IRC-Galleria

Anna anteeksi, tekoni nää, koitan olla satuttamatta Sua enempää. Ja anna anteeksi, mitä sanoin silloin, ajattelemattomuuteni vaivaa mua yhä vieläkin illoin. Anna myös anteeksi siitä, mitä sanomatta jäi. Tiedän, ei sanat aina riitä, mutta asiat vois olla paremmin päin. Anna myös anteeksi hetkistä niistä, jolloin Susta tuntui et Vapauttas riistän. Anna myös anteeksi ajoista jolloin olin mut en ollut siellä, olin paikalla mutten ollut läsnä, en sitä kiellä. Anna myös anteeksi kaikesta mitä Jaksoit ja mitä Kestit, tiedän kyl ei kukaan jaksa kattoo tommosta ikuisesti. Anna vielä anteeksi että tässä kävi näin, mut onneks Sulla kaikki käänty hyväks, mut mä tyhjän päälle jäin. Siitä mä puolestaan tahdon kiittää Sua, vaik se oli vaikeeta se kasvatti mua. Nyt mä oon vahvempi ja ehjempi ja voin taas kattoo peiliin, tarvitaan painavempii syit et morkkikses tartun enää leiliin. Joten mä siis koko sydämestäni kiitän Sua tästä, ku Näytit mulle tien ja Estit mua mätänemästä.

Vakavanha Wäinämöinen verkkoja veteli, tämä aikojemme alun, aikamoinen epeli. Kantele tehtynä hauen leukaluusta, sai sulasointuja syntymään hauen suusta. Kalevalan kaukahilla Wäinämöinen lyriikkansa loi, metsien katveissa ja kunnailla yhä Hänen riiminsä soi. Sulje silmäsi Suomen luonnossa ja kuuntele tuulta, niin voit yhä kuulla Partaukon heittävän huulta. Sammon taikaa tarjos Kalevala, kerro jälkipolville, ei tää oo valekala. Joukahainen, Ainomieli, vakavanha Wäinämöinen, uroteot Kalevalan, eivät jouda romureppuun, porteille Unholan.

Cheekkii, cheekkii, ihan vitun weakkii, bensaa sataa ei oo mitään paniikkii! Ihan vitun liekeissä, pikemminkin liemessä, tos on avaimet mun kiesiin, aja nyt vittuun täältä, jos mä oisin sä, kyl mä ajasin alas kallion päältä! Rahaa, massii, pätäkkää, tuohta, toivottavasti eletään cheekin viimeistä vuotta! cheek ja vitun herrasmiesliiga, yhtä kova juttu ku kesällä stiga! Steen 1 sanoo Ville Itälä pitäs puukottaa ja kuristaa, vittu ammu cheek ja tuu ni sit turistaan! Tos on lyijykynä, lyö se ranteeseen, antaa helpotusta pääs ympärillä olevaan vanteeseen! Vai viihdyttäjä, pelkkää puhetta, kalteval pinnal, haurasta silmänlumetta, sikaryhmä, cheek on tyhmä, sata lasissa, sylkäsi ja suu kii, nyt on meikä ratissa, mitä hä, no etkö älyä, nyt skarppina, elämä on ruusuilla tanssimista, kun cheek on poissa antimista, mökkireissu takana päin, mut pilal kun cheekin taustapeilist näin, tultiin, nähtiin, voitettiin, cheekkiä kuunnella koitettiin, mut ei siitä mitään tuu, nostan kytkintä, heti olo parantuu, mut silti on toi leija kaupungin yllä, vitun reissumies, mut luovuttaa se kyllä, ku mä tuun sun uniin ku sä nukut, täältä sinne on lyhyt matka näihin riimeihin sä hukut! Ärsytän sua vaik tappiin asti, vitun cheek, tää on sun viimenen rasti! Liiku, väistele mut älä vaan stoppaa, muuten meigä heti nilkast koppaa, ja älä luule et aika kultaa muistot, vittu jätkä on etsintäkuulutettu tutkin kaikki pihat ja puistot! Kuka osaa, kuka ei, säkin oot miettiny sitä, vittu tää on räpin ryöstöö ku cheek ei vittu ees tiiä mis on länsi, mis on vittu itä! Kurkipotku, cheekkii päähän, jos jatkat samaa rataa, jääkö tää tähän, jäähän? Hei Cheek, your head is in your ass VERY deep!!!

