirmattiin heidän asuntoyhtiön porealtaalle parin keskikurapuikon kanssa.
Vesi oli turhankin lämmintä mun makuun, mutta siihen sitten tottui kaikki muut ruumiinosat paitsi varpaat ja auringossa palaneet kädet. Normialtaassa kyllä pystyi olemaan normaalisti kaulaa myöten vedessä, mutta se taas oli liian kylmää näille muille, oman arvion mukaan oli joku 18-20 asteista vettä. Porealtaassa oli varmaan jotai 35 asteista vettä.
Altaassa istuskelun jälkeen mentiin takaisin sisälle katsomaan Top Geariin ja jatkamaan tissuttelua. Ratkiriemukkaaseen ryhmään oli tässä vaiheessa liittynyt Mark ja Lauri, amerikansuomalaisia hekin. Päätettiin sitten tilata pizzaa Pizza Hutistä ja katsella telkkarista Steven Seagalin Lawmaniä ja StrikeForce -vapaaotteluturnausta.
Sitten koitti lähdönaika Dr Feelgoodiin. Hyppäsin Markin kyytiin ja käytiin noukkimassa Lauri kyytiin ja lähdimme ajaa kohti West Palm Beachiä Volbeatin soidessa. Joel kävi noukkimassa Pipsan ja torniolaiset Hannan ja Tiinan mukaan matkaan ja tavattiin siellä baarissa sitten. Minnan - joka oli myös Key Westin reissussa mukana - näimme kans siellä.
Feelgoodissa oli sitten ihan hyvä meno, ehkä turhan kallis; sisäänpääsy $10 ja vodka-red bulli $11 + tippi. Vessassakin oli niggeri joka annosteli saippuan ja ojensi sitten käsipyyhkeen. Sitäkin pitää vissii tipata, ainaki muut teki niin, joten kohteliaisuussyistä tippasin sit minäkin.
Mutta baari sisältä oli ihan kivannäköinen paikka. Heti sisäänkäynnin yhteydessä on Mötley Crüen kultalevyt esillä ja seuraavana bändin jäsenten kitarat seinällä. Baaritiskin yllä on kaks koroketta joissa tanssi kaksi niukkoihin punamustanahkaisiin vaatekappaleisiin pukeutunutta isotissistä neitokaista.
Yhdessä lattian ja katon välissä olevassa tukipylväässä oli iso käärme/lohikäärme kietoutuneena siihen ja sen nenästä tuli sitten reippaasti savua kun DJ painoi oikeeta nappia.
Tämmönen meno oli ykköskerroksessa, kakkoskerroksessa oli discopuoli jossa musiikki soi turhankin kovalla. Tällä puolella oli sitten vähäpukeisten naisten sijasta 2 burleski -tyylistä tanssijaneitoa. Kolmannessa kerroksessa ei käyty, kai siellä sitten jotain oli, mutta taitaa jäädä sitten arvoitukseksi.
Yks mikä jäi mieleen, mikä vois olla ihan hyvä Suomessakin; tässä baarissa oli pari-kolme kappaletta pankkiautomaatteja sisällä. Sitten ei tarvis lähtee tarpomaan ulos pakkaseen tai sateeseen.
Paluumatkalla kotia päin sain sitten toimia kuskina jälleen, tuota bemaria on ihan kiva ajaa, tehoa kun löytyy :D ei ehdi kissaa sanoa kun mittari näyttää 60 mailia/h (100km/h), ja sitten kun on sanonut sen kissan nii silloin ollaan jo 160km/h vauhdissa, hullu peli. Tykkään.
Kotimatkalla sitten haukuimme Tornioneitien kanssa huonoja ajo-ohjeita antavaa, hävyttömälle navigaattoriamme (Joel) ja kaikkea muuta sen semmoista kivaa. Sitten tuli tyttöjen koti vastaan ja pudotimme heidät siinä ja tulimme omille kämpille takaisin ja aloitin sitten tämän blogin kirjoittamisen.
Sen pituinen se.
Huomenna aamukirkkoon ja vissii veneretkelle jonnekkin. Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.
Lähdettiin sitten kylälle Firehouse Subsiin aamiaiselle (ainaki mulle oli aamiainen), joka on samantyyppinen patonkiravintola kuin Subway, mutta lihatuotteita oli reippaasti enemmän leivässä ja tulisia kastikkeita oli varmaa 30:a eri lajiketta. Oli kyllä maittavaa, mutta omasta mielestäni suomalainen Subway on parempaa. Jenkki-Subway on suunnilleen samaa tasoa kuin McDonaldsin euron juustohampparit. Pullamössöö.
