IRC-Galleria

Wycked

Wycked

~We are wild~ We are like young volcanoes~

Mulla ei ole elämääLauantai 27.11.2010 23:45

... Tai ainakin se on hyvin vähäistä, kun kurjaa eloani tällä planeetalla aina joka vuosi niin kovasti piristää mäkihypyn alkaminen. Eli aina kun ukot hyppää mäkeä, meikäläinen liimautuu töllön ääreen. :'D

Siihen saattaa olla syynä sekä se, että pidän urheilulajista että se miten paljon sairasta läppää mulla ja Ellulla aina löytyy lajiin liittyen. XD

Halvat on meikäläisen huvit...

Lauantai 27.11.2010 03:06

Joo no spämmitään nyt oikein kunnolla sitten Leijonakuningas-aiheisesti. Turhat blogimerkinnät kun on niitä parhaita. XD
Jeremy Ironsin ääni saa oikeesti kylmät väreet menemään pitkin meikäläisen selkää. :D

Mutta toisaalta saman tekee myös Jukka-Pekka Palon ääni suomenkielisessä versiossa.
Ehdottomasti mun lempilaulu leffasta, koska on ainoo, joka kuulostaa musta yhtä hyvältä myös suomeksi. Koska, sadly, useimmat (tai siis melkein kaikki) suomidubbaukset kusee.

Kuningas kuolee!Perjantai 26.11.2010 23:10

Päätettiin Ellun kanssa että nyt on sopiva hetki alkaa katsoa Leijonakuningasta.

En ookaan sitä hetkeen katsonut, saan taas nyyhkiä kun Mufasa kuolee ja samaan aikaan fanittaa Scaria.
Hivenen ristiriitaista ehkä. 8'D

hesufkhudcx!!Keskiviikko 24.11.2010 14:37

Pää pysy enää kasassa mulla. >_>

Niin paljon koulujuttui ettei muista edes kaikkii. Meinasin jumalauta unohtaa valinnaisen kurssin tehtävänpalautuksenkin mikä oli tänään. D; Mutta sit onneks muistin ja häthätää raapasin jostain kaks sivullista raiskatun tukitoimista ja muusta jänskästä. Saas kattoo tuleeko hyvä arvostelu, tuskin.

Ja niin kun mä viimeks kun raapustin hiki hatussa tehtävää viime hetkillä ettei palautusaika ehdi mennä umpeen vannoin, että se ei toistu. Niin varmaan. -_-

JoopsLauantai 20.11.2010 21:11

Just kohta Miikan synttäreille lähdössä Ellun kaa.

Siveyden sipuli absolutisti aka minä ei aio juoda tänäänkään kun on kuskina, mutta uskon että tulee silti olemaan mukavaa. :)

...Lauantai 20.11.2010 13:46

Tarvis kyllä vissiin alkaa ihan tosissaan taas napsia jotain rautatabletteja.

Olin eilen niin väsynyt koulussa, että silmät painu kiinni väkisin melkein koko ajan, ja kun tulin kotiin koulusta joskus yhden jälkeen, en jaksanut kun jotain safkaa heittää naamariin ja sit sänkyyn peittojen alle uinumaan.
Nukuin sit melkein yhtä soittoa johonkin iltakahteentoista asti, tai yötähän se jo on normi-ihmisille. Heräsin, söin jotain, valvoin pari tuntia ja sit takasin nukkumaan ja nousin tänään aamulla kymmeneltä. Eikä tuntunut missään.

Ei oo normaalin rajoissa enää tää mun nukkuminen, mulla ei tosiaan voinut olla noin paljon univelkaakaan alla, että se ton selittäisi. Ja nytkin tuntuu siltä kyllä, että voisin edelleenkin vetää unta palloon ainakin tunnin, parin verran. o_O
Eli veikkaan vakavanlaatuista anemiaa, se kun kuulemma väsyttää. Mitään vakavampaa tää toivottavasti ei ainakaan ole.

Ja siis mullahan diagnosoitiin anemia joskus kun vielä lukiossa olin ja mulle määrättiin sillon rautatableteita mitä söin noin vuoden verran... Ne mitään auttanut, söin uuden kuurin ja sit en enää lääkäriin mennytkään tarkastuttamaan että tehosko sillä kertaa. Ehkä mulla onkin ollut anemia non stop kaikki nää vuodet. -_-

I'm not.... a fucking drag queen!Torstai 18.11.2010 23:11

Kerrankin sellasta ohjelmaa töllöstä mitä viitsii katsoa.