What's the meaning of life? Is it to get a good job, and beautiful wife? Or is it to do something meaningful and something that You are remembered from? Do things that last in history, few or some? Or is it just that You live by the according rules? Or party all the time and cheat those fools? I think the life is a journey, not a destination, bring peace where You go, enjoy life and accept every nation. Because life supposed to be good and full of nice little things, well, my journey is not even near of ending and we'll see what it brings.

I am leaving. Leaving it all behind. But sometimes, I go back and rewind. Remembering You and the times We had, just a moment because it makes me sad. All the good times and how I loved You, now I remember how I miss You. You we're so cute and You we're so hot, You made me too but now I'm not. Remembering Our Baby's first cry, I cried for joy, but now I ask why? Why could'nt it work when We we're happy, You we're Mom and I was Daddy. We still are but it's not the same, because Our roads aparted there is no fame. Remembering this makes me feel so alone, now I have to finish this road on my own..

Enkeli, Enkeli, Ootko olemassa? Sut eilen muovasin paperimassasta, sädekehäks pistin nastan, siivet tein Sulle jäätelötikuista, Et kestä pitkään, ei tää oo ikusta, mut Voisitko suojella mua niin kauan kuin ehjänä Pysyt, Jumala vois puhaltaa Suhun elämän henkäyksen jos vain Kysyt? Mä oon vielä pieni ja mul ei oo tuttui pilvissä, Etkö muka Nää epätoivoa mun silmissä? Tää maailma on paha paikka ja mua pelottaa, joten Kuunteletko mua ens yönä ku me pikkuveljen kaa rukoillaan. Kiitos Enkeli kun kuuntelit hetken, toivottavasti Siunaat myös meidän perheen eväsretken? Ollaan menos Äidin ja Isin kans sinne ison tammen alle pikku puron ääreen, viimekskii pelotti hirveesti siel, et käärme puree mua sääreen. Suojeletko myös mun pikkuveljee ku se tykkää kiipeillä puissa,  se on monesti tippunu ja sil on ollu pahoja murtumia luissa. Sit vielä se ettei Äiti ja Isi tappelis, aina ku Isi juo se irvistää ja Äiti käy kappelis. Äitikin on rukoillut siel monta kertaa, mut must tuntuu et ei Jumala kuunnellu ees hetken vertaa. Mutta nyt mun pitää pikku hiljaa pieni pääni tyynyyn painaa, nii ja sit viel että olis kiva jos Isi sais maksettuu tota isoo talolainaa, kuin se Iskän mieltä niin hirveesti vaivaa. Isi aina suuttuu hirveesti ku laskut tippuu laatikkoon, kerran Iskä suuttu niin paljo että se osotti jo pyssyllä mun pikkuveljee Mikkoo. Mä tapan meidät kaikki ni ei tarvi kärsii, Isi aina huutaa, Äiti yrittää sit rauhoitella, et voidaan me pienempäänkin muuttaa! Mä en haluis et Meidän perheellä olis aina näin kurjaa, syötäs hattaraa ja tehtäs aina kaikkee kivaa yhes, voi, se olis hurjaa! Kiitokset Enkeli vielä kerran etukäteen, ikkunani takana huomaan jo Kehäsi säteen.

Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niinkuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää

kertosäe:
Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee
elämän nälkä istuu olkapäällä käskee lähde jo täältä
mua eteenpäin rohkaisee
elämän nälkä
eteenpäin rohkaisee

Verhot sivuun liukuu ja katson
kuinka valo pois työntää varjon
joka sieluni yöhön kietoi
vaikka irti siitä päästä tahdoin
kun olin maahan lyöty eikä kukaan
voinut yli syvän virran mua kantaa
elämä välissä taivaan ja maan
elämä syksyyni valonsa tuo

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
se täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää