IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Onko pakollisesta asevelvollisuudesta enää juurikaan käytännön hyötyä? Länsimaata kohti tehty hyökkäys on äärimmäisen epätodennäköinen. Se tuomittaisiin kansainvälisesti ja olisi käytännössä vähintäänkin poliittinen, ellei jopa käytännön, itsemurha. En voi rehellisesti uskoa että kukaan uskaltaisi hyökätä Suomen kimppuun. Kuitenkin epätodennäköisen hyökkäyksen tapahtuessa taisteltaisiin liian huonolla ja vähäisellä kalustolla vihollista vastaan. Yleinen asevelvollisuus ehkä hieman masentaa muita maita sen hyökkääjille aiheuttamien tappioiden takia, mutta käytännössä Suomen on pakko turvautua muiden maiden apuun.

Monet nuoret miehet eivät enää edes halua armeijaan. He eivät koe sitä hyödylliseksi "kasvattajana" tai "miehuusriittinä". Mielestäni Suomen kannalta hyödyllisempää sekä sodan että rauhan aikana olisi kaikille pakollinen ääritilanteisiin koulutus. Tähän sisältyisi esimerkiksi hätätilanteissa toimimisen harjoittelua ja ensiavun antamista. Halukkaat sen sijaan voisivat liittyä asevoimiin, palkkaa vastaan luonnollisesti. Tälläinen ratkaisu olisi sekä sukupuolisesti tasa-arvoinen että yleishyödyllinen.
Myöhäinen ajankohta: Pidän tekstin lyhyenä.

Ontologiassa tutkitaan olevaa. Ontologian yksi osa-alue on se, että pyritään määrittelemään esineitä ja asioita siten, että ne ovat olemassa tiettynä esineenä kun niillä on kyseisen tietyn esineen ominaisuudet. Esimerkiksi lohkare on lohkare, kun sillä on lohkareille yleisesti määriteltyjä ominaisuuksia.

Tähän liittyvä, mainitsemani dualismi tarkoittaa siis sitä, että asiat joko ovat kiviä tai eivät ole kiviä. Tämä usein haastetaan ajatuksella, että lohkarehan on lohkare vain, jos sillä on suuri koko. Entäs jos lohkare hioutuu pikkuhiljaa pienemmäksi? Onko se sama lohkare jos se on kiven kokoinen? Entäs jos se mahtuu jo nyrkkiin, tai katoaa hiekan sekaan? Ja jos se ei enää ole sama lohkare, missä kohdassa se muuttuu joksikin muuksi?

Itse ajattelen asiaa siltä kannalta, että asioilla on kyseiset, määritellyt ominaisuudet (Platon voisi pitää sanasta idea), jotka ovat enemmän tai vähemmän läsnä. Kun esimerkiksi lohkareen kokoa pienennetään, siitä tulee vähemmän ja vähemmän lohkare. Esimerkiksi jossain kohdassa jotkut epäilevät kappaleen lohkareutta ja kutsuvat sitä kiveksi, jotkut taasen sanovat sitä pieneksi lohkareeksi - tässä pisteessä lohkare on enää jonkin verran lohkare.

Kaikki ovat siitä samaa mieltä, ettei hiekanjyvä ole lohkare. Se kuitenkin jakaa enemmän ominaisuuksia lohkareen kanssa kuin esim. porkkana. Täten se on vähän lohkare, itse asiassa niin vähän, ettei sitä lohkareeksi voida kutsua, vaan sitä kutsutaan lohkareen sukulaiseksi, hiekanjyväksi. Kuuluu silti samaan ryhmään, toisin kuin porkkana, joka on jotain ihan muuta.

Mielipiteitä, argumentteja, ajatuksia? Itse en ole ehtinyt asiaa ajatella enempää kuin pari tuntia, kun tänään sen keksin, mutta se vaikuttaa kiintoisalta.

OLOLOLOLOLOLOLOLOLOLOLOL.Maanantai 08.03.2010 13:48

http://www.thetruthforyouth.com/standard/main.htm

'Nuff said.

