IRC-Galleria

Yösydän

Yösydän

väsyttää

Jonnenjoutavaa jorinaa...Lauantai 28.07.2007 20:34

Nyyh... Miks tuntuu siltä et kesä olis jo ohi? Jotenkii elokuuta ei vaan osaa mieltää vielä kesäksi kun joskus aikoinaan se tarkoitti sitä et koulut alkaa ja kesäloma oli ohi =( Nyt elellään tän kuun viimeisiä päiviä ja sit pitäs alkaa sen inkkarikesän, sitähä on kovasti elokuuksi povattu.. Saas nähdä kui käy. Ja nyt voi sit alkaa tietty miettiä, et mitä sitä suunnittelikaan keväällä ja alkukesästä tekevänsä tämän kesän aikana. Nyt olis viime hetket alkaa toteuttaa noita tekemättömiä juttuja.. Onnin kans piti puuhastella kaikenlaista kivaa ja viedä erilaisiin paikkoihin, järjestää laatuaikaa yhdessä ku vauva vie niin paljon toisen huomiosta. Varmaan kamala tilanne pienelle pojalle, joka on tottunu olee äidin oma pieni kulta, ainokainen. Siitä jaksaakin muistuttaa monta kertaa päivässä, että Onni on äidin kulta ja Äiti on Onnin kulta =D Niinhän se on, miun oma pikku murunen..

Maanantaina Helmistä tuli 5 kk:n ikäinen neitokainen ja eilen Onnista 2 v 9 kk:n ikäinen pojan viikari. Kyllä ne ovat niin ihastuneita toisiinsa, että sydäntä lämmittää katsoa lapsukaisten keskinäistä lämpöä ja puuhastelua. Onni odottaa kovasti sitä, että Helmi lähtisi liikkeelle. Kyllähän se kovasti "ryömii" nenä maassa eteenpäin ja ottaa välillä konttausasennon ja menee takaperin taaksepäin. No niin se tais Onnikin mennä ekaksi pakittamalla, kunnes keksi miten eteenpäin mennään. Jos Helmi lähtee kohta liikkeelle, se tarkoittaa taas sitä älyttömän tarkkaa lattioiden imuroimista ja puunaamista. Pitää huolehtia ettei oo kamalasti kissankarvoja (en haluaisi niitä omaan suuhunikaan), pieniä leluja, marsun heinää tms.

Mitään ihmeellistä ei Helmin kehityksessä ole tapahtunut eikä yhden yhtä hammasta ole vielä ilmestynyt vaikka ne kovasti vaivaavatkin. Välillä maistuu maito hyvin, välillä huonommin, mut ei huolta, kun vararavintoa onneksi riittää.. Sylissäkään ei millään kestä paikallaan vaan koko ajan on menossa. Kädet ja jalat vispaavat sellaista tahtia. Istuma-asento ei ole enää riittävä vaan jatkuvasti pitäisi olla seisoma-asennossa. Toista ei vaan jaksa kovin pitkään pitää käsien varassa. Hyppykeinu vois olla ihan kiva laittaa paikalleen mut ei taida ihan vielä riittää ikä siihen. Niitä olis kyllä oikein kaksin kappalein. Onnilla ei keretty sitä edes käyttää ku tuntu typerältä ajatukselta laittaa sitä siihen, ku pikku-ukko taapersi itse tukea pitkin eteen päin. Noh, pitää katsella et mitä kivaa sille tytön tylleröiselle keksisi. Hitsi kohta saa kaivella ensiaskeltuolinki jo esille, ei siihenkään enää oo kovin pitkälti kun sen aika koittaa. Voi kun ne kasvavat niin nopeasti... Onkohan se aina kerta kerralta nopeampaa..