Tai no joo en nyt tiedä, mutta ainakin meikäläisestä on hiton viihdyttävää katsella mekoissa ja meikeissä keikisteleviä miehiä. XD
Puhun nyt Voicelta/Tv Viideltä just tulleesta "Huippu Drag queen haussa" ohjelmasta. Täydellistä aivot narikkaan viihdettä ja ainakin jotain vaihtelua noihin tavallisiin Huippumalli ohjelmiin, kun ne on jo niin nähty. :'D

Mutta perkele kun ei niillä äijillä saa olla niin hiton hyvät sääret! Mitä ne niillä tekee? Ja miksei mun jalat näytä sellasilta? :/

No jooh. Kiitos vaan Mirvalle että kerroit tästä ohjelmasta, en ois muuten taas mitään tiennyt ja ois laatu jäänyt sivu suun. Reps. XD

MemeTiistai 16.11.2010 01:22

Juu eli Lazzilta tän pöllin kun oli taas tekemisen puutetta... :D
1 – Go to “wikipedia.” Hit “random”
or click http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
The first random wikipedia article you get is the name of your band.
2 – Go to “Random quotations”
or click http://www.quotationspage.com/random.php3
The last four or five words of the very last quote of the page is the title of your first album.
3 – Go to flickr and click on “explore the last seven days”
or click http://www.flickr.com/explore/interesting/7days
Third picture, no matter what it is, will be your album cover.
4 – Use photoshop or similar to put it all together.
5 – Post it with this text in the “caption” and TAG the friends you want to join.
Tulipas hieno, ainakin melkein...

VitutusgallupMaanantai 15.11.2010 02:57

Tämä on Vitutus-gallup.
Jokaisessa asiassa vituttaa joku.
Edes jokin pieni asia
Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota!

Mikä sinua vituttaa:
1. Talvessa - On kylmää ja märkää ja vaikka mulla ois kolmet villasukat päällekkäin ja hanskat kädessä sisälläkin niin aina on vilu. Paska sää ajaa autolla, lumen narskuna jalkojen alla ärsyttää ja sillon taas kun ei oo lunta, sataa joko vettä tai räntää.
2. Kesässä - On melkein aina liian kuuma, aurinko porottaa niin en voi mennä ulos ilman vahvaa aurinkorasvaa edes 5 minuutiks kun jo nahka kärventyy, plus saan auringosta ihottuman rasvankin kanssa.
3. Paikkakunnassasi - Kaikki tietää kaikki ja juorut liikkuu ääntä nopeammin. Käypäs edes viinakaupassa kerran keskellä viikkoa niin johan naapurit puhuu juopottelustas. Yöelämä rajoittuu ainoan ravintolan kantapulsujen kokoontumiseen ja 15-vuotiaisiin mopopoikiin ja -tyttöihin mitkä ryyppää torilla.
4. Naamakirjassa - Kummin kaiman serkun veljen tädin tyttären sedät yrittää lisätä sut kaveriksi ihan vaan saadakseen stalkata sun kaikki tekemiset.
5. Kännykässäsi - Akku aina lopussa vaikka ois just ladannut sen, ja jostain jännästä syystä sillä ei pysty lähettämään kuvatiedostoja, plus muistikortti ei oo ikinä toiminut.
6. Koulussa/Töissä - Koko ajan niin hemmetisti tehtävää koulus, miljoona tenttii, esseetä ym. väännettävänä ja sit pitäs opinnäytetyötäkin jo alkaa väsätä. Sekoaa. Ja työtä ei saa oikein mistään kun ei oo suhteita mihinkään suuntaan ja sen verran nirso olen että kassalle en mene vaikka sinne varmana pääsiskin.
7. Huoneessasi - Kaikki näyttää aina räjähtäneeltä vaikka ois siivonnut juuri.
8. Kavereissasi - Eri asiat ärsyttää toisinaan, eihän kukaan ole täydellinen. Erityisesti ehkä ärsyttää sellaset asiat kavereissa mitkä ärsyttää mua itsessänikin.
9. Radiossa - Samat biisit soi koko ajan. Ja kun ne biisit ei ole edes hyviä. Siksi en radiota kuuntelekaan.
10. Televisiossa - No kun ei ikinä tule mitään katsottavaa ja sillon kun tulee niin en muista katsoa.
11. Syntymäpäivässäsi - Keskellä kuuminta kesää. >_>
12. Vastakkaisessa sukupuolessa - Melkein kaikki. Ei tosin kaikissa miehissä, mutta useissa.
13. Musiikkikappaleissa - Jotkut nyt vaan on niin sontaa että tekeminen pitäs lailla kieltää, ja yleensä ne sontabiisit on just niitä mitkä jää soimaan päiväkausiksi päähän.
14. Korttipeleissä - Se etten osaa yhtäkään ja jotkut ihmiset ei usko etten jumalauta halua oppiakaan.
15. Kirjoissa - Jotkut on niin perseestä, että tekee mieli hakata päätä seinään mieluummn kuin lukea niitä. Etenkin nää kaikki vampyyrikirjat, mitä Twilightin myötä alko putkahtelemaan esiin joka tuutista. Ne myy vaan aiheen vuoksi, ei siksi että oikeesti olis hyviä. Ja kyllä, oon itse lukenut kokeeksi niitä, eli tiedän oikeasti mistä puhun.
16. Vaatekaupoissa - Liian kallista tai sit vaatteet on karseita rättejä. Plus edes sillon kun olin n. 15 kiloo laihempi en meinannut löytää päälle sopivia vaatteita kun kaikki suunnitellaan lantiottomille luukasoille. Kiitos siitäkin.
17. Naapurissasi - Mun naapurit on kaikki omalla tavallaan enempi tai vähempi ärsyttävii mut etenkin yks kateellinen ja utelias kyylä joka vihaa kissoja pitäs vetää hirteen munista.
18. Yössä - Kun ei ikinä saa sillon nukuttua.
19. Farkuissasi - Yhdet on liian kireet, yhdet liian löysät ja yhdet ihan kulahtaneet ja kamalat.
20. Juorulehdissä - Ei uskalla uskoo mitään mitä niistä lukee kun n. 90% ainakin on keksittyy.
21. Sudokuissa ja sanaristikoissa - Jos ei keskity kunnolla niin persiilleen menee.
22. Conan O'Brienissä - Kaikki vitsit ei vaan ole hauskoja - joskus melkein hävettää.
23. Aamussa - Se kun pitää herätä eikä saa nukkua puoleenpäivään.
24. Elukoissa - No vaikka se että ainakin meen kissat koko ajan kerjäämässä pöydän vieres ruokaa ja se ärsyttää. Ja sit semmoset koirat saa mut raivon valtaan mitkä haukkuu koko ajan vaikkei edes ole syytä siihen.
25. Kirkossa - Se, että on pakko uskoa johonkin suurempaan voimaan, en vaan käsitä miks pitäisi? Ja vaikka kirkko tekee paljon hyviäkin asioita oikeesti, niin jotkut ihmiset sen sisällä on läpimätiä ja etsii Raamatustakin vaan ne kohdat joilla tuomita toisia vaikka se ei ole todellakaan se idea.
26. Elokuvissa - Lopputekstien jälkeen tulevat yllätysloput joita et ikinä tajua katsoa. Liian pitkät alkutekstit. Scheisse musiikki. Yksi ärsyttävä/huono näyttelijä joka pilaa koko katselunautinnon. Ja se jos ei ole juonta nimeksikään ja se on koitettu korjata erikoistehosteilla.
27. Autoissa - Vanhemmissa autoissa on aina jotain vikaa ja uudet on niin kalliita ettei normaalilla ihmisellä ole varaa, ja bensakin tappaa hinnallaan...
28. Vanhemmissasi - Ne on niin vanhanaikasia ja ennakkoluulosia joissain asioissa.
29. Kengissä - Etten ikinä meinaa löytää mun isoihin jalkoihini sopivia. Ja kaikki kengät sattuu mun jalkoihin kun tarpeeks kävelee, sekä korkokengät että lättäkengät.
30. Ulkonäössäsi - Että yhtenä hetkenä näytän mielestäni ihan hyvältä ja seuraavana hetkenä kun katson peiliin niin muistutankin jo suohirviötä. XD
31. Ruotsissa - Kuulostaa rumalta ja on täysin hyödytön kieli Ruotsin ulkopuolella. Ei järjen hiventäkään pakkotuputtaa sitä kouluissa kun n. 1/5 sitä ehkä viitsii opiskella edes jokseenkin tosissaan.
32. Joulussa - Kaupallisuus, ärsyttävät joulurenkutukset joita joutuu kuunteleen yli kk putkeen ja hirvee stressi kaikesta viikkoja etukäteen, kunnes yks päivä ja sit se turhuus onkin jo ohi.
33. Horoskooppimerkeissä - No lehtien horoskoopithan melkein pitävätkin paikkansa... >_>
34. Uimahalleissa - Kloorin haju iljettää ja ties mitä oksettavaa siellä vedessä lilluu.
35. Kameroissa - Kun en ikinä melkein onnistu kuvissa.
36. Räppäreissä - Kuka tahansa voi sanoa olevansa räppäri vaikka ei osaa yhtään mitään kun siinä ei periaatteessa tarvi kun puhua.
37. Euroviisuissa - Musiikilla itsellään harvoin merkitystä voiton kannalta, naapurimaat vaan nuoleskelee toisaan hyvillä pisteillä.
38. Vanhuksissa - Etuilee jonoissa, on töykeitä, ja vaatii kunnioitusta nuoremmiltaan, eikä tajua sitä että kyllä se kunnioitus tarvii ainakin mun kohdalla ansaita.
39. Lapsissa - Mulla ei oo niistä mitään positiivista sanottavaa, joten en luettele kaikkia vikoja mitä niissä näen.
40. Sinussa itsessäsi - Saamattomuus, laiskuus, itsekurin puute.
Seurustelu & suhteet
Miten rakkauselämäsi sujuu? - Mulla on kiihkeistä kiihkein suhde mun tietokoneeseen.
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden 2010 aikana? - Tjaa, muutamaa...
Kuinka monta ystävää sinulla on? - Muutama, jotka voin laskea yhden käden sormilla.
Entäs kaveria? - No ne taas voi laskea kahden käden sormilla.
Ikävöitkö ketään? - En varsinaisesti, tai no muutamaa ihmistä en oo hetkeen kyllä nähnyt niin tekis mieli. :)
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - Tietääkseni en
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? - En
Onko ihastuksesi/rakkaasi saanut sinut itkemään? - Ei mun tietokone mua itketä. XD

Minä & minä
Nimesi? - Eeva
Mitä haluaisit juuri nyt? - Kahvia
Mikä sinusta tulee isona? - Varmaankin hullu kissanainen.
Haluatko puutarhan? - Toki, että voin sitten ihastella rehottavia rikkaruohoja - eli en.
Entä miehen? - No ei kiitos, enkä myöskään naista tai mitään välimuotoakaan (? XD), kiitos kysymästä. :)
Oletko mustasukkainen? - En oikein osaa olla.. :/
Inhottava tunne, vai mitä? - No kyllähän se taitaa olla.
Oletko nainen vai mies? - Ulkoisesti nainen, mutta ajatuksiltani kallistun usein miehen puolelle. XD
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - Joskus olen ja joskus en.
Mikä on mielestäsi paras osa itsessäsi? - Silmät, koska mulla on luonnostaan pitkät ja kaartuvat ripset.
Kuinka pitkä olet? - 167 cm
Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? - Pahasti? Mä mursin varmaan lukioaikana muistaakseni pikkuvarpaani, lasketaanko se? XD

Vastakkainen sukupuoli
Kumpi, vaaleat vai tummat hiukset? - Tummat
Millaiset hiukset? - Ei sen niin väliä, kunhan ei liian lyhyet tai rasvaset.
Tyyli? - Ei silläkään niin väliä mut hoppareita en kato kyllä päinkään. Rokkarityyliset kai eniten vetoaa ulkonäöllisesti.
Minkäväriset silmät? - Mieluiten tummat mut ei sen niin väliä.
Entä minkätuoksuinen? - Kunhan ei ole kylpenyt partavedessä tai haise hieltä niin en valita.
Luonne? - Semmonen jonka kanssa pystyy tappelemaan kun vituttaa. Ei tohvelia siis.
Mamis vai vittuileva? - Vittuileva sopivalla tavalla ja sopivissa määrin.
Romanttinen vai neutraali? - Neutraali, kosken oo itsekään romanttinen. Rakkauskirjeet sais mut juoksemaan huutaen karkuun.
Nuorempi vai vanhempi? - Vanhempi mieluummin.
Hyvät hampaat vai hyvä iho? - Uh... No jos sanotaan niin että sellanen kultanen keskitie molemmissa ois hyvä. En vaatisi täydellisyyttä mut ei sekään hyvä ois jos suusta löytys vuoristorata (Toshiya, anyone?) tai naamaa ei löytäs finnien alta. XD

Muut
Unelma-ammattisi? - Homoerotiikkaan erikoistunut kirjailija. Eiku siis.... X'D
Unelmatalo? - No ei sillä nyt niin merkitystä, kunha isompi ois kun yksiö.
Aiotko jäädä asumaan Suomeen? - Aion, mutta voisin mä esim. Englannissa tykätä hetken asua, jokin siinä maassa vaan kiehtoo.
Jos et, minne? - Se Englanti tossa tuli mainittuu.
Kumpi, olisit kuuluisa vai rikas? - Rikas, kuuluisa en haluaisi olla mistään hinnasta.
Millaisessa talossa haluaisit asua (omakotitalo, kerrostalo, rivitalo jne.) - Kerros- tai rivitalo kävis mulle, koko ikäni omakotitalossa asuneena tiedän että siinä on ne omat murheensa.
- Millainen olo sinulla on juuri nyt? - Uninen
- Mikä paita sinulla on päälläsi? - Raidallinen villapaita
- Miltä hiuksesi näyttävät? - Lättänöiltä ja sähköisiltä
- Mitä biisiä kuuntelet? - Yumi Kimura - Itsumo nando demo: Always with me (eli Henkien kätkemän lopputunnari)
- Mitä söit viimeksi? - Makaronilaatikkoa
- Millainen sää siellä on? - Ainakin hetki sitten satoi loskaa.
- Mitä oot tehny tänään? - Ollut koulussa ja meen Ellun tukena roikkunut käytävillä kun se oli pääsykokeissa, käynyt kaupassa ja kirjastossa, ostanut kengät ja kuskasin Ellun tossa kuuden aikaan Latvoille.. Semmosta.
- Viimeisin uni, jonka muistat? - No kun en muista. 8D
- Kenelle puhut juuri nyt? - En kenellekään
- Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa? - 77
- Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - Musta. Kuten sieluni! >:D
- Oletko koskaan melkein kuollut? - En tietääkseni
- Millaset sukat sulla on nyt jalassa? - Mustat missä on kukkakuvioita.
- Mikä saa sinut iloiseksi? - Kaverit, hyvät leffat, hyvä musiikki, ruoka (XD), se kun saa jotain vietyä loppuun asti, ym.
- Millä paikkakunnilla olet asunut? - No en muualla kuin täällä perämettässä.
- Oletko koskaan voittanut palkintoa? - Jotain jostain joskus.
- Tulevaisuutesi? - Valoisa tietysti, tai niin ainakin toivon.
- Tykkäätkö tanssista? - En mistään varsinaisesta tanssista, yleisestä musiikin tahdissa heilumisesta kyllä. Oon liian kömpelö ja huonomuistinen, että oppisin ikinä mitään oikeita tansseja.
- Mitä kuuntelet nyt? - Fall Out Boy - America's Suitehearts
- Mitä shampoota käytät? - Sitä mitä sattuu käteen osumaan hiuksia pestessä.
- Mitä pelkäät eniten? - Tällä hetkellä pelkään eniten sitä, että nukun huomenna taas pommiin kuten usein on käynyt mulle kouluaamuina liian univelan vuoksi. Yeah I know. Lame. :D
- Omistatko oman kännykän? - Ei kun varastin :'D
- Millaisen? - Semmosen ikivanhan Nokian missä on akku koko aika lopussa vaikka sen ois just ladannut...
- Oletko koskaan katkonut luitasi? - Murtanut olen, en katkonut.
- Entä mitä kuuntelet nyt? - Minmi - Shiki no uta
- Kuka on mölyisin kaverisi? - Tjaa-a, en mä tiedä, ole silleen tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota. Lazzin kanssa ainakin saadaan mölyä aikaan? 8D
- Kuka on kaverisi? - Minä ite!
- Kelle puhuit viimeksi? - Meen äidille jotain sanoin.
- Vieressä viimeksi nukuit? - Öh... En mä muista.
- Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - En muista sitäkään. XD
- Hiukset haluaisit itselle? - Leikkauksesta niin tiedä, mutta kirkkaan punaset kelpas taas pitkästä aikaa.
- Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu? - Oman, en mä lue muiden viestejä.
- Vanhempia oot viimeksi halannu? - Omiani
- Luona oot viimeksi ollu yötä? - Sennin

Tää vai toi
- Lumi, aurinko vai sade? - Enkö voi valita pilvistä kun en perusta noista mistään?
- McDonalds vai Burger King? - No ei kumpikaan.
- Komediat vai kauhuelokuvat? - Molemmat menee, eri mielentiloissa tosin.
- Kivi, sakset vai paperi? - Sakset
- Kesä vai talvi? - Kesä
- Makea vai kitkerä? - Kummatkin
- Muta- vai kivipaini? - Mitä helvettiä on kivipaini?

Milloin viimeksi...
- Halasit kaveriasi? - Lazzia halasin keskiviikkona. :)
- Autoit kaverisi pulasta? - Määrittele pula?
- Kaverisi auttoi sinut pulasta? - Mä ikinä oo pulassa!