IRC-Galleria

Sorrow_Girl

Sorrow_Girl

Liikaa tyhjäpäit, liian vähän todellisia ihmisiä. Tämä on totuus eikä ole mun ongelma, jos se kirpasee, etkä totuutta kestä.

4. osa.. kommia saa laittaa..Torstai 30.04.2009 19:59

Kun olimme syöneet minä päätin lähteä takaisin Kotkaan. Pitkä ajomatka edessä, ja halusin vielä pestä pyykkiä, ennen kuin menisin nukkumaan.
Kun olin hyvästellyt pikkusiskoni ja kummipoikani, kuulin pihatieltä auton äänen. Käännyimme katsomaan lähestyvää autoa, ja minut täytti kauhu. Tunnistin auton Mikon autoksi. Tai ei se hänen autonsa ollut, vaan hänen äitinsä, Sarin auto. Kauhuissani katsoin sen lähestymistä, enkä pystynyt liikkumaan. Tuuli katsoi minuun oudosti ja käskin häntä menemään sisälle Jacobin kanssa. En halunnut Tuulin kuulevan keskusteluamme. Ja siitä huolimatta, vaikka Mikko tuli kutsumatta aioin päästä hänestä eroon mahdollisimman nopeasti. En haluisi viivytellä lähtöäni laisinkaan. Mikko nousi rennosti autosta ja käveli minua kohti.
’Hei Nea. Ajattelinkin sinun vielä olevan täällä. Voimmeko jutella? Se jäi eilen hieman kesken.’ Mikko tarttui minua kädestä ja katsoi anoen. Hän hyvin tietää, etten pysty vastustamaan hänen koiran ilmettä. Mutta tällä kertaa suljin silmäni, ennen kuin puhuin.
’Mikko hyvä. Minulla on kiire palata Kotkaan. Ajomatka on pitkä ja tahdon palata rakkaani luo.’ Valhe lipui huuliltani huomaamatta. Avasin silmäni ja katsoin Mikkoa kohden. Hänellä meni jonkin aikaa tajuta sanomani.
’Vai niin. Ei sinulla miestä ollut mukana, kun baarissa olit.’ Mikko kurtisti kulmiaan ja katsoi minua mietteliäänä.
’Olin ystäväni kanssa, ja se on minusta sallittua. Avopuolisoni oli töissä siihen aikaan. Valitettavasti.’ Miten minä lähdinkään tähän leikkiin mukaan? Minä olen typerä. Pitäisi käydä vielä sisällä kertomassa Jukalle ainakin asiasta, koska Mikko takuulla kyselisi minusta heiltä. Ja jos he eivät tietäisi valheestani, he paljastaisivat tietämättään minut.
’Mikko, käyn vielä sisällä ja jos et ole poistunut siihen mennessä autoinesi tieltäni, minun on sitten varmaan vahingoitettava rakkaan äitisi kultaista autoa. Minulla on kauhea ikävä rakkaani luo ja en tahtoisi odottaa yhtään pitempään. Ja minulle olisi nautinto tehdä vahinkoa äitisi autolle. Tiedäthän sen.’ Katsoin Mikkoa hetkisen ja käännyin kohti taloa. Jukka olikin eteisessä ja kerroin hänelle äkkiä tilanteesta. Jukka katsoi minua ymmärtävästi ja katsoi puolestani pihalle. Mikko oli juuri poistumassa autoineen, joten minä palasin pihalle ja lähdin kohti Kotkaa.

Matka sujui ongelmitta muutaman tunnin. Ei olisi enää pitkää matkaa Kotkaan, ja pääsisin suihkuun. Mutta huomasin tien varrella tutun ihmisen, ja kilttinä tyttönä en voinut vain ajaa ohitse. Mikko seisoi tien varressa autoon nojaten. Nousin omasta autostani ja menin Mikon luokse.
’Onko auto jättänyt tien päälle?’
’Niin kuin näkyy. Bensa pääsi loppumaan. Muistatko, onko tässä lähellä huoltoasemaa josta saisin edes sen verran bensaa, jotta pääsisin tankkaamaan sitten tankin täyteen.’ Mietin hetken aikaa ja muistin, että lähellä olisi Teboil. Bensa olisi kallista, mutta kyllä se varmaan Mikolle kelpaisi. Pyysin häntä tulemaan kyytiini ja laitoin musiikin soimaan, jotta Mikko ei pystyisi puhumaan kanssani. Halusin välttää sen. Mikko katsoi minua koko ajomatkan, jolloin kiiruhdin Teboilille. Jätin Mikon ottamaan bensaa, ja itse kävin sisällä ostamassa jäätelön. Minun oli kuuma. Pelkkä Mikon katse sai ihoni kuumottamaan. Ja sama kaipaus oli palanut.
Mikko nousi autooni, täytettyään bensakanisterinsa. Kävin viemässä Mikon autonsa luokse ja lähdin jatkamaan omaa matkaani. Ajatukseni risteilivät ja minun oli pakko pysähtyä parin kilometrin päässä olevalle levähdys paikalle. Koetin kasata ajatuksiani ja viilentää tunteita. Mikko oli saanut mieleni järkkymään, aivan niin kuin vuosia sitten.
Kun olin mielestäni taas jälleen ajokunnossa, lähdin jatkamaan matkaani.
Asunnolle päästyäni, en jaksanutkaan laittaa pyykkiä peseytymään, vaan menin suihkun kautta melkein heti nukkumaan. Lueskelin kirjaa hetken ja sitten sammutin valot. Näin unta Mikosta.
Olimme kesämökillä. Sillä samalla, missä olimme parina kesänä seurustelumme aikana käyneet. Se oli Mikon vanhempien kesämökki. Istuimme laiturilla ja Mikko hyväili niskaani. Otimme aurinkoa ja suutelin Mikkoa kiihkeästi. Kävimme uimassa ja myös saunassa. Roiskimme vettä toistemme ylle ja Mikko heitti minut laiturilta järveen parikin kertaa.