Kantoliina on kyllä tosi kätevä kapistus. Huggiksen saan nykyään joten kuten laitettua, mutta helpoin on Eden Mei Tai ja Kanga-reppukin menettelee. Mut toi Eden on tämän hetkinen suosikkini, helppo ja nopea.. Ja Helmi nukahtaa kyydissä tosi nopeasti, ei tarvii kävellä kuin huoneesta toiseen ni voi olla jo täydessä unessa. Siitä onkin helppo siirtää omaan sänkyyn tai vaunuihin. Oikeastaan hugga on melkein turha, kun en jaksa niiden sidontojen kanssa tapella, kun se tuntuu aina jäävän vähän lörpöttämään.. Varmaan ku sisukkaasti sitoisi niitä sidontoja niin se lähtis sujumaan. Mut ei jaksa ja toi Mei Tai tekee tuon homman niin helpoksi. Patapumin kantoreppu on tulossa varmaan ensi viikolla, sen ajattelin ottaa käyttöön vähän laajemmaltikin jos on hyvä ostos. Sitä varmaan mieskin suostuisi käyttämään ;) Toi Eden Mei Taikin menisi selkäreppuna, mut luulen et toi Patapum on helpompi laittaa selkään loppujen lopuks. Ja on ihan kiva jos pystyy vaihtelee noita kantovälineitä kun niitä kerta löytyy..

Hih, ja sit tää on hurahtanu kestovaippoihin enemmän. Kotosalla niitä tulee käytettyä enemmän kun en ole vieläkään oikein sinut ajatuksesta, että kantelisin kakkavaippapussia ympäri kyliä. Eli kauppareissuilla (ainakin silloin kun tiedän että on pidempi reissu), kyläreissuilla ja öisin käytän kertiksiä. Kotona koitan käyttää kestoja, mut vaippoja on toistaiseksi niin vähän, et kierto ei oikein toimi... Eli joudun pesemään vaippoja päivittäin.. Lähinnä käytössä on taskuvaippoja (Fuzzi Bunz ja Wonderoos), S-koon Fuzzit ovat jääneet pieniksi ja aio:ja (Magic-Alls) oli 3 ja nekin ovat jääneet pieniksi. M-koon fuzzeja löytyy muutamat ja yks petite ja sit noita Wonderooseja kait joku 3 eli lisää pitäs hommata. Valmiina meinasin ostaa muutaman DreamNappyn taskuvaipan ja sit yllätys yllätys, meinaan itse koittaa ommella. Pul-kangasta ja kuivaliinaneuloskangasta löytys jo, mut tarrat ja kumpparit ovat vasta tulossa.. Ajattelin tehdä vähän isompia vaippoja, jotta menisivät vähän pitempään. Tosin nythän tuo kasvu alkaa jo pikku hiljaa hidastua eli vaipatkin menee pidempään. Mut ajattelin et jos tekis jotain jotka menevät 8-9 kilosta ylöspäin. Eli kestovaippojen ompeluprojekti olis tässä lähiaikoina edessä.. Ehkä jo ens viikolla.. Hih, vaippasavotta... Ja viel poropeukalo niitä tekemään =)

Nii joo, yhden bataatin kävin jo kaupasta ostamassa, et jospa vaikka rupeaisin siitä sosetta väsäämään Helmille.. Nyt sais neuvolan mukaan jo alkaa pikku hiljaa totuttaa niihin, vaikka kasvaa hyvin pelkällä rintamaidolla. Pelkäävät vaan, ettei totu lusikalla syöttämiseen kun lusikkaherkkyyskausi menee ohi. Ja kai ne vauvat tässä paikkeilla maistelevat mielellään uusia makuja. Noh, ei Onninkaan kans tuo ollut mikään ongelma. Nyt sille ei vaan oikein maistuis muut ku herkut... Kuulunee kai tuohon ikään... =)

Tsuppi duppi duuuuuuu!Torstai 24.05.2007 16:31

Helmi täytti eilen jo 3 kk =O jestas mite toi aika on tollei menny.. Toisaalta jos ajattelee niin synnytyksestä tuntuu olevan jo ikuisuus... Helmihän on aina ollut tossa, iha niiku Onniki...Iha niin pitkään ku muistan ajassa taaksepäin =) On se aika vaan ihmeellinen määrite.. Toisaalta tuntuu et synnytyksestä olis menny vähintään vuosi ja mut sit toisaalta tuntuu et kuitenki se on viel iha pieni.. Ja niinhän se tietenki on. Eihä tota ikää oo viel juuri nimeksikään ja silti tuntuu et tää vauva-aika menee ku siivillä.

