IRC-Galleria

Villlevaa

Villlevaa

II/09 ei kuulemma kotiudu koskaan

hohoTiistai 24.11.2009 01:55

Pohjoismaiseen uuteen puhallinorkesteriin haettiin osaavaa trumpetistia. Pääsykokeisiin saapui kolme trumpetintaitajaa. Ensimmäisenä raadin eteen asettui pronssinväriseen pukuun ja trumpettiin sonnustautunut tanskalainen Sigmur, joka lurittikin taidokkaasti parit Paganinin paremmat soolot. Raati hymähteli ja nyökkäili toisilleen hyväksyvästi. Toisena vuoroon astui hopeisenväriseen pukuun ja trumpettiin pukeutunut ruotsalainen Göran, joka luritteli raadin pään pyörälle taidokkailla yläsävelsarjoillaan. Raati kuiskaili toisilleen, että tästä on kyllä paha mennä enää viimeisen paremmaksi. Viimeisenä raadin eteen asteli kultaisessa puvussa ja trumpetissaan suomalainen Paavo, joka soitti ihan päin vittua.

EIKÄSunnuntai 01.11.2009 14:35

EIKÄ

[Ei aihetta]Lauantai 25.07.2009 17:31

Zorro ratsastaa yössä kuola valuen. Kojootit ulvovat yössä kuin kojootit yössä. Zorro ratsasti kalseana ja hänen päässään pyöri monta asiaa.
"Minun päässäni pyörii monta asiaa", ajatteli Zorro ja ajatteli montaa asiaa, mm. kahta edellä ratsastavaa ryöväriä, jotka olivat ryövänneet kauniin neidon, Rosinanten, joka oli kalpea kuin makulatuuripaperi. Sen lisäksi Zorro ajatteli saksan kielioppia ja sukupuolieroottisia ajatuksia sekä kojootteja, jotka ulvoivat kalseina kuin hyeenat, jotka ulvoivat hyytävästi, kuin liivate.
Kaunis neito anoi roistoilta armoa, mutta miehet vain nauroivat partaansa kuin alhaiset eläimet.
Zorrokin nauroi, mutta muisti sitten, että nyt on kusiset paikat ja vähenteli naurunsa olemattomiin. Miehet ratsastivat kuin hirvi ja välimatka Zorroon vain piteni.
"Voivoi", ajatteli Zorro, "välimatka minuun vain piteni"
Ryöstetty nainen huusi, kuin hyeena ja hyeenat nauroivat kuin roistot, jotka nauroivat kuin siat.
Niin silloin!
Silloin välimatka Zorroon vain piteni. Ja miehet ratsastivat kuin kuumeisesti ratsastavat miehet ratsastavat.
Niin silloin!
Piteni silloin taas välimatka Zorroon taas lisää paljon ja Zorroa alkoi jo meno ahdistaa, kun oli Zorro jo ikämiehiä ja elämäntyökseen luupääkaakin selässä pitkin kannokkoa jo ihan riittävästi ratsastaa rytyytellyt. Zorro päätti oikaista ratsullaan näreikön poikki, ohi läheisen lammen.
Niin silloin!
Silloin Zorron hevonen astui telamiinaan ja tuusan nuuskaksi räjähtivät Zorro ja hevonen, niin että paska vain lampeen lumpsahteli.
Mutta roistot karauttivat pöpelikköön nauraen ja kadoten kuin sakset ja kaunis neito huusi, kuin hiomalaikka.

Sielä siisMaanantai 13.07.2009 11:06

Jos se nyt taas sen viikon kestäisSunnuntai 05.07.2009 22:26

Purin tossa kattoluukun että näkis että mikä vikana. No oletus ettei mitään pahempaa pitäis olla, ja paskat. toivottavasti yöllä sataa. en jaksa laittaa luukkua takas enkä työntää autoa talliin.


Ostakaa paska BMW saatanan kalliilla. Ei siitä vikaa puutu. muu kylläkin.