Aamulla kun heräsin, muistin unen. Se oli niin toden tuntuinen. Mutta unessa olimme samanlaisia kuin nyt. Joten se ei voinut olla muistoja menneisyydestä. Siirsin unen syrjään ajatuksistani ja lähdin kohti työpaikkaani. Pöydälläni oli jälleen muutama sopimus ja kasa mapitettavia papereita. Huokasin syvään ja aloin töihin. Iltapäivällä pöydälleni ilmestyi kukkalähetys. Kortissa ei lukenut nimeä, mutta runosta tunnistin lähettäjän Mikoksi. Hän oli ilmeisemmin laittanut viime perjantaina sen ruusunkin autoni pyyhkijän alle. Heitin ruusut roskikseen, mutta ohitse kulki juuri pomoni ja hän pelasti ruusut kohtaloltaan.
’Mitä sinä Nea teet? Kaunis kukkakimppu ja sinä meinaat heittää sen pois. Jos sinä et halua pitää niitä, niin voit viedä ne jonnekin muualle. Ne toisi varmasti iloa tähän synkeään toimistoon. Ei ihmiset halua koko aikaa nähdä valkoisia seiniä ja tietää tekevänsä vain työtä työn perään.’ Katsoin pomoa ihmeissäni, mutta tottelin kuitenkin hänen pyyntöään. Hän oli oikeassa. Täällä ihmiset näyttivät olevan piristyksen tarpeessa. Kevät tuli ja ihmiset hakivat jälleen rakennus lupia. Vein ruusut eteisaulaan, jossa ne olisi kaikkien nähtävillä. Palasin pöytäni taakse ja jatkoin töitäni. Päivä sujui ongelmitta ja päättyi ajallaan. Huokasin helpotuksesta ja pakkasin laukkuni. Kävin sanomassa pomolleni hyvät illan jatkot ja menin parkkipaikalle. Katsoin ympärilleni vaivihkaa. Minulla oli tunne, aivan kuin joku tarkkailisi minua. Mutta en nähnyt ketään, vaikka kuinka vilkuilin. Otin autonavaimet laukustani ja avasin ovet. Lähdin parkkipaikalta ja kävin kaupassa. Pitäisi ostaa jälleen viikon ruokatarpeet, mutta tarkkaan valiten. Ei ollut varaa tuhlata.
Palasin asunnolleni ja vietin yksinäisen illan taas vaihteeksi. Viikonloppuna onneksi lähtisimme tyttöjen kanssa ensiksi syömään ja sitten baari kierrokselle.
Tiina täytti 29 ja sai miehensä ansiosta vapaa-illan lapsista. Lapset olisivat viikonlopun isovanhemmilla ja Tiina sai siksi viettää aikaa ystäviensä kanssa pitkästä aikaa. Kaisu pääsi myös mukaan, mutta se oli vaatinut hieman suostuttelua. Pari muutakin kaveria olivat päässeet mukaan juhlimaan. Aloitimme Nigth life:stä ja päädyimme loppu yöstä Wilmaan. Olimme siinä vaiheessa jo melko päissämme, mutta meno vain jatkui. Kävimme jopa nolaamassa itseämme tanssilattialla, mutta ei sitä takuulla kukaan huomannut. Kun olimme jonkin aikaa tanssineet, tunsit kädet lanteillani. Humala tilastani johtuen liikkeet oli hitaita. Katsoin olkani yli taakseni ja näin tutut jäänsiniset silmät. Aivoni eivät totelleet laisinkaan, joten nojasin Mikkoa vasten. Hidas biisi alkoi soida, jonka seurauksena keinuimme vain toisiimme nojaten. Ystäväni katsoivat tanssilattian laidalla olevasta pöydästä meitä. Hymyilin vain typerää hymyä ja kuiskasin Mikolle jotain käsittämätöntä. Mikko vain hymyili ja puraisi hellästi korvastani. Kaisu tuli luokseni ja sanoi: ’ Eiköhän Nea meidän ole aika jo lähteä. Yö on ollut pitkä ja sinä näytät väsyneeltä.’ Mikko katsoi Kaisua.
’Minä voin saattaa Nean kotiinsa aivan hyvin.’ Kaisu katsoi takaisin Mikkoon.
’Se on kuule jätkä nyt sillä lailla, että minä huolehdin, että tämä neiti selviää kotiinsa hengissä, jotenka en jätä häntä sinun huoleksi.’ Hän katsoi vielä merkitsevästi kohti Mikkoa ja alkoi raahata minua pois tanssilattialta. Kaisu soitti taksin ja lähdimme pois Wilmasta.

