IRC-Galleria

Zagero

Zagero

"Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'!" - Audrey Hepburn

[Ei aihetta]Lauantai 27.02.2010 01:01

Jaa mitähän kummaa leijonamiehet siellä kaukalossa leikkii?
Ottelu oli jo ennen ensimmäisen erän puoliväliä 6-0 amerikanpojille.
Olisi pelattu mitaleista, jos ei olisi noin käynyt.

Olkkarissa pauhaa telkkari, mutta kukaan ei sitä enää katso.

Helpottunut huokaus?Tiistai 23.02.2010 03:19

Tämä likka pystyy olemaan jo melkein tavallisesti. Pitää vain pitää aina välillä vähän taukoa jä lähteä kaikista mahdollisista koneista kauemmaksi ja odottaa että tulee lähes normaalo olo.

Vähän säätämistä aiheuttaa, mutta se on pientä eiliseen verrattuna. Sisko kävi hakemassa radiokellon tai kelloradion tai mikä ikinä lienee alas sängystä ja repi sängyn valon irti seinästä. Nukuin ihan mukavasti. Kun vetäisin peitot korviin asti tuntui eilen ensimmäistä kertaa, että on turvallinen olo. Tuntui jännältä, mutta hyvällä tavalla. Aika vapauttavalta oikeastaan.

Tänään nyt sitten siedättänyt itteäni. Kykenen jo olemaan koneita lähellä paljon kauemmin kuin aamulla. Huomenna jatkuu.

Eilen jo ehdin miettiä, että jo on ironista. Meikä on sähkölle herkkä ja opiskelin datanomiksi. Voiko ihminen enempää sahkön kanssa olla tekemisissä? No juu kyllä voi, sähkömiehet, mutta kuitenkin. Opiskelin kyllä ihan sähkömiehiksi opiskelevien kloppien vieressä koululla. No juu.

Kääriydyn taas villaan nukkumaan. Huomenna pitäisi lähteä Hämeenlinnaan, hakemaan isälle kenkiä. Nyt mietin sitä, että onko matkan varrella voimalinjoja vai ei.

[Ei aihetta]Maanantai 22.02.2010 00:40

Eilinen reissu oli loistava kokemus kaikkineensa. Oli hauskaa, syötiin hyvää ruokaa ja päästiin loistavaan konserttiin.

Mutta.

Ne voimalinjat siinä matkanvarrella eivät olleet kovin kivoja.

En nukkunut paljoa mitään viime yönä. Tajusin onneksi ennen kuin aloin migreenilääkettä syömään, notta mitään auta, kun ei ole migreeniä.

Eilen ei päivällä tuntunut paljon missään eikä vielä kun kotiin päästiin ja nukkumaan. Neljän aikaan meikä ei saanut enää kunnolla nukuttua, tuli tosi inhottava olo. Inhottavan olon takia en ole tänään ollut kovin ystävällinen. Nyt iltaa kohden en kykene kunnolla koskemaan elektroniikkaan. Kaikki laitteet mitkä toimivat sähköllä ja ovat lähellä aiheuttaa todella inhottavan olon.

Tunnen sähkön nyt erilailla. Sen verran paljon meni sähköä niissä voimalinjoissa. Olen sähköisesti varautunut niin, että en saa sähköiskuja mistään, niin että sähkö meikän kropassa pääsisi vapautumaan. Todella todella inhottava olo. Ja mitkään lääkkeet tai vastaavat eivät auta, kun ne ei vapauta sähköä. Ja tuo pakkanen ei varsinaisesti auta asiaa.

On mukavaa olla sähkölle herkkä. En pysty koskemaan edes tietokoneeseen kovin kauaa, kun alkaa tutumaan kämmenissä ja nivelissä ja sormen päissä.

;____;

Tuollaisia meikä nyt sitten olympialaisiin tekee. Ehdin tekemään päivässä yhden hyvin. Löytyisikö koteja otuksille? Ne ovat ruohoja, mutta teen niitä sateenkaaren väreissä. Vähintäänkin 5 niitä tulee, mutta luultavasti enemmänkin. Jos haluat otuksen, kerro väritoive, voit saada Grass perheen jäsenen adoptoitua kotiisi!
Mä en nyt tiedä minkä värisiä nimittäin alan tehdä... Auttekkee





Se on soinut jo hetken repeatilla. Paaaljon parempi ko eka Lollipop, nyt ei ole likkoja pilaamassa ja ärsyttämässä. Kiitos siitä.
Jaa TOP laulaa kertosäkeen skjnfaknfasäfsa Moi

En saanut eilen mitään aikaiseksi, heräsin aamulla katsomaan miesten luistelukisan vapaa ohjelmaa. Oli 4 heräämisen arvoista, mutta nyt on outo olo ja kahvia on tankattu melkoisen runsaasti, vaikka meninkin takaisin petiin seittemän aikaan. Oli kerrassaan upea kisa ja kulta meni tosiaankin oikeaan osoitteeseen, oli USA:n piiitkän pitkä mies voittonsa kyllä ansainnut. Loistavasti liikkui jäällä ja upeasti esitti koko neljä minuuttisen ohjelmansa. Henkeä sai pidätellä unenpöpperöistä huolimatta.
Neulomaan en kyllä pysty kisoja katsoessa, kun ei riitä keskittyminen mihinkään muuhun kuin paikallaan istumiseen ja ihmettelyyn. Pahus. Olisin kutonut yöllä/aamulla muuten.

Tuota noin kaverit. Me olemme menossa korealaiseen syömään. Säädetäänkö me jotain sitä ennen jossain vai ei? Meikä haluaisi varata ainakin pari tuntia syömiselle ja puolta tuntia ennen konsertin alkua olla konsertti paikalla, että varmasti ehditään hyvin.
Tänne voisi tulla, mutta koko huusholli on niin suuren sekasorron vallassa, etten uskalla kutsua ;P

Apuvaa~Keskiviikko 17.02.2010 23:24

Olen ollut tänään pitkästä aikaa töissä datanomin ominaishommissa. Muistan miten väsyttäviä ja inhottavia tehtäviä datanomin hommat on, vaikka asiakkaat olisi kuinka ihania, kultaisia ja elämää opettavia ikäihmisiä. Osaan kyllä hommat, selitän asiat niin että ne ummikkokin ymmärtää ja osaan olla ystävällinen. Juuri sellainen ihminen jota kovasti kaivataan atk-ammattilaisiksi. En vain tykkää siitä hommasta, sori nyt vain. Vaikka palkka onkin ihan mukava.

Jaa nyt sitten huomenna ja perjantaina olen yksin kotona. Ööö. Panikoidun. Joskin konsertin takia enkä muiden asioiden. Virittäydyn lauantaiksi kuuntelemalla ennätysmäärän Sunghan (jonka nimeä en enää tarkistamatta osaa kirjoittaa) soittamia biisejä. Yay.
Sitten tiedoksi konserttikavereilleni, notta olen menossa hakemaan nimikirjoituksen pojalta. Lyökää jotain suun eteen jos alan suoltaa suustani jotain aivan käsittämätöntä. En osaa sanoa varmaankaan mitään millään kielellä järkevästi. Moi.

Pitää muistaa polttaa Dimille musiikkia lauantaiksi *lisää tehtävä-listaan*

Olisiko teillä ehdotuksia tekemiseksi lauantaina? Itse en varmaankaan koko päivää jaksa/halua kierrellä Hesassa, vaikka siellä ei olla oltu hetkeen. Haluaisin tehdä jotain muutakin. Vaikka ennen Hesaan lähtöä? Jos lähdetään joskus päivällä vasta Hesaan ja säädetään jotain paikassa x ennen Hesaan lähtöä? En tiedä.
Ehdottakkee ko meikän aivot ei toimi >.<'

Palajan tekniikan ihmeelliseen maailmaan ja tutkimaan Googlen työkaluja, joita on paaaljon enemmän kuin mitä tiesinkään olevaksi.
Itsekseen näitä datanomeille ominaisia hommia on hauska tehdä, kun voi päättää milloin alkaa niitä tehdä ja milloin lopettaa.

Mulla oli vielä jotain muutakin jota piti muistaa tehdä huomenna. Olen unohtanut.


Jaaa Outsider tekeepi comebackin tässä tällä viikolla. Mies pyrkii saamaan levynsä julkaisukelpoiseksi 20. mennessä, jolloin herralla on myös fan meeting. Vielä ei ole yhtään teaseria tai muuta vastaavaa tullut mutta pari kuvaa ja biisilista. Jos ei ilmesy 20. päivä, niin sitten 23. päivä virallisen suunnitelman mukaan. Mies on tämän päivän kuluttanut musiikkivideota kuvatessa. Etelä-Korean tuntien meillä on teaser huomenna...
Mutta siis innolla odotan.

Mitähän muuta ne keksivät järjestää samalle viikonlopulle, että tämä tyttö kuolee ihastuksesta ja odotuksesta ja jännityksestä :'''D

왜냐면 내가 당신을 사랑Sunnuntai 14.02.2010 04:05

Piirrä sydän
tee se sormillasi.
Tee muoto niin rakas,
tarkoitukseltaan kaunis.
Piirrä sydän,
ota siihen omasi myös.
Pian jo sanot sen
Rakastan


Hyvää ystävänpäivää. Rupesin jo kuukausi sitten miettimään mitä antaisin lahjaksi. Tässä muutama ilta sitten rupesin selailemaan vihkoja, jonne olen jotain pientä rustaillut. Vihkoja on monta, mutta sanoja, joita haluaisin teille näyttää ei ole paljoa.


Rakkaus
Miten sen selittäisi, kertoisi?
Tunne rinnassa,
valokuva muistoissa
hetki tässä
kappale mielessä
kuiske korvissa

Maisema, jossa kaksi,
yhtä kaunista
vähäpätöistä
tasa-arvoista
elää hetkiä onnellisia
toisensa tuntien
toisistaan välittäen
toisilleen uhrautuen
toisiaan kaivaten, rakastaen

Poimi se kukka, pieninkin,
vie se sille, kenestä välität rakkaimmin,
kerro sanoin, teoin
paljasta itsesi, kurkista verhojen raosta
näe pilkahdus sinistä ja usko taas

Näytä kerro
välität

Tunne myös yksinäisyys,
tyhjyys, kylmyys,
älä tunne mitään,
mitättömyys

Jotta voisit kokea sen uudelleen,
Huumaavan tunteen,
toisen ihmisen
välittämisen, rakkauden
tutustumisen, ihmettelyn

Usko, toivo, rakasta ja uskalla
Kohtaa hänet,
kerro enemmän

Maalaa se maisema,
jossa haluat yhdessä hänen
kanssaan
näkyä, kuulua, olla





Koska olette tärkeitä.

Vajaa viikko ja sitten nähdään ihan oikeasti, kasvotusten. Odotan sitä innolla.

~Perjantai 12.02.2010 23:08

Äikän tekstitaito oli ja meni. Jännitti aivan liikaa kun lähdettiin kotoa, liikuntahallin pihalla luokkatoverini Joel kävi hermoilleni ja kun huomasin lukiolaiset hyvin ärksyttäviksi laumaeläimiksi unohdin jännittää.
Pelkäsin ehkä eniten salia ja niitä kaikkia kirjoittajia siellä salissa. Tunnelma salissa ei ollutkaan niin kovin jännittynyt kuin luulin. Vallitsi hyvä tunnelma, jossa oli helppo kirjoittaa. Kaikeksi onneksi.
Maanantaina enkun kuuntelu ja sitten on kuukausi aikaa lukea neljään (enkku, matikka, äikkä essee, hissa) aineen kokeisiin. Eniten noista jännittää historia, koska siihen meikä ei ole koskenut hetkeen.

Ensi viikolla tapahtuu kaikkea kivaa ja jännää. Ensin se enkun kuuntelu (ei niin kovin kivaa, mutta jännää kylläkin) ja sitten loppuviikosta yksi korealainen herra pääsee armeijasta ja Sungha pitääpi ensimmäisen konserttinsa Suomessa. Lauantaina päästään kuuntelemaan Sunghaa kavereiden kanssa (Yay~!) ja sitten on lomaa. Loistavaa.

Tuota hei ihmiset. Haluaisitteko viettää tuota lauantai päivää yhdessä? Meikäläinen kun ei maanantain jälkeen paljoa kotipihaa kauempana käy, voisi olla ihan mukava päästä vähän vaihtamaan maisemaa kauemmaksi aikaa kuin konsertin ja matkojen ajaksi. Olisi kiva kanssa teidän kanssanne aikaa viettää muutenkin ^^

Nytpä sitten etsimään jonkinlaista neuleohjetta johonkin karvaotukseen, että sitten neljän aikaan aamulla voi heti olla kisassa mukana. Jaa torkkua jonkun hetken tuossa välissä, ennen kuin heräilee neljäksi seuraamaan olympialaisten avajaisia. Odotan näitä kisoja innolla~

Sillä on suksiboksikin :'''DKeskiviikko 10.02.2010 19:44

http://www.twipl.net/C6j Samainen auto, kuin se josta kuvan jo vähän aikaa sitten linkitin. Haha. Twitter on kiva kaveri.
Tuon auton omistaa mies, joka on koreassa hyvinkin tunnettu koomikko, joka tuo meikäläiselle Dimin mieleen. Kasvon piirteet, ilmeet ja sen sellaiset. Tuo blondi mies.

Nauran aina melkein vedet silmissä kun tuon katson. Ei nyt ehkä paras esimerkki, mutta nopein oli löytää.

Liput on meikäläisellä. Päivitys lipun hintaan. Toimituskulut oli 3€ per lippu, jotenka toivoisin sitten konserttipäivänä 23€ teiltä.

Matikan preli oli ja meni. Ööö. Olisi voinut mennä hitusen paremminkin, mutta oli helppo. Se oli lähes pelkästään rutiinipyöritystä. Samanlainen yo:ksi ja meikä selviää hyvin. Haha

Kävin nukkumassa päiväunet ja halailen tyynyä peittoon kietoutuneena. Nyt vielä jos saisi viereen kupin kuumaa, niin olisi aika jees.

Saatte nyt vielä toisen videon. Seuraa video mielestäni korean kultaisimmasta miehestä, lempi MC:stäni ikinä.

Tuo muistot mieleen Family Outingista, joka loppusi viime sunnuntaina. En uskalla kattoa vikaa jaksoa, kun itken kuin vesiputous ;___;

In full panic modeTiistai 09.02.2010 21:45

Okei. Huomenna on vasta matikan preli, se ei tule vaikuttamaan mitenkään opiskeluihini tai yo-kokeisiin. Matikan preli on kuitenkin vaikeampi kuin matikan yo, tai niin se yleensä on ollut. Olen lukenut pitkän matikan, kirjoitan lyhyen. Olen lukossa enkä osaa tehdä sanallisia tehtäviä, rutiinilla menevät yhtälön pyörittämiset onnistuu.

Välillä olen sitä mieltä, että en lähde huomenna kokeeseen ollenkaan, seuraavaksi revin hiuksia päästäni, sitten nauran, sitten tulevat paniikkikyyneleet. Haluaisin vain todella paljon rikkoa jotain, pitää niin kovaa meteliä, että en sitä itse kestäisi.

Se on vasta preli. Mitä tapahtuu ennen perjantain äikän tekstitaidon koetta? Voi helvetti nyt vain suorastaan.

Olen turhautunut, paniikissa ja lukossa. Tänään olen säätänyt Wii Fit Plussalla melkein tunnin, siivonnut osan kirjahyllystäni, opetellut vähän enemmän twitteristä, katsonut U-kiss Vampiren 3 osan, katsonut FO:n toiseksi viimeisen osan ja muutenkin yrittänyt vältellä kokeeseen lukemista ja onnistunut siinä loistavasti.

En tule nukkumaan ensi yönä.

Sungha~Maanantai 08.02.2010 00:08

Helsiinkiin suuntamme 20.2. istumassa konserttisalissa klo 20.00. Liput haemme huomenna. Yay~

Hyvin alkaa sitten hiihtoloma ja lukuloma. Samalla viikolla maanantaina on englannin kuulunymmärtäminen. Apua.
Tulevana perjantaina olisi luvassa äidinkielen tekstitaito. Keskiviikkona ennen yo-kokeiden alkua matikan preli. Onneksi ei ole tunteja enää muuten kuin huomenna.

Jaa onneksi U-kiss löytyi nyt. Saa välillä ajatukset jonnekin muuanne kuin kokeiden panikoimiseen.