"Jumala rakastaa homoseksuaaleja, mutta vihaa homoseksuaalisuutta!"
"Voinko minäkin muuttua?"

Winx ClubismiLauantai 06.03.2010 11:26

Katselin tässä Winx Clubia (älkää kysykö) ja ohjelmassa päähenkilöt keskustelivat jotain keijuihin uskomisesta. "Emme voi pakottaa ketään uskomaan, usko keijuihin kumpuaa syvältä sisimmästä!" Varmaan jotkut ohjelman katsojat uskovat keijuihin, ja vielä tarkemmin Winx Clubin antamaan kuvaan keijuista.

Hieman tarkempi ja todellisempi esimerkki: Kauan kuolleet Digiclipse-foorumit. Foorumin jäsenet uskoivat, aivan rehellisesti ja sinisilmäisesti, että Digimonista tuttu Digimaailma oli olemassa, ja että sen voisi löytää internetistä. 4Chanin ihanat ihmiset trollasivat foorumit kumoon kai joskus 2007-08.

Tämä todistaa, miten helppoa ihmiselle on uskoa siihen, mikä kuulostaa kivalta ja minkä halutaan olevan totta. Lisätään hieman monimuotoisempia mystisiä aspekteja ja otetaan lapsellisuus pois, ja näin saadaan aikaan maailmanuskonto, eikä vain lasten jakama harhauskomus.
Alkuperäinen ketjukirje:

1. kuukausi
Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.
2. kuukausi
Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.
3. kuukausi
Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.
4. kuukausi
Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.
5. kuukausi
Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?
6. kuukausi
Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!
7. kuukausi
Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?
Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos!

Vastaukseni:

Loppupuoli raskaudesta:
Äiti! Tunnistan äänesi! Älä itke niin paljon, minä olen täällä, minä rakastan sinua. Synnyn kohta. Nähdään pian!
1. vuosi
Äiti, toivottavasti olen sitä, mitä halusit. Vaikutat surulliselta. Minä yritän parhaani, mutta vaikutat välinpitämättömältä. En kuunnellut minua, kun sanoin ensimmäisen kerran "äiti".
2. vuosi
Olen nähnyt ulkona muiden lasten äitejä. Äiti, miksi sinä olet niin nuori? Olit korkeintaan kuusitoista kun synnyin. En kai minä tullut sinulle liian aikaisin? Anteeksi.
3. vuosi
Äiti, miksi otit minut pois päiväkodista ja löit minua? Kysyin vain, miksi minulla ei ole isää, toisin kuin kaikilla muilla lapsilla. Älä lyö minua, se sattuu...
4. vuosi
En itke enää. Jos itken, tulet lyömään minua, äiti. Olen varmaan syyllinen tähän kaikkeen. Et sinä minua muuten löisi. Olen huono lapsi. Anteeksi.
5. vuosi
Äiti, älä juo niin paljoa, sinulle tulee siitä paha mieli ja sinä lyöt minua... Äiti, anna minun halata sinua. En ole saanut halata ketään. Äiti, rakasta minua, edes hetken ajan. En taida kylläkään ansaita sitä...
6. vuosi
Äiti kertoi eilen, että kun hän oli vain 15-vuotias, hänet raiskattiin. Hän tuli raskaaksi, mutta ei saanut abortoida minua. Etsin sanat sanakirjasta ja aloin itkeä kovaan ääneen. Äiti ei tullutkaan lyömään minua vaan itkee viereisessä huoneessa. Minä pilasin meidän molempien elämät. Olisi paljon parempi jos olisin kuollut.
7. vuosi
Tänään on syntymäpäiväni. Makasin sängylläni, kun äiti tuli huoneeseeni ase kädessä ja ampui minua. Ennen kuin tajuntani sumeni lopullisesti, kuulin vielä toisen laukauksen ja äidin velton kehon kaatuvan lattialle. Hänen olisi pitänyt tehdä tämä minulle jo kuusi ja puoli vuotta sitten, kun en olisi vielä tuntenut mitään enkä pilannut kenenkään elämää.