3.osa jeejee kommia!!Torstai 30.04.2009 01:23

Katsoin Mikkoa nyt vaitonaisena ja odotin, että hän alkaisi puhua. Mutta Mikkokin vain katseli minua vaiti.
’Halusit jutella? Joten jutellaan nyt sitten. Mitä sinä haluat kuulla?’ Kysyin.
’Halusin keskustella meistä. Mutta en osaa oikein aloittaa. Kerro mitä olet tehnyt tämän kymmenen vuotta.’
Katselin hetken vaiti edelleenkin Mikkoa, hänen komeita kasvoja. Jäänsinisiä silmiä, suoraa nenää, suudeltavan pehmeitä huulia. Muistin vieläkin, kuinka kiihkeästi ne painuivat huuliani vasten. 15-vuotiaana luulin kaiken olevan ihanaa ja niin totta. Olin haaveillut Mikosta ja vihdoin sain hänet. Silloin sitä ajatteli, että ei mitenkään 18-vuotias voisi kiinnostua niinkin nuoresta tytöstä. Ja siksi kai Sari halveksikin minua. Olin ”vienyt” hänen kulta pojunsa ja silloin me suunnittelimme Mikon kanssa yhteistä tulevaisuuttammekin. Olimme nuoria, ja minä täysin kokematonkin vielä. Mutta tiesin, halusin Mikosta miehen itselleni ja tulevien lasteni isän. Tiesimme jopa mitkä nimet heille olisimme antaneet.
Mutta se kaikki on nyt mennyttä, ja olemme kumpainenkin nyt tässä. Kasvotusten tutussa paikassa kahvilla, ja meidän pitäisi keskustella. Mutta en tiedä pystynkö siihen vieläkään, vaikka aikaa on kulunut jo paljon.
’No, mistäs sitä aloittaisi. Ensinnäkin, minulla ei ole mitään ammattia. En vain ollut kovin kiinnostunut opiskelusta. Silloin kun lähdin täältä, keskeytin lukionkin. Menin ammattikouluun opiskelemaan tietotekniikkaa. Mutta jätin senkin kesken ja menin töihin. Nykyään olen Kotkassa Sheik-yhtiössä sihteerinä varajohtajalle. Oma asunto, omavapaus. Mitä sinä olet puuhannut Mikko?’ Kysyin vaikka tiesinkin suunnilleen mitä hänelle kuului.
’Opiskelin sittenkin lääkäriksi, vaikka se ei vaikuttanut minun jutultani. Mutta olen nauttinut työstäni. Se on antoisaa ja siirryin, kuinka sattuikaan, kuukausi sitten Kotkaan yksityiseen lääkärikeskukseen.’ Katselin Mikkoa ja minulle tuli yhtäkkiä halu koskettaa hänen sysimustia hiuksia. Mutta hillitsin haluni ja join kahvini loppuun.
’Hmm, olinkin näkevinäni sinut tällä viikolla baarissa siellä. Olenko väärässä?’
Â’Olinkin tunnistavinani sinut. Olisin tullut juttelemaan, jos olisin tiennyt. Poistuit aika nopeasti paikalta.Â’ Mikko katsoi hiukan harmissaan minua.
’Nea, et ole paljoa muuttunut. Samat punertavan ruskeat pitkät hiukset ja sinivihreät silmät. Voi, kuinka olen kaivannut sinua.’ Katsoin Mikko hämmästyneenä ja painoin pääni. En ihan tuollaista odottanut. Ja nyt vain tahdoin paeta. Mikko tarttui kädestäni kiinni ja suuteli sitä.
’Miksi sinä lähdit pois? Mehän olimme onnellisia ja tulevaisuuskin suunniteltuna. Olin murtunut, kun huomasin sinun poistuneen. Jäljelle jääneinä olivat vain avaimet ja yöpaitasi. Huoneissa tuttu tuoksu leijaili, mutta sekin katosi nopeasti.’ Nostin katseeni Mikkoa kohti, mutta kaduin sitä melkein heti. Mikko katsoi minuun anovasti ja aivan kuin kysyen lupaa. En voinut kääntää katsettani, mutta pakotin itseni irrottautumaan. Riuhtaisin käteni otteesta ja pakeni paikalta. En voinut jäädä enää pitemmäksi aikaa. Kiiruhdin autolleni ja käynnistin autoni. Lähdin takaisin entiseen kotiini ja tausta peilistä näin Mikon. Hän katsoi perääni surullisena. Kuinka tuo katse riipaisikaan.

Kotona oli täysi vilske. Veli oli tullut lastensa kanssa ja pikkusisko oli poikansa kanssa paikalla. Kun sain oven suljettua ja takin pois yltäni veljentyttö loikkasi kaulaani kiinni kiljuen, perässä tuli veljenpoika ja tarrasi jalkoihini kiinni, jolloin olin kaaduta selälleni, mutta onnekseni veli tuli ja pelasti. Mutta meinasimme kaatua kaikki, kun vielä kolmas lapsista ryntäsi kiljuen kimppuumme. Veljeni nauroi, mutta vakavoitui nähdessään ilmeeni. Hän tunsi minut parhaiten ja pyysi rauhallisesti lapsia poistumaan takaisin leikkimään. Nea-täti leikkisi heidän kanssaan myöhemmin. Menimme veljeni kanssa keittiöön, jossa äiti jo odotteli kauppakassejani, jotka oli unohtunut eteiseen hulinan keskellä. Veljeni kävi hakemassa ne, ja kysyi sitten huolestuneena.
’Nea, mikä on? Olet kuin aaveen nähnyt.’
’Niinkin voisi sanoa Jukka kulta. Törmäsin kaupassa Mikkoon ja kävimme kahvilla. Hän on yhtä komea, kuin silloinkin. Jopa komeampikin nykyään. Hän ei ole kuitenkaan unohtanut minua. Ja kun hän tämän kertoi, pakenin paikalta. Jos olisin jäänyt, en tiedä mitä olisi voinut käydä.’ Huokaisten istuin keittiön pöydän äärelle. Äiti puuhasi ruuan kimpussa ja esitti, että ei kuuntele juttujamme. Tosi asiassa hän kuunteli, hyvinkin tarkkaan jokaista sanaa. Ja hän olisi mielissään, jos minä ja Mikko palaisimme yhteen, vaikka tapahtumista on aikaa kymmenen vuotta. Aikaa liikaa välissä, jotenka ei minulla ja Mikolla ole mahdollisuuksia. En kestäisi enää samaa kaavaa. Sari olisi kimpussani kahta kauheammin ja Mikko kilttinä poikana ei sanoisi äidillensä vastaan.
Jukka halasi minua ja nojasin häntä vasten hilliten kyyneliä, jotka yrittivät väkisin tunkea esiin. Pikkusiskoni Tuuli tuli kummipoikani Jacobin kanssa keittiöön ja katsoi minua kummissaan. En huomannut hänen ja Jukan ilmeiden välittämää sanomaa, vaan vaivuin omiin aatoksiini. Katsoin ulos ikkunasta ja laahustin suihkuun. Kerkiäisin hyvin käydä suihkussa, ennen päivällistä ja kerätä itseni. Suihku selkiytti ajatuksiani runsaasti ja virkistyneenä palasin toisten seuraan. Jukan nuorin tytär tuli luokseni ja vaati minua lukemaan tarinan. Kirja kertoi sammakosta ja hänen retkestään. Kuuntelemaan pysähtyi myös Jukan vanhempi tytär ja poikakin jäi kuuntelemaan, vaikka yrittikin esittää, ettei häntä enää kiinnostanut tarinan lukemiset. Hänhän oli jo iso poika, peräti ensimmäisellä luokalla koulussa.

Kun sain tarinan luettua loppuun nuorin tytär meinasi, että lukisin toisen kirjan, mutta onneksi äiti tuli ja pelasti tilanteen. Ruoka oli valmista.
Mutta tiesin joutuvani lukemaan iltasadun ainakin Veeralle, jos en muuten ehtisi lukemaan tänään hänelle. Vaikka en kovin esimerkillinen täti ole heille ollut, he yrittävät viettää kanssani aikaa mahdollisimman paljon. Se hymyilytti ja teki minut iloiseksi. Tunsin olevani kotona, ilman huolia ja mitään ongelmia. Perhe oli koossa, ja iloinen rupattelu täytti keittiön, kun aloimme ruokailla. Syönnin jälkeen isä meni ulos polttamaan sikarinsa. Menin hänen seurakseen polttelemaan tupakkaani. Äiti ei hyväksynyt tupakointiani, mutta isä antoi asian olla. Ja tupakka hetki oli melkein ainoa hetki, jolloin saimme keskustella rauhassa, ilman että äiti tuli hössöttämään, tai kyselemään hölmöjä.
Isä kuunteli huoleni ja neuvoi. Niin oli ollut jo jonkin aikaa. Isän ja äidin avioliitto oli jopa parantunut, kun isä lopetti tossun alla olemisen. Nyrkki lyötynä pöytään ja keskustelut keskusteltu. Äiti ei enää hössötä liikaa isän suhteen ja antaa tämän olla omissa oloissa. Kuuntelee isänkin mielipiteen, eikä päätä kaikesta omin päin.