Eilen käytii rannalla kävelee.. Siinä istuin penkillä ja tuijotin järveä.. Ja samalla tunsin jotain suunnatonta ikävää ja surua.. Kesä ei oo vielä edes saapunu ja siinä mie jo surin, et kohta se on ohi. Iha niiku jo ennakkoon, koska tähän ikään mennessä en on jo oppinu et se menee vilauksessa ohi. Periaatteessa elellään kiireetöntä aikaa, mut silti tuntuu et ajalla on kiire mennä eteenpäin =/ No jos se kesä nyt tulis sieltä ja jos surisin näitä ohimenoja vast sit ku se on oikeesti menny ohi.. Sit joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, joskus syyskuun loppupuolella. Mut jos jotain saan toivoa ni tulis nyt sit ees mukava, lämmin ja pitkä kesä =)
ÄIDIN SANAT
LAPSELLE

Annoin sinulle elämän, mutta en voi elää
puolestasi. Voin opettaa sinulle asioita,
mutta en voi pakottaa sinua oppimaan.
Voin antaa sinulle suunnan, mutta en voi
olla aina suunnistamassa kanssasi.

Sallin sinulle vapauden, mutten voi vastata
vapauksistasi. Voin opettaa sinua erottamaan
oikean väärästä, mutta en voi aina päättää
puolestasi.

Voin hankkia sinulle kauniita vaatteita,
mutta en voi tehdä sinusta kaunista sisältä.
Voin tarjota sinulle ohjeitani, mutta en voi
hyväksyä niitä puolestasi.

Voin opettaa sinulle arvostusta, mutta en
voi pakottaa sinua kunnioittamaan. Voin
auttaa sinua tavoitteiden asettamisessa,
mutta en voi saavuttaa niitä puolestasi.

Voin kertoa sinulle ystävällisyydestä, mutta
en voi pakottaa sinua olemaan hellä. Voin
neuvoa sinua ystävien valinnassa, mutta en
voi valita heitä puolestasi.

Voin varoittaa sinua maailman synneistä,
mutta en voi olla moraalinvartijasi. Voin
kertoa sinulle miten eletään, mutta en voi
antaa sinulle ikuista elämää.

Äiti rakastaa sinua. Aina ja ikuisesti.

-Tuntematon - suomentanut JAS

Älä ota kesäkissaa...Keskiviikko 16.05.2007 20:39

Mökille jätetty

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.

-Liisa Aaltonen-

Joku sanoi....Keskiviikko 16.05.2007 20:36

Joku sanoi, että äiti on ammattitaidoton työntekijä
. . . joku ei ole koskaan kylvettänyt kiemurtelevaa pienokaista.

Joku sanoi, että kestää noin kuusi viikkoa palautua normaaliin, sen jälkeen kun lapsi on syntynyt
.... joku ei tiedä, että kun sinusta on kerran tullut äiti, “normaali” on historiaa.

Joku sanoi, että äidin työ on nenien pyyhkimistä ja vaippojen vaihtamista
…. Joku ei tiedä, että lapsi on paljon enemmän, kuin vain kuori, jossa hän elää.

Joku sanoi, että opit äidiksi vaistonvaraisesti
. . . joku ei ollut vienyt koskaan kolmevuotiasta ostoksille.

Joku sanoi, että äitinä oleminen on tylsää
. . . joku ei ollut koskaan istunut juuri ajokortin saaneen teini-ikäisen kyydissä autossa.

Joku sanoi, että opettajat, psykologit ja lastenlääkärit tietävät enemmän lapsista, kuin heidän äitinsä
. . . joku ei ole investoinut sydäntään toiseen ihmisolentoon.

Joku sanoi, että jos olet ”hyvä äiti”, lapsesta tulee ”kunnollinen”
. . . joku ajattelee, että lapsi on kuin paketti kipsiä, jonka mukana tulee ohjeet, muotti ja takuu.