Firehouse Subsiin oltiin sovittu tapaaminen Jarin kanssa, syötiin leivät ja lähettiin sitten kirkolle pelaamaan biljardia.
Parit pelit läiskittyämme palasimme takaisin kotiin noutamaan sekä likapyykit että uimatarvikkeet ja parempaa vaatetusta iltaa varten kun lähtisimme West Palm Beachille Dr Feelgoodiin, joka on Mötley Crüen laulajan Vince Neilin omistama baari.
Ekaks kuitenkin tultiin Joelin vanhempien kämpille ja kirmattiin heidän asuntoyhtiön porealtaalle parin keskikurapuikon kanssa.
Vesi oli turhankin lämmintä mun makuun, mutta siihen sitten tottui kaikki muut ruumiinosat paitsi varpaat ja auringossa palaneet kädet. Normialtaassa kyllä pystyi olemaan normaalisti kaulaa myöten vedessä, mutta se taas oli liian kylmää näille muille, oman arvion mukaan oli joku 18-20 asteista vettä. Porealtaassa oli varmaan jotai 35 asteista vettä.
Altaassa istuskelun jälkeen mentiin takaisin sisälle katsomaan Top Geariin ja jatkamaan tissuttelua. Ratkiriemukkaaseen ryhmään oli tässä vaiheessa liittynyt Mark ja Lauri, amerikansuomalaisia hekin. Päätettiin sitten tilata pizzaa Pizza Hutistä ja katsella telkkarista Steven Seagalin Lawmaniä ja StrikeForce -vapaaotteluturnausta.
Sitten koitti lähdönaika Dr Feelgoodiin. Hyppäsin Markin kyytiin ja käytiin noukkimassa Lauri kyytiin ja lähdimme ajaa kohti West Palm Beachiä Volbeatin soidessa. Joel kävi noukkimassa Pipsan ja torniolaiset Hannan ja Tiinan mukaan matkaan ja tavattiin siellä baarissa sitten. Minnan - joka oli myös Key Westin reissussa mukana - näimme kans siellä.
Feelgoodissa oli sitten ihan hyvä meno, ehkä turhan kallis; sisäänpääsy $10 ja vodka-red bulli $11 + tippi. Vessassakin oli niggeri joka annosteli saippuan ja ojensi sitten käsipyyhkeen. Sitäkin pitää vissii tipata, ainaki muut teki niin, joten kohteliaisuussyistä tippasin sit minäkin.
Mutta baari sisältä oli ihan kivannäköinen paikka. Heti sisäänkäynnin yhteydessä on Mötley Crüen kultalevyt esillä ja seuraavana bändin jäsenten kitarat seinällä. Baaritiskin yllä on kaks koroketta joissa tanssi kaksi niukkoihin punamustanahkaisiin vaatekappaleisiin pukeutunutta isotissistä neitokaista.
Yhdessä lattian ja katon välissä olevassa tukipylväässä oli iso käärme/lohikäärme kietoutuneena siihen ja sen nenästä tuli sitten reippaasti savua kun DJ painoi oikeeta nappia.
Tämmönen meno oli ykköskerroksessa, kakkoskerroksessa oli discopuoli jossa musiikki soi turhankin kovalla. Tällä puolella oli sitten vähäpukeisten naisten sijasta 2 burleski -tyylistä tanssijaneitoa. Kolmannessa kerroksessa ei käyty, kai siellä sitten jotain oli, mutta taitaa jäädä sitten arvoitukseksi.
Yks mikä jäi mieleen, mikä vois olla ihan hyvä Suomessakin; tässä baarissa oli pari-kolme kappaletta pankkiautomaatteja sisällä. Sitten ei tarvis lähtee tarpomaan ulos pakkaseen tai sateeseen.
Paluumatkalla kotia päin sain sitten toimia kuskina jälleen, tuota bemaria on ihan kiva ajaa, tehoa kun löytyy :D ei ehdi kissaa sanoa kun mittari näyttää 60 mailia/h (100km/h), ja sitten kun on sanonut sen kissan nii silloin ollaan jo 160km/h vauhdissa, hullu peli. Tykkään.
Kotimatkalla sitten haukuimme Tornioneitien kanssa huonoja ajo-ohjeita antavaa, hävyttömälle navigaattoriamme (Joel) ja kaikkea muuta sen semmoista kivaa. Sitten tuli tyttöjen koti vastaan ja pudotimme heidät siinä ja tulimme omille kämpille takaisin ja aloitin sitten tämän blogin kirjoittamisen.
Sen pituinen se.
Huomenna aamukirkkoon ja vissii veneretkelle jonnekkin. Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.