Jäimme isän kanssa hetkiseksi vielä ulos, vaikka tuli oli sammunut sikaristakin. Olimme vain hiljaa. Välillämme oli sanaton ymmärrys. Isä ei patistanut minua mihinkään, vaan antoi neuvonsa. Ei pakottanut tekemään näin, tai noin, niin kuin äiti olisi tehnyt. Siksi mieluiten keskustelin isän kanssa.
Hymyillen ojensin isälle purukumia, mutta hän irvisti inhoten. Se oli meidän pieni yhteinen vitsi. Minä jauhoin melkein jatkuvasti purukumia, mutta isäni jos maistoikin purkkaa, niin hänen leukansa naksahtivat. Tai ainakin hän niin sanoi. Palasimme sisälle naureskellen, ja minut passitettiin heti lukemaan Veeralle ja Pialle ilta satua. Aleksi halusi väkisin valvoa vielä vähän aikaa. Mutta hänetkin lopulta passitettiin nukkumaan. Tuuli oli laittanut Jacobin jo nukkumaan, ja oli menossa itsekin nukkumaan. Minä kävin lukemassa pikku prinsessoille tarinan, jonka jälkeen palasin olohuoneeseen, jossa isä istui laiskanlinnassaan katsellen uutisia, äiti istui sohvalla sukkia kutoen ja Jukka katsoi minuun sohvan toiselta laidalta. Menin äidin ja Jukan viereen istumaan ja painoin selän Jukan kylkeä vasten. Suljin silmäni.
’Nea kulta. Menisit nukkumaan ennen kuin siihen nukahdat.’ Aukaisin silmäni ja katsoin äitiä.
’Ei minua vielä väsytä. Minä vain rentoudun. Mutta äiti rakas, ilmeestäsi huomaan, että palat halusta päästä kertomaan omia neuvojasi. Joten kerro minulle jotakin mitä en jo tiedä.’ Pakko saada tämä pois alta nyt, koska en jaksaisi kuunnella huomenna ennen lähtöäni äidin neuvoja ja ohjeita.
’Lapsi rakas. Minun mielestä sinun pitäisi antaa Mikolle mahdollisuus. Tai että juttelisitte edes välinne selviksi, ja katsoisitte tulisiko siitä mitään.’ Katsoin äitiini kulmat kurtussa.
’Äiti. Sinä erittäin hyvin tiedät, että Sari riemastuisi asiasta. Minä en tahdo olla tekemisissä sen naisen kanssa yhtään. Vaikka välitin Mikosta silloin joskus, ei minun velvollisuuteni ole yrittää uusiksi Mikon kanssa. Minulla ja hänellä on omat elämämme. Kuljemme omia polkujamme ja se siitä. Kävimme kahvilla, ja juttelimme asioista. Tiedän, että kuuntelit, kun puhuin Jukan kanssa Mikon tunteista. Mutta äiti, minä en kestäisi sitä samaa enää. Sari on kiero ämmä ja minä tahdon pysyä hänestä mahdollisimman kaukana. Mikko on saattanut kertoa minuun liittyvistä ajatuksistaan äidilleen, jonka seurauksena Sari on kertonut jotakin kyläläisille, koska tänään kaupassa yksikään tuttu ei pysähtynyt juttelemaan. Katsoi vain ja säntäsi äkkiä kiireellisille asioilleen. Sellaista se tulisi olemaan lievimmillään, jos aloitan alusta Mikon kanssa. Vaikka aikaa on kulunut jo kymmenen vuotta, Sari kantaa kaunaa syyttömälle. Minä en ollut syy siihen, miksi Mikko päätti lähteä opiskelemaan LVI-alalle. Ja pitäisi Sarin olla tyytyväinen, kun Mikko opiskelikin itsensä lääkäriksi ja asuu nykyään Kotkassa. Mutta sekös siinä onkin. Mikko asuu siellä missä minäkin. Sari taitaa olla huolestunut asiasta.’ Katsoin äitiä haastavasti.
’Saattoihan se olla, että olen ylpeillyt sinulla kylillä.’ Äiti myönsi naama punaisena ja jatkoi, kuin ei mitään sukan kutomista.
’Äiti. Miksi? Ei sihteerin työ ole mitään hohdokasta. Palkka juuri ja juuri riittää vuokraan, laskuihin ja ruokaan. Sinä olet ihan mahdoton äiti rakas.’ Katsoin äitiä hymyillen. Äitiä nolotti ja hän varmaankin luulee nyt, että on hänen vikansa, että Sari on jälleen kimpussani. Asialle ei voi mitään. Sari on kiero noita ja sille kukaan ei mahda mitään. Mutta minä olen päättänyt kauan sitten, että pysyn erossa heistä. En aio tavata Mikkoa enää koskaan. Huomenna palaisin takaisin Kotkaan ja jatkaisin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kotka on sentään sen verran iso kaupunki, että siellä tuskin hyvin äkkiä törmää yhteen ihmiseen, jota ei halua nähdä.
Menin nukkumaan, kun olin vielä hetken keskustellut vanhempien kanssa.
Aamulla heräsin taas keittiöstä kantautuviin kolinoihin, mutta jäin lepäämään. Äiti tulikin aika nopeasti tuomaan aamupalani, ja näytti selvästi kuin haluisi sanoa jotain. Mutta ei silti kuitenkaan sanonut mitään. Katsoin miettien hänen peräänsä. Söin aamupalan ja kannoin tarjottimen takaisin keittiöön asioita enempää miettimättä. Kävin pakkaamassa tavarani vielä yläkerrassa ja katselin televisiosta lastenohjelmia muitten kanssa. Äiti touhusi lounasta keittiössä.
Aamulla päätä särki ja juoksin vessaan oksentamaan. En uskaltanut vilkaista peiliin, vaan pesin naamastani rähmät ja varmaan suurimman osan valuneista meikeistäni. Kun palasin vessasta eteiseeni, huomasin siellä ylimääräiset kengät. Kaisun ne eivät ollut, ja olohuoneessa ei näkynyt merkkiäkään yövieraasta. Hiippailin makuuhuoneeseeni, jossa näin alastoman lihaksikkaan yläruumiin. Silmät laajenneina peräännyin ovelta keittiöön, ja muistelin illan tapahtumia. Oli mennyt ilmeisesti vähän yli, koska en muista raahanneeni miestä asuntooni. Söin niukan aamupalan. Onneksi tänään lähden Varpaisjärveä kohden, niin saan kunnon ruokaakin. Hiivin makuuhuoneeseeni ja poimin vaatekaapista vaatteita ylleni. Sängyltä kuului hiljaista kuorsauksen ääntä ja jätin sen äänen taakseni. Poistuin asunnostani paukauttaen oven perässäni. Yövieras takuulla heräsi ja tajuaa poistua paikalta, ennen kuin saavun töistä hakemaan matkalaukkuni.

Työt eteni samaa kaavaansa. Pomo oli aamusta tuonut nipun mapitettavia papereita, muutaman sopimuksen puhtaaksi kirjoitettavaksi, jne… Vilkaisin kelloa helpottuneena. Enää puoli tuntia, ja saisin poistua paikalta. Sammutin tietokoneeni ja laitoin pöydältäni viimeiset paperit laatikoihinsa. Pakkasin laukkuni ja kävin viemässä pomolleni puhtaaksi kirjoitetut sopimukset ja toivotin viikonloput.
Poistuin ovesta pihalle ja menin autolleni. Pyyhkijän alle oli ilmestynyt tulipunainen ruusu ja kirje. Kulmat kurtussa katsoin ympärilleni ja otin ruusun kirjeineen käteeni. Istuin autoon ja kääntelin kirjettä kädessäni. Ketään ei näkynyt missään, kun katselin vielä parkkipaikalla ympärilleni. Ei jälkeäkään ruusun jättäjästä. Avasin kirjeen, josta ei myöskään selvinnyt mitään. Siinä oli vain pieni runo, joka muistutti minua jostain, mutta en saanut sitä vain päähäni. En jaksanut ajatella asiaa sen kummemmin vaan käynnistin autoni ja poistuin parkkipaikalta asunnolleni.