Joku sanoi, että äitiys on jotain, mitä teet vapaa-aikanasi
. . . joku ei tiedä, että kun ole äiti, olet äiti KOKO ajan

Joku sanoi, että ”hyvät” äidit eivät koskaan korota ääntään
. . . joku ei tullut koskaan takaovelle nähdäkseen juuri, kun hänen lapsensa heittää golfpallon naapurin keittiön ikkunan läpi.

Joku sanoi, että ollakseen äiti ei tarvitse koulutusta
. . . joku ei ole ikinä auttanut neljäsluokkalaista matematiikan tehtävissä.

Joku sanoi, että viidettä lasta ei voi rakastaa yhtä paljon, kuin ensimmäistä
. . . jollakin ei ole viittä lasta.

Joku sanoi, että äiti voi löytää kaikki vastaukset lastenkasvatus kysymyksiinsä kirjoista
. . . jonkun lapsi ei koskaan täyttänyt sieraimiaan pavuilla.

Joku sanoi, että vaikein osa äitiydestä on synnytyskivut ja synnytys
. . . joku ei ollut koskaan katsellut, kun hänen “vauvansa” nousee bussiin ensi kertaa mennäkseen eka päiväksi esikouluun.

Joku sanoi, että äiti voi tehdä työnsä silmät suljettuina ja yksi käsi selän taakse sidottuna
. .. . joku ei ole koskaan valmistanut seitsämää kikattavaa partiolaista myymään keksejä.

Joku sanoi, että äiti voi lakata huolehtimasta, kun hänen lapsensa menee naimisiin
. . .joku ei tiedä, että avioliitto lisää uuden pojan tai tyttären äidin sydänlankoihin.

Joku sanoi, että äidin työ on tehty, kun hänen viimeinen lapsi lähtee kotoaan
. . . jollakin ei ole koskaan ollut lapsenlapsia.

Joku sanoi, että äitiys on lisuke elämän lautasella
. . . joku ei tiedä, mikä on täyttävää.

Joku sanoi, että äitisi tietää, että rakastat häntä, joten sinun ei tarvitse kertoa sitä hänelle
. . . joku ei ole äiti.

[Ei aihetta]Lauantai 14.10.2006 22:09

TÄMÄNHETKINEN:

1. Sijainti? - Porukoilla :D
2. Opiskelu/työpaikka? - toistaiseksi myyjänä, tosin tällä hetkellä olen kotiäitinä, koska olen hoitovapaalla työpaikastani.
3. Vaatetus? - Villapaita ja farkut
4. Olotila? - nälkäinen...
5. Musiikki? - hiljaisuus ja tietokoneen hurina
6. Ärsytys? - nuha..
7. Ilon aihe? - tänään ollaan oltu avon kans 3 vuotta yhdessä
8. Ihastus? -Ehkä ennemminki rakkaus..
9. Ajatus? - pääsisinpä pian kotiin..
10. Mieliteko? - Chilijuustopähkinät tai juustosnacksit =O

VIIMEISIN:

1. Humala? - 20.5. eli siskon synttärikemuissa
2. Automatka? -tunti sitten tultiin pieneltä maaseutukierrokselta.. Eli käytiin heittää rundi parikkalan kautta Savonlinnaan, sieltä Sulkavalle ja Imatralle ja takas Lappeenrantaan..
3. Kalenterimerkintä? - Viime viikolta löytyy.. Tosin menoja olen merkkaillut ens kuun alkupuolelle asti
4. Elokuva? - Perjantaina tuli kolmoselta Pelon Hetki
5. Tekstiviesti? - Esalle
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - 3.10. Äitipolilla
7. Vaateostos? - Villapaita...
8. Matka? - jääkaapilta tietokoneelle..
9. Pettymys? - väliaikainen paikka irtoaa hampaasta ja taas pitää soittaa aikaa hampilääkärille ku seuraava aika on vast melkei kuukauden päästä..
10. Unohdus? -Ei muistu mieleen.. Öh, olen tainnut unohtaa mitä olen unohtanut ;)

SEURAAVA/TULEVA:

