IRC-Galleria

Wycked

Wycked

~We are wild~ We are like young volcanoes~

Kaikkea sitäTorstai 10.11.2011 00:03

Ihanaa kun kävelin tänä iltana Porin pimeitä katuja niin jotkut ihaaaanat turkkilaiset huuteli mun perään. DO NOT WANT. D:

Syynä miksi siis katuja kävelin keskiviikkoiltana myöhään oli se, että kävin liittyen yhteen valinnaiseen kurssiin katsomassa leffan. Ruotsalaisen vieläpä. >> Joka sijoittui Suomeen ja ehti käydä sekä sisällissodan että jatkosodan kaikkineen läpi.

Vihasin.

En pidä sotaelokuvista muutenkaan, ja varsinkin Suomen (lähi)historia on niin ankeaa ja kurjaa ja inhottavaa, että mun ei tee mieli katsoa, miten sitä aina leffoissa tuodaan esille silkasta esille tuomisen ilosta. Jee, toiset oli köyhiä ja toiset syntyneet kultalusikka perseessä ja sitten teurastettiin kivasti toisiaan silmittömästi koston nimissä. Hyvä noista jutuista on tietää ettei historia toistaisi itseään mutta en jaksa tollaista verellä mässäilyä. Yh.

Ja muuten elokuvassa ei juuri tapahtunut paljonkaan mitään - paitsi vähän paneskeltiin ja ihmisiä kuoli ja hirveästi angstattiin puolin sun toisin. Paska leffa on paska.

Mutta onneksi tiesin odottaa että kyseinen elokuva ei todennäköisesti kohtaa näkemyksiäni hyvästä viihteestä, joten kävin myös Anttilassa leffaostoksilla tänään.

Mukaan tarttui Donnie Darko, jonka olen halunnut nähdä jo pitkään:

imagesqtbnANd9GcTFhT4e1FhcWAIh5ZEb3LaBDmIjJWgeKrsRexdKAYICai06M9sNqbY07gBQ.jpg

sekä itselleni siedätyshoitona tämä:

61hOK8PuzCL_SL500_AA300_.jpg

XD

Hei, se oli vaan 4 euroa, mun oli pakko. 8---D

Sekä lisäksi ostin The Hills Have Eyes 2:en. Tiedän sen olevan paska, mutta kun satun jo omistamaan ykkösenkin ja se lähti halvalla niin minkäs teet.

PS. Sumussa oli kiva ajella kotiin kun ei paikoittain nähnyt viittä metriä kauemmas eteensä. Siihen kun ois saanut vielä lisäksi pari hirveä loikkimaan tielle niin olis ollut päivä kruunattu. :P

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.