IRC-Galleria

Sorrow_Girl

Sorrow_Girl

Liikaa tyhjäpäit, liian vähän todellisia ihmisiä. Tämä on totuus eikä ole mun ongelma, jos se kirpasee, etkä totuutta kestä.

7.osa.. jaksatte ihmiset lukea..Perjantai 01.05.2009 17:59

Aamulla nukuin pitkään ja heräsin tuoreen kahvin tuoksuun. Äiti tarjoili aamupalan minulle sänkyyn, niin kuin kotonakin. Hän katsoi minua myötätuntoisesti ja sanoi soittaneensa Sarille. Äitini oli keskustellut pitkän aikaa Sarin kanssa puhelimessa ja luuli tämän tajunneen, että minun syyttäminen Mikon kuolemasta olisi aivan turhaa.
Olin koko päivän vain sängyssä, enkä vastannut kenenkään soittoihin. Vaikka olin sanonut Mikolle, että meidän pitää jatkaa omia polkujamme, silti rakastin Mikkoa. Ja hänen kuolemansa sattui. Se todellakin sattui kauhean paljon. Tuijottelin sängystäni käsin vain seiniä ja kattoa. En puhunut paljon mitään. Muistelin vain kymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja Mikon kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä.
Illalla tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi perua Niklaksen kanssa sopimani treffit. Äiti lupautui jäämään luokseni täksi viikoksi ja hän myös jäi. Äiti hoiti asiani tällä viikolla. Soitti töihin, että en tulisi enää tällä viikolla töihin, kävi kaupassa, pesi pyykkinä ja teki kaikkea muutakin, mitä hänen ei olisi tarvinnut. Niklas oli ymmärtävinään ainakin syyni perua lauantai-ilta. En ole kuitenkaan varma ymmärsikö hän täysin. Hän lupautui tulemaan luokseni käymään, mutta sanoin, että äitini on täällä. Lupasin tavata Niklaksen ensi viikolla. Luulen ainakin olevani silloin paljon paremmassa kunnossa.

Viikko kului nopeasti. Minä vain makasin kotona tekemättä mitään muuta, kuin itkin ja keskustelin äitini kanssa asioista ja aloin tuntemaan äitini uudestaan todella läheiseksi ihmiseksi elämässäni. Emme olleet jutelleet pitkään aikaan kunnolla, ja nyt siihen oli erittäin hyvä tilaisuus. Perjantaina lähdimme yhdessä lenkille. Kyllästyin olemaan neljän seinän sisässä koko aikaa, ja äitini huomasi sen ennen minua. Lähdimme kiertämään kaupunkia ja äitini yritti houkutella minua shoppailemaan. Se kuulemma piristäisi mieltä, mutta minä olin erimieltä. Pitäisikö minun lompakkonikin kuolla Mikon lisäksi? En ollut säästellyt rahojani turhaan. Halusin tehdä niillä jotain muuta, kuin ostaa vaatteita joista puoliakaan en sitten käyttäisi laisinkaan. Tai käyttäisin ehkä kerran kaksi, mutta se siitä sitten. En tarvinnut suruterapiaani ostelua. Sarin soitto riitti tähän kauheuden lisäksi. En vastannut hänelle maanantain jälkeen. Hän oli yrittänyt tavoittaa minua tässä parina päivänä, mutta en halunnut kuunnella hänen huutoja sekä haukkumisia. Niitä olin kuullut yli yhden ihmiselämän tarpeiksi. Äitini lähti takaisin Varpaisjärvelle sunnuntaina illalla ja minä makasin koko illan sängyssäni viltin alla. En tehnyt mitään, olin vain. Ja tämän viikon aikana olin laihtunut kauheasti. En ollut syönyt puoliakaan ruuista, mitä äitini oli tehnyt ja tuonut eteeni. En mennyt vielä maanantaina enkä tiistaina töihin. Tajusin sentään ilmoittaa siitä pomolleni. Hän ymmärsi kyllä. Tästä päättelin, että äitini oli tainnut selittää ummet ja lammet hänelle, mutta annoin asian olla. Keskiviikkona kuitenkin palasin töihin ja pöydälläni oli kauhea kasa mapitettavia papereita ja puhtaaksi kirjoitettavia sopimuksia ja muita tehtäviä. Pomoni ilmeisesti oli tuonut joka aamu minulle tehtäviä, unohtaessaan että en tulisi töihin. Aloitin kuitenkin rutiinilla työni ja sain paperi pinosta osan katoamaan työpäivän päätteeseen mennessä.
Illalla Sari soitti minulle jälleen ja uskaltauduin vastaamaan tällä kertaa. Tulkoon mitä tulee. Kestäisin sen, kuten kaiken muunkin.
’Hei Nea. Anteeksi viime viikkoinen soittoni. Ei ollut tarkoitukseni purkaa tätä sinuun, mutta sinua on ollut niin helppo syyttää kaikesta. Olen pahoillani ja tiedän kyllä, että tämä järkytti sinuakin paljon. Minussakin on virheeni, myönnän sen nyt. Olen todella pahoillani, että en antanut sinulle mahdollisuutta silloin vuosia sitten. Mutta halusin rakkaalle pojalleni parasta ja luulin tietäväni mikä tekisi hänet onnelliseksi. Sinä vain et mielestäni ollut sopiva nainen tekemään hänestä onnellista. Tiedän, että nämä puheet tulevat myöhässä, mutta tahdon sinun tietävän, että olen erittäin pahoillani kaikesta. Annathan anteeksi?’ Olin hetken aikaa hiljaa järkytyksen vuoksi. En ollut enää varma, että soittaja todellakin oli Sari.
’Sari, suotta pyydät anteeksi. Me ihmiset olemme erehtyväisiä, ja puheesi todellakin tulevat aika myöhässä. Mutta ei muistella pahalla. Epäilen kyllä oletko täysin vilpitön, vai vaatiko joku sinua soittamaan minulle. Sama se minulle on, mutta annetaan menneitten olla menneitä.’ Lopetin puhelun, ennen kuin Sari sanoisi muuta. Tässä oli jo tarpeeksi sulattelua. Olihan se törkeää vain sulkea puhelin kesken keskustelun, mutta en jaksanut jutella tänään enempää Sarin kanssa. Niklas soitti minulle myöhemmin illalla ja sydäntäni riipaisi, kun sanoin hänelle, että me emme voisi enää tavata. Jotenkin minusta se tuntui väärältä aloittaa jotain uutta Niklaksen kanssa, kun Mikko oli kuollut. Niklas tietenkään ei ymmärtänyt kantaani, mutta hyväksyi sen lopulta. Toivotimme toisillemme hyvää jatkoa elämässä ja onnea jonkun toisen kanssa. Sitä minä todellakin toivoin Niklakselle koko sydämestäni, vaikka olikin vaikea päästää irti ihanasta miehestä, jonka kanssa en saanut edes kunnollista alkua aikaiseksi. Turha sitä oli kuitenkaan murehtia. Kaikki kaunishan päättyy aikanaan ja onni on katoavainen luonnon vara.
Aikaa kului ja minä olin jäänyt kiinni muistoihini.
Huomasin kesän vaihtuvan talveksi ja taas kesäksi, kunnes Kaisu soitti minulle ja käski mukanaan baariin. Kaupunkiimme oli avattu uusi meno paikka keväällä.
Lähdimme Kaisun kanssa siis sinne sitten. Yritin pitää hauskaa ja ilta alkoi yöhön vaihtuessaan ja drinkkien vaikuttaessa vaikuttaa jopa siedettävältä. Tanssimme Kaisun kanssa paljon ja hiki virtasi jo iholla. Katselin baarissa olevia ihmisiä ja näin tanssilattian laidalla olevassa pöydässä istuvan muutamia miehiä. Pari heistä katsoi minua kiinnostuneena. Otin Kaisua kädestä kiinni ja poistuimme lattialta naistenhuoneeseen. Kaisu katsoi minua kummissaan ja sitten vain kerroin hänelle, että halusin pois virkistäytymään ihmisvilinästä. Kaisu katsoi minua edelleen oudoksuen, jotenka sanoin hänelle, että miehet eivät tänä iltana kiinnostaneet minua. Halusin pois baarista ennen, kuin joku yrittäisi tulla iskemään minua.
Poistuimme baarista ja kävelimme koteihimme. Minä ajatuksiini vaipuneena toivotin hyvät yöt Kaisulle ja kävelin vielä viimeiset pari sataa metriä omalle asunnolleni. Pusikosta kuului risujen risahtelua ja se säikäytti minut. Ripein askelin kuljin loppumatkan asuntooni turvaan. Pesin meikkini ja menin nukkumaan. Tänä yönä painajaiset eivät ahdistelleet minua. Aamulla herätessäni olin jopa virkeä ja valmis siivoamaan asunnossani. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen siivonnut ja pessyt pyykkiä. Päivä sujui rattoisasta ja ajatukset kurissa. Huomenna olisikin jälleen työpäivä, ja saisin ajatukseni taas muualle. En ollut ajatellut Mikkoa pitkään aikaa, ja Niklasta olin nähnyt vain toisinaan Wilmassa käydessä. Baari reissut tosin olivat harventuneet vuoden aikana paljonkin. Mikään ei ollut kiinnostanut laisinkaan minua, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja järjestäisin elämäni uusiksi. Huomenna varaisin ajan kampaajalle ja tekisin hiuksilleni jotain. Oli aika uudistua ja tuhlata rahaa vähän itsensä hemmotteluun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.