1. Keikka/konsertti? - Jos eput keikkailevat täällä meillä päin, ni sitä haluaisin käydä katsomassa, kun jäi viimeeksi väliin.
2. Yöpaikka? - kotona
3. Ostos? - huulirasva
4. Rahanlähde? - lapsilisä ja sen jälkeen kotihoidontuki ja Lpr-lisä
5. Tavattu ystävä? -Katja R.
6. Soitettu puhelu? - En ole suunnitellut soittavani kenellekään.
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - varmaan meen kahville
8. Juhlan aihe? - Onnin 2 v. syntymäpäivät kuun loppupuolella
9. Lupaus? -liikkua vähän enemmän

LEMPI:
1. Jogurtti? - vaniljajogurtti
2. Tupakkamerkki? -ei onneksi enää mikään
3. Piirretty elokuva? -Bampi tai Nalle Puhit.. Ja Jaki ja nuka -sarja oli aikoinaan kova sana.. Nii ja pojan kans katsotaan kovasti Henri Haisulia. Iteki oon alkanu tykätä kans
4. Itsetehty ruoka? - Fetasalaatti ilman oliiveja ja kinkkupiirakka tai muu suolainen piirakka..
5. Rakkauslaulu? -Joutsenlaulu
6. Baari/Ravintola? - Ei ole sellaista ollut pitkiin aikoihin.
7. Auto? - niitä on monia, vanhoja ja uusia
8. Sunnuntain viettotapa? -koitetaan ottaa niin rennosti kuin pystytään, syödään hyvää ruokaa, ulkoillaan tai käydään autoajelulla
9. Ruokakauppa? - ei ole suosikkia
10. Levyn kansi? - en oo ajatellut asiaa..

EPÄMIELUISIN:

1. Virvoitusjuoma? - joku fantan mauista oli iha p:stä
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - ei tuu mieleen.. Kelan kans asioiminen, mut kai se on sitä samaa asui missä vaan..
3. Herätys? -kun herää kesken makeiden unien
4. Suudelma? - jokunen on sattunut kohdalle.. epämieluisin on kai sellainen, jossa nuollaan koko naama tai työnnetään kieli syvälle kurkkuun
5. Karkki? - ei tuu mieleen, joitakin inhokkeja on kyl
6. Puoli itsessä? - pitkävihaisuus
7. Sairastettu tauti? - tämä flunssan poikanen
8. TV-ohjelma? -Poliittiset jutut, ja jotku sketsisarjat jotka eivät jaksa naurattaa
9. Alkoholijuoma? - Omenaviini
10. Kieli? - oon aina tykänny kielten opiskelusta, mut jos täytyy valita niin ehkä englanti tuntuu kaikkein tylsimmältä

[Ei aihetta]Perjantai 13.10.2006 18:19

Haaste a la Queen of Pain

Valmistaudu kysymyksiin. Oletko valmis? - Aina valmiina kuin partiotyttö ;)

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? - Ehdottomasti tummat..

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? - Ei sillä sinäänsä väliä ole, mut mielummin kuitenkin pidempi.. Ennen haaveilin "nallekarhusta" eli isosta ja turvallisesta sylistä. Mut kyllä saman asian ajaa vähän pienempikin syli =)

Inhoatko ketään tällä hetkellä? - Harvemmin inhoan.. Joidenkin kans kemiat osuu vaan vähä huonommin yhteen ku toisten kanssa ja sen tosiasian kanssa on vaan elettävä..

Rakastatko ketään juuri nyt? - Joo..

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä? - Kyllä vain ja olo onkin rakastettu ja onnellinen =)

Ikävöitkö ketään? -En varsinaisesti, välillä tulee sellainen olo kyl.

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) - Siskoa, ku on nii kaukana.

Oletko mustasukkainen? - No en juurikaan. Joskus olen ollut, nykyään en jaksa. Ku ei se hyödytä mtn kuitenkaan. Siihe menee vaan turhaa energiaa... Oonko sit laiska vai mikä..

Paras ystäväsi? - Jaana, ja sitä tuuraa välillä tuo avokki, mut ei se oo sama juttu.

Mitä teet v.loppuisin? -Sitä samaa kuin arkenakin eli kaitsen ja hoidan poikaani ja siivoan.

Oletko hyvä koulussa? - Keskitasoa varmaanki. Kielissä olin hyvä.

Lempiaineesi koulussa? - Kielet, erityisesti ruotsi (olenkohan jotenki poikkeava) ja köksä

Mitä kouluaineita vihaat? - Matematiikka, maantieto, fysiikka, kemia. Siinä varmaan ne pahimmat..

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - En ainakaan muista.. Tai no kerran oli aika lähellä. Joku iski ku salama.

Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - Eivät onnistu. Aina kamala ikävä ja miettii mitä se toinen tekee. Onneton voi olla muutenki.

Onko sinua koskaan petetty? - Joo.

Mitä mieltä olet irc-galleriasta? - Iha jees. Täälläki käyn lähinnä vaa juttelee siskon kans..

Onko sinulla kuvia ii2? - Eip.
Jos on niin nick? -

Onko sinulla webkamera? - Ei oo, mut oon meinannu hankkia. Sit joskus. Kai.

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa? - Pojan syntymän jälkeen aloin latoa noita fotoja tonne. Siitä se alko eli pian pari vuotta.

Onko sinulla vip? - On mut nyt taitaa olla vippi katkolla, pitäs ostaa lisää aikaa, ku oli vaan sellainen parin kuukauden jakso.

Kuinka pitkä olet? - 157 cm.

Mitä vihaat itsessäsi? -En vihaa, mut inhoan ja ärsyän kyl.. En jaksa luetella, ku sitä listaa riittäis ja ku se on kuitenki ulkonäkö painotteista enkä toisaalta välitä paskan vertaa miltä näytän. Mut nainen ku oon ni tietty pitää olla aina vähän tyytymätön. Luonteesta varmaan kärsimättömyyttä.

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa? - Tavallaan ehkä mieluiten taajaman ulkopuolella. Siis maaseudulla, mutta lähellä kaupunkia. Siis joku 10 km kaupungin ulkopuolel.

Lempieläimesi? - Kissa..

Mitä eläintä itse muistutat eniten? - En mie tiiä..

Lempinumerosi? - Seiska.

Keneen luotat parhaiten? - Sellaisia on 3.. Eli sisko, sekä isä ja äiti. Vähän tilanteesta riippuen. Siskolle kerron kaikki arkaluontoisimmat asiat tai kun haluan mielipiteen joltain joka ajattelee samantyylisesti kuin itse tai on lähelle saman ikäine. Iskään luotan monesti käytännön asioissa ja tietopuolen asioissa. Äiti on sit muuten monesti sellainen, jolta saa tukea joissain asioissa.

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä? - Ei oo.

Mitä harrastat? - Neulomista, netissä surffailu ja kävelyä rattaiden kanssa (siis poitsu istuu tietenki kyydissä)

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan? - Nykyään siinä klo 22- 23, ei jaksa vaan olla hereillä ku joka aamu herätään klo 6-7. Ennen saatoin valvoa neljään aamuyöllä eikä ylösnousu tuohon samaan aikaan ollu mikään ongelma.

Kadutko mitään suhteitasi? - Välillä tuntuu siltä, et olis ollu parempi jos ei olis jonku kans ollu. Mut toisaalta en olisi nyt tässä tilanteessa tai en olisi tämä sama ihminen mikä nyt olen.

Oletko tyytyväinen tän hetken tilanteeseen? - Olen kyllä. Vaikka aina jotain pientä nitistävää löytyy, mut se kuuluu elämään.

Kirjotatko runoja? - En.

Lempivärisi? - Musta, valkoinen, koboltin tai sähkön sininen, tai oikeastaan kaikki sinisen sävyt.

Oletko matkustanut laivalla/minne? - Tallinnaan, Viipuriin, Ruotsiin, Ahvenanmaalle.

Horoskooppisi? -Kala. Kiinalaises taidan olla kissa mut muistaakseni jonku mukaan se on yhtä kuin jänis.

Millainen luonne sinulla on? - Kuin enkelillä =) Olen kuulemma sellainen luonne, että olen aina tavallaan ääripäät.. Joko enkeli tai sitten täys piru.. Sellaista välimuotoa ei kuulemma oikein ole...

Millasista elokuvista tykkäät? - Nyyhkyleffat, tosielämään perustuvat. Ja ehdottomasti kauhu.

Oletko koskaan liftannu? - Silloin nuorempana.

Omistatko mitään kulkuneuvoo? -öh... Polkupyörän. Ja tavallaan osan mieheni autosta, koska nimeni on yhdessä pankin paperissa.. Tai no itseasiassa useammassaki.

Onko sinulla saldo puhelimessa? - Ei.

Jos ei, mikä on suurin laskusi? - Huntin paikkeilla. Nykyään kolmeskympis.

Viimeisin viesti minkä olet saanut? - Heips kulta, taidatte olla tei porukoilla? Mie just tulin. Ajattelin pikku tirsat ottaa. Eli ukkokulta kyseli perään.

Onko puhelimessasi turhia numeroita? - Oli, ei oo enää. Just viime viikol poistin sellaiset pois.

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? - Paita, rintsikat, farkut ja sukat..

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella? - käyn vauva-lehden ja kaksplussan keskustelupalstoilla, irc-gallerias, meses, kuhan vaa surffailen joka puolella.

Onko sinulla meseä? Jos on niin ossa? -on.

Mitä ajattelet juuri nyt? - Jokoha kohta saisin kahvia ja mielellään täytekakkukahvit vaikken tuosta makeasta nii hirveästi diggailekaan..

Paljonko kello on juuri nyt? -15:19
Ootko tehnyt montakin yhteisöö tähän mennessä? - Yhden. Mut poistin senki.
Kuka soitti sinulle viimeksi? - Äiti..

Kaikki oli hyvin =)Keskiviikko 06.09.2006 20:27

Pitkästä aikaa.. kävin elokuun 30. päivä neuvolalääkärissä ja kaikki oli hyvin ja sydänäänet kuuluivat jälleen voimakkaina =) Ihana kuulla se pieni syke =D Oma pieni kulta se siellä pitää meteliä ja nyt odotellaan vaan niitä ensimmäisiä liikkeitä... Keveitä hipaisuja, kuin perhosen siiven hipaisuja tai joku ihan kevyesti höyhenellä kutittelisi tai pieniä, suloisesti poreilevia ilmakuplia =) Se aika alkaa olla jo aika lähellä.. Perjantaina on viikkoja täynnä 15 ja sit alkaa samalla 16 rv.. Ei oo puoliväliin kovin paljoa matkaa.. Ja rakenneultrakin lähestyy.. Ei oo enää aikaa kuukauttakaan. Sitä ennen on ikävä kyllä yksi hammaslääkärikäynti eli juurihoitoa jatketaan taas =( Sen verran lääkäri sano, et jos kohdun kokoa pitäisi kuvailla, niin hän sanoisi, että se on hieman normaalia pienempi. Mutta voi olla, että se johtuu siitä, että sikiö voi olla nuorempi kuin mitä kuukautisista on laskettu koska kuukautiskierto on ollut vähän pidempi kuin normaali. Siis viikon verran vois olla nuorempi sikiö, mut ei kuitenkaan yhtään sen nuorempi, koska muute ne sydänäänet ei olis kuuluneet siinä ekassa neuvolassa.

