Oli iltapäivä. Kävelin tuttua koulureittiäni junaradan alitse tavalliseen tapaan harmaan taivaan alla pitkin tuttuja hiljaisia syrjäseudun katuja. Poikkeavaa kuitenkin oli se, että kaikki oli mustavalkoharmaata. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua vaan jatkoin matkaani kohti ylämäkeä. Ylämäen jälkeen haarautui tie kahteen, ja kävelin yleistä reittiäni pitkin. Katsoin eteenpäin ja näin kaksi ihmistä pukeutuneina pitkiin takkeihin ja silinterihattuihin. Se tosiaan oli erikoista, mutta ei mitään ihmeellisempää joten jatkoin matkaani miettimättä sen enempää. Käveltyäni tielle katsoin taaksepäin, mutta en nähnyt yhtäkkiä ilmestyneen sumun takia tietä pidemmälle. Sydämeni ryhtyi hakkaamaan hullun lailla pelosta, vaikka järkeni ei antanut mitään syytä pelätä. Katsoin jälleen eteeni ja kaksi tummaanpukeutunutta herraa oli kadonut jälkeiä jättämättä. Maa oli yhtäkkiä lumen peitossa ja askeleeni tuntui raskaammalta. Yhtäkkiä talot ympärilläni syttyi tuleen, ja jostain syystä liekit näkyivät punasävyisinä. Katsoin palavien talojen ikkunoita kohti ja näin sisällä varjoja, joissa joku tappaa toisen. Hengitykseni tiheni, rintaani alkoi painaa ja tuntui siltä kuin en voinut hengittää kunnolla. Aluksi hiljaa, mutta yhä äänekkäämpänä alkoi kuulua mantra "tapa tapa tapa". Koitin liikkua nopeammin, mutta jalkani eivät olleet samaa mieltä ajatuksieni kanssa. "TAPA TAPA TAPA". Ääni alkoi sattua korviini, mutta pysyin vielä tolpillani kovasta kivusta huolimatta. "TAPA TAPA TAPA". Ääni sattui niin paljon, etten enää kestänyt sitä. Kompastuin lumeen ja käteni osui liekkeihin. Se syttyi tuleen "TAPA TAPA TAPA". Varjot vilisivät silmissäni, ja kun katsoin eteeni näin itseni nauramassa minulle.
Heräsin. Käteni tuntui edelleen kuin se olisi liekeissä, mutta syy siihen taisi olla se, että olin nukkunut osittain sen päällä. Mutta mitä tämä oli merkinnyt? Noh se on jo niin kaukaista, että screw that.