IRC-Galleria

RaQu^^

RaQu^^

R.I.P galtsu, RaQu goes Facebook!

Helsingin SanomatTorstai 10.07.2008 11:11

Hangon regatta työllisti poliisia entiseen malliin

- Poliisilla oli viikonloppuna pidetyssä Hangon regatassa suunnilleen yhtä paljon töitä kuin aiempina vuosina, vaikka Hangon kaupunki oli tiukentanut turvajärjestelyjä. Tänä vuonna autoliikennettä rajoitettiin aiempaa tarkemmin ja yksityisiä järjestyksenvalvojia oli lisätty. Regatan yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa myös festivaali. Kaupunki toivoi sen houkuttelevan nuorisoa järjestäytymättömästä juhlinnasta järjestettyyn tapahtumaan. Raaseporin poliisin mukaan erilaisia poliisitehtäviä tuli perjantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän välillä noin 200. Päihtyneitä vietiin putkaan 36.
Rikosilmoituksia kirjattiin viimevuotinen määrä, 42. Niistä pahoinpitelyjä oli 15 eli viisi enemmän kuin vuosi sitten. Rattijuoppoja oli viimevuotista vähemmän. Poliisin mukaan liikenneongelmia ei ollut ja kaupungin keskustassa olevan Casinon puiston alueen yleisilme siistiytyi ja rauhoittui entisestä. Nuoret juhlijat käyttäytyivät poliisin mukaan pääosin hyvin. Roskaamista oli aiempaa laajammalla alueella. Osa nuorista juhli ensin autojensa luona ja käveli sitten keskustaan, minne ajamista oli rajoitettu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.