Yövieraastani ei näkynyt jälkeäkään, ei edes viestiä. Mutta en sitä edes ollut odottanutkaan. Huokasin helpotuksesta ja otin matkalaukkuni. Palasin autolleni ja suuntasin kulkuni kohti Varpaisjärveä.
Matkaan tuhraantui aikaa neljä tuntia ja olin aivan poikki. Äiti otti minut avosylin vastaan ja ohjasti päivällispöytään. Äidin tapojen mukaisesti pöydässä oli monta eri ruokalajia, ja syöjiä vain oma perhe. Mutta tällä kertaa syömässä olimme vain minä, isä ja äiti. Joten ruokaa jäisi paljon yli. Pikkusiskoni tulisi huomenna käymään poikansa kanssa ja kuulin myös isoveljeni tulevan käymään tervehtimässä. Hän oli onnellisesti kolmen pienen riiviön isä. Mutta vain viikonloppu isänä hän toimii nyt. Heidi jätti hänet muutamia vuosia sitten toisen miehen takia. Voi Jukka parka.
Äiti uteli kauheasti kuulumisiani, mutta en jaksanut kertoa paljon mitään tänä iltana. Joten menin entiseen huoneeseeni nukkumaan suihkun jälkeen aikaisin. Huomenna olisi paremmin aikaa keskustella, mutta ymmärsikö äiti. Ei varmaankaan, mutta hän laski minut silti nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsin keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Venyttelin ja makasin vielä hetken sängyllä liikkumatta. Äiti ei pitäisi siitä, jos saapuisin aamupalalle alakertaan. Hän piti omasta tavastaan tuoda aina käydessäni kotona ruoka minulle omaan huoneeseeni. Ei hän enää kovin nuori ole, mutta silti hän haluaa aamuisin tehdä kaiken itse ja tuoda aamupalan minulle yläkertaan huoneeseeni. Ei me olla mitään rikkaita. Mutta äiti haluaa pitää minua prinsessanaan. Hemmotella nyt aikuista lastaan, vain sen takia kun ei ole miestä hemmottelemassa. Tuhahdin ja suljin silmäni vielä hetkeksi, aamupalaa odottaessani.

Kun sitten olin syönyt aamupalani, kävin vessassa ja harjasin hiukseni. Äiti pyysi minua käymään kaupassa, ostamassa sitä ja tätä päivällistä varten. Kun olisi koko perhe koossa, niin kuin jouluisinkin.
Huokaisin tuskaisena ja laitoin itseni valmiiksi. Otin laukkuni ja autoni avaimet. Lähdin kohti pienen kylämme kauppaa, jossa törmäisi liiankin moneen tuttavaan, joitten kanssa pitäisi jäädä vaihtamaan kuulumisia ja rupatella turhanpäiväisyyksiä.
Mutta tällä kertaa ei tutut kerinnytkään jäädä juttelemaan. Olikohan Mikon äidillä tämän asian kanssa jotakin tekemistä? Siitä on jo kymmenen vuotta ja se akka vainoaa minua vieläkin. Hänen kulta pojustaan tuli lääkäri ja menestyvä sellainen, kuten olen kuullut. Mutta silti Sari jaksaa puhua minusta kauheuksia ympäri pitäjää. En minä edelleenkään hänen poikaansa vienyt ja pyytänyt opiskelemaan jotakin tavallista työtä. Se oli Mikon päätös, jonka hän toteutti, kun sai toisen tukea asialleen. Mutta kun poistuin, hän ei ollut ilmeisesti tarpeeksi vahva torjuakseen äitinsä tuputukset. Etsiskelin kaupasta tavaroita ja, kun käännyin mennäkseni toiselle hyllylle törmäsin johonkuhun. Löysin itseni kaupan lattialta istumassa ja katsoin hölmistyneenä eteeni. Nostin katseeni varovaisesti ylös ja kohtasin totiset jäänsiniset silmät. ’Mikko.’ Henkäisin.
Mikko ojensi kätensä minulle ja auttoi ylös.
’Nea. Edelleenkin jalkasi pettävät tavatessamme.’ Mikko katsoi minuun huvittuneena.
’Taitaa tunto aistisi reistailla pahasti, jos et huomannut, että törmäsimme.’ Tuhahdin ja puistelin takistani liat pois. Kaupan lattiat ei ole kovin puhtaita.
’Kyllä minä sen huomasin. Minne on huumorin tajusi kadonnut kultaseni?’
’Mikko, siitä on aikaa, kun sait käyttää hellittelynimeä jutellessasi minulle.’ Mulkaisin Mikkoa alta kulmain ja kyyristyin keräämään lattialta tiputtamani ostokset. Mikko kyyristyi kanssa auttaakseen, mutta huitaisin hänen kätensä pois. Nousin ylös ja aioin jatkaa matkaani, mutta Mikko tarrasi kädestäni kiinni.
’Nea, eikö voitaisi edes jutella? Vanhojen aikojen kunniaksi. Mentäisiin käymään vaikka kahvilla?’ Mikko kysyi katsoen minua anovasti silmiin. Tuota katsetta en ole koskaan pystynyt torjumaan, ja lopulta nyökkäsin.
’Anna minun kuitenkin tehdä ostokseni ensiksi rauhassa loppuun. Sitten voimme mennä käymään Teukan kahvilassa.’ Mikko jäi katsomaan jälkeeni, kun käännyin toiselle hyllylle, minne olin ollut matkalla, ennen välikohtausta.

