IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -
Jäipä nyt sitten taas kirjoittamatta viime yönä väsymyksen takia, joten kirjotetaan nyt taas kahden päivän edestä.

Keskiviikkona kävimme testaamassa rannan, joka on noin kilometrin päässä tästä kämpiltä. Auringonpaistetta oli sen verran mukavasti että piti vähän aurinkorasvaa sipaista nahkaan. Se nyt ei onnistunut hirveen hyvin kun ilmeisesti jäi naamasta tuommonen kolmion muotoinen alue rasvaamatta, ainakin punotuiksesta päätellen.
Talviturkkikin tuli heitettyä lämpimässä Atlantissa.

Merivedessä uimisen jälkeen suunnistimme kohti taas yhtä outlet-myymälää, josta sitten irtosi mukaan 5 paitaa Suomeen vietäväksi. 90 taalaa meni sinne, mutta säästöä tulikin sitten se reipas parisataa taalaa. Sitten otimme nokan kohti jotain ostoskeskusta, josta olisi pitänyt vielä yhdet kengät löytää, mutta nyt ei ollut onnea matkassa joten palasimme kotiin.

Illemmalla sitten vielä kävimme katsastamassa erään ulkoilmaurheilubaarin, jossa oli tarjouksena keskiviikkosin 5 Bud Lightia 5:llä dollarilla. Oluet vielä tuotiin pöytiin ämpäreissä jotka oli täynnä jäitä, niin pysyy oluet kylminä kauemmin.
Tämmönen päivä oli tällä kertaa, uimista, shoppaamista ja ryyppäämistä.

Torstaina.

Jo eilen olin suunnitellu että menisin jatkamaan itseni grillaamista porealtaalle, mutta aurinko menikin sitten vartin päästä pilveen kun pääsin altaalle. Se siitä sitten.
Jostain syystä jätin aamupalan syömättä, joka olikin näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä idea, kun päätimme mennä Golden Corraliin syömään.
Ihme paikka, $10 ja saa syödä niin paljon kuin haluaa. Erona Raxiin se, että tuolta sai eri salaatteja, mereneläviä friteerattuna ja ilman, keittoja, kanaa, sikaa, nautaa, sisäfilettä ja jälkiruokiakin oli varmaa 15 eri sorttia plus vielä pakollinen pehmiskone.
Yhteensä 135 eri ruokalajia, all-you-can-eat, alle $10. Kyllä tuli vedettyä napa täyteen :).

Kämpille tultiin sitten hetkeksi lepäilee, kunnes päätettiin mennä Mel Gibsonin uusin toimintaleffa Edge of Darkness. Ihan jees leffa, äksönii riitti mutta olisin kyllä ehkä kaivannu tekstityksiä, edes vaikka englanninkielisiä. "Everything is illegal in Massachusetts".
Leffan jälkeen kävimme sitten vielä tarkastamme kelluvan reggae-baarin, joka oli rakennettu jonkinlaisen laiturin päälle. Vähän kauempana oli toinen laituri jossa oli iso kangas, josta näkyi urheilua. Baarilaiturilla oli sitten 3 telkkaria, ja itse baarin sisällä oli varmaan 7 telkkaria. Joka suunnasta näki urheilua.
Jooh, parit kaljat otettii ja tultiin sitten tänne kämpille katsomaan telkkarista nauhotettuja ohjelmia. Seuraavaksi sitten kutsuu sänky.

Ei vielä tietoa huomisesta, joko käymään pienkonelentokentällä taikka sitten biitsille, jos on lämmin päivä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.