IRC-Galleria

Eikä ikää ole vielä edes kahta viikkoa. No, ne olivatkin syntyessään tavallista isokokoisempia joten ei kai ihme jos kasvavat muutenkin vauhdilla. Söpöjä kuin mitkä! <3

Fiksailua....Lauantai 29.08.2009 17:54

Hiukset kokonaan mustaa rastaa <3
Vaikka värit onkin piristävä lisäys mustan keskellä niin olen tässä vuosien aikana huomannut että kyllä se musta/tummat värit on mun värejä.
Kun hiukset on mustat kokonaan, voi meikissä kikkailla enemmän väreillä, mutta kokonaisuus ei ole "kirkuva".
Pidän muutenkin selkeästä ja pelkistetystä.

Vielä himottaisi sivukaljut takaisin. Pitää nyt vklopun aikana koittaa kikkailla hiusten kanssa vielä. Otsatukkakin vaan rastoiksi ja sivut veks. Sivukaljut oli todellakin "mun juttu" ja niitä kaipaan <3

Hihaa jatkettiin torstaina ja nyt se ulottuu peukalon sivulle asti.
Katariina tummensi vielä olkavarren taustoja niin kukat nousee paremmin esille. Vielä loppusilaus, kainaloon vähän pyörrettä ja tummennetaan taustoja hiukan sekä paikkaillaan kohtia mistä lähtenyt väriä.
Sitten alkaakin vasemman käsivarren projekti, peittämistä ja uudelleen rakentamista.
Ideoimme jo hieman etukäteen ja tarkoitus olisi tehdä vasemmasta käsivarresta ns. yöhiha, eli yöllä liikkuvia hyönteisiä, kasteisia lehtiä jne koska vasemmasta kädestä tulee melko tummansävyinen. Uuh, ei malttaisi odottaa :D <3

Helpotus, vihdoinkin! Lauantai 22.08.2009 19:39

Melkein vuosi siinä menikin ja nyt sain tulokset: minulla on matematiikan oppimishäiriö, ns.lukihäiriö laskusuoritusten kanssa.
Kävin lähes vuoden verran säännöllisesti erilaisissa testeissä, ammatinvalinta psykologin kautta, kansanopiston testaajan kautta ja lopuksi kävin neuropsykologissa testeissä neuropsykologilla ja virallinen lausunto tuli.

Todella helpottavaa saada vihdoin jokin selitys sille miksi matikka on aina tökkinyt niin pahasti että jopa yksinkertaiset, kaksinumeroiset laskut kuten vaikkapa 21 + 56 on pitänyt laskea sormin tms apukeinoin ja sittenkin on vielä saattanut mennä mönkään!
Olen ollut 5:stä luokasta asti tukiopetuksessa ja tein kokeet aina helpotettuina, mutta siitä ei ole ollut mitään virallista merkintää missään koska muut numeroni olivat hyviä ja opettajat sanoivat etteivät halua laittaa minulle merkintää että olen opiskellut matematiikan pienluokassa, koska pienluokka oli yleensä vain "häiriköitä" varten ja sellainen en ole koskaan ollut.
Niin siksi se asia jätettiin mainitsematta, ja sen vuoksi asioitani ei ole otettu tosissaan seuraavissa kouluissa koska en ole voinut todistaa että olen ollut erityisopetuksessa.

Tähän asti on aina tuntunut siltä että olisin ollut vain tyhmä enkä tajua matikkaa joka on useiden opettajien mukaan ollut "helppoa kun sitä vaan rupeaa tenttamaan oikein urakalla" ja joskus on jopa käynyt niin että opettaja on vihjannut että koitan vain luistaa matikasta kun kokeesta on tullut aina vaan korkeintaan 2 pistettä.
Ja sitten on myös vedottu siihen että "olet kuitenkin muilla alueilla todella hyvä oppilas, kyllähän sä nyt tän matikankin osaat kun otat vaan niskasta kiinni!".
Olen ollut välillä todella yksin tän ongelmani kanssa :(