ÄPitäWäyMaanantai 29.06.2009 18:30

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 18:35

Loma ja känni jatkuu. Bemarin avaimet hukassa ja kaikkee. jee jee

On muuten vitun häijyn tuntusta herätä keskeltä himapihaa pelkät bokserit jalassa 6 aamulla.

TipuinpasTiistai 02.06.2009 19:35

7 metriä selälleen, eikä käyny mittää.

Onse kova

[Ei aihetta]Lauantai 09.05.2009 14:39

Kuulet aina "säännöistä" naisten kannalta. Tässä ovat nyt säännöt miesten kannalta. Nämä ovat meidän sääntömme! Huomaa, että ne on kaikki numeroitu 1:ksi.

1. Opettele toimimaan vessan istuinrenkaan kanssa. Olet jo iso tyttö. Jos se on ylhäällä, laske se alas. Me tarvitsemme sitä ylhäällä, sinä alhaalla. Et kuule meidän valittavan, että olet jättänyt sen alas.
1. Lauantai=urheilua. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi. Anna sen olla.
1. Shoppailu EI ole urheilua. Ja ei, me emme ikinä tule ajattelemaan niin.
1. Itkeminen on kiristämistä.
1. Pyydä, mitä haluat. Selvennetäänpä tätä: Hienovaraiset vihjeet eivät toimi! Voimakkaat vihjeet eivät toimi! Ilmiselvät vihjeet eivät toimi! Sano se suoraan!
1. Kyllä ja Ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.
1. Tule luoksemme ongelman kanssa, jos haluat apua sen ratkaisemisessa.Sitä me teemme. Sympatiaa varten ovat tyttökaverit.
1. 17 kuukauden päänsärky on ongelma. Mene lääkäriin.
1. Mikä tahansa, mitä sanoimme puoli vuotta sitten on kelpaamaton argumentti. Itse asiassa kaikki kommenttimme mitätöityvät viikossa.
1. Jos et pukeudu kuin Charlien Enkeli, älä odota meidän reagoivan saippuaoopperoiden kavereiden tapaan.
1. Jos olet mielestäsi lihava, niin todennäköisesti olet. Älä kysy meiltä.
1. Jos jokin, mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen niistä saa sinut surulliseksi tai vihaiseksi, me tarkoitimme sitä toista.
1. Voit pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa, miten haluat sen tehtävän. Et molempia. Jos kerran jo parhaiten tiedät, miten tehdä se, tee se itse.
1. Milloin suinkin mahdollista, sano sanottavasi mainosten aikana.
1. Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ohjeita emmekä mekään tarvitse.
1. KAIKKI miehet näkevät vain 16 väriä, kuten Windowsin oletusasetukset.Persikka esimerkiksi on hedelmä, ei väri. Kurpitsa on myös hedelmä. Eikä meillä ole aavistustakaan, mikä malvanvärinen on.
1. Jos se kutiaa, sitä rapsutetaan. Me teemme sitä.
1. Jos kysymme, mikä on vialla ja vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme sinun valehtelevan, mutta se ei vain ole kaiken sen hässäkän arvoista.
1. Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, odota vastausta, jota et halua kuulla.
1. Kun menemme jonnekin, ehdottomasti kaikki, mitä päällesi pistät on hienoa. Oikeasti.
1. Älä kysy, mitä ajattelemme, ellet ole valmis keskustelemaan aiheista,kuten jalkapallo, juominen, tai autot ja moottoripyörät.
1. Sinulla on riittävästi vaatteita.
1. Sinulla on liikaa kenkiä.
1. Olen hyvämuotoinen. Pyöreä on muoto.
1. Kiitos, että luit tämän. Kyllä, tiedän, joudun nukkumaan sohvalla tänä yönä, mutta tiesitkö, etteivät miehet todella piittaa siitä. Se on kuin retkeilyä.





ei sääh:DDDDD