IRC-Galleria

SylvanaVampire

SylvanaVampire

★Sylvana Vampire ¸.•*¨*•♫ Pitää~ ★ ♥ ♪♫•*¨*•.¸¸❤¸tutustua tai näykkään.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Yhdet häät ja yhdet hautajaiset...Maanantai 30.05.2016 15:33

Toni WirtanenLauantai 28.05.2016 15:07

Toni Wirtanen
Toni Wirtanen
Toni Wirtanen - Rakuuna Rock 2014.jpg
Toni Wirtanen Rakuuna Rockissa kesällä 2014.
Syntynyt 4. huhtikuuta 1975 (ikä 41)
Kotipaikka Heinola, Suomi
Tyylilajit
rock,
punk rock
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Apulanta
Toni Juhana Wirtanen (s. 4. huhtikuuta 1975 Heinola[1]) on suomalainen rockmuusikko, joka toimii Apulanta-yhtyeen laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä.

Sisällysluettelo [piilota]
1 Elämäkerta
2 Ura
3 Lähteet
3.1 Viitteet
4 Aiheesta muualla
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wirtasen perhe muutti Saloon Tonin ollessa alle vuoden ikäinen. Hänen isänsä kuoli Tonin ollessa 11-vuotias. Tämän jälkeen perhe muutti takaisin Heinolaan. Hän kävi lukion Heinolan Kymenkartanon koulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi tuloksena kuusi laudaturia. Hän opiskeli myös jonkin aikaa yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä, mutta Apulannan alettua menestyä hän jätti yliopiston ja keskittyi musiikkialalle.[2]. Wirtanen on sotilasarvoltaan alikersantti.

Wirtanen on naimisissa laulaja Jannika B:n kanssa.[3] Pariskunnan esikoislapsi syntyi 29.8.2015.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toni Wirtanen perusti Apulannan Antti Lautalan kanssa käydessään Heinolan Lyseonmäen koulua vuonna 1991. Aluksi Wirtanen ja Lautala soittivat kahdestaan death metalia, mutta myöhemmin samana vuonna rumpaliksi yhtyeeseen hankittiin Sipe Santapukki. Wirtanen on säveltänyt ja sanoittanut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Apulannan kappaleet. Hän on yhtyeen laulusolisti ja kitaristi. Apulannan huhtikuussa 2011 julkaistun Vääryyttä -singlen toisena kappaleena on Tonin iskelmä-aliaksen Kauko Starrin kappale Jos soitan sulle matkalta. Apulannan lisäksi Wirtanen on tehnyt kappaleita useille muille artisteille kuten Irinalle ja Kaija Koolle.

Wirtasella oli vuonna 2004 Nelosella oma televisiosarja Toni Wirtanen Undercover. Elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999) hän esitti kuvitteellisen The Vittupäät -yhtyeen jäsentä. Hän on myös näytellyt elokuvassa Kuutamolla (2002). Sen lisäksi hän on näytellyt sivuosan eräässä Kylmäverisesti sinun -sarjan jaksossa sekä Isänmaan toivoissa. Wirtanen on toiminut myös Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina.[5] Syksyllä 2014 hän osallistui Vain elämää -televisiosarjan kolmanteen kauteen. Wirtanen on yksi Finland at War (2015) kirjan kirjoittajista yhdessä Peter Munterin ja Vesa Nenyen kanssa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pasi Kostiainen: Apulanta – Maalin alta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23261-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jump up ↑ Toni Wirtanen täytti 39 vuotta: Sai lahjaksi parkkisakot! MTV Oy. Viitattu 1.11.2014.
Jump up ↑ Alanko, Tero & Silas, Petri (haastattelut): Neljäs sukupolvi. Suomalainen rock nyt, s. 165-174. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31764-0.
Jump up ↑ Toni Wirtanen ja Jannika B naimisiin! Iltalehti.fi. 1.1.2014. Viitattu 27.1.2014.
Jump up ↑ Toni Wirtanen ja Jannika B saivat lapsen Iltalehti. 29.8.2015. Viitattu 29.8.2015.
Jump up ↑ UMK14 Tuomarit Yle. Viitattu 27.1.2014.
Jump up ↑ Toni Wirtanen kustantajan sivulla Osprey Publishing. Viitattu 24.3.2016.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toni Wirtasen sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa
Toni Wirtasen sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa
Toni Wirtanen Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Toni Wirtanen Elonetissä
Luokat: Suomalaiset kitaristitSuomalaiset rocklaulajatSuomalaiset rockmuusikotSuomalaiset rockmusiikin säveltäjätSuomalaiset sanoittajatApulanta-yhtyeen jäsenetVuonna 1975 syntyneetSuomalaiset iskelmämusiikin säveltäjätSuomalaiset kirjailijat
Navigointivalikko
Et ole kirjautunutKeskusteluMuokkauksetLuo tunnusKirjaudu sisäänArtikkeliKeskusteluLueMuokkaaMuokkaa wikitekstiäNäytä historia

Hae
Siirry
Etusivu
Tietoja Wikipediasta
Kaikki sivut
Satunnainen artikkeli
Osallistuminen
Ohje
Kahvihuone
Ajankohtaista
Tuoreet muutokset
Työkalut
Tänne viittaavat sivut
Linkitettyjen sivujen muutokset
Toimintosivut
Ikilinkki
Sivun tiedot
Wikidata-kohde
Viitetiedot
Tulosta tai vie
Luo kirja
Lataa PDF-tiedostona
Tulostettava versio
Muilla kielillä
English
Polski
Svenska
Muokkaa linkkejä
Sivua on viimeksi muutettu 25. maaliskuuta 2016 kello 05.38.
Teksti on saatavilla Creative Commons Attribution/Share-Alike -lisenssillä; lisäehtoja voi sisältyä. Katso käyttöehdot.
Wikipedia® on Wikimedia Foundationin rekisteröimä tavaramerkki.
Ongelma artikkelissa?

Hi GirlSunnuntai 22.05.2016 16:46

JumalaSunnuntai 22.05.2016 13:25

naaG & ValtteriTiistai 26.04.2016 12:42

naaGTiistai 26.04.2016 11:42

t.a.t.uTiistai 19.04.2016 14:16



[ kiitos kuunsilta ]

Tiistai 19.04.2016 12:42

you and me...Keskiviikko 13.04.2016 12:37

Robin feat SanniTorstai 07.04.2016 14:24