IRC-Galleria

ZombiLady

ZombiLady

Hittaa100 rokkaa!!!

Antakaa olla hei.Tiistai 15.05.2007 22:48

Kerrotaan nyt eka vähän mitä on tapahtunu niin alan sen jälkeen haistattelemaan maailmalle.
Kun perjantaina kirjotin päiväkirjaan, olin hyvällä tuulella. Se loppui siinä 15.37 ku äiti lähetti viestiä että vaari on huonossa kunnossa.
Siitä lähtien tää on ollut aika vittumaista elämää. Olen tehnyt päätöksen YRITTÄÄ tupakoinnin lopettamista. Olen nytkin laastarilla vaikka sauhuttelenkin välillä. Toisaalta mulla on himassa ongelmia vauvan kanssa ja siitä johtuen koiran kanssa ja joka päivä on samanlaista, joten ei ihme että olen vittuuntunut. En osaa kuin yhdellä tavalla NAUTINNOLLISESTI purkaa sitä, vaikka terveys alkaakin sanoa reps. Eli tupakointi.
Sandran 3v uhma, vaarin meno, oma huono kunto, eräiden henkilöiden ärsyttävä käytös minua kohtaan, siinä vain osa syistä mitkä saavat kiehumaan. Ja pelkästään se että kiehuu kokoajan, pistää vituttamaan.

Joten iloiset, positiiviset, optimistiset, elämänhaluiset ihmiset, älkää sanoko meille masentuneille, vihaisille, elämäänsä kyllästyneille, ärsyyntyneille ihmisille: "ota ihan rauhassa/ piristy vähän/ älä hermoile niin paljoa/ hymyile vähän".
Se keino ei nimittäin tepsi niinkuin vittuuntuneen seura iloiseen ihmiseen -> se tarttuu.
Se mitä iloinen ihminen saa aikaan kyrpiintyneessä on lisää kyrpiintymistä iloisella asenteellaan. Tai sanoillaan, teoillaan, kertomalla omasta hyvästä päivästään.
Me vittuuntuneet ymmärretään kyllä että latistetaan teidän tunnelmaa, mutta seurakin jo piristää meitä vähän vaikka ei siltä ehkä vaikuta. Minäkin olisin paljon paremmalla tuulella jos olisi joku kenen kanssa nauraa kaikelle tälle kaaokselle.
Tai jos ette jaksa meitä niin tiedätte mistä ovi löytyy. Tai punainen luuri. Se ei vaan ehkä ole se paras vaihtoehto.

Mä olen lähinnä niin vittuuntunut koska ainut seura jota minulla enää on, ärsyttää ja härkkii päivittäin, enkä saa olla minuuttiakaan rauhassa sen jälkeen. Siitä on jo kauan kun vaahtosammutin oppi avaamaan parvekkeen oven. Eli savuttelukaan ei ole enää niin ihanaa touhua. Kai se on pakko lopettaa kun ei siitä ole enää mitään iloa. Sekin on ollut pakko pilata.
Ja sitten tää psykologiapaska että lasten edessä ei saa huutaa tai esim. paiskoa ovia. Ne ahdistuu siitä. Kertokaapa psykologit missä sitten riehun ja huudan kun se on se viimeinen asia mikä helpottaa kun riehun. En voi yksinhuoltajana lähteä vartin kävelylle ja sorautella ärräpäitä mennessäni kun vituttaa. Se on heitteillejättö.
Kaiken muun sitä kestää helposti, että elättää itse koko akkahuushollia. Ainakin syksystä lähtien. Että käy aina itse kaupassa, hoitaa molemmat vauvat itse. Siivoaa muidenkin sotkut itse. Että ei voi mihinkään tukeutua.
Mutta se vituttaa niin perkeleesti kun ei saa olla vihainen tai vittuuntunut kun on, eikä saa purkaa sitä silloin kun siltä tuntuu, eikä saa olla hetkeäkään rauhassa kun tuntuu siltä että tekis mieli kaikki heittää parvekkeelta alas ja hypätä itse perässä.

Onko se sitten hyvä malli opettaa lapselle. "Kun vituttaa, vedä se sisään ja pidä siellä". Tosin tätä >:E on jatkunut niin kauan että ei pysty enää.