Tänään aloitettiin Onnin kanssa perhekerho. Onni niin kaipaa muiden lapsien seuraa ja lähipiiristämme ei lapsia juuri löydy, joten näitä lapsikontakteja on haettava jostain muualta. Tosi yllätys oli toi äitien määrä, meitä oli 25 äitiä ja muksuja varmasti jotai 35.. Oli meinaan meteliä ja vilinää.. Onni ei malttanu olla hetkeäkään paikallaan ja täytyy sanoa, että on tuo meidän poika aikamoinen naistenkaataja.. Nimittäin siellä se oli pussailee pientä tyttöä, joka makasi selällään lattialla ja poikakulta yritti kammeta itseään vielä tytön päälle =o Hieman kyllä nauratti ja toinen vielä oikein autuaasti pusutteli silmät ummessa eli oikeat otteet meirän pojalla kyllä on ja onhan tuo harjoittelu tietenkin aloitettava ajoissa et ehtii kehittyä mestariksi teini-ikään mennessä.. Onneks siihe on kyl viel aikaa.. Vähän joutuu sumplii noita menoja ku sattuu olee seuraava neuvolakin keskiviikkona 27. päivä tätä kuuta klo 11 ja tuo kerho kestää klo 9.30-11.00 eli vähän aikaisemmin joudumme sieltä poistumaan. Pitää yrittää suunnitella noi omat menot sillei, etteivät ne vaikuta noihin Onnin kerhoihin tai sit täytyy laittaa pappa viemään pojua kerhoon.. Veikkaan et kyllä sekin siellä viihtyisi vallan mainiosti äitien seurassa. Eipä siel muute yhtään isää ollu lapsen kanssa, mut yks mummo oli lapsenlapsensa kanssa.
Suunnittelin yhden toisenkin kerhon aloittamista, se olisi maanantaisin, mutta voi olla, että keväällä en jaksa raahautua moneen paikkaan. Ehkä kannattaa aloittaa nyt maltilla noi kerhot sun muut ja lisätä niiden määrää sitten myöhemmin. Vauvauinnista haaveilen, ehkä sen voisi aloittaa ensi keväänä tai syksynä ja isukki vois uiskennella vaikka Onnin kanssa tai jos mentäis ihan vaan perheen kesken. Onni ainakin tykkää tosi paljon vesileikeistä.

Mitäs muuta.. Aamulla oli jostain syystä tosi helppo nousta ylös vaikka olikin harmaa ja sateinen aamu, jospa toi väsymys alkaisi vihdoin helpottaa. Kotona pitäs laittaa tavaroita paikalleen, mut jotenki ei innosta. Vanhasta asunnosta on sanottu sopimus irti elokuun viimeisestä päivästä lähtien ja siellä se meidän arkkupakastin vaan raksuttaa tavaroineen päivineen.. Pitäs kai käydä sekin tyhjentämässä ja ottaa töpsä pois seinäst. Ei viitsis sähkömaksujaan joka suuntaan maksella.. Mut pitää delegoida niitä laskuja sit eteen päin, jos rahnat loppuu, kun olen tuosta muutamaan otteeseen jo maininnu, et pitäs tyhjentää.. No jospa täs nyt joku päivä saatais se tyhjäks.

Minusta ei olisi tähän...Keskiviikko 06.09.2006 20:02

Abortti..?! =(

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on... Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja laita alle nimimerkkisi. Kiitos.

Yösydän

[Ei aihetta]Lauantai 19.08.2006 21:12

No niin, torstaina käytiin kirjoittamassa kauppakirjat asunnosta ja nyt se on meidän. Tarkoitus olisi muuttaa sinne syyskuun alusta, mutta käytännössä voimme alkaa viemään sinne tavaroita jo pikku hiljaa. Tekisi jo kovastikin mieli mennä laittaa paikkoja, voi olla että muutetaan jo aikaisemmin.. Tosin sähkösopimus on sovittu alkamaan syyskuun ekasta päivästä lähtien kuten myös nettiyhteys.

Eilen oli taas pakko käydä ihmettelee tulevaa uutta kotia.. Siellä vaikutti ainakin tosi rauhalliselta vaikka olikin perjantai-ilta. Esa ja Väinö kävivät maalaamassa ovenkarmeja ja ovet ja me Onnin kanssa oltii mei porukoiden kanssa Sanna-serkun syntymäpäivillä =) lähellä tuota uutta kotiamme on Liesharjun päiväkoti ja siellä Onni ainakin tuntui kovasti viihtyvän. Siitä tulee varmasti meidän "toinen olohuoneemme", kun tarhan lapset ovat lähteneet sinne voi mennä muutkin leikkimään. Toivottavasti Onnille löytyisi nyt samanikäistä seuraa, nykyisessä pihapiirissämme kun oli vain yksi 4-vuotias, yksi 3,5 vuotias ja pari 7-8-vuotiasta. Heidän leikkinsä eroavat kuitenkin jonkin verran Onnin leikeistä eikä Onni pääse kiipeämään niin korkealle kuin muut ja siitä tulee pojalle kovasti paha mieli.