IRC-Galleria

Hän saapui keskiyöllä,
Näin viikatteenkin vyöllä,
tuo nuori nainen
ikuisuuden
Harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin,
Kuin kaukaa äänen kuulin:
"Oon sieltä, mistä
takaisin
Ei tulla elämään."

Mä katsettansa turhaan
hain,
Näin pohjattomat silmät
vain.
Kun katsoin niihin,
tunsin,
Että häntä rakastin.
"Voi poikaparka, kuolemaa
Ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin
Kylmin, jäisin suudelmin."

"Sun täytyy olla vanki
maan,
Ei sielus pääse
kahleistaan.
On yksinäisyys kohtalosi,
Auttaa voi mä en.
Sä vaikka kaiken oikein
teet,
Sua seuraa aina kyyneleet,
Ei murheistansa irti
Pääse koskaan ihminen."

Mä pyysin: "Suukko, muuta
ei."
Hän viikatteensa naulaan
vei,
ja tunsin hänen syleilynsä
Kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti
viikatteen.
Jäin yksin yöhön
hiljaiseen.
En enää pelkää kuolemaa,
Nyt kaiken ymmärrän.

Hän saapuu vielä tiedän
sen.
Kun aika vierii täyttyen,
Niin silloin suostuu
varmaankin hän
Yhteen suudelmaan.
Tuon suudelman kun hältä
saan,
Voin vihdoin jättää kylmän
maan,
Ja silloin pääsee myöskin
sielu
Irti kahleistaan.

En itselleni rauhaa saa,
Kun rakastan vain
kuolemaa.
Mä ootan, että saapuisi
tuo
Nainen mustissaan