IRC-Galleria

ShinShin

ShinShin

Ei lasten ulottuville eikä näkyville.

Selaa blogimerkintöjä

Tuntuu taas hetken hyvältä.Torstai 02.06.2011 02:43

Helsingin paluu oli raskaampaa kun osasi ajatella. Yleensä olen iloinen kotiin paluusta mutta tähän arkeen palaaminen oli mukulatiellä rullaluistelua, rikkinäisillä luistimilla.

Koneeni on nyt kuitenkin kunnossa. En ole vain uskaltanut avata sitä ja katsoa paljonko informaatiota olen hukannut.
Kameran korjaukseen minulla ei tällä hetkellä ole rahaa, joten en ole vienyt sitä vielä edes arvioitavaksi.

Koiran syömät uudet kenkänikin ovat taas käyttökelpoiset joskin eivät uuden veroiset.

Tuntuu hyvältä kun leikkasin hiukseni. Aivan kun olisin avannut lukon jonka taakse olen itseni kahlinnut. Yritin muovata itseäni muottiin jonka luulin tekevän minut iloiseksi. Suunta oli aivan väärä vaikka pitkistä hiuksista edelleen haaveilen.

Lisäksi olen erkaantunut varsinaisesta blogistani, mikä ei kylläkään minua haittaa. Voin kirjoitella sinne sitten suuria ja merkitseviä asioita kun siltä tuntuu. Tämä tuttu gallia vain tuntuu paljon turvallisemmalta.

Lisäksi olen harvoin niinkin aktiivi että jaksaisin niihin merkintöihin erikoisesti panostaa, kuvallisesti.

Nyt nukun kahden yön edestä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.