Kun olin tehnyt ostokseni ja maksanut ne, menin autolleni. Meinasin lähteä paikanpäältä, menemättä kahville Mikon kanssa. En haluisi jutella hänen kanssaan, vaikka lupasin. Mutta Mikko oli kai aavistanut aikeeni. Hän oli yhtäkkiä takanani, kun olin kääntymässä kohti kuskinovea.
’Menemmekö sinne kahville?’ Hätkähdin ja käännyin katsomaan kohti Mikkoa.
’Joo, mennään vain. Mikäs siinä? Vaikka tuskin meillä on kovin paljoa puhuttavaa, edes kahvi tuokion ajaksi.’ Mikko seurasi perässäni, aivan kuin estääkseen karkaamiseni. Tilasimme kahvit ja menimme istumaan vakio paikallemme. Yli kymmenen vuotta sitten, kun seurustelimme, vietimme paljon aikaan täällä kavereiden kanssa. Ja yleisemmin kahdestaan, koska meillä ei ollut oikein muuta paikkaa. Kunnes lopulta muutimme yhteen asumaan, mutta sitäkään iloa ei kestänyt kauan. Vuoden päivät asuimme yksissä, mutta lopulta lähdin. Ja sydämessäni tähän päivään asti on pysynyt ne ihanat vuodet, mitkä Mikon kanssa vietimme. Olimme olleet yhdessä melkein kolme vuotta, ja suunnittelimme kihloihinkin menoa. Mutta kaikki vain meni toisin. En jaksanut kuunnella Sarin syytöksiä. En silloin ollut tarpeeksi varma asiasta, jotta olisin jaksanut kuunnella puheita lauantai-illasta toiseen.

Menneisyyden vaikuttaja osaKeskiviikko 29.04.2009 22:01

Tämä tarina sai alkunsa jo kauan sitten.
Se kertoo kahdesta nuoresta aikuisesta, joiden ei annettu elää yhdessä.

Prologi
Mikon äiti oli taas ilkeällä tuulella. Menimme Mikon kanssa syömään hänen kotiinsa, kuin joka ikinen lauantai-ilta tämän kuluneen vuoden aikana. Oli ystävälliset kuulumiset vaihdettu ja rupateltu niitä näitä.
Kunnes Mikon äiti Sari alkoi saman valituksensa. Mikon pitäisi jatkaa opintojaan. Hänestä tulisi erinomainen lääkäri, jne…
Sari syyttää minua siitä, kun Mikko päätti aloittaa opiskelut LVI-asentajaksi.
Mikko oli tosin suunnitellut sitä jo pitkän aikaa. Muutamia vuosia ennen minun aika kauttani. Korvat punaisina kuuntelin jälleen Sarin paasausta, ja Mikon isän Oliverin vierestä kuuluvia vaimonsa myötäilemistä.
Kuten aina, illallinen päättyi siihen, kun minä kohteliaasti nousin pöydästä ja toivotin illan jatkot.
En tahtonut jäädä enää kuuntelemaan samaa saarnaa. Mikko meinasi lähteä mukaani, mutta sanoin hänelle haluavani olla yksin hetken aikaa. Palasin yhteiselle asunnollemme. Aivoissani kehkeytyi ajatus. En jaksanut tätä aina, lauantaista lauantaihin. Halusin muuta. Tämä sai riittää minulle.
Pakkasin tavarani ja poistuin paikalta. Ei minulla siinä asunnossa ollutkaan, kuin vaatteeni ja hammasharjani. Jätin pöydälle viestin ja avaimen. Mikko löytäisi itselleen toisen naisen, joka kestäisi hänen äidin puheita. Minulle tuli mitta täyteen.
Kävelin pimenevään iltaan ja katosin Varpaisjärveltä kohti tuntematonta.

