IRC-Galleria

kaikille ystäville yms. <3Tiistai 18.11.2008 21:12



Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 00:58



Tiesitkö, että...

...ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään.

...krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan.

...katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.

...aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.

...200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.

...Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.

...sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.

...yli 50 % ihmisistä ei ole koskaan puhunut puhelimessa.

...rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.

...sanonnan "sixth sick sheik's sixth sheep's sick" sanotaan olevan vaikeimmin lausuttava englanninkielinen sanaleikki.

...voimakas aivastus voi murtaa jopa kylkiluun. Aivastuksen pidättäminen voi aiheuttaa verisuonen katkeamisen päässä tai kaulassa ja voi johtaa kuolemaan. Jos pystyt pitämään silmäsi auki aivastaessasi, silmämunasi saattaa pullahtaa ulos kuopastaan.

...rotat lisääntyvät niin nopeasti, että 18 kuukaudessa kahdella rotalla voi olla yli miljoona jälkeläistä (edellyttäen että ne ovat vastakkaista sukupuolta).

...kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.

...40 % vieraista, jotka käyvät kylpyhuoneessasi, kurkistavat myös lääkekaappiisi.

...sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.

...tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.

...100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen

...35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.

...sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.

...elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.

...maailman leveimmällä kahdulla Monumental Axis'illa Braziliassa voi ajaa 160 autoa rinnakkain.

...useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.

...kissan pissa hohtaa mustassa valossa (diskovalossa).

...kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.

...kuten sormenjäljet, jokaisen ihmisen kielen jälki on yksilöllinen.

Ja viimeiseksi:

...75 % tämän viestin lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 00:55



Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi
Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

kunniakirja:DTiistai 18.11.2008 00:38

joo elikkä sain koulussa tänään kunniakirjan jossa luki: "tämä kunniakirja ojennetaan tino svartille,
joka on mestari suun soitossa. xD

:DTiistai 18.11.2008 00:36



Ohjeet: Valitse messingeristä joku kaverisi ja sano hänelle nämä asiat yksi kerrallaan. Ja odota, että hän vastaa. Sitten kirjoita vuoropuhelunne asiasta tänne.

1. Tiedän mitä teit viime yönä.
2. Onko se totta?
3. Onnistuiko?
4. Miks teit sen?
5. Säälin sinua.
6. Taidat olla hullu.
7. Miten tähän pitäisi suhtautua?
8. Eikö tämä ollutkaan ensimmäinen kerta?
9. Nakertaako?
10. Tietääkö äitisi asiasta?
11. Soitanko hänelle ja kerron mitä teit ja kenen kanssa viime yönä?
12. Tiedätkö mistä on kyse?
13. Hyvä, sillä en minäkään tiedä.


pietarsaaren tino sanoo:
tiedän mitä teit viime yönä
^_^ sanoo:
?

pietarsaaren tino sanoo:
onko se totta

^_^ sanoo:
mikä?

pietarsaaren tino sanoo:
onnistuitko

^_^ sanoo:
mikä

^_^ sanoo:
sao jo

^_^ sanoo:
sano*

pietarsaaren tino sanoo:
miksi teit sen

^_^ sanoo:
minkääääää

pietarsaaren tino sanoo:
säälin sinua

^_^ sanoo:
joo niin mäki sua

pietarsaaren tino sanoo:
taidat olla hullu

^_^ sanoo:
voi olla

pietarsaaren tino sanoo:
miten tähän pitäisi suhtautua

^_^ sanoo:
empä tiiä

pietarsaaren tino sanoo:
eikö tämä ollutkaan ensimmäinen kerta

^_^ sanoo:
mikä

pietarsaaren tino sanoo:
nakertaako

^_^ sanoo:
nakertaa

pietarsaaren tino sanoo:
tietääkö äitisi asiasta

^_^ sanoo:
taitaapa tietää

pietarsaaren tino sanoo:
soitanko hänelle ja kerron mitä teit ja kenen kanssa viime yönä

^_^ sanoo:
hahahahahahahaahahahhahaahahaha

^_^ sanoo:
vittu mä repesin

pietarsaaren tino sanoo:
tiedätkö mistä on kyse

^_^ sanoo:
en

pietarsaaren tino sanoo:
hyvä,sillä en minäkään tiedä

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 01:18



Kerro jokin hauska muisto sinusta ja minusta ja lisää tämä sitten omaan päiväkirjaasi.

Kiitos etukäteen. =)

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 01:16



Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen.

[Ei aihetta]Perjantai 14.11.2008 13:19



Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt

[Ei aihetta]Tiistai 11.11.2008 19:42

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ jotain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!