... mutta nyt on sekin asia todistettu ja saan mukautetun matematiikan ja helpotteita sekä tämä oppimishäiriö otetaan vihdoin tosissaan kun se on kaiken maailman testeillä vihdoin näytetty toteen :D

En kyllä tajua miksi ihmiset vaan voivottelevat asioidensa kanssa ja monilla jää ties mitä opintoja ihan naurettavasta syystä kesken kun vaan jossitellaan ja jossitellaan "no kun mä en vaan osaa".
Joo, en minäkään osaa, mutta otin asioista selvää ja nyt sain vihdoin syyn sille miksi matematiikan salat eivät aukea.
Tämä oppimishäiriö mikä minulla on, on kyllä harvinainen, mutta mikäli epäilee sellaista omalle kohdalleen, niin hakeutukaan ihmeessä testeihin, ne eivät maksa mitään! Tuleepa ainakin tutkittua asia niin että saadaan oikea syy selville. Mikään asia ei tule esille ellei sitä aleta tutkimaan ja oteta asiaa käsittelyyn. Turha sitä on paikoillaan itkeä asioita, jos niiden eteen ei mitään koskaan tee.

Melkein valmis! Tiistai 28.07.2009 18:23

....hiha meinaan =)
Enää olkavarren takaa hiukan täytellään ja ranne-kämmenen sivut. Sitten laitan kuvaa kun koko homma on valmis. Toki noita alussa tehtyjä kiemuroita pitää värittää uudelleen jotta saadaan niistä hiukan tummemmat ja lopuksi katsotaan koko tatska läpi että onko jostain lähtenyt väriä ja "paikkaillaan". Tuntui muuten aika namilta kun kyynärpään päästä väritettiin :/

Huoh, on tämäkin ollut kokemus: turvotusta, visvaa, arvenmuodostumista minkä vuoksi on jouduttu pitämään välillä taukoa tatuoimisessa jotta iho saa palautua. Koko ajan on ollut paranneltavaa jossain. Onhan tässä kohta jo vuosi mennyt mutta on tätä kyllä tehtykin meikein parin viikon välein ja hiha sisältää paljon yksityiskohtia mitkä tietenkin vaatii huolellista työstöä. Ja huolellinen työ ei ole sitä nopeinta.

Hihassa on siis musta-harmaa-valkoinen väritys ja se alkaa rinnan päältä ja selän puolelta ja loppuu peukalon sivulle. Se sisältää 4kpl liljoja joista 3 auki ja yksi nupulla, lentävän sarvikuonokas-kovakuoriaisen ja lehdellä kävelevän turilaskuoriaisen sekä muhkean turilaskuoriaisen toukan, joka sijoitettiin melkein kuin kainaloon, käsivarren sisäpuolelle ylös.
Koko taustaa koristaa harmaat, tummuudeltaan vaihtelevat pyörteet, joita tulee jatkossa olemaan myös alaselässäni ja hartioiden takana molemmin puolin kunhan saadaan aloitettua toisen käden hiha.

Olen saanut todella hyvää palautetta tuosta kuvastani, ja olen itsekkin enemmän kuin erittäin tyytyväinen siihen.
Katariina Katla tekee erittäin kaunista jälkeä ja tuo kuvan esiin voimakkailla väri- ja valöörikontrasteilla, hän ei käytä laineja ollenkaan, ja olen itse erittäin tykästynyt tähän tyyliin.
Muutenkin kun miettii: oletko nähnyt luonnossa valkoista kukkaa, jossa on mustat ääriviivat? Epäilen, joten miksi tatuoinneissa niin usein käytetään liikaa ääriviivoja kun kuvassa olevan asian voi tuoda luonnollisemmin ja kauniimmin esiin taustan avulla ja "rajata" se taustan kautta?
Old- ja New School tyylisuuntaus on tietenkin asia erikseen, koska siinä tyylissä suuriosa tyylin tunnusmerkkiä on juuri paksut lainit.

Luulempa että tämä mustien ääriviivojen käyttö johtuu siitä että porukka ottaa aina jonkin pikkuisen kuvan johon ei kuulu taustaa yleensä ollenkaan, joten johonkinhan sen kuvan pitää loppua. Itse kyllä henk.koht suosittelen isomman kuvan ottamista, siitä saa selkeämmän ja se säilyykin selkeämpänä kuin pikkuiset otokset.

Nyt taas parannellaan hetki ja loppurutistus vielä edessä :)

Hihaprojekti jatkui taas :) Tiistai 30.06.2009 23:10

Neiti Katla taas tänään neuloitti käsivarttani oikein urakalla 3,5 tuntia.
Tuntui namulta mutta nyt on pyörrettä taas lisää ja ihanan inha, pullea toukkanen käsivarren sisäpuolella <3

Kyllä se tatskan ottamisessa pahin vaihe on sen parantelu: kun tatskan rasvaa, sitä saa varoa koko ajan ettei se tartu minnekään, sitä jomottaa ja kuumottaa, et voi nojata sillä kohdalla mihinkään, vaatteet tarttuu siihen kiinni (kelmuakaan ei kannata koko ajan pitää jotta tatska saa ilmaa)
lakanat tarttuu siihen, väriä tarttuu edellämainittuihin ja sitten kun tämä vaihe on ohitse, alkaa se ruven kylväminen: sitä irtoaa jokapaikkaan, tatska kutisee helvetisti, voi olla että yöllä olet unissasi raapinut sitä jne...
Että sellasta. Se itse tatskausvaihe on pieni kusen luikaus verrattuna tähän vittumaiseen paranteluvaiheeseen.

... ja silti niitä pitää saada! :D

Enskerralla käsivarren alaosaa hinkataan, sitten hiha alkaakin olla viittä vaille valmis. Ja komea on!
Ihanaa kun Tuskassa moni vanhempikin ihminen tuli kehumaan että kaunista jälkeä =)
Mun valkoiset liljat vaan sai Tuska-vklopun aikana vähän kellertävää sävyä kun iho ruskettui jonkun verran, mutta se tasoittuu taas kun rusketus katoaa.

Kiitos Sinsparrow <3 Lauantai 13.06.2009 01:47

Joonas teki meistä "hevipöllöt" <3

Postiluukusta tuli iloinen kirje! Perjantai 12.06.2009 15:35

Pääsin opiskelemaan Diakonian Instituuttiin!

Musta tulee siis nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja kun valmistun <3

Tämä koulutus oli ensimmäisenä hakutoiveissani.
Eikä edes pistemäärä ollut pelkästään `hyväksytyn rajaa hipova` vaan jopa hyvät pisteet sain =)
Mulla oli hyvät vibat silloin pääsykokeissa siellä opettajan haastattelussa kun hän sanoi että olen ulospäin suuntautunut ja helposti lähestyttävän oloinen, ja että jos häneltä kysytään, hän näkisi minut ehdottomasti opiskelemassa kyseistä alaa, koska vaikutan siihen hyvin sopivalta.
Mielessäni kävi, että kunhan sanovat, että hakija lähtee hyvillä mielin, mutta kai se on totta kun valituksi tulin! <3

Nyt hyvillä mielin kohti kesää ja festareita!

&lt;sydän&gt; llä - J -

" This track is for you "Torstai 09.04.2009 04:09

Somewhere between time and space
Theres our place.

Take me to the moon, boy
Take me away from this all.

Into your arms
I feel safe to fall.

Kuvahaastis =DTiistai 24.03.2009 01:42

1. Mene neljänteen kansioon kuvatiedostoissasi
2. Valitse sieltä neljäs kuva
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä ihmistä tekemään sama

Kuva on otettu 2008 lokakuun lopussa kun ystäväni Emma tuli kuvaamaan minua.
Kuvassa olen poseeraamassa asuintaloni "hienossa" häkkihississä :D

Haastan:
Scorpius86
Ravenfall
Izmak
Dark-Whisper

Foreground to futureMaanantai 02.03.2009 00:26

Come to me,
Come above.

With eyes like Amsterdam,
your look is killing me.

But I don´t mind if I die like this,
cause now, in your arms, if I die
I would die in happiness.

Inject it in me
your slowly flowing morphine.

Stop the time, leave this world.

Come with me, behind the veils of darkness.
Let´s live for eternity