Parempi että oon vihainen silloin kun olen, jos pitää väkisin esittää iloisempaa sitä jää vain vihaiseksi pitemmäksi aikaa.

Kyllä se tulee..Perjantai 11.05.2007 16:07

Top 6 biisit:

1. Tea - Tytöt tykkää
2. Skandaali & Voittajafiilis - Täältä Saat
3. Steen1 - Varasta pomolta
4. Mängimies - Pieni poika
5. Sugababes - Too Lost In You
6. Rihanna Feat. Jay-Z - Umbrella

Tea hei, julkase se sinkku jo. Ois kiva saada toi biisi soittolistalle.

Kyllä se kesä sieltä hipsii. Ainakin kaikki yhtäkkiä kukkii niin maan perkeleesti :D
Oon ollu hirveen aikaansaava tänään mut tähän se jää, pitää nukkua et jaksaa loppupäivän kun yöunet on edelleenkin mitä on.
Perkele ku piti erkkarilla suojata mun hieno tietokonetuoli ku toi tuholainen syö sitä koko ajan. Hirvee klommo jo, näyttää tuoli pikkuhiljaa siltä et ois Ämmässuolta käyty dyykkaa.

Vauvalta lähti ensimmäinen hammas toissapäivänä! Meinasin säikähtää kun verta tuli niin saatanasti mutta onneksi tämä olikin jo korkea aika kyseiselle tapahtumalle. Pistän sen säilöön ja esittelen kaikille... >:D

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.04.2007 14:09

VASTAA KAIKKIIN KYSYMYKSIIN OMALLA ETUNIMEN KIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA

Olen: Kati
Haluan: Kotiin
Minulla on: Kivaa
Vihaan: Kissoja
Pelkään: Kuolemaa
Kuulen: Kuorsausta
Pohdin: Koiraani
Rakastan: Kaljaa
Minuun koskee: Kynsinauhaan
Minä aina: Katselen
Minä en ole: Kookas
Laulan: Koruttomasti
Itken: Kiukkuisena
En ole aina: Kylläinen
Kirjoitan: Kakkaa
Hämmennyn: Kaikesta
Tarvitsen: Kännykkääni
Minun pitäisi: Kahvitella

Tule jo, kesä!Keskiviikko 25.04.2007 13:29

Jep jep kohta on vappu, vielä ilmatieteenlaitoskin kallistelee saadaanko perinteinen suihku vai eikö :) Fiilikset vetelee vuoristorataa ympäristön vaikutuksesta. Vähänkö kiva jos Sandran ryhmää vaihdetaan jo tänä syksynä, sittenhän me ollaan vapaita vaihtamaan maisemia. Tää taloyhtiö haisee, jopa kirjaimellisesti >:(. Oon ihan täpinöissä jos saadaan PMOH miiting aikaseks ja sit tää yks poika ku ei voi olla ajattelemat.. Aijaijaijai :P
Ai niin ja hauska juttu torstailta, sisko sytytti melkein koko kämpän tuleen. Sen huomaa kyllä että älykkäät ihmiset on usein muissa taidoissa vajavaisia, kuten UUNIN KÄYTÖSSÄ :D Koira ilkimys oppi hyppimään sängylle ja haluu nukkuu vaan siellä, ei siinä mitään kyllä mun koirat saa sängyssä nukkua mutta ei niin että minä nukun poikittain sikiöasennossa kun joku "läski" vetelee reteesti sängyn puolivälissä :S Onneksi sovittelukysymys, vauva sentään aiheuttaa kunnon päänvaivaa nukkumisen suhteen, mutta jos tässä pärjään ITSE niin kyllä se siitä rupeaa rullaamaan. On se aina ennenkin. Nyt tujut tsupet ja jumittamaan \o/ Joo!

Tulihan tehtyäTiistai 10.04.2007 13:51

Mitä siitäkin tulee kun lähtee vajaan 20 inttijätkän kanssa laivalle. Hyvä soppa syntyy :D

Karvapallo tuli kotiin helmikuun 24., aikamoinen Kusikki siitä tuli. Jos toi kesä tosta valuis niin lähtis sitä energiaa kuluttamaan.

Mitään muuta ei osaa nyt sanoa kuin että White Ladyt on hyviä ja samoin kirsikat, nam.

Paitsi että Matti Vanhanen, älä tuu enää mun uniin.

PloX!

Helmikuun terveisetPerjantai 16.02.2007 16:31

Kylmä on ollut mutta ihanan aurinkoistakin välillä. Eilen kävin katsomassa Hollolassa ihania karvapalloja. Olen jo pitempään miettinyt asiaa ja halunnut koiranpennun kotiin, ja siellä se ihana musta nappisilmäinen nöyhtäpallo oli :) Ensi viikolla näkee saanko sen.

Top 5 biisit:

Jamie Kennedy & Stu Stone - Circle Circle Dot Dot
Spesialisti ft. Timsi - Älä Tule Myöhään Kotiin
Fall Out Boy - Grand Theft Autumn
Justin Timberlake ft. TI - My Love
Nellie McKay - Sari

Moikka moikka moikka moi!Maanantai 15.01.2007 16:11

Matillekin terveisiä, sori ettei puhuta enää pahemmin missään. Kyllä talvi vie veroa kun on niin perkeleen väsynyt koko ajan. Lähes kellon ympäri menis helposti jos vain certain someone antais nukkua. Eilen nukuin niin sikeesti yli yhteen etten huomannut kun mister Miggou oli pimpotellu ja koputellu ovella 40 minuuttia. Surullista, shit happens. Sekin on surullista että tämän neidin naminsyöntipäivät ovat ohi. Eiköhän toi 58 riitä hyväks elopainoks pudottaa jotain pois. Mistähän sitä on tullut noin paljon... Jos keneltäkään löytyy hyviä liikunta- tai ruokavinkkejä asiaan liittyen ni tänne päin vain.

Top 6 biisit nau:

1. Take That - Patience
2. Robbie Williams - Lovelight
3. Ian Van Dahl - Just A Girl
4. Age Pee - Hymn (Ikäpissa? Ikäpissa??)
5. Nelly Furtado - All Good Things
6. Ikuisena kestosuosikkinani löytyy SiivousPojat - Kalle, Eläinten Ystävä :D

Tsuidaduida!Maanantai 27.11.2006 20:43

Pitkästä aikaa. Asiat rullaa ja paljon on tehty. Perjantaina olin Suskun kanssa studiolla. Enkä ollut tällä kertaa hirveessä humalassa. Harmi ettei sitä ollut kukaan muu todistamassa ja nti. Huttu oli itse niin humalassa ettei varmaan edes muista koko asiaa :D Joulu lähestyy. Mitähän sitä ostaisi muille lahjaksi. Tänä vuonna tulee mukava hyvitys verutoimistosta, n. 600e joululahjarahaa :) Huomenna lähden nti. Ajasteen kanssa laivalle hummailemaan, torstaina takaisin. Toivottavasti stokkan kirpparilla olisi taas kivoja vaatteita. Jees, takaisin sorvin ääreen, mclp!

Hahaha!Perjantai 13.10.2006 20:40

Matti kuorsaa mun sohvalla xD söpöö. Pitää varmaan jättää se tänne nukkumaan.

Hullu maailma!Perjantai 13.10.2006 01:42

Näkeekö kukaan muu sairaita unia? En nyt puhu niistä unissa missä teille tuttu koira haluaa kiksauttaa teitä (been there, done that) vaan oikeesti sairaita unia. Joissa ihmisiltä revitään sormia käsin irti. Joissa porukkaa heitellään ikkunoista ulos ja teurastetaan 10 poliisia pienellä kädenliikkeellä. En usko. Miksi juuri minä? En ollutkaan nähnyt vähään aikaan NOITA sairaita unia. On erittäin mukava herätä varsinkin keskellä yötä siihen kun joku on juuri viiltämässä kurkkua auki ja miettiä kauanko pitää pysyä hereillä että saisi taas unta. Sydän hakkaa kahtasataa ja mielessä vain liikkuu mitä kaikkea päästä löytyy. Koskaan ei tule taisteltua vastaan, aina saa juosta ympäri maailman ja hyppiä ikkunoista eikä koskaan pelastu. Silti ei koskaan kuole. Miksi aina herää ennen kuolemaa ja miksi aina vainotaan. Sairasta.