'Nuff said, morons. Lopettakaa se tunteisiin vetoaminen.

Evoluution lyhyt FAQ.Perjantai 19.02.2010 14:36

Q: Onko evoluutio sattumaa?
A: Evoluutio ei ole sattumaa. Evoluutiolla tarkoitetaan hidasta lajin kehitysprosessia eteenpäin annettujen geenien ja niiden mutaatioiden vaikutuksesta. Näiden geenien "valinta" ei tapahdu sattumalta, vaan ympäristöön sopivimmat geenit selviävät useimmin ja parhaimmin.

Q: Miksi juuri parhaat geenit selviytyvät?
A: Parhaiden geenien omistajat selviävät paremmin ympäristössään, joten ne pystyvät myös siirtämään geenejään eteenpäin tehokkaimmin. Täten samat tekijät, jotka auttoivat kyseisten eliöiden selviytymistä, siirtyvät jälkikasvulle, joka on keskimääräisesti hieman tehokkaampi omassa elinympäristössään.

Q: Miksi evoluution mukana tulee joskus negatiivisia vaikutuksia? Esimerkiksi ihminen on heikko verrattuna gorillaan.
A: Ihminen on kokonaisuutena älykkyytensä vuoksi huomattavasti tehokkaampi kuin gorilla. Pystyasennon omaksuminen edisti lajimme aivojen kasvua, mutta siitä jouduttiin maksamaan hieman voimaa pois. Vaikka ihminen olisi kaikin puolin heikompi kuin gorilla, se pärjäisi silti paremmin luonnollisessa elinympäristössään. Jos näin ei olisi, jotkin muut, hyödyllisemmät geenit olisivat pärjänneet paremmin kyseisissä olosuhteissa ja johtaneet erilaiseen kehityshistoriaan.

Q: Jos evoluutio on totta, miksemme näe apinoita synnyttämässä ihmisvauvoja?
A: Evoluutio tapahtuu huomattavasti hitaammin. Apinat eivät voi saada ihmisvauvoja, olettaisin tälläisen päättyvän keskenmenoon. Kuitenkin niin voi hyvinkin tapahtua, että apinoista ihmismäisimmät selviytyvät parhaiten ja siten saavat yhä ihmismäisempiä jälkeläisiä, kunnes ihminen on oma lajinsa (PS: on jo tapahtunut - ihmisen ja muiden kädellislajien kantalajin ihmismäisimmät jäsenet selviytyivät tietyssä ympäristössä parhaiten -> ihminen, ennen pitkää).

Q: Jos evoluutio on totta, niin miten elämä syntyi?
A: Evoluutio ei liity elämän syntymiseen mitenkään. Elämän syntyminen, abiogeneesi, on erillinen tapahtuma, jonka seurauksena evoluutio lähti käyntiin. Kenelläkään ei ole varmaa teoriaa abiogeneesistä.

Q: Voiko evoluutio selittää ns. redusoimattoman monimutkaisuuden, eli että kaikkien elimen osien piti olla paikallaan ennen kuin elimestä oli mitään hyötyä?
A: Evoluutio ei voi selittää redusoimatonta monimutkaisuutta. Kuitenkaan esimerkkiä redusoimattomasta monimutkaisuudesta ei ole löydetty.
En poraudu syvälle aiheeseen, koska ei tarvitse tehdä sitä saadakseni pointtini esille.

Mielestäni maahanmuuttajilla on liikaa etuuksia. Samaa mieltä ovat nämä ns. "ISÄM MAAM PUOLUSTAJAT". Onko tämä maahanmuuttajien syytä? Ei. Voiko heitä syyttää tämän Suomen lain mukaisen rahanhankintakeinon käytöstä? Voi, muttei mielestäni sen enempää mitä yritysjohtajia voi veronkierrosta (28%? Yeah, right!).

Onko rasismi oikea keino muuttaa asioita? EI. Opetelkaa vaikuttamaan. Rasismi ja väkivalta eivät ole vaikuttamisen muotoja. Adressit, politiikka ja argumentit ovat.
- Vanhemmat »