N. 10 vuotta myöhemmin.
Tuijotin tietokoneen näyttöä, mitään kuitenkaan näkemättä. Olin tehnyt tätä samaa työtä kohta kuusi vuotta. Kaipasin vaihtelua, mutta mitä töitä saisi lukion ja ammattikoulun kesken jättänyt 27-vuotias nainen. Ei oikein mitään. Joten minun oli tyydyttävä tähän mitä sain. Sihteerinä Kotkassa toimivan Sheik-yhtiön varajohtajalle.
Viikonloppukin kohta taas edessä, ja minun pitäisi mennä käymään pitkästä aikaa Varpaisjärvellä. Katsomassa vanhempia ja kummipoikaani. Pikkusisko sellaisen meni saamaan yli vuosi sitten. Hieroin ohimoani ja jatkoin työni loppuun, ennen kuin lopettaisin työt tältä päivältä ja palaisin asuntoni suureen yksinäisyyteen.
Illat vietin yksikseni. Kaikki kaverini, ne vähäisetkin jotka tänne saapuessani sain, ovat avioituneet ja saaneet perheen ympärilleen. Olen jäänyt yksin, eikä huvita mennä etsimään seuraa lähibaarista. Ei siellä edes olisi ketään varteen otettavaa. Sen mitä parvekkeeltani olen nähnyt, siellä viihtyy vain lähiön vanhat ukot ja juuri 18-vuotta täyttäneet teinit. Ei niiden seura oikein houkuttele.
Kun iltateeni oli valmis, kaivoin tupakat esiin ja painuin parvekkeelle. Pitää sitä saada hermot tasattua päivän päätteeksi. Katselin taivaalle, tähdet syttyivät vähitellen ja kuu nousi puolikkaana.
Ajatukset risteili ja muistelin menneitä. Aina, kun tiesin lähteväni Varpaisjärvelle, minut valtasi pieni pelko. Pelkäsin törmääväni Mikkoon. Hänen äitinsä Sarin olinkin muutamia kertoja nähnyt kaupassa käydessä. Tuskaa tuotti kauan sitten, jättää Mikko noin vain. Sitä kaduin joskus, ja pieni pistos tuntuu vieläkin sydämessä. Mutta en voinut jäädä. Ei ollut meidän aikamme silloin, ja tuskin sitä olisi koskaan tullutkaan. Mikko koitti saada yhteyttä minuun pitkään, mutta lopulta hän luovutti. Ja kuulin hänen löytäneen uuden. Se sattui, mutta sitähän minä toivoinkin. Sari oli kovaan ääneen sitä toitottanut kaupassa, ja kertoi myös Mikon päättäneen sittenkin mennä lääketieteelliseen, kun oli päässyt eroon Nipulan hulttio tyttärestä Neasta. Hampaita yhteen purren poistuin kaupasta. Eihän minulle asiat kuulu, mutta se mitä silloin vuosia sitten kuulin, oli selkeä piikki Sarin puolelta. Mutta siitäkin on jo aikaa. Nelisen vuotta ja minulla menee hyvin. Työ ja asunto, mitä muuta voisi nuori nainen toivoa? Turha sitä on edes kysyä. Miehen minä tarvitsisin. Edellisestä suhteestani on aikaa kuitenkin jo jonkin verran. Mikon jälkeen ei minulla ole ollut montaa miestä. Ei ole tuntunut oikealta, eikä ole kiinnostanut.
Päätin lopettaa menneen murehtimisen ja soitin Kaisulle. Houkuttelin hänet baariin kanssani, ja hän sai miehensä ylipuhutuksi vahtimaan lasten nukkumaan menoa. Tapasimme Kaisun kanssa torin kulmalla, ja matkasimme siitä Wilmaan. Kauan aikaa meidän ei tarvinnut olla, kun ympärillä alkoi kieppumaan humalaisia miehiä tarjoten juomia. Kaisu vain näytti vasenta nimetöntään, jolloin miehet katosi. Minä en saanut karkotettua niin helposti miehiä. Olisin vain halunnut ottaa rennosti ystävän kanssa ja jutella. Jotenka töksäytin vain yhdelle miehistä törkeästä, että hän voisi painua hiiteen siitä. Lopulta saimme olla rauhassa, mutta tarjottuja juomia silti tuli pöytäämme.
’Meidät ilmeisesti yritetään juottaa humalaan.’ Naurahdin hymyillen Kaisulle ja maistoin Sex and the snow:tani. Rupattelimme siinä Kaisun kanssa jonkin aikaa ja suuntasimme sitten tanssilattialle. Ilta oli hauska, ja paljon oli ihmisiä liikenteessä vaikka oli torstai-ilta.
Kun poistuimme lattialta tilaamaan lisää juotavaa itsellemme, katsoin ympärilleni, jolloin huomasin eräässä pöydässä olevan miesporukan. Miehiä oli viis, ja yksi heistä tuijotti juuri minua kohti. Hän näytti hyvin tutulta, mutta en saanut päähän ketä hän muistutti. Juomamme saatuamme, palasimme Kaisun kanssa pöytäämme. Kaisu selosti minulle juuri, mitä Hilda tyttö oli tehnyt pikkuveljelleen viime viikonloppuna, kunnes mielessäni valkeni. Miesporukka joka oli baarin toisella laidalla, ja mies joka oli katsonut minua on Mikko. Olin varmasti valahtanut kalpeaksi, kun Kaisu katsoi minuun huolestuneena.
’K, Kaisu.. Vaihdettaisiinko paikkaa? Tuli jotenkin ahdistava olo olla täällä. Menisimmekö vaikka Night life:en? Siellä on paljon parempaa musiikkiakin.’ Yritin keksiä hyvää tekosyytä poistua Wilmasta. En haluisi selittää Kaisulle todellista syytä poistumiselleni.
Vaihdoimme paikkaa ja vielä Wilman ovella varmistin, että Mikko oli pöydässään. Hän tuijotti meidän peräämme, jolloin poistuimme nopeasti paikalta Kaisun kanssa.

jeejee..Tiistai 28.04.2009 10:50

hittolainen.. en ole vieläkään saanut aikaiseksi hommata sitä modeemia..
noo ehk täs joku kaunis päivä jaksaa ja viihtii xD
mut eipähä miu oikee kukkaa kaipailekkaa niin samapa se vaikka käynki vaa koulun ja kirjaston koneilla tsekkailee olisko joku mahdollisesti kaivannut :'DD
turhia toiveita pitää olla aina..
kuten toissa öinen unenikin jo paljasti..

ei jaksa..Keskiviikko 22.04.2009 10:40

sit' on sitte palattava leipomoon. ei innostaisi paskan vertaa nyt teh' mit''n.
ett' on 'rsytt'v''. ja koulun koneen n'pp'imist; on paska.. hitto miks kukaa ei tajuu korjata asiaa.
meik' kun ei ossoo. hitto taidan painua vaihtamaa vaatteet. saa muuta ajateltavaa taas vaihteeksi..


kopioi tämä 20 sekunnissa päiväkirjaasi niin saat huomenna jonkun ihanan viestin joka muuttaa elämäsi !

hei hoi plaa plaa..Tiistai 21.04.2009 15:48

sekoon tekemisen puutteen takia.
hittolainen. pitäs keksii jotaki tekemistä.
joten taidan poistua kirjastosta ja hommata elämän :'DDDD

Olen vihdoinPerjantai 17.04.2009 10:35

ja viimein päässyt muuttamaan kaikki tavarani
uuteen asuntooni Lehmuskylään.
Nukuin viime yön siellä ensimmäistä kertaa.
Tästä johtuen en ole ollu koneel vähää aikaa :'DD
Tiedän, olen aika datis..
Mutta en kuole siihen jos en pääse koneelle vuorokauteen pariin.
Toivottavasti kukaa ei kuollut sen takia, kun en ollu koneel.

no oliski noin..Perjantai 17.04.2009 10:28

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta.
älä riko ketjua!